Millainen on uskonnon tulevaisuus?

USKONNON elpyminen on ollut silmiinpistävä entisen Neuvostoliiton maissa. Pelkästään Venäjällä 50 prosenttia väestöstä lukeutuu ortodokseihin, ja miljoonat muut kuuluvat muihin uskontoihin. Muun muassa islamia, juutalaisuutta ja buddhalaisuutta on harjoitettu siellä jo kauan, ja Jehovan todistajillakin on tuolla alueella pitkä historia.

Raamatuntutkijoita, joiksi Jehovan todistajia kutsuttiin ennen vuotta 1931, kävi jo vuonna 1891 Kišinevissä Venäjällä (nykyään Kišinjov, Moldova). Siellä pidettiin kokouksia samanuskoisille. Vuonna 1928 raamatuntutkijoiden erikoisedustaja George Young kävi tapaamassa viranomaisia Moskovassa saadakseen luvan raamatullisen kirjallisuuden julkaisemiselle Neuvostoliitossa. Myöhemmin todistajat tulivat tunnetuiksi sen johdosta, että neuvostohallitus yritti tuhota heidät.

Kun Neuvostoliitto yhtäkkiä hajosi vajaat kymmenen vuotta sitten, ihmiset alkoivat miettiä, miksi hallitus oli yrittänyt hävittää uskonnon. Monet niistä, jotka olivat kasvatuksensa johdosta olleet ateisteja kymmeniä vuosia, tulivat uteliaiksi tietämään, mitä uskonto voisi tarjota. Voisiko kiellettyyn kirjallisuuteen kuuluneessa Raamatussa olla ratkaisuja ihmiskunnan ongelmiin? Venäläiset alkoivat ottaa asioista selvää.

Toisenlainen uskonnollinen ongelma

Raamatun herättämän kiinnostuksen laajuus tuotti entisen Neuvostoliiton alueella toisenlaisen uskonnollisen ongelman. Lontoossa ilmestyvä The Guardian -sanomalehti pani viime vuonna merkille: ”’Sota Jumalaa vastaan’ on ehkä päättynyt, mutta uusi, uskonnollinen kylmä sota saattaa olla vasta alkamassa Venäjällä tuskin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun maailman ensimmäinen vannoutunut ateistivaltio koki nöyryyttävän häviön.” Mistä tässä lehden mainitsemassa uskonnollisessa kylmässä sodassa oikein on kyse?

Kuten edellisessä kirjoituksessa todettiin, Venäjän ortodoksinen kirkko oli tiiviissä yhteistoiminnassa neuvostojohtajien kanssa selviytyäkseen noista ajoista ja saadakseen etuoikeuksia. The Guardian -lehti kuvaili saman suhteen jatkumista: ”Kirkko on kymmenen viime vuoden aikana luonut epämiellyttävän läheisen suhteen pitkälti ennallaan säilyneeseen valtioon, joka aiemmin yritti tukahduttaa sen. Se on säännöllisesti tukenut Venäjän hallitusta (patriarkan antama hyväksymys Tšetšenian sodalle) ja saanut vastalahjaksi käyttää huomattavaa poliittista vaikutusvaltaa.”

Los Angeles Times -lehti kiinnitti 10.2.1999 huomiota kirkon poliittiseen vaikutusvaltaan kirjoittaessaan omantunnonvapautta ja uskonnollisia yhdyskuntia koskevasta laista. Lehden mukaan ”Venäjän ortodoksinen kirkko ajoi” tätä lakia, jonka silloinen presidentti Boris Jeltsin allekirjoitti syyskuussa 1997. Laki antoi kirkolle etuoikeuksisen aseman ”perinnäisenä” uskontona islamin, juutalaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalla. Se muun muassa vaati Venäjällä toimivia uskonnollisia järjestöjä rekisteröitymään uudelleen.

