Mosambikin tulvat – kuinka kristityt huolehtivat uhreista

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA MOSAMBIKISTA

VIIME vuoden alussa televisionkatsojat näkivät lamaannuttavia kuvia Mosambikista, missä ihmiset kiipesivät puiden oksille tulvavesien uhatessa heitä. Muuan nainen synnytti puussa ollessaan lapsen, ja helikopterin nähtiin nostavan hänet vauvoineen turvaan. Tuhannet olivat kuitenkin saarroksissa päiväkausia – jotkut seuranaan käärmeitä – kunnes vedet laskivat tai heidät pelastettiin helikoptereilla.

Tämä murhenäytelmä alkoi rankkasateella Mosambikin pääkaupungissa Maputossa. Kokonaiset esikaupunkialueet joutuivat veden valtaan muutamassa tunnissa. Joissakin paikoissa vesi nousi talojen kattoihin asti. Tiet muuttuivat vuolaana virtaaviksi joiksi. Maahan syntyi suuria uomia, ja vesi huuhtoi mukanaan taloja ja autoja sekä melkein kaiken muunkin. Pahin oli kuitenkin vielä edessäpäin.

Sateet jatkuivat, ja vedet peittivät kokonaan alleen maan eteläosan. Sadetta saatiin myös naapurimaissa Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa ja Botswanassa. Näistä maista virtaavat Incomáti-, Limpopo- ja Zambezijoet Mosambikin halki ennen kuin ne laskevat mereen, joten laajoja alueita Mosambikissa tuhoutui, kun  nuo joet tulvivat yli äyräidensä. Se miten kristityt huolehtivat toisistaan tämän katastrofin aikana, on uskoa vahvistava kertomus.

Ensimmäisiä vahinkoja arvioidaan

Helmikuun 9. päivänä viime vuonna kaksi Jehovan todistajien Maputon-haaratoimiston edustajaa lähti käymään maan pohjoisosassa. Noin yhdeksän aikaan aamulla he ohittivat Xinavanen kaupungin. Siellä virtaavan Incoluanejoen pinta oli hyvin korkealla, ja he päättivät jatkaa Gazan provinssin pääkaupunkiin Xai-Xaihin. He huomasivat kuitenkin, että lähellä Chokwèn kaupunkia, jossa myrskyjen aikaan on usein kaikkein pahimmat tulvat, ei näyttänyt olevan ongelmia. Niinpä he lähtivät takaisin kohti Maputoa.

Heidän saapuessaan Xinavaneen poliisit kuitenkin pysäyttivät heidät. ”Etelä-Afrikasta tullut tulva on täällä, ja se on katkaissut päätien”, poliisit varoittivat. ”Eivät bussit sen paremmin kuin rekatkaan pääse läpi.” Sama tieosuus, jonka he olivat aamulla ajaneet, oli nyt kokonaan veden alla! Koska myös pohjoisempana virtaavat joet nousivat, alue joutui eristyksiin muusta osasta maata.

Veljet päättivät yöpyä läheisessä Macian kaupungissa. Yön kuluessa tilanne edelleen paheni. Koko Xinavanen kaupunki jäi tulvan alle, ja asukkaat menettivät kaiken. Tehtiin järjestelyjä, jotta tuon seudun todistajat saataisiin Maciassa sijaitsevaan valtakunnansaliin, johon oli perustettu tilapäinen pakolaisleiri. Todistajat menivät oitis ostamaan kaupasta joitakin perusruokatarvikkeita, muun muassa riisiä, papuja, jauhoja ja öljyä.

Huolenaiheena olivat nyt Chokwèn ja lähikaupunkien ystävät. Chokwèn seurakuntien valvojat kokoontuivat yhteen ja organisoivat mittavan evakuoinnin. Alettiin levittää kehotusta lähteä viipymättä Maciaan. Pian saatiin kuitenkin kuulla, että monet Xinavanessa asuvat eivät olleet saapuneet. Niinpä todistajia lähetettiin ottamaan selkoa tilanteesta. Lisäksi kuultiin, että muuan kristitty vanhin oli hukkunut omassa talossaan, joten hänen hautauksensa järjestettiin. Loput todistajat löydettiin – jotkut katoilta – ja heitä autettiin pääsemään Maciaan.

Tämän jälkeen haaratoimiston edustajat menivät rannikolla sijaitsevaan Bilenen pikkukaupunkiin, josta he vuokrasivat koneen lentääkseen Maputoon. Alue oli veden vallassa niin kauas kuin silmä kantoi. Saatujen tietojen mukaan yksistään Gazan provinssissa oli tulvasta kärsinyt 600000 ihmistä.

Tilanne pahenee

Muutaman seuraavan päivän aikana sateet kovenivat ja myös Mosambikin keskiosan provinssit kärsivät tuhoja. Sitten kehittyi valtaisa trooppinen hirmumyrsky Eline. Helmikuun 20. päivänä se aiheutti Inhambanen, Sofalan ja Manican provinsseissa rankkasateen, minkä seurauksena oli lisää tulvia, kuolemaa ja tuhoa.

