Käsiaseet – visainen ongelma

KYMMENIEN vuosien ajan aseiden valvontaa koskeva keskustelu pyöri ydinaseiden ympärillä. Tämä on tuskin yllättävää, sillä yksi ainoa ydinpommi voi tuhota kokonaisen kaupungin. Mutta toisin kuin kevyitä aseita näitä suunnattoman voimakkaita aseita ei ole käytetty sodankäynnissä yli 50 vuoteen.

Arvostettu sotahistorioitsija John Keegan kirjoittaa: ”Ydinaseilla ei ole vuoden 1945 elokuun 9. päivän jälkeen tapettu ketään. Useimmat niistä 50 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat kuolleet sodissa tuon päivän jälkeen, on tapettu halvoilla, massatuotantona valmistetuilla aseilla ja pienikaliiberisilla ammuksilla, jotka ovat vain vähän kalliimpia kuin samaan aikaan maailmaan tulvineet transistoriradiot ja kuivaparistot. Koska halvat aseet eivät ole juurikaan häirinneet kehittyneiden maiden elämää – jos ei oteta lukuun niitä rajallisia alueita, joilla huumekauppa ja poliittinen terrorismi kukoistavat – rikkaiden maiden väestöt ovat olleet hitaita havaitsemaan sitä kauhua, jonka tämä saaste on tuonut vanavedessään.”

Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka paljon käsiaseita on liikkeellä, mutta asiantuntijat arvioivat, että sotilaskäyttöön tarkoitettuja tuliaseita saattaa olla noin 500 miljoonaa. Tämän lisäksi on kymmeniä miljoonia siviilikäyttöön tarkoitettuja kiväärejä ja pistooleja. Lisäksi markkinoille tuotetaan joka vuosi uusia aseita.

 Suosittuja aseita

Miksi käsiaseet ovat nousseet suosioon viime vuosina? Tämä johtuu osittain selkkausten ja köyhyyden välisestä yhteydestä. Useimmat 1990-luvun sodista käytiin köyhissä maissa, joilla ei ole ollut varaa ostaa monimutkaisia asejärjestelmiä. Kevyet aseet ovat halpoja. Esimerkiksi 300–400 miljoonalla markalla, suunnilleen yhden nykyaikaisen suihkuhävittäjän hinnalla, voi varustaa 200000 miehen vahvuisen armeijan rynnäkkökivääreillä.

Joskus käsiaseet tulevat vielä paljon halvemmiksi. Aseistustaan vähentävät armeijat yksinkertaisesti lahjoittavat pois näitä aseita lukemattomat määrät, tai niitä kierrätetään selkkauksesta toiseen. Joissakin maissa rynnäkkökivääreitä on niin paljon, että niitä myydään 30–40 markalla tai vaihdetaan vuoheen, kanaan tai kassilliseen vanhoja vaatteita.

Käsiaseiden suosioon on muitakin syitä kuin halpuus ja helppo saatavuus. Ne ovat tehokkaita tappovälineitä. Yhden ainoan sarjatulta ampuvan rynnäkkökiväärin tulinopeus voi olla satoja laukauksia minuutissa. Niitä on myös helppo käyttää ja huoltaa. Kymmenvuotias lapsi voidaan opettaa purkamaan ja kokoamaan tavanomainen rynnäkkökivääri. Lapsi voi myös nopeasti oppia laukaisemaan sen kohti ihmisjoukkoa.

Kevyet tuliaseet ovat suosittuja myös siksi, että ne ovat kestäviä ja pysyvät toimintakuntoisina vuosia. Sellaisia kiväärejä kuin AK-47:ää ja M16:ta, joita oli sotilailla Vietnamin sodassa, käytetään edelleen nykypäivän sodissa. Jotkin Afrikassa käytettävät kiväärit ovat ensimmäisen maailmansodan aikaisia. Lisäksi näiden aseiden kuljettaminen ja kätkeminen on helppoa. Yksi juhta voi viedä tusinan verran kiväärejä puolisotilaalliselle ryhmälle tiheään viidakkoon tai etäiselle vuorelle. Hevoskaravaani voi kuljettaa niin paljon aseita, että niillä voi varustaa pienen armeijan.

Aseet, huumeet ja timantit

Aseiden maailmanlaajuiset kulkureitit ovat monimutkaisia. Valtavat määrät aseita siirtyy laillisia teitä maasta toiseen. Kylmän sodan päätyttyä armeijoita pienennettiin niin idässä kuin lännessäkin, ja hallitukset antoivat tai myivät ylimääräistä välineistöä ystäville ja liittolaisille. Muuan Oslon rauhantutkimuslaitoksen tutkija sanoo, että vuodesta 1995 lähtien Yhdysvallat on lahjoittanut  pois yli 300000 kivääriä, pistoolia, konekivääriä ja kranaatinheitintä. On päätelty, että aseiden lahjoittaminen on halvempaa kuin niiden purkaminen tai varastoiminen ja vartioiminen. Jotkut analyytikot arvioivat, että vuosittain kevyitä aseita viedään laillisesti valtiollisten rajojen yli arviolta 20 miljardin markan arvosta.

Laiton kauppa voi kuitenkin olla paljon suurempaa. Laittomilla markkinoilla aseet on yleensä ostettava. Joidenkin Afrikan sotien aikana puolisotilaalliset ryhmät ovat ostaneet käsiaseita satojen miljoonien markkojen arvosta, mutta eivät rahalla vaan timanttikaivosalueilta anastetuilla timanteilla. The New York Times sanoi: ”Siellä missä hallitukset ovat korruptoituneita ja kapinalliset säälimättömiä ja missä rajat vuotavat – – säihkyvistä kivistä on tullut orjatyön, murhien, silpomisen, laaja-alaisen kodittomuuden ja talouden perinpohjaisen romahtamisen syitä.” On ironista, että rynnäkkökivääreihin vaihdettava jalokivi saatetaan myöhemmin myydä hienossa jalokivikaupassa ikuisen rakkauden kalliina vertauskuvana.

Aseet ovat myös yhteydessä laittomaan huumekauppaan. Ei ole epätavallista, että rikollisjärjestöt käyttävät samoja reittejä niin huumeiden kuin aseidenkin salakuljetukseen. Aseista on näin ollen tullut oikeastaan huumeisiin vaihdettavaa valuuttaa.

Sota-aseiden vaiettua

Sotien päätyttyä niissä käytetyt tuliaseet päätyvät usein rikollisten käsiin. Ajattele, mitä tapahtui eräässä Afrikan eteläosassa sijaitsevassa maassa, jossa poliittisista syistä johtuva väkivalta muuttui väkivaltarikollisuudeksi. Poliittinen väkivalta vaati siellä noin 10000 ihmisen hengen vain kolmessa vuodessa. Kun selkkaus päättyi, väkivaltarikollisuus lisääntyi huimasti. Taksinkuljettajien välinen kilpailu johti ”taksisotiin”, joissa rikollisia palkattiin ampumaan kilpailevan yrityksen matkustajia ja kuljettajia. Sotilaskäyttöön tarkoitettuja rynnäkkökiväärejä käytettiin yhä enemmän ryöstöissä ja muissa rikoksissa. Tuliaseilla tehtyjen murhien määrä kasvoi siellä eräänä äskeisenä vuonna 11000:een. Väkilukuun suhteutettuna tämä luku on sotaa käymättömissä maissa toiseksi suurin maailmassa.

Tieto siitä, että rikolliset ovat aseistautuneita ja vaarallisia, herättää pelkoa ja turvattomuutta. Monissa kehitysmaissa rikkaat elävät todellisissa linnoituksissa, joita ympäröivät muurit ja sähköaidat ja joita vartioidaan yötä päivää. Myös kehittyneiden  maiden asukkaat ovat ryhtyneet varotoimiin. Tämä pitää paikkansa niistäkin maista, joissa ei ole koettu sisällissotaa.

Aseet siis lisäävät epävakaisuutta sekä niissä maissa, joissa soditaan, että niissä maissa, joissa on ”rauha”. Kukaan ei voi mitata tuliaseiden aiheuttamia tuhoja; ei voida laskea, kuinka moni on kuollut, haavoittunut tai jäänyt leskeksi tai orvoksi tai kuinka monen elämä on mennyt pirstaleiksi. Sen me kuitenkin tiedämme, että maailma on tulvillaan aseita ja että niiden määrä kasvaa jatkuvasti. Yhä useampi vaatii, että asialle on tehtävä jotain. Mutta mitä sille on tehtävissä? Mitä tullaan tekemään? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 7]

Entinen sotilas tuntee itsensä ”tosi tyhmäksi”

Eräästä sotilaspojasta tuli yhtäkkiä joutilas ja pennitön siinä kaupungissa, jonka valtaamiseen hän oli osallistunut. Hän taisteli samassa sodassa, joka teki ensimmäisessä kirjoituksessa mainituista ihmisistä pakolaisia. Hän kertoi katkerana, että hän oli nähnyt päällikkönsä pojan ajelevan kaupungissa komealla moottoripyörällä ja entisten sotapäälliköiden keinottelevan itselleen valtaa ja kilpailevan kunniasta. ”Kun ajattelen viittä viidakossa viettämääni vuotta, joiden aikana tapoin ihmisiä ja olin itse ammuskelun kohteena, tunnen itseni tosi tyhmäksi”, hän sanoi. ”Olimme valmiita antamaan henkemme sellaisten ihmisten puolesta, jotka eivät huomenna muista, miten he pääsivät nykyiseen asemaansa.”

[Lähdemerkintä]

KANSI ja sivu 7: sotilaspoika: Nanzer/Sipa Press

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

Ei paikkaa mihin kätkeytyä

Nykyinen rynnäkkökivääri on tehokas tappoväline, mutta sillä on rajoituksensa. Sillä voi ampua vain luoteja. Sillä ei voi tappaa paksujen seinien ja esteiden takana olevia ihmisiä. Taistelun aiheuttamassa hermopaineessa sotilas ei ehkä pysty tähtäämään tarkasti. Kun sitä pidetään käsissä, sillä voi ampua tarkasti ihanteellisissakin olosuhteissa vain 450 metrin päähän.

Yhdysvaltain armeijalla on ratkaisu tähän ”ongelmaan”: uusi, huipputekniikalla varustettu monikäyttöinen kivääri OICW (Objective Individual Combat Weapon). Sillä voi ampua luotien lisäksi 20 millimetrin kranaatteja, ja silti se on niin kevyt, että yksi sotilas jaksaa kantaa sitä. Ainutlaatuista on myös se, että sillä voi tappaa esteen takana olevan vihollisen. Sotilaan tarvitsee vain tähdätä ase aivan kohteen yläpuolella tai sivulla olevaan kohtaan. Ase mittaa automaattisesti etäisyyden valittuun kohteeseen ja ajastaa kranaatissa olevan pikkuriikkisen sytyttimen, niin että kranaatti räjähtää juuri oikealla etäisyydellä sylkien uhria kohti suojavarustukset läpäisevän sirpalesuihkun. ”Sen ainutlaatuisten ominaisuuksien ansiosta Yhdysvaltain taistelujoukot voivat käytännöllisesti katsoen ampua kulman taakse”, sanoi tätä asetta kehittelevän yrityksen edustaja. Infrapunatähtäimen ansiosta asetta voi käyttää tehokkaasti jopa pimeässä.

Aseen valmistajat kerskuvat, ettei ole paikkaa, mihin tältä aseelta voisi kätkeytyä. He väittävät, että sen tuhovoima on viisi kertaa suurempi ja kantama kaksi kertaa pitempi kuin M16-kiväärin ja M203-kranaatinheittimen. Sotilaiden ei tarvitse olla huolissaan tähtäyksen tarkkuudesta. Heidän tarvitsee vain katsoa tähtäimeen ja vetää liipaisinta päästääkseen valloilleen luoti- ja kranaattisuihkun. Jos kehittely jatkuu aikataulun mukaisesti, ensimmäinen sotilasyksikkö varustetaan OICW-kiväärein vuonna 2007.

Arvostelijat kuitenkin kysyvät: Miten asetta on tarkoitus käyttää silloin, kun sotilaat partioivat ihmisiä kuhisevalla alueella, missä vihollissotilaat ovat luultavasti viattomien siviilien seassa? Mitä tapahtuu, kun OICW-kiväärejä myydään sellaisille eri puolilla maailmaa oleville armeijoille, jotka kääntävätkin ne omaa kansaansa vastaan? Entä mitä tapahtuu, jos ase joutuukin terroristien ja rikollisten käsiin?

[Lähdemerkintä]

Alliant Techsystems

[Kuvat s. 6]

Käsiaseita vaihdetaan usein timantteihin ja huumeisiin