Uskontojen selviytymiskeinoja

NEUVOSTOHALLITUS oli käytännössä tehnyt lopun Venäjän ortodoksisesta kirkosta siinä vaiheessa, kun natsi-Saksa tunkeutui Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Saksan hyökkäyksen jälkeen se muutti kuitenkin suhtautumistaan uskontoon. Mistä muutos johtui?

Lontoon King’s Collegessa nykyhistorian professorina toimiva Richard Overy selittää kirjassaan Russia’s War—Blood Upon the Snow: ”Metropoliitta Sergei, kirkon pää, vetosi uskovaisiin samana päivänä, jolloin saksalaiset hyökkäsivät, ja pyysi heitä tekemään kaikkensa voiton hyväksi. Seuraavien kahden vuoden aikana hän julkaisi peräti 23 paimenkirjettä, joissa hän kannusti laumaansa taistelemaan sen jumalattoman valtion puolesta, jossa he asuivat.” Niinpä Overyn mukaan Stalin salli uskonnon voimistua jälleen.

Viimein vuonna 1943 Stalin suostui tunnustamaan ortodoksisen kirkon nimittämällä Sergein sen uudeksi patriarkaksi. ”Vastapalvelukseksi kirkko keräsi jäseniltään rahaa panssarikolonnan rahoittamiseen”, Overy kertoo. ”Papit ja  piispat kannustivat seurakuntiaan elämään Jumalaan ja Staliniin kohdistuvan uskon mukaisesti.”

Kuvaillessaan tätä Venäjän historian vaihetta venäläinen uskontotieteilijä Sergei Ivanenko kirjoitti, että Venäjän ortodoksisen kirkon virallinen julkaisu ylisti Stalinia kaikkien aikojen ja valtioiden suurimmaksi johtajaksi ja opettajaksi, jonka Jumala oli lähettänyt pelastaakseen kansakunnan sorrolta, maanomistajilta ja kapitalisteilta. Julkaisussa pyydettiin uskovaisia taistelemaan viimeiseen veripisaraan asti Neuvostoliiton puolesta sen vihollisia vastaan ja rakentamaan kommunismia kaikkensa antaen.

”KGB:n suuri arvonanto”

Ortodoksisesta kirkosta oli kommunisteille hyötyä vielä toisen maailmansodan päätyttyäkin vuonna 1945. Harrison Salisburyn toimittamassa historiateoksessa The Soviet Union: The Fifty Years kerrotaan, mistä tämä johtui: ”Sodan päättyessä kirkon johtajat yhtyivät Stalinin ulkopolitiikan mukaisen kylmän sodan vaatimuksiin.”

Äskettäin ilmestyneessä kirjassa The Sword and the Shield kuvaillaan, miten kirkon johtajat palvelivat Neuvostoliiton etuja. Sergein jälkeen vuonna 1945 patriarkaksi tullut Aleksei ”liittyi Maailman rauhanneuvostoon, vuonna 1949 perustettuun kulissina toimivaan neuvostojärjestöön”. Kirjassa sanotaan lisäksi, että hän ja metropoliitta Nikolai ”nauttivat [Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun] KGB:n suurta arvonantoa vaikuttajina”.

Vuonna 1955 patriarkka Aleksei antoi kiinnostavan julistuksen: ”Venäjän ortodoksinen kirkko tukee hallituksemme täysin rauhanomaista ulkopolitiikkaa, ei siksi että kirkolla ei muka olisi vapautta vaan siksi että neuvostopolitiikka on rehtiä ja vastaa kirkon saarnaamia kristillisiä ihanteita.”

Lontoossa ilmestyvässä The Guardian -lehdessä 22.1.2000 lainattiin toisin ajattelevaa ortodoksista pappia Gjorgei Edelshteinia, joka sanoi: ”Kaikki piispat valittiin huolellisesti sitä silmällä pitäen, että he olisivat yhteistoiminnassa neuvostohallituksen kanssa. Kaikki olivat KGB:n agentteja. On yleisesti tunnettua, että KGB värväsi patriarkka Aleksein salanimellä Drozdov. He toimivat nykyään samalla tavalla kuin 20 tai 30 vuotta sitten.”

 Neuvostoliiton palvelija

Life-lehdessä 14.9.1959 sanottiin ortodoksisen kirkon suhteesta valtioon: ”Stalin teki uskonnolle myönnytyksiä, ja kirkko kohteli häntä kuin tsaaria. Ortodoksisen kirkon yhteistyön varmistaa erikoisministeriö, ja kommunistit ovat siitä lähtien käyttäneet kirkkoa hyväkseen yhtenä neuvostovaltion työvälineenä.”

