Elämän veden etsintää

YLI kaksituhatta vuotta sitten Arabian aavikolla nousi huomattavaan asemaan eräs 30000 asukkaan kukoistava kaupunki. Alueen ankarasta ilmastosta huolimatta – vuotuinen sademäärä on keskimäärin 150 millimetriä – Petran asukkaat oppivat tulemaan toimeen pienellä vesimäärällä. Petrasta tuli vieläpä vauras kaupunki.

 Petran asukkailla, nabatealaisilla, ei ollut sähköllä toimivia vesipumppuja. He eivät rakentaneet suuria patoja. Mutta he tiesivät, miten vesi kerätään ja säilytetään. Altaista, valleista, kouruista ja säiliöistä koostuvan verkoston avulla he kykenivät ohjaamaan huolellisesti kerättyä vettä kaupunkiinsa ja maatilkuilleen. Tuskin pisaraakaan haaskattiin. He rakensivat kaivonsa ja säiliönsä niin hyvin, että beduiinit käyttävät niitä edelleen.

”Hydrologia on Petran näkymätöntä kauneutta”, ihastelee eräs vesi-insinööri. ”Nuo ihmiset olivat suoranaisia neroja.” Viime aikoina israelilaiset asiantuntijat ovat pyrkineet käyttämään hyväkseen nabatealaisten taitoja, sillä nämäkin harjoittivat maanviljelystä Negevissä, missä vuotuinen sademäärä ylittää harvoin 100 millimetriä. Agronomit ovat tutkineet tuhansien pienten nabatealaistilojen jäännöksiä. Nabatealaiset ohjasivat taitavasti talvella sataneen veden pienille pengerretyille pelloilleen.

Nabatealaisilta on jo opittu sellaista, mistä on apua niiden Afrikan maiden maanviljelijöille, jotka elävät kuivuuden vaivaamalla Sahelin alueella. Nykyaikaiset vedensäästömenetelmät voivat kuitenkin olla aivan yhtä tehokkaita. Lanzarotessa, joka kuuluu lähellä Afrikan rannikkoa sijaitseviin Kanariansaariin, maanviljelijät ovat oppineet, miten kasvattaa viinirypäleitä ja viikunoita alueella, jolla ei sada juuri lainkaan. He istuttavat viiniköynnökset tai viikunapuut pyöreän kuopan pohjalle ja peittävät mullan vulkaanisella tuhkalla, jotta kosteus ei pääsisi haihtumaan. Sen jälkeen juuret voivat saada riittävästi kastetta, niin että saadaan hyvä sato.

Teknisesti yksinkertaisia ratkaisuja

Samanlaisia kertomuksia kuivaan ilmastoon sopeutumisesta voivat kertoa kaikkialla maailmassa elävät ihmiset, esimerkiksi Tharin aavikolla Intiassa elävä bishnoi-heimo, Kenian turkana-heimoon kuuluvat naiset ja Arizonan navajo-intiaanit. He ovat oppineet satojen vuosien kuluessa keräämään sadevettä menetelmillä, joilla voidaan tyydyttää maanviljelyn tarpeet paljon luotettavammin kuin huipputeknisillä ratkaisuilla.

1900-luku oli patojen rakentamisen aikaa. Mahtavia jokia valjastettiin ja suurisuuntaisia kastelujärjestelmiä kehitettiin. Muuan tutkija arvioi, että 60:tä prosenttia maailman virroista ja joista säännöstellään jollain tavalla. Vaikka näistä hankkeista on ollut jossain määrin hyötyä, ekologit kohdistavat huomion ympäristölle aiheutuneeseen vahinkoon, puhumattakaan siitä, että miljoonat ihmiset ovat menettäneet kotinsa.

Lisäksi hyvistä tarkoitusperistä huolimatta tällaisista suunnitelmista on harvoin hyötyä maanviljelijöille, jotka tarvitsevat vettä kipeästi. Entinen pääministeri Rajiv Gandhi sanoi Intian kasteluhankkeista: ”Olemme kuluttaneet paljon rahaa 16 vuoden ajan. Kansa ei ole saanut vastineeksi mitään, ei kastelua, ei vettä, ei tuotannon kasvua, ei apua päivittäiseen elämäänsä.”

Teknisesti yksinkertaiset ratkaisut ovat sen sijaan osoittautuneet hyödyllisemmiksi ja ympäristöä säästävämmiksi. Kiinassa hyvin hyödyllisiksi ovat osoittautuneet pienet lammet ja padot, joita paikalliset yhdyskunnat ovat rakentaneet sinne kuusi miljoonaa. Israelissa ihmiset ovat huomanneet, että kun käytetään hieman kekseliäisyyttä, samaa vettä voidaan käyttää ensin pesu- ja sitten kasteluvetenä.

Eräs käytännöllinen ratkaisu on maaperää säästävä pisarakastelu, jossa kuluu vain viisi prosenttia tavanomaisiin menetelmiin tarvittavasta vesimäärästä. Veden viisas käyttö merkitsee myös sitä, että valitaan kuivaan ilmanalaan soveltuvia viljelykasveja, esimerkiksi durraa ja hirssiä, sellaisten viljelykasvien sijasta, jotka tarvitsevat laaja-alaista kastelua, kuten sokeriruoko ja maissi.

Vedenkulutusta voidaan vähentää myös kotitalouksissa ja teollisuuslaitoksissa, kun nähdään hieman vaivaa. Esimerkiksi jos vettä kierrätetään tehtaassa, yksi kilo paperia voidaan valmistaa niin, että kuluu vain yksi litra vettä, mikä merkitsee yli 99 prosentin säästöä. Méxicon kaupunki on vaihtanut  tavanomaiset vessat uusiin, jotka kuluttavat vettä kolme kertaa vähemmän. Kaupunki on kustantanut myös tiedotuskampanjan, jonka tavoitteena on vähentää merkittävästi vedenkulutusta.

Miten päästä toivottuihin tuloksiin

Vesikriisin samoin kuin useimpien muidenkin ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii asenteiden muuttamista. Ihmisten on oman edun tavoittelun sijasta puhallettava yhteen hiileen, tehtävä tarvittaessa järkeviä uhrauksia ja päätettävä huolehtia maapallosta sen tulevia asukkaita silmällä pitäen. Sandra Postel selittää kirjassaan Last Oasis—Facing Water Scarcity: ”Me tarvitsemme vesietiikkaa – opastusta oikeista käyttäytymisnormeista joutuessamme monimutkaisten ratkaisujen eteen, jotka koskevat luonnon järjestelmiä, joita emme ymmärrä emmekä voi täysin ymmärtää.”

Tällainen ”vesietiikka” vaatii tietysti muutakin kuin paikallisia toimia. Valtioiden on oltava yhteistoiminnassa keskenään, sillä joet eivät kunnioita maiden rajoja. ”Huoli veden määrästä ja laadusta – joita pidettiin ennen vanhaan eri asioina – on nähtävä nykyään koko maailmaa koskevana kysymyksenä”, sanoo Ismail Serageldin raportissaan ”Vesikriisin voittaminen” (Beating the Water Crisis).

Kansoja ei kuitenkaan ole helppo saada huolehtimaan koko maailmaa koskevista kysymyksistä, kuten YK:n pääsihteeri Kofi Annan tunnustaa. Hän sanoo: ”Nykyajan globaalistuneessa maailmassa maailmanlaajuiseen toimintaan tarvittavat mekanismit ovat vielä lapsenkengissä. On korkea aika antaa ’kansainvälisen yhteisön’ käsitteelle kouriintuntuvampi merkitys.”

Vaikka siis onkin tärkeää saada riittävästi hyvälaatuista vettä, se ei selvästikään ole kaikki, mitä tarvitsemme elääksemme tervettä ja onnellista elämää. Ihmisten on ensin tunnustettava vastuunsa Häntä kohtaan, joka on antanut niin veden kuin itse elämänkin (Psalmit 36:9; 100:3). Ja sen sijaan, että he lyhytnäköisesti riistäisivät maapalloa ja sen luonnonvaroja, heidän on ’viljeltävä sitä ja huolehdittava siitä’, kuten Luoja käski ensimmäisiä vanhempiamme tekemään (1. Mooseksen kirja 2:8, 15; Psalmit 115:16).

Tärkeämpää vettä

Koska vesi on ensiarvoisen tärkeää, ei ole yllättävää, että sille annetaan Raamatussa vertauskuvallinen merkitys. Nauttiaksemme elämästä siten kuin oli tarkoitus meidän on tosiaankin tunnustettava tämän vertauskuvallisen veden lähde. Meidän on myös opittava ilmentämään sen ensimmäisellä vuosisadalla eläneen naisen asennetta, joka pyysi Jeesukselta Kristukselta: ”Herra, anna minulle sitä vettä.” (Johannes 4:15.) Tarkastellaanpa, mitä tapahtui.