Helmikuun loppupuolella Chokwèn kaupunki ja kaikki sitä ympäröivät alueet olivat ennennäkemättömän tulvan vallassa. Myöhään lauantai-iltana 26. helmikuuta tulvavedet suorastaan vyöryivät eteenpäin huuhtoen tieltään kaiken. ”Heräsimme siihen, kun naapurimme huusi ikkunamme takana”, kertoo 32-vuotias todistaja Luis Chitlango.

Hän selittää: ”Kun hyppäsimme vuoteistamme, kuulimme veden kovaäänisen pauhun. Paetessamme näimme monia käärmeitä. Aamukuudelta saavuimme ylävälle paikalle, mutta myöhemmin samana aamuna vesi nousi kaikkialla niin korkealle, että meidän oli kiivettävä puihin. Ryhmäämme kuului 20 ihmistä.

Miehet kiipesivät puihin ensimmäisinä. Sen jälkeen naiset ojensivat heille lapset, jotka sidottiin  kiinni puunoksiin. Sitten tulivat naiset vauvoineen. Aina silloin tällöin kapusimme puista alas ja etsimme maasta veden alta pähkinöitä, joita tiesimme kasvavan tuolla seudulla.

Kolmen päivän kuluttua päätettiin, että me kaikki kävelisimme Chokwèen. Vesi ulottui rintaan asti, ja meidän oli kamppailtava voimakasta virtaa vastaan. Matkan varrella näimme monia ihmisiä puissa ja katoilla. Seuraavana päivänä vesi oli laskenut niin paljon, että kuorma-autot pääsivät kaupunkiin noutamaan ihmisiä Maciaan.”

Todistajien pakolaisleiri

Maaliskuun 4. päivänä Jehovan todistajien haaratoimisto vuokrasi lentokoneen ja lähetti edustajiaan tuhoalueelle. Suurin osa asukkaista oli paennut Maciaan, joka oli muutettu suunnattomaksi pakolaisleiriksi. Monet tulvan uhreista kärsivät flunssasta, ravinnonpuutteesta, malariasta ja muusta.

Näkymä toi mieleen sotatantereen. Eri maista lähetetyt helikopterit täyttivät kaupungin yllä olevan taivaan ja laskeutuivat purkamaan lastinsa tilapäisille kiitoradoille. Kun todistajien avustusryhmä saapui Maciaan, ryhmään kuuluvat eivät pelkästään järjestäneet uhreille ruokaa vaan myös pystyttivät sairaalan. Ensin he kuitenkin hankkivat tähän luvan paikallisilta viranomaisilta, jotka kiittelivät todistajien aloitteellisuutta.

Todistajien leirillä, jossa oli lähes 700 todistajan lisäksi muitakin, tarkasteltiin joka aamu päivän teksti kello 6.30. Kun kristittyjen sisarten laittama ruoka oli valmista tarjoiltavaksi, perheen päitä kutsuttiin nimeltä, ja kukin heistä näytti sormin, montako lautasta he tarvitsivat. Tämän jälkeen ruoka jaettiin.

Kaikki elämän puolet oli leirillä hyvin organisoitu. Joillekuille annettiin tehtäväksi ostaa ruokaa, ja toisten tehtävänä oli huolehtia juomaveden puhtaudesta, käymälöiden siivouksesta ja niin edelleen.  Hyvä organisointi ei jäänyt huomaamatta hallitusviranomaisilta, jotka sanoivat: ”Täällä on hyvä olla. Kukaan ei jää ilman ruokaa eivätkä ihmiset riitele keskenään.” Muuan paikallinen viranomainen sanoi: ”Jokaisen tulisi käydä todistajien leirillä nähdäkseen, miten asioiden pitäisi sujua.”

Eräänä päivänä hätäapukomitea kutsui koolle kristittyjä vanhimpia, joille kerrottiin, että haaratoimisto oli tehnyt järjestelyjä talojen ja valtakunnansalien jälleenrakentamiseksi ja tulvan uhrien perustarpeista huolehtimiseksi. Seuraavana aamuna päivän tekstin tarkastelun yhteydessä tehtiin näitä suunnitelmia koskeva ilmoitus, jota seurasivat pitkät suosionosoitukset.

Vaikka viranomaiset olivat lahjoittaneet kaksi suurta telttaa, monet leirillä olevat nukkuivat edelleen taivasalla. Niinpä tulvan uhrien joukosta koottiin ryhmä rakentamaan suuri valtakunnansali paikallisen seurakunnan omistamalle tontille. Sali tehtiin ruo’oista ja aaltopellistä, kuten Mosambikissa on tapana, ja siinä oli tilaa 200 ihmiselle. Sali valmistui vain kahdessa päivässä!