Venäjän kirkollisten asioiden tuntija Matthew Spinka vahvisti tämän läheisen suhteen olemassaolon vuonna 1956 ilmestyneessä kirjassaan The Church in Soviet Russia. Hän kirjoitti: ”Nykyinen patriarkka Aleksei – – on tarkoituksellisesti tehnyt kirkostaan hallituksen välikappaleen.” Ortodoksisen kirkon selviytymiskeino oli siis ryhtyä valtion palvelijaksi. Onko siinä jotain moittimista? Katsotaanpa, miten Jumala ja Kristus suhtautuvat asiaan.

Jeesus Kristus sanoi tosi opetuslapsistaan: ”Ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta.” Lisäksi Jumalan sanassa kysytään suoraviivaisesti: ”Avionrikkojat, ettekö tiedä, että ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalan kanssa?” (Johannes 15:19; Jaakobin kirje 4:4.) Raamatun näkökulmasta katsottuna kirkko siis teki itsestään uskonnollisen porton, jonka kanssa ”maan kuninkaat syyllistyivät haureuteen”. Se on osoittanut kuuluvansa kokonaisuuteen, jota Raamatussa sanotaan ”Suureksi Babyloniksi, maan porttojen ja iljetysten äidiksi”. (Ilmestys 17:1–6.)

Todistajien selviytyminen

Toisaalta Jeesus Kristus osoitti, mistä hänen tosi seuraajansa tunnettaisiin: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) Tämä rakkaus vaikutti ratkaisevasti siihen, että Jehovan todistajat selviytyivät entisessä Neuvostoliitossa, kuten seuraava katkelma kirjasta The Sword and the Shield osoittaa: ”[Jehovan todistajat] auttavat kaikin keinoin niitä jäseniään, jotka ovat [työ]leireissä tai karkotettuina, ja lähettävät heille rahaa, ruokaa ja vaatteita.”

Vankileirien todistajille lähetetty ”ruoka” sisälsi myös hengellistä ravintoa: Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta. Raamatussa on ’Jumalan sanoja’, joiden Jeesus sanoi olevan välttämättömiä hengellisen elämän ylläpitämiseen (Matteus 4:4). Ne jotka salakuljettivat kirjallisuutta leireihin, saattoivat itsensä suureen vaaraan, sillä tällaisesta toiminnasta rangaistiin ankarasti, jos siitä jäi kiinni.

Latvialainen Helene Celmina oli vankina Potman rangaistusleirissä Venäjällä vuosina 1962–66. Hän kirjoitti kirjan Women in Soviet Prisons, jossa hän kertoo: ”Monet Jehovan todistajat ovat saaneet kymmenen vuotta pakkotyötä vain sen takia, että heillä  on ollut asunnossaan muutama Vartiotorni-lehden numero. Koska ihmisiä pidätetään tällaisten julkaisujen hallussapidon takia, on ymmärrettävää, miksi leirin viranomaisia huolestuttaa ja ärsyttää se, että leirissä on tällaista kirjallisuutta.”

Oman vapauden ja turvallisuuden vaarantaminen sen vuoksi, että saattoi auttaa toisia hengellisesti, oli selvä todiste kristillisestä rakkaudesta. Tämä vaikutti merkittävästi todistajien selviytymiseen, mutta eräs seikka oli vielä tärkeämpi. Celmina pohtii: ”Kukaan ei voi käsittää, miten tähän piikkilankojen ja vähäisten ihmiskontaktien maahan voi päästä kiellettyä kirjallisuutta.” Se näytti mahdottomalta, koska jokainen leiriin tuleva tarkastettiin perusteellisesti. ”Oli kuin enkelit olisivat yöllä lentäneet yli ja pudottaneet sen alas”, kirjoitti Celmina.

Jumala on luvannut, ettei hän hylkäisi kansaansa. Siksi entisessä Neuvostoliitossa asuneet Jehovan todistajat yhtyivät varauksetta Raamatun psalmistan sanoihin: ”Katso! Jumala on auttajani.” (Psalmit 54:4; Joosua 1:5.) Hänen apunsa olikin tärkeää todistajien selviytymiselle entisessä Neuvostoliitossa!

Olosuhteet muuttuvat

Jehovan todistajista tuli laillisesti rekisteröity järjestö Neuvostoliitossa 27. maaliskuuta 1991, jolloin perustamiskirja allekirjoitettiin. Siinä sanotaan: ”Kyseisen uskonnollisen järjestön tarkoitus on suorittaa uskonnollista työtä tehdäkseen tunnetuksi Jehova Jumalan nimen ja ne rakkaudelliset järjestelyt, jotka hän on tehnyt ihmiskunnan hyväksi Jeesuksen Kristuksen hallinnassa olevan taivaallisen Valtakuntansa välityksellä.”

