Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten voin nauttia enemmän Raamatun lukemisesta?

Miten voin nauttia enemmän Raamatun lukemisesta?

Nuoret kysyvät:

Miten voin nauttia enemmän Raamatun lukemisesta?

”Toisinaan Raamattua on vaikea ymmärtää, ja se voi olla lannistavaa.” (17-vuotias Annalieza)

”Raamattu oli minusta ikävystyttävä kirja.” (22-vuotias Kimberly)

MONET eivät pidä lukemisesta. Niinpä Raamatun kokoisen kirjan lukeminen voi tuntua – innokkaistakin lukijoista – ylivoimaiselta tehtävältä. ”Pidin Raamattua paksuna kirjana, jossa oli outoja, vaikeatajuisia sanoja”, sanoo 17-vuotias Tammy. ”Raamatun lukeminen vaatii paljon keskittymistä ja sitkeyttä.”

Lisäksi läksyjen tekoon, kotitöihin ja virkistäytymiseen voi kulua paljon aikaa ja energiaa. Tästäkin syystä voi olla vaikea syventyä Raamatun lukemiseen ja nauttia siitä. Alicialta, joka on Jehovan todistaja, menee aikaa myös siihen, että hän valmistautuu kristillisiin kokouksiin ja käy niissä sekä kertoo uskostaan toisille. Hän myöntää: ”Raamatun lukeminen voi olla vaikeaa, koska tekemistä tuntuu olevan loputtomasti.”

Alicia, Tammy ja monet muut nuoret ovat kuitenkin voittaneet esteet. Nykyään he lukevat Raamattua säännöllisesti ja saavat siitä iloa. Tämä on mahdollista sinullekin! Harkitse kolmea seikkaa, joiden ansiosta Raamatun lukemisesta voi tulla nautittavampaa.

Järjestä aikaa Raamatun lukemiseen

”Luulenpa, että nuorista on ikävystyttävää lukea Raamattua, koska he eivät ole lukeneet sitä riittävästi”, sanoo 18-vuotias Kelly. Aivan niin kuin pidät jostain urheilulajista, jota harrastat usein, tulet pitämään Raamatun lukemisestakin, kun teet sitä säännöllisesti.

Entä jos vapaata aikaa on hyvin vähän? Apostoli Paavali neuvoo: ”Pitäkää siis tarkoin silmällä, ettette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niin kuin viisaat ostaen sopivan ajan itsellenne, koska päivät ovat pahat.” (Efesolaisille 5:15, 16.) Voit ’ostaa aikaa’ käyttämällä vähemmän aikaa epäolennaiseen toimintaan, kuten television katseluun. Paavalin käyttämä ”aikaa” vastaava sana voi tarkoittaa aikaa, joka on määrätty johonkin nimenomaiseen tarkoitukseen. Minkä ajan sinä voisit määrätä Raamatun lukemiselle?

Monet lukevat Raamattua aamulla tarkasteltuaan vihkosessa He tutkivat Raamattua päivittäin * olevaa raamatunkohtaa ja selitystä. Toiset lukevat mieluummin illalla ennen nukkumaanmenoa. Valitse realistinen ajankohta, joka käy sinulle, ja tee tarpeen mukaan muutoksia päivittäisessä aikataulussasi. Alicia huomauttaa: ”Joustavuus on avain siihen, että pysyn säännöllisessä lukuaikataulussani.”

Jotkut kristityt nuoret varaavat päivittäin Raamatun lukemiseen 10–15 minuuttia. Näin he ovat kyenneet lukemaan Raamatun läpi vuodessa tai kahdessa! Vaikket pystyisikään tähän, ota tavoitteeksesi lukea päivittäin jokin jakso Raamatusta. Kun pidät määrätietoisesti kiinni Raamatun lukemiselle määrätystä ajasta, rakkautesi Jumalan sanaa kohtaan kasvaa (Psalmit 119:97; 1. Pietarin kirje 2:2).

Rukoile viisautta

Nekin jotka lukevat Raamattua säännöllisesti, havaitsevat, että jotkin Raamatun jaksot ovat vaikeatajuisia. Raamatun Tekijä, Jehova Jumala, haluaa sinun ymmärtävän Sanaansa. Apostolien tekojen kirja kertoo matkalla olleesta etiopialaisesta, joka ei täysin käsittänyt Jesajan 53. luvun ennustusta. Mies oli halukas pyytämään apua, ja Jehovan enkeli lähetti lähetystyöntekijä Filippoksen selittämään tämän ennustuksen hänelle. (Apostolien teot 8:26–39.)

Jotta siis Raamatun lukeminen olisi tehokasta, lukuhetkeä ei aloitetakaan lukemalla vaan rukoilemalla. Joillakuilla on tapana ennen Raamatun avaamista rukoilla Jehovalta viisautta, jotta he ymmärtäisivät ja voisivat painaa sydämeensä luettavan aineiston opetukset (2. Timoteukselle 2:7; Jaakobin kirje 1:5). Jumalan henki voi jopa palauttaa mieleesi Raamatun jakeita, jotka auttavat sinua vastaamaan kysymyksiin tai kestämään koettelemuksia.

Muuan kristitty nuorimies muistelee: ”Kun olin 12-vuotias, isäni hylkäsi perheemme. Rukoilin eräänä iltana sängyssä hartaasti, että Jehova saisi isäni palaamaan kotiin. Sitten otin käteeni Raamatun ja luin psalmin 10:14: ’Sinun [Jehovan] huomaasi jättäytyy onneton, isätön poika. Sinä olet tullut hänelle auttajaksi.’ Pysähdyin hetkeksi. Minusta tuntui, että Jehova kohdisti nämä sanat minulle ja sanoi, että hän oli auttajani; hän oli Isäni. Voisiko minulla olla häntä parempaa isää?”

Voisitko ottaa tavaksesi rukoilla joka kerta, kun istut lukemaan Raamattua? Adrian ehdottaa: ”Rukoile ennen lukemista – ja myös sen jälkeen – niin että siitä todella tulee kaksisuuntaista viestintää Jehovan kanssa.” Sydämestä lähtevä rukous voimistaa päätöstäsi pitää kiinni raamatunlukuaikataulustasi ja vahvistaa suhdettasi Jumalaan (Jaakobin kirje 4:8).

Yritä saada teksti elämään

Kimberly, jota lainattiin alussa, piti Raamattua ikävystyttävänä kirjana. Raamattu on kyllä hyvin vanha – se kirjoitettiin kauan ennen tietokoneiden, television ja lentokoneiden keksimistä – ja Raamatun henkilöt kuolivat tuhansia vuosia sitten. Siitä huolimatta apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva.” (Heprealaisille 4:12.) Miten näin vanha kirja voi uhkua voimaa?

Jäljentäjä Esran päivinä tuhannet miehet, naiset ja kaikki, ”jotka kykenivät ymmärtämään kuulemansa”, kokoontuivat Jerusalemiin kuuntelemaan Mooseksen lain lukemista. Tuolloin Laki oli jo yli tuhat vuotta vanha! Silti Esra ja hänen apulaisensa ”lukivat ääneen kirjaa, tosi Jumalan lakia, samalla kun sitä selitettiin ja sille annettiin merkitystä, ja kaiken aikaa he tekivät luettua ymmärrettäväksi”. Mitä siitä seurasi, kun nämä miehet selittivät Raamattua ja elävöittivät lukemista? ”Kaikki kansa lähti syömään ja juomaan ja lähettämään annoksia ja pitämään suurta iloa, sillä he olivat ymmärtäneet ne sanat, jotka oli saatettu heidän tietoonsa.” (Nehemia 8:1–12.)

Miten sinä voit ’antaa merkitystä’ sille, mitä luet Raamatusta? Cathy, jonka mielestä lukeminen on vaikeaa, lukee ääneen, jotta hänen huomionsa ei hajaantuisi. Nicki sijoittaa itsensä kertomuksen tapahtumiin. ”Kuvittelen, miltä minusta tuntuisi kyseisessä tilanteessa”, hän sanoo. ”Lempikertomukseni on ollut aina Ruutia ja Noomia koskeva kertomus. Voin lukea sen yhä uudestaan. Kun muutin uuteen kaupunkiin, sain lohtua tästä kertomuksesta, koska saatoin kuvitella, miltä Ruutista tuntui mennä outoon paikkaan, josta hän ei tuntenut ketään. Havaitsin, että hän pani luottamuksensa Jehovaan, ja se auttoi minuakin tekemään niin.” (Ruut, luvut 1–4.)

Mietiskeleminen on välttämätöntä, jotta Raamattu ’uhkuisi voimaa’. Varaa jokaisella lukukerralla aikaa lukemiesi raamatunkohtien pohtimiseen ja sen miettimiseen, miten aiot käyttää oppimaasi. Ehkä haluat rikastuttaa lukemistasi etsimällä aineistoa Raamatun tutkimisen apuvälineistä, joita Jehovan todistajat ovat julkaisseet. *

Ole hellittämätön!

Raamatunlukuaikataulusta ei ole helppo pitää kiinni. Parhaimpiakin aikatauluja voi olla tarpeen korjata aika ajoin. Miten voit pitää hellittämättömästi kiinni tavoitteestasi lukea Raamattua päivittäin?

Ystäväsi ja perheesi jäsenet voivat olla avuksi. 15-vuotias Amber sanoo: ”Asun samassa huoneessa sisareni kanssa. Joinakin iltoina olen niin väsynyt, että haluan vain mennä nukkumaan, mutta sisareni muistuttaa minua lukemisesta. Niinpä en koskaan unohda lukea!” Jos jokin Raamatussa oleva kohta tai jakso on sinusta erityisen kiinnostava, puhu siitä toisten kanssa. Tämä kasvattaa arvostustasi Jumalan sanaa kohtaan ja voi kannustaa toisiakin lukemaan Raamattua. (Roomalaisille 1:11, 12.) Jos sinulta menee päivä tai pitempään niin ettet tule lukeneeksi Raamattua, älä luovuta! Jatka siitä, mihin jäit, ja päätä lujemmin kuin koskaan pitää kiinni aikataulustasi.

Älä koskaan unohda, että Raamatun päivittäisestä lukemisesta on runsaasti hyötyä. Kun kuuntelet Jehovaa hänen Sanansa välityksellä, voit nauttia läheisestä suhteesta häneen. Opit ymmärtämään hänen ajatuksiaan ja tunteitaan (Sananlaskut 2:1–5). Taivaalliselta Isältämme tulevat arvokkaat totuudet osoittautuvat suojaksi. ”Miten nuori mies voi puhdistaa polkunsa?” kysyi psalmista. ”Olemalla varuillaan sinun sanasi mukaan.” (Psalmit 119:9.) Ota siis tavaksesi lukea Raamattua päivittäin ja pidä tästä tavasta kiinni. Saatat havaita, että se on paljon nautittavampaa kuin luulitkaan!

[Alaviitteet]

^ kpl 11 Julkaisija Jehovan todistajat.

^ kpl 22 Vartiotornissa 1.10.2000 s. 16 ja 17 on joitakin käytännöllisiä ehdotuksia, jotka auttavat sinua kaivautumaan syvemmälle Raamattuun.

[Kuvat s. 24]

Rukoileminen ja tutkiminen tehostavat Raamatun lukemista ja auttavat ymmärtämään raamatunkohtia

[Kuva s. 25]

Raamatunkohdat alkavat elää, kun kuvittelet itsesi kertomuksen tapahtumiin