Jeesus pysähtyi syvän kaivon luona lähellä nykyistä Nablusia. Kyseessä oli nähtävästi sama kaivo, jolla käy vielä nykyäänkin ihmisiä eri puolilta maailmaa. Tuolloin kaivolle tuli eräs samarialainen nainen. Hän epäilemättä toimi monien ensimmäisen vuosisadan naisten tavoin ja kävi säännöllisesti siellä huolehtiakseen siitä, että hänen kodissaan oli riittävästi vettä. Jeesus kuitenkin sanoi, että hän voisi antaa naiselle ”elävää vettä”, lähteen, joka ei koskaan ehtyisi (Johannes 4:10, 13, 14).

Naisen kiinnostus ymmärrettävästi heräsi. ”Elävä vesi”, josta Jeesus puhui, ei tietenkään ollut kirjaimellista vettä. Jeesuksella oli mielessään ne hengelliset järjestelyt, joiden avulla ihmiset voivat elää ikuisesti. Mutta vertauskuvallisen ja kirjaimellisen veden välillä on yhteys. Me tarvitsemme molempia elääksemme täysipainoista elämää.

Jumala ratkaisi useammin kuin kerran hänen kansaansa kuuluvien kirjaimellisen vesipulan. Hän antoi ihmeen avulla vettä valtavalle määrälle israelilaispakolaisia, jotka matkallaan Luvattuun maahan kulkivat Siinain erämaan poikki (2. Mooseksen kirja 17:1–6; 4. Mooseksen kirja 20:2–11). Jumalan profeetta Elisa puhdisti Jerikossa olleen kaivon pilaantuneen veden (2. Kuninkaiden  kirja 2:19–22). Ja kun katuvien israelilaisten jäännös palasi Babylonista kotimaahansa, Jumala johdatti heidät erämaassa veden luo (Jesaja 43:14, 19–21).

Planeettamme tarvitsee nykyään kipeästi ehtymättömiä vesivaroja. Koska Luojamme Jehova Jumala ratkaisi vesiongelmia menneisyydessä, eikö hän tekisi niin tulevaisuudessakin? Raamattu vakuuttaa meille, että hän tulee toimimaan niin. Kuvaillessaan luvatun Valtakuntansa alaisuudessa vallitsevia oloja Jumala sanoo: ”Paljaille kukkuloille minä puhkaisen jokia ja laaksotasankojen keskelle lähteitä. Minä muutan erämaan kaislikkoiseksi vesilammikoksi ja vedettömän maan vesilähteiksi – – jotta ihmiset näkisivät ja tietäisivät sekä ottaisivat vaarin ja ymmärtäisivät samaan aikaan, että tämän on tehnyt Jehovan käsi.” (Jesaja 41:18, 20.)

Raamattu lupaa meille, että kun tuo aika koittaa, ihmiset ”eivät ole nälissään eivätkä janoissaan” (Jesaja 49:10). Uuden maailmanhallituksen ansiosta vesikriisiin saadaan täydellinen ratkaisu. Tämä hallitus – Valtakunta, jota Jeesus opetti meidät rukoilemaan – tulee toimimaan ”oikeudella ja vanhurskaudella tästä lähtien ja ajan hämärään asti” (Jesaja 9:6, 7; Matteus 6:9, 10). Tämän ansiosta kaikkialla maapallolla elävät ihmiset tulevat vihdoinkin olemaan todellinen kansainvälinen yhteisö (Psalmit 72:5, 7, 8).

Jos etsimme nyt elämän vettä, voimme odottaa näkevämme päivän, jolloin jokaisella todellakin on vettä riittävästi.

[Kuvat s. 10]

Yllä: muinaiset Petran asukkaat tiesivät, miten säästää vettä

Alla: nabatealainen vesikouru Petrassa

[Lähdemerkintä]

Garo Nalbandian

[Kuva s. 10]

Lanzarotessa maanviljelijät ovat oppineet, miten kasvattaa kasveja alueella, jolla ei sada juuri lainkaan

[Kuvat s. 13]

Mitä Jeesus tarkoitti, kun hän lupasi tälle naiselle ”elävää vettä”?