Nuo lystikkäät pikku metsästäjät

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ETELÄ-AFRIKASTA

SIINÄ se seisoi takajaloillaan paahtavan kuumassa auringossa tiukasti ohuisiin oksiin tarrautuneena, ja häntänsä avulla se piti itseään tasapainossa kuin kolmijalka. Se tähyili taivasta ja maata äärimmäisen keskittyneesti havaitakseen pienenkin vaaranmerkin. Ajoittaisilla pienillä päristyksillä ja piipityksillä se sai lähistöllä ruokaa etsivät toverinsa vakuuttuneiksi siitä, että kaikki on hyvin. Se pysyi työssään aina siihen asti kun joku toinen tuli vapauttamaan sen – vaikka olisi kulunut toinenkin tunti!

Mikä tämä luontokappale oikein on? Nelisormimangusti. Tämä pikku lihansyöjä on vain 40 senttimetriä pitkä kuononpäästä hännänpäähän mitattuna. Se on hyvin seurallinen, ja se elää 10–30 yksilön kiinteissä yhdyskunnissa.

Joka aamu, kun nelisormimangustit ilmaantuvat pesäkoloistaan, ne asettuvat riviin ja nousevat takajaloilleen vasten auringonnousua lämmittelemään kylmän yön jälkeen. Siinä ne hoitavat hellästi toistensa turkkia vikisten ja piipittäen koko ajan ystävällisesti. Nämä ystävällisyydenosoitukset voivat jatkua puoli tuntia tai kauemminkin. Pian mangustit kuitenkin lähtevät yhdessä päivän metsästysretkelle.

Nelisormimangustin järjestelmällinen metsästys takaa sen, että hyönteisiä ja pieniä matelijoita riittää koko ajan syötäväksi. Nelisormimangusteilla onkin melkoinen ruokahalu! Sen tyydyttäminen vaatii niin kovaa vaivannäköä, että puolelta päivin useimmat niistä ottavat nokkaunet puun tai pensaan varjossa, kun taas toiset kokoavat viileästä hiekasta kasan, jonka päällä loikoilla.

 Mutta miksi ne tarvitsevat vartijan? Koska nämä metsästäjät ovat itsekin haluttua riistaa. Kun nelisormimangusti kaivaa ahkerasti kovaa maata – toisinaan jopa moninkertaisen määrän omaan painoonsa verrattuna löytääkseen vain yhdenkin toukan – se on houkutteleva kohde valppaille sakaaleille tai petolinnuille.

Entä jos vartija huomaa vaaran? Sen tukahtunut huuto synnyttää välittömän reaktion – hurjan ryntäyksen lähimpään pesäkoloon. Mutta jos vartija varoittaa kilpailevasta nelisormimangustien laumasta, kotijoukkue ei ryntääkään koloihinsa. Sen sijaan mangustit seisovat kaikki yhdessä selkä köyryssä ja häntä pystyssä kuin antenni ja kihisevät kiukusta. Joukko päästelee teräviä lyhyitä ääniä lähestyen samalla tunkeilijoita. Jotkut hyppivät ylös alas jäykin jaloin aivan kuin ne tanssisivat sotatanssia. Tämä yhtenäinen rintama riittää usein ajamaan kilpailijat pakoon.

Yhteistyötä

Nelisormimangustit tekevät usein yhteistyötä. Tämä käy erityisen selvästi ilmi siitä, miten ne pitävät huolta poikasistaan. Poikaset ovat kaiken huomion keskipisteenä ainakin ensimmäiset kaksi viikkoa syntymänsä jälkeen. Lauman muut jäsenet käyvät usein emon ja pentujen luona. Ja millaisen vastaanoton emo saakaan, kun se tuo poikaset ensi kertaa ulos pesästä! Koko lauma tulee ihastuksesta vikisten näykkimään hellästi emon niskaa ja hieromaan hellävaraisesti poikasia.

Koko ryhmä auttaa muutamien viikkojen ajan pikkuisten hoidossa. Useimmat vuorottelevat mielellään lastenvahteina sillä aikaa, kun toiset menevät metsästämään. Jotkin naaraat, joilla ei ole omia poikasia, alkavat vaistomaisesti erittää maitoa voidakseen osallistua imettämiseen; näin ne vähentävät emon paineita. Kaiken kiireen keskellä lastenhoitajille jää vain vähän aikaa ruoan etsimiseen, ja joskus ne menettävätkin 10 prosenttia painostaan poikuetta hoitaessaan.

Kun poikaset ovat riittävän vanhoja lähtemään pesäkolosta ja ottamaan osaa päivittäiseen metsästykseen, halukkaat aikuiset kukin vuorollaan opettavat kärsivällisesti jokaista poikasta erikseen hallitsemaan metsästyksen jalon taidon. Paras saalis annetaan usein poikasille, vaikka aikuiset jäisivätkin tuona päivänä vähän nälkäisiksi. Jos vartijan varoitushuuto kehottaa nelisormimangusteja kiiruhtamaan pesäkoloihinsa, niin ainakin yksi niistä pitää varmasti huolen siitä, että poikasetkin pääsevät sinne turvallisesti.

Niitä kannattaa tarkkailla

Nelisormimangustit kesyyntyvät helposti ja ovat varsin hellyttäviä. ”Kaiken kaikkiaan nämä kiinnostavat pikku eläimet kuuluvat varmasti vetoavimpien, hurmaavimpien ja ihastuttavimpien nisäkkäiden joukkoon Afrikan eteläosissa, ja niiden katselemiseen kannattaa ehdottomasti käyttää jonkin verran aikaa”, todetaan teoksessa Maberly’s Mammals of Southern Africa.

Alain, joka on kuvannut nelisormimangusteja vuosien ajan, on samaa mieltä. Hän muistelee, miten eräs naaras kerran tuli ulos pesäkolostaan kantaen suussaan nelipäiväistä poikasta, ulisi hänelle ja jätti poikasen hänen jalkojensa juureen. Alain luuli sen olevan kuollut. ”Mutta kun otin sen hellästi syliini”, Alain kertoo, ”huomasin sen olevan elossa ja tajusin, että emo vain halusi näyttää sen ensiksi minulle ennen kuin toiset nelisormimangustit tulisivat onnittelemaan sitä. Olin niin hämmentynyt, etten tajunnut edes ottaa siitä kuvia.”

Sylvie, joka hänkin on tarkkaillut nelisormimangusteja luonnossa vuosien ajan, muistelee lämpimästi erästä varhaista aamua, jona hän makasi maassa pesäkolon vierellä nelisormimangustien tullessa ulos. Ne asettuivat tavalliseen tapaansa riviin muutaman senttimetrin päähän hänestä ja aloittivat turkinhoitamis- ja halaamisrituaalinsa. Kun hän puhui niille, ne vastasivat vikisevällä äänellä. Sylvie nosti hellästi sormensa kohti ensimmäistä, joka oli naaras, ja alkoi silittää sitä korvanjuuresta. Se kiemurteli tyytyväisyyttään ja alkoi hoitaa seuraavan jonossa olijan turkkia. ”Minut on hyväksytty niiden halaamisseremoniaan”, sanoi Sylvie. ”Millainen etuoikeus!”

Ne jotka ovat viettäneet aikaa nelisormimangustien kanssa, voivat kertoa niistä monenlaisia hauskoja juttuja. Ne ovat tosiaan lystikkäitä pikku metsästäjiä.

[Kuvat s. 26]

Vihollista ajetaan pois

Vartija työssään

Lämmittelemässä ennen päivän metsästysretkeä

[Lähdemerkintä]

All photos: © Nigel J. Dennis