Nykyaikaisen sodankäynnin kasvot

OLI pystytetty kiireesti pakolaisleiri, jotta olisi voitu huolehtia niistä 1548 pakolaisesta, jotka olivat saapuneet yllättäen eräästä läheisestä Afrikan maasta. Sinisiä ja ruskeanharmaita telttoja seisoi tukevasti liejuisella aukealla palmumetsän keskellä. Ei ollut sähköä, ei vuoteita, ei juoksevaa vettä eikä käymälöitä. Satoi. Pakolaiset kaivoivat keppien avulla pieniä ojia, jotta vesi ei olisi tulvinut telttoihin. Kaksi kansainvälistä avustusjärjestöä pyrki kuumeisesti parantamaan heidän elinolojaan.

Pakolaiset olivat aiemmin käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja nousseet ränsistyneeseen rahtialukseen paetakseen sisällissotaa, joka oli vuosien ajan tehnyt tuhojaan heidän kotimaassaan. Tätä sotaa ei käyty tankein eikä suurin pommikonein. Se alkoi, kun noin 150 rynnäkkökiväärein varustautunutta sotilasta tunkeutui maahan. Seuraavina vuosina he valtasivat kylän toisensa perään, vaativat siviileiltä veroja, värväsivät lisää sotilaita ja tappoivat jokaisen, joka nousi vastustamaan heitä. Lopulta he valloittivat koko maan.

Yksi leirin pakolaisista oli nuori nainen nimeltä Esther. ”Mieheni menettäminen tässä sodassa on pahinta, mitä olen elämäni aikana kokenut”, hän sanoi. ”He ampuivat hänet. Ihmiset pelkäsivät hyvin paljon. Kun kuulin jonkun huutavan, ajattelin, että joku tulee tappamaan minut. Aina kun näin jonkun, jolla oli pyssy, ajattelin, että hän aikoo tappaa minut. En ollut koskaan levollinen. Vain täällä nukun öisin. Kotona en voinut nukkua. Täällä nukun kuin lapsi.”

 ”Näissä kosteissa teltoissakin?” kysyi Herätkää!-lehden kirjoittaja.

Esther nauroi. ”Vaikka minun täytyisi nukkua tässä liejussa, nukkuisin paremmin kuin siellä, mistä tulin.”

Kymmenvuotias Ambrose oli suurimman osan elämästään paennut perheensä mukana pois sota-alueilta. ”Haluaisin nähdä rauhan ja mennä takaisin kouluun”, hän sanoi. ”Minähän olen kasvamassa isoksi.”

Yhdeksänvuotiaalla Kpana-tytöllä on kauniit ruskeat silmät. Kysyttäessä, mikä oli varhaisin asia, minkä hän muisti, hän vastasi empimättä: ”Sota! Taistelu!”

Nämä ihmiset olivat paossa viime vuosille tyypillistä sodan muotoa. Erään tietolähteen mukaan niistä 49 suuresta selkkauksesta, jotka ovat riehuneet vuodesta 1990 lähtien, 46 on käyty yksinomaan kevyillä aseilla. Toisin kuin miekalla tai keihäällä, joiden tehokas käyttö taistelussa vaatii taitoa ja voimaa, käsiaseilla voi sotia niin amatööri kuin ammattilainenkin. * Värvättyjen joukossa on usein lapsia ja murrosikäisiä nuoria, jotka pakotetaan ryöstämään, silpomaan ja tappamaan.

Monia näistä selkkauksista ei käydä maiden välillä vaan niiden sisällä. Niitä eivät käy koulutetut sotilaat taistelukentillä vaan useimmiten siviilit kaupungeissa ja kylissä. Koska suuri osa taisteluihin osallistuneista ei ole saanut sotilaskoulutusta, perinnäisten sodankäynnin sääntöjen rikkominen ei useinkaan tuota omantunnonvaivoja. Niinpä julmat hyökkäykset aseettomien miesten, naisten ja lasten kimppuun ovat tavanomaisia. On arvioitu, että sotien uhreista on nykyään yli 90 prosenttia siviilejä. Tällaisissa sodissa kevyillä aseilla on merkittävä rooli.

Aseet eivät tietenkään suoranaisesti aiheuta selkkauksia; ihmiset olivat taistelleet kauan ennen ruudin keksimistä. Asevarastot voivat kuitenkin rohkaista taistelemaan neuvottelemisen sijasta. Aseet voivat pitkittää sotia ja pahentaa teurastusta.

Kevyiden aseiden käytöstä nykypäivän sodissa on aiheutunut hirvittäviä seurauksia. Tällaisilla aseilla tapettiin 1990-luvulla yli neljä miljoonaa ihmistä. Yli 40 miljoonasta ihmisestä on tullut pakolaisia. Käsiaseet ovat rampauttaneet sodan repimiä yhteiskuntia, kun ajatellaan niiden poliittista, sosiaalista ja taloudellista elämää sekä niiden elinympäristöä. Hätäapu, pakolaisista huolehtiminen, rauhan turvaaminen ja sotilaalliset väliintulot ovat tulleet maksamaan kansainväliselle yhteisölle tähtitieteellisiä summia.

Miksi käsiaseet ovat nousseet näin merkittäviksi nykyajan selkkauksissa? Mistä ne tulevat? Mitä voitaisiin tehdä, jotta niillä aiheutettavista tuhoista päästäisiin osittain tai kokonaan eroon? Tarkastelemme näitä kysymyksiä seuraavissa kirjoituksissa.

[Alaviite]

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

UN PHOTO 186797/J. Isaac