The New York Times kertoi 11.2.1999, että lain hyväksymisen jälkeen ”ortodoksinen kirkko on jatkanut kilpailijoidensa painostamista”. Siinä sanottiin: ”Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkka Aleksi II vaati  viime elokuussa käännytystyötä tekevien uskontokuntien kieltämistä, varsinkin niiden, jotka yrittävät houkutella ihmisiä pois ’heidän esi-isiensä uskosta’.” Yritykset kieltää käännytystyötä tekevät uskontokunnat ovat sittemmin jatkuneet, ja seurauksena on ollut tilanne, jota on luonnehdittu ”uskonnolliseksi kylmäksi sodaksi”.

Yksi maalitauluista

Jehovan todistajat ovat olleet yksi Venäjän ortodoksisen kirkon johtaman hyökkäyksen päämaalitauluista. Moskovan syyttäjän virasto otti 20. kesäkuuta 1996 käsittelyyn oikeusjutun, jonka oli pannut vireille lahkojen vastainen järjestö ”Vääriltä uskonnoilta nuoria suojeleva komitea”. Käsittely keskeytettiin kerta toisensa jälkeen, koska Jehovan todistajien rikollisesta käyttäytymisestä ei ollut todisteita, mutta joka kerta se käynnistettiin uudelleen.

Samaan aikaan todistajia ryhdyttiin pommittamaan propagandalla. Komsomolskaja Pravda -sanomalehti, jonka levikki on 1200000, kirjoitti 21.11.1998: ”Venäjän ortodoksinen kirkko on pelkästään kahdessa vuodessa julkaissut toistakymmentä Jehovan todistajia koskevaa kirjaa, lehtistä ja käsikirjaa.” Miksi kirkko on keskittynyt mustaamaan todistajien maineen?

”Todennäköisesti – – pääasiallisena syynä on se”, jatkoi Komsomolskaja Pravda, ”että pelkästään seitsemän viime vuoden aikana järjestön jäsenmäärä on kymmenkertaistunut, eikä Venäjän ortodoksinen kirkko pidä kilpailijoista sen enempää kuin muutkaan hierarkkiset järjestöt.”

Jehovan todistajia vastaan nostettu oikeusjuttu jatkui jälleen alkuvuodesta 1999, ja tällä kertaa se sai osakseen maailmanlaajuista huomiota. The New York Timesissa oli 11.2.1999 otsikko ”Moskovan oikeus punnitsee Jehovan todistajia koskevaa kieltoa”. Kirjoituksessa sanottiin: ”Uskonnolliset ja ihmisoikeusjärjestöt seuraavat tiiviisti Moskovan alioikeuden pienessä huoneessa kuultavana olevaa juttua ensimmäisenä merkittävänä yrityksenä rajoittaa uskonnonharjoitusta – – [omantunnonvapautta ja uskonnollisia yhdyskuntia koskevan lain] nojalla.”

Kansainvälisen Helsinki-liiton puheenjohtaja Ljudmila Aleksejeva selitti, miksi oikeudenkäyntiä seurattiin tarkoin. Hän sanoi, että jos ne, jotka yrittävät nyt tukahduttaa Jehovan todistajien työn, ”onnistuvat tässä tapauksessa, – – heitä ei pidättele enää mikään hyökkäämästä muitakin ryhmiä vastaan”, joita ei lueta perinnäisten uskontojen joukkoon. Oikeudenkäyntiä kuitenkin lykättiin jälleen kerran 12. maaliskuuta 1999. Mutta seuraavassa kuussa, 29. huhtikuuta, Venäjän oikeusministeriö myönsi rekisteröintitodistuksen ”Venäjän Jehovan todistajien hallintokeskukselle”.

Tästä hallituksen tunnustuksesta huolimatta hyökkäykset Jehovan todistajia ja muita vähemmistöuskontoja vastaan ovat jatkuneet Venäjällä ja muissa entisissä neuvostotasavalloissa. Oxfordissa Englannissa toimivan Keston Instituten johtaja Lawrence Uzzell totesi, että ”Jehovan todistajien tilannetta kannattaa aina seurata”, koska se palvelee ”varhaisena varoitusmerkkinä”. Kymmeniä miljoonia ihmisiä koskevat keskeiset uskonnolliset vapaudet ovat tosiaan vaakalaudalla!

Perusteeton hyökkäys

Ensimmäisellä vuosisadalla ylipapit ja muut uskonnolliset johtajat vainosivat Jeesuksen seuraajia (Johannes 19:15; Apostolien teot 5:27–33). Kristillisyydestä sanottiin: ”Totisesti me tiedämme tästä lahkosta, että sitä vastaan puhutaan kaikkialla.” (Apostolien teot 28:22.) Ei siksi pitäisi olla mikään yllätys, että tosi kristityistä puhutaan nykyäänkin pahaa, kuten Jehovan todistajista on puhuttu.

Punnittuaan varhaiskristittyjä vastaan esitettyjä syytteitä maineikas fariseus ja Lain opettaja Gamaliel antoi kuitenkin neuvoksi: ”Älkää kajotko näihin miehiin, vaan antakaa heidän olla (sillä jos tämä hanke tai tämä työ on ihmisistä, niin se kukistuu, mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi kukistaa  heitä); muutoin teidän saatetaan ehkä havaita taistelevan todellisuudessa Jumalaa vastaan.” (Apostolien teot 5:38, 39.)

Arvostelijat ovat nykyäänkin tutkineet tarkoin Jehovan todistajien toimintaa. Mihin tulokseen he ovat tulleet? Ortodoksiksi tunnustautuva Sergei Blagodarov sanoi Komsomolskaja Pravdassa: ”Yksikään maa maailmassa ei ole yli sadan vuoden aikana voinut osoittaa, että tämän yhteisön jäsenet olisivat syyllistyneet rikolliseen toimintaan tai että sen olemassaolo olisi laiton.”

Millainen on uskonnon tulevaisuus?

Raamattu puhuu ”puhtaasta uskonnosta” eli ”palvontamuodosta, joka on – – puhdas ja saastumaton” (Jaakobin kirje 1:27a; Kuningas Jaakon käännös). Kuten edellisessä kirjoituksessa todettiin, Raamattu kuvailee väärän uskonnon maailmanmahtia ”suureksi portoksi – – jonka kanssa maan kuninkaat syyllistyivät haureuteen”. Tämän vertauskuvallisen uskonnollisen porton, ”Suuren Babylonin”, sanotaan olevan ”juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajien verestä”. (Ilmestys 17:1–6.)

Miten hyvin tämä kuvaus sopiikaan uskontoon, joka on ollut tiiviissä yhteistoiminnassa maailman poliittisten johtajien kanssa säilyttääkseen oman etuoikeuksisen asemansa! Tuon suuren vertauskuvallisen uskonnollisen porton tulevaisuus on kuitenkin sinetöity. Raamattu sanoo: ”Hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälänhätä, ja hänet poltetaan kokonaan tulella, sillä Jehova Jumala, joka on tuominnut hänet, on voimakas.” Ei ihme, että enkelin varoitus on kiireellinen: ”Lähtekää siitä ulos, – – jos ette tahdo saada osaa hänen vitsauksistaan.” (Ilmestys 18:4, 7, 8.)

Kuvaillessaan ”puhdasta uskontoa” opetuslapsi Jaakob sanoi, ettei siinä olisi ”maailman tahroja” (Jaakobin kirje 1:27b). Lisäksi Jeesus Kristus sanoi tosi seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:16.) Ymmärrätkö näin ollen, miksi Jehovan todistajat pysyvät erossa maailman poliittisten asioiden turmelevilta vaikutuksilta? Se johtuu siitä, että he luottavat täysin Raamatun lupaukseen: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Johanneksen kirje 2:17.)

[Kuvat s. 15]

Oikeudenkäynti Moskovassa helmikuussa 1999. Puolustus (vasemmalla), tuomari (keskellä) ja syyttäjät (oikealla)

[Kuva s. 15]

Raamattu kertoo kaikkien uskontojen tulevaisuuden