Perustamiskirjan mukaan tätä uskonnollista työtä tehdään muun muassa saarnaamalla julkisesti ja käymällä ihmisten kodeissa, opettamalla Raamatun totuuksia niille, jotka haluavat kuunnella, johtamalla ilmaisia raamatuntutkisteluja tähän tarkoitukseen laadittujen julkaisujen avulla ja levittämällä Raamattuja.

Tuo asiakirja allekirjoitettiin yli kymmenen vuotta sitten, ja sen jälkeen Neuvostoliitto on hajonnut ja uskontojen tilanne on muuttunut olennaisesti 15 entisessä neuvostotasavallassa. Millainen on uskonnon tulevaisuus tuolla alueella ja ympäri maailman?

[Tekstiruutu s. 11]

Kirkko yhteistoiminnassa neuvostovaltion kanssa

Edmund Stevens kirjoitti vuonna 1945 ilmestyneessä kirjassaan Russia Is No Riddle: ”Kirkko varoi puremasta kättä, joka ruokki sitä. Se ymmärsi selvästi, että valtio odotti vastalahjaksi suosionosoituksistaan kirkon antavan horjumattoman tukensa sille ja toimivan tietyin rajoituksin.”

Stevens jatkoi: ”Vuosisatojen perinne virallisena valtion uskontona oli syvästi juurtunut ortodoksiseen kirkkoon, ja se siirtyi siksi hyvin luonnollisesti uuteen osaansa, läheiseen yhteistoimintaan neuvostohallituksen kanssa.”

Keston Institute on tehnyt perusteellisen tutkimuksen Venäjän ortodoksisen kirkon nykyisen patriarkan Aleksi II:n aiemmasta yhteistoiminnasta neuvostovaltion kanssa. Raportissa tehtiin seuraava päätelmä: ”Aleksin yhteistoiminta ei ollut mitenkään poikkeuksellista, sillä lähes kaikki virallisesti tunnustettujen uskontokuntien – muun muassa katolilaisten, baptistien, adventistien, muslimien ja buddhalaisten – korkeimmat johtajat olivat KGB:n agentteja. Samassa vuosiraportissa, jossa selostetaan Aleksin värväämistä, kerrotaan useista muistakin agenteista, joista jotkut kuuluivat Viron luterilaiseen kirkkoon.”

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

Yhteydenpito leireihin

Latvialainen toimittaja Viktors Kalnins vietti suurimman osan kymmenen vuoden tuomiostaan (1962–72) Mordvassa sijaitsevassa leirikompleksissa noin 400 kilometriä Moskovasta kaakkoon. Herätkää!-lehden haastattelussa maaliskuussa 1979 häneltä kysyttiin: ”Tietävätkö leireissä olevat Jehovan todistajat, mitä järjestössä tapahtuu täällä Yhdysvalloissa tai muissa maissa?”

”Kyllä tietävät”, Kalnins vastasi, ”sen kirjallisuuden ansiosta, jota he saavat. – – He jopa näyttivät minulle lehtiään. En saanut koskaan tietää, missä kirjallisuutta piiloteltiin, ja kätköpaikkoja vaihdettiin ajoittain. Kaikki kuitenkin tiesivät, että leirissä oli kirjallisuutta. – – Vartijat ja Jehovan todistajat olivat kuin Tom ja Jerry: toiset yrittivät piilottaa kirjallisuutta ja toiset löytää sitä!”

Kysymykseen ”Yrittivätkö Jehovan todistajat kertoa sinulle uskonkäsityksistään?” Kalnins vastasi: ”Kyllä vain! Ne tunnetaan hyvin. Tiedämme kaiken Harmagedonista – –. He puhuivat paljon sairauksien loppumisesta.”

[Kuva]

Jehovan todistajat kertoivat Mordvan leireissä rohkeasti Raamatun totuuksista

 [Kuva s. 8, 9]

Vovtšukit karkotettiin Irkutskiin Siperiaan vuonna 1951. He ovat yhä uskollisia kristittyjä

[Kuva s. 10]

Stalin salli uskonnon voimistua tilapäisesti, koska kirkko tuki hallitusta toisen maailmansodan aikana

[Lähdemerkintä]

U.S. Army

[Kuva s. 10]

Patriarkka Aleksei (1945–70) sanoi, että neuvostopolitiikka vastaa kirkon saarnaamia kristillisiä ihanteita

[Lähdemerkintä]

Central State Archive regarding the film/photo/phono documents of Saint-Petersburg