Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Järkyttäviä aidstilastoja!

Järkyttäviä aidstilastoja!

Järkyttäviä aidstilastoja!

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ETELÄ-AFRIKASTA

THEMBEKA on 12-vuotias tyttö, joka asuu maalaiskylässä Afrikan eteläosassa. Hänen vanhempansa ovat kuolleet aidsiin, ja hänelle ovat jääneet hoidettavaksi hänen kolme pikkusiskoaan, jotka ovat kymmenen-, kuusi- ja nelivuotiaita. ”Tytöillä ei ole tulolähteitä, ja he elävät täysin naapurien ystävällisyyden varassa... leipäpalan ja muutaman perunan”, kertoi muuan uutistoimittaja. Näiden neljän orpotytön kuva oli etusivulla eräässä eteläafrikkalaisessa sanomalehdessä, jossa kerrottiin 13. kansainvälisestä aidskonferenssista. Se pidettiin heinäkuussa 2000 Durbanissa Etelä-Afrikassa.

Miljoonat aidsorvot ovat samanlaisessa tilanteessa kuin Thembeka pikkusiskoineen. Konferenssissa keskusteltiin keinoista, joilla kasvava aidskriisi saataisiin hallintaan. Siellä puhuttiin muun muassa valistuksesta, joka koskisi aidsin ehkäisemistä kondomien avulla, jo saatavilla olevista edullisista aidshoidoista ja lisärahoituksen järjestämisestä aidsrokotteiden kehittämistä varten. Yhtenä aiheena oli myös naisten ja varsinkin nuorten tyttöjen suojattomuus.

Valitettavasti monet aidsorvot joutuvat sellaisten miesten käsiin, jotka uskovat, että sukupuolinen kanssakäyminen neitsyen kanssa parantaa sukupuolitaudeista. Lisäksi monet miehet eivät mene naimisiin tytön kanssa, ellei tämä ensin saa lasta. Kondomeja pidetään esteenä sekä avioitumiselle että äitiydelle.

Tytöt eivät ikävä kyllä useinkaan tunne aidsiin liittyviä riskejä. Eteläafrikkalainen sanomalehti Sowetan käsitteli YK:n lastenavun rahaston (UNICEF) raporttia, joka julkaistiin konferenssissa: ”Unicefin selvitysten mukaan 51 prosenttia 15–19-vuotiaista eteläafrikkalaisista tytöistä ei tiennyt, että terveeltä näyttävä mies voi kantaa HI-virusta ja tartuttaa sen heihin.”

Aidsin leviämiseen vaikuttaa myös naisten seksuaalinen hyväksikäyttö. Konferenssiin osallistunut Ranjeni Munusamy kertoi Etelä-Afrikassa Johannesburgissa ilmestyvässä Sunday Times -lehdessä: ”HI-viruksen leviämisen ehkäisyn ja hoidon suurimpia esteitä on edelleen naisiin kohdistuva väkivalta, joka on miehen vallankäyttöä järkyttävimmillään. Sen monet muodot – raiskaus, insesti, naisen pahoinpitely ja seksuaalinen hyväksikäyttö – merkitsevät sitä, että seksiin usein pakotetaan, mikä jo itsessään on yksi HIV-tartunnan riskitekijä.”

Konferenssissa julkaistut tilastotiedot olivat pelottavia, kuten oheinen taulukko osoittaa. HIV-tartunnan saa joka päivä arviolta 7000 nuorta ja 1000 pikkulasta. Vuoden 1999 aikana noin 860000 lasta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa menetti opettajansa aidsin takia.

Etelä-Afrikan lääketieteellisen tutkimusneuvoston julkaiseman selonteon mukaan Etelä-Afrikassa on 4,2 miljoonaa HI-viruksen kantajaa, mikä merkitsee joka kymmenettä kansalaista. Naapurimaissa tilanne on vielä pahempi. The Natal Witness -lehdessä kerrottiin Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston arviosta: ”Joidenkin aidsin vitsaamien Afrikan maiden väkiluku alkaa pian laskea, kun miljoonat ihmiset kuolevat tuohon sairauteen, ja elinajanodote putoaa vuosikymmenen loppuun mennessä 30 vuoden tietämille.”

Aidsiin liittyvä murhenäytelmä on yksi todiste siitä, että ihmiskunta elää ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä” ja joiden Raamattu ennusti koittavan ”viimeisinä päivinä” (2. Timoteukselle 3:1–5). Ne jotka rakastavat Jumalan sanaa, Raamattua, odottavat täydellistä ja pysyvää ratkaisua aidsiin ja kaikkiin muihin ihmiskuntaa vaivaaviin ongelmiin. Jumalan valtakunta ottaa pian hoitoonsa maan asiat. Uudessa, vanhurskaassa maailmassa köyhyys ja sorto tulevat kuulumaan menneisyyteen (Psalmit 72:12–14; 2. Pietarin kirje 3:13). Maan asukkaat saavat täydellisen terveyden, eikä kukaan sano enää milloinkaan: ”Minä olen sairas.” (Jesaja 33:24.)

[Huomioteksti s. 14]

Maailmassa on noin 13 miljoonaa aidsorpoa

[Taulukko/Kuva s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

HIV/AIDS-TARTUNNAN SAANEIDEN AIKUISTEN (15–49-VUOTIAIDEN) MÄÄRÄ VUODEN 1999 LOPUSSA

Pohjois-Amerikka 890000

Karibianmeren alue 350000

Latinalainen Amerikka 1200000

Länsi-Eurooppa 520000

Itä- ja Keski-Eurooppa 410000

Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä 210000

Saharan eteläpuolinen Afrikka 23400000

Etelä- ja Kaakkois-Aasia 5400000

Itä-Aasia ja Tyynenmeren alue 530000

Australia ja Uusi-Seelanti 15000

[Lähdemerkintä]

Lähde: UNAIDS

[Kaavio/Kuva s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

HIV/AIDS-TARTUNNAN SAANEIDEN AIKUISTEN (15–49-VUOTIAIDEN) SUHTEELLINEN OSUUS 16:SSA AFRIKAN MAASSA VUODEN 1999 LOPUSSA

1 Botswana 35,8 %

2 Swazimaa 25,2

3 Zimbabwe 25,0

4 Lesotho 23,5

5 Sambia 20,0

6 Etelä-Afrikka 20,0

7 Namibia 19,5

8 Malawi 16,0

9 Kenia 14,0

10 Keski-Afrikan tasavalta 14,0

11 Mosambik 13,2

12 Djibouti 11,7

13 Burundi 11,3

14 Ruanda 11,2

15 Norsunluurannikko 10,7

16 Etiopia 10,6

[Lähdemerkintä]

Lähde: UNAIDS

[Kuva]

Thembeka sisarineen

[Lähdemerkintä]

Brett Eloff