Bysantin keisarikunnan unohdettu loisto

JOISSAKIN KIELISSÄ SANALLA ”BYSANTTILAINEN” VIITATAAN JUONITTELUUN, SALAMYHKÄISYYTEEN JA PETOLLISUUTEEN. TÄMÄ SANA TULEE KUITENKIN ERÄÄN SELLAISEN SUUREN ALUEEN NIMESTÄ, JONKA KUKOISTUSKAUTTA KESTI LÄHES 1200 VUOTTA.

BYSANTIN keisarikunta ulottui suurimmillaan Kaukasukselta Atlantille, Krimiltä Siinaille ja Tonavasta Saharaan. Monien historioitsijoiden mukaan se oli olemassa 300-luvulta 1400-luvulle asti. Bysantti oli keisarikunta, joka paitsi varjeli kreikkalais-roomalaista kulttuuria myös vaikutti suuresti niin kutsutun kristillisyyden leviämiseen. Se loi ja vakiinnutti sellaisia poliittisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia tapoja, jotka ovat säilyneet elinvoimaisina nykyaikaan asti.

Tämän mahtavan keisarikunnan synty oli kuitenkin harvinaisen vaatimaton. Historia osoittaa, että Bysantin keisarikunta oli todellisuudessa Rooman valtakunnan itäosan jatke. Sen syntyajankohdasta kiistellään. Jotkin historioitsijat pitävät ensimmäisenä bysanttilaisena keisarina Diocletianusta (n. 245 – n. 316), toiset Konstantinus Suurta (n. 275–337) ja vielä jotkin Justinianus I:tä (483–565). Useimmat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että Bysantin keisarikunnasta muodostui erillinen kokonaisuus, kun keisari Konstantinus vuonna 330 teki Rooman sijaan Byzantionista keisarikuntansa pääkaupungin. Hän nimesi kaupungin oman nimensä mukaisesti Konstantinopoliksi (nykyinen Istanbul).

On kiinnostavaa, että sen paremmin keisarikunnan hallitsijat kuin asukkaatkaan eivät koskaan puhuneet itsestään bysanttilaisina. He pitivät itseään roomalaisina (Rōmaioi). Sanaa ”bysanttilainen” alettiin käyttää vasta 1300-luvun jälkeen.

Loistelias pääkaupunki

Eräs historioitsija kuvailee muinaista Konstantinopolia kaupungiksi, jonka ”maineikkuus oli valtava ja rikkaudet vielä valtavampia”. Kaupunki sijaitsi Euroopan ja Aasian risteyskohdassa Bosporinsalmen suulla, joten  se piti ohjaksissaan sekä erinomaisesti puolustettavissa olevaa niemimaata että suojaisaa satamaa, Kultaista Sarvea. Kreikkalaiset siirtolaiset nimesivät paikan Byzantioniksi vuonna 657 eaa. legendaarisen johtajansa Byzasin mukaan. Yli tuhat vuotta myöhemmin sitä pidettiin Uutena Roomana, ja kaupungin suuruuden päivinä 500-luvulta 1000-luvulle sen asukasluku oli puoli miljoonaa.

Lännestä saapuneissa vierailijoissa tämä metropoli ja maailman kauppareittien merkittävä keskuspaikka herätti kunnioittavaa pelkoa. Sen satama oli täynnä laivoja. Toreilla oli tarjolla silkkiä, turkiksia, kallisarvoisia kiviä, tuoksuvaa puuta, norsunluuveistoksia, kultaa, hopeaa, lakattuja koruja ja mausteita. Ymmärrettävästikin Konstantinopoli herätti muissa valtakunnissa kateutta, joten ne yrittivät toistuvasti murtaa sen muurit. Ennen kuin osmanit valloittivat kaupungin vuonna 1453, kaupunki oli onnistuttu valtaamaan vain yhden ainoan kerran – hyökkääjinä olivat tuolloin olleet neljännen ristiretken ”kristityt”. ”Niin mahtavia rikkauksia ei kukaan ole nähnyt tai saanut haltuunsa sitten maailman luomisen”, huudahti ristiretkeläinen Robert de Clari.