Erilleen joutuneet etsitään

Maaliskuun 5. päivänä, kun tulvavedet olivat jonkin verran laskeneet, muodostettiin avustusryhmä, joka matkustaisi Aldeia da Barragemin kaupunkiin. Se sijaitsi alueella, joka oli ensimmäisiä tulvan alle jääneitä, ja siellä oli noin 90 julistajan seurakunta, josta ei ollut kuultu mitään.

Avustusryhmä ohitti suuren Chihaquelanen pakolaisleirin, jossa oli noin 100000 ihmistä. Tulva ulottui silmänkantamattomiin molemmin puolin tietä, joka oli paikka paikoin huuhtoutunut pois. Muuan avustusryhmän jäsen sanoi: ”Kun saavuimme Chokwèen, meitä kohtasi lohduton näkymä. Kaupungin tuloväylän varrella olevissa taloissa vesi ulottui yhä kattoihin asti. Useimmat talot olivat kokonaan veden alla. Oli tulossa pimeää, ja Aldeia da Barragemiin oli vielä 25 kilometrin matka.”

Yöllä ryhmä viimein pääsi perille. Eräs ryhmän jäsen muistelee: ”Pysähdyimme pohtimaan, mitä tekisimme seuraavaksi.” Sitten tuli näkyviin ihmisiä, jotka huusivat: ”Veljet!” Lisäksi kuului äänekästä, iloista naurua. Kun paikalliset todistajat olivat nähneet kahdet autonvalot, he olivat heti ajatelleet, että tulijat olivat ehkä heidän veljiään, ja he olivat kertoneet arveluistaan muillekin. Sivustakatsojat olivat aivan ihmeissään ja sanoivat: ”Nämä ihmiset tosiaan rakastavat toisiaan. He tuovat ruokaa ja tulevat jopa käymään!”

Huolenpito jatkuu

Aldeia da Barragemin veljiä autettiin pääsemään Macian leiriin, jossa he saivat ruokaa, majoituksen ja hoitoa. Tällä välin tilanne Maciassa alkoi muuttua kriittiseksi. Ruokaa, lääkkeitä ja polttoainetta oli niukalti, sillä niitä oli lähetetty vain lentoteitse. Maayhteys Maputoon olisi saatava kuntoon mitä pikimmin. Näin tapahtuikin 8. maaliskuuta.

Suuri Xai-Xain kaupunki oli jäänyt kokonaan tulvan alle – sen keskustassa oli paikoitellen kolme metriä vettä! Todistajat muodostivat hätäapukomitean huolehtimaan kaupungissa olevista veljistä. Lisäksi järjestettiin komiteoita pitämään huolta Sofalan ja Manican provinssien apua tarvitsevista.

Muissa maissa asuvat todistajat lähettivät hätäapua. Esimerkiksi Etelä-Afrikan haaratoimisto lähetti tonneittain vaatteita, huopia ynnä muuta. Ja Jehovan todistajien maailmankeskuksesta Brooklynista New Yorkista saatiin raha-apua onnettomuuden uhreista huolehtimiseksi.

Kun tulvavesi oli tarpeeksi matalalla ja kotinsa menettäneiden määrä selvitetty, alkoi talojen ja valtakunnansalien jälleenrakentaminen. Perustettiin jälleenrakennuskomitea, ja kymmenet vapaaehtoiset ryhtyivät viipymättä työhön. Sen jälkeen on rakennettu uudelleen yli 270 taloa ja ainakin viisi valtakunnansalia.

Kun näkyviin alkoi nousta ensimmäisiä todistajien vapaaehtoistyönä rakentamia taloja, ihmiset panivat sen merkille. Muuan naapuri totesi: ”Te palvotte elävää Jumalaa. Meidän pastorimme unohtavat kärsivät lampaansa, mutta te saatte nämä kauniit talot.” Näillä seuduilla monet ovat olleet vastaanottavaisia Jehovan todistajien saarnaamalle Valtakunnan sanomalle, ja useita raamatuntutkisteluja on aloitettu (Matteus 24:14; Ilmestys 21:3, 4).

Vaikka monet todistajat menettivät kaiken aineellisen omaisuutensa, kukaan ei menettänyt uskoaan. Sen sijaan heidän uskonsa Jehova Jumalaan ja maailmanlaajuiseen veljesseuraan vahvistui. He ovat kiitollisia rakkaudelliselle kansainväliselle veljesseuralle, joka tuli niin ripeästi apuun tässä hirvittävässä onnettomuudessa. He ovat omakohtaisesti kokeneet Jehovan hellän huolenpidon ja suojeluksen, ja he tulevat aina muistamaan Raamatun sanat: ”Jehova on suuri.” (Psalmit 48:1.)

[Kuva s. 24, 25]

Mutaiset vedet hukuttivat alleen Xai-Xain kaupungin

[Kuva s. 25]

Avustustarvikkeita tuotiin lentoteitse

[Kuva s. 26]

Todistajien avustusryhmä pystytti sairaalan

[Kuva s. 26]

Uusien kotien rakentaminen jatkuu

[Kuva s. 26]

Suurimmassa pakolaisleirissä oli 100000 ihmistä