Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pitäisikö meidän käydä seurakunnan kokouksissa?

Pitäisikö meidän käydä seurakunnan kokouksissa?

Raamatun näkökanta

Pitäisikö meidän käydä seurakunnan kokouksissa?

”KÄVIN ennen kirkossa, mutta en käy enää.” ”Minun mielestäni Jumalaa voi palvoa missä hyvänsä, ei pelkästään kirkossa.” ”Uskon Jumalaan ja Raamattuun, mutten kirkossa käymiseen.” Oletko kuullut samantapaisia kannanottoja? Yhä useammat ihmiset sanovat näin, varsinkin länsimaissa. Ihmiset, joilla on ollut tapana käydä kirkossa, eivät pidä sitä enää välttämättömänä. Mitä Raamattu sanoo tästä asiasta?

Kreikan kielen sana, joka joissakin käännöksissä käännetään ”kirkoksi”, merkitsee kirjaimellisesti ’erilleen kutsumista’, toisin sanoen erilleen kutsuttua joukkoa. Raamattu kertoo esimerkiksi, että ”Jerusalemissa olevaa seurakuntaa [”kirkkoa”, The Jerusalem Bible]”, toisin sanoen Jerusalemissa toimivaa kristittyjen yhteisöä, vastaan nousi suuri vaino (Apostolien teot 8:1). Eräässä kirjeessään Paavali tervehtii ”seurakuntaa [”kirkkoa”, Revised Standard Version]” eli paikallista seurakuntaa, joka kokoontui Filemonin talossa (Filemonille 2).

”Kirkkoa” vastaava kreikan sana ei Raamatussa selvästikään tarkoita palvontapaikkaa vaan palvojien ryhmää. Toisen vuosisadan uskonnollinen opettaja Klemens Aleksandrialainen myönsi tämän kirjoittaessaan: ”En kutsu kirkoksi paikkaa vaan valittujen seurakuntaa.” Täytyykö kristittyjen tästä huolimatta olla läsnä tietyssä paikassa tai rakennuksessa, jotta heidän palvontansa olisi Jumalalle otollista?

Palvonta Israelin kansan keskuudessa

Mooseksen laki vaati, että kaikki juutalaismiehet olivat läsnä tietyssä paikassa viettämässä kolmea vuotuista juhlaa. Myös monet naiset ja lapset olivat läsnä. (5. Mooseksen kirja 16:16; Luukas 2:41–44.) Toisinaan papit ja leeviläiset opettivat kokoontuneita joukkoja ja lukivat Jumalan lakia. ’He selittivät sitä, antoivat sille merkitystä ja tekivät luettua ymmärrettäväksi’ (Nehemia 8:8). Sapattivuosia koskenut Jumalan ohje kuului: ”Kokoa kansa, miehet ja naiset sekä pienokaiset ja muukalaisasukkaasi, joka on porttiesi sisäpuolella, jotta he kuuntelisivat ja oppisivat, koska heidän on pelättävä Jehovaa, teidän Jumalaanne, ja pidettävä huoli siitä, että he panevat täytäntöön kaikki tämän lain sanat.” (5. Mooseksen kirja 31:12.)

Vain Jerusalemin temppelissä voitiin uhrata uhreja Jumalalle ja saada ohjeita papeilta (5. Mooseksen kirja 12:5–7; 2. Aikakirja 7:12). Aikanaan Israeliin perustettiin toisia palvontapaikkoja, synagogia. Niissä luettiin Raamattua ja rukoiltiin. Silti Jerusalemin temppeli oli pääasiallinen palvontapaikka. Tämä käy ilmi siitä, mitä raamatunkirjoittaja Luukas kertoo. Hän mainitsee iäkkään naisen, Annan, joka ”ei ollut koskaan poissa temppelistä ja suoritti pyhää palvelusta yötä päivää paastoin ja rukouksin” (Luukas 2:36, 37). Tosi palvonta toisten Jumalalle vihkiytyneiden kanssa oli Annan elämän keskipiste. Sama elämänkatsomus oli muillakin Jumalaa pelkäävillä juutalaisilla.

Tosi palvonta Kristuksen kuoleman jälkeen

Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen seuraajansa eivät olleet enää Mooseksen lain alaisuudessa eikä heitä vaadittu palvomaan temppelissä (Galatalaisille 3:23–25). Silti he kokoontuivat edelleen yhteen rukoilemaan ja tutkimaan Jumalan sanaa. Heillä ei ollut hienoja rakennuksia, vaan he kokoontuivat yksityiskodeissa ja julkisissa tiloissa (Apostolien teot 2:1, 2; 12:12; 19:9; Roomalaisille 16:4, 5). Nuo ensimmäisen vuosisadan kristilliset kokoukset olivat kauniin yksinkertaisia vailla rituaaleja ja loistokkuutta.

Rooman maailmanvallan moraalisen synkkyyden keskellä Raamatun periaatteet, joita noissa kokouksissa opetettiin, loistivat kuin timantit. Jotkut ensimmäistä kertaa läsnä olevat ei-uskovat saattoivat vain huudahtaa: ”Jumala on todella teidän keskuudessanne.” (1. Korinttilaisille 14:24, 25.) Jumala oli tosiaankin heidän keskuudessaan. ”Sen tähden seurakunnat [”kirkot”, RS, JB] lujittuivatkin jatkuvasti uskossa ja kasvoivat lukumääräisesti päivä päivältä.” (Apostolien teot 16:5.)

Olisiko tuohon aikaan elänyt kristitty voinut saada Jumalan hyväksymyksen palvomalla pakanatemppeleissä tai palvomalla yksin? Raamattu antaa tässä asiassa selvää ohjausta: hyväksynnän saavien palvojien piti tulla osaksi ainoaa tosi seurakuntaa, yhtä aitojen palvojien ”ruumista”. He olivat Jeesuksen opetuslapsia, jotka tunnettiin kristittyinä. (Efesolaisille 4:4, 5; Apostolien teot 11:26.)

Entä nykyään?

Raamatussa meitä ei kannusteta palvomaan jossain tietyssä rakennuksessa, vaan ”elävän Jumalan seurakunnan” kanssa eli niiden kanssa, jotka ”palvovat hengessä ja totuudessa” (1. Timoteukselle 3:15; Johannes 4:24). Jumalan hyväksymien uskonnollisten kokousten pitäisi opettaa ihmisille ”pyhiä käytöstapoja ja jumalisen antaumuksen tekoja” (2. Pietarin kirje 3:11). Niiden tulisi auttaa läsnäolijoita tulemaan kypsiksi kristityiksi, jotka osaavat ’erottaa sekä oikean että väärän’ (Heprealaisille 5:14).

Jehovan todistajat pyrkivät seuraamaan ensimmäisen vuosisadan kristittyjen mallia. Yli 91400 seurakuntaa ympäri maailman kokoontuu säännöllisesti valtakunnansaleissa, yksityiskodeissa ja muissa paikoissa tutkimaan Raamattua ja rohkaisemaan toisia seurakuntaan kuuluvia. Tämä on sopusoinnussa seuraavien apostoli Paavalin sanojen kanssa: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, jättämättä yhteen kokoontumistamme.” (Heprealaisille 10:24, 25.)