Pysyvä perintö

Tuntuu ehkä yllättävältä, mutta Bysantin hallitus, lait, uskonnolliset käsitykset ja juhlamenojen loistokkuus vaikuttavat vielä nykyäänkin miljardien ihmisten elämään. Esimerkiksi Justinianuksen kuuluisasta laillisten periaatteiden kokoelmasta nimeltä Corpus juris civilis (siviililakikokoelma) tuli Manner-Euroopassa nykyisin sovellettavan roomalaisen oikeuden perusta. Code Napoléonin välityksellä Bysantin oikeussäädökset toimitettiin Latinalaiseen Amerikkaan ja muihin maihin, joissa ne vaikuttavat edelleen.

Lisäksi Bysantin arkkitehdit keksivät, miten kattaa nelikulmainen tila suurella kupolilla, ja tämä tyyli levisi Venäjälle saakka. Jotkut lukevat bysanttilaisten ansioksi jopa sen, että haarukoiden käyttö ruokapöydässä yleistyi. Kun 1000-luvulla Venetsiassa muuan bysanttilaisprinsessa käytti aterioimiseen sormiensa sijasta kaksipiikkistä haarukkaa, sivustakatsojat olivat järkyttyneitä! Satoja vuosia myöhemmin haarukasta tuli kuitenkin rikkaiden keskuudessa suosittu ruokailuväline. Bysanttilaiselle vaikutukselle antoivat myöten Rooman paavitkin, sillä he käyttivät tiaaraa, joka oli mukaelma Bysantin keisarin kruunusta. Englannin monarkit ottivat samoin mallia keisarin valtakunnanomenasta ja valtikasta.

Laki ja järjestys

Bysantin keisarikunta jätti jälkeensä myös vaikuttavan määrän erilaisia valtiollisia toimintatapoja. Esimerkiksi puutteenalaisille piti antaa työtä valtion leipomoissa ja kauppapuutarhoissa. Keisari Leo III (n. 675–741) uskoi, että ”toimettomuus johtaa rikollisuuteen”. Koska juopottelun ajateltiin aiheuttavan epäjärjestystä ja kapinallisuutta, krouvit suljettiin kahdeksalta illalla. Lehden National Geographic Magazine mukaan ”sukurutsauksesta, murhasta, yksityisestä purppurakankaan valmistuksesta ja myynnistä (purppurakangas oli tarkoitettu yksinomaan vallanpitäjille) tai laivanrakennuksen opettamisesta vihollisille olisi voinut seurata mestaaminen, paaluun paneminen – tai hukuttaminen säkissä sian, kukon, kyykäärmeen ja apinan kanssa. Ruokatavarakauppias, joka käytti vääriä mittoja, menetti kätensä. Tuhopolttajat poltettiin.”

 On kiinnostavaa, että Bysantin keisarikunnassa oli paljolti samankaltainen järjestelmä ihmisistä huolehtimiseksi kehdosta hautaan kuin on nykyisissä hyvinvointivaltioissa. Keisarit ja rikkaat asukkaat näkivät melkoisesti vaivaa tukeakseen sairaaloita, köyhäinkoteja ja orpokoteja rahallisesti. Katuville prostituoiduille – joista muutamista tuli ”pyhimyksiä” – oli omia koteja, ja jopa hairahtuneita ylimystön naisia varten oli olemassa kasvatuslaitos.

Keisarikunta rakentui kaupankäynnille

Tällainen anteliaisuus heijasteli keisarikunnan hyvinvointia. Valtio tarkkaili hintoja, palkkoja ja vuokria. Vehnää varastoitiin huonoja satoja silmällä pitäen. Virkamiehet kävivät kaupoissa tarkistamassa painot ja mitat, kirjanpidon ja kauppatavaran laadun. Tavaroiden hamstraajia, salakuljettajia, kavaltajia, väärentäjiä ja veronkiertäjiä rangaistiin ankarasti.

Keisari itse oli keisarikunnan huomattavin kauppias ja tehtailija, jolla oli yksinoikeus rahan lyömiseen, sotavarusteisiin ja Bysantin kuuluisiin ylellisyystavaroihin. Justinianus laski perustan keisarikunnan maineikkaalle silkkiteollisuudelle silkkiäistoukan munien avulla, joita oli salakuljetettu Kiinasta.

Myös vakuutustoimintaa ja luottopalveluja kehitettiin. Pankkitoiminta oli tarkan silmälläpidon alainen. Konstantinuksen lyöttämä kultakolikko solidus säilytti arvonsa tuhannen vuoden ajan! Se onkin ollut kaikkien aikojen vakain valuutta.

Bysantin hoviväki

Miten sana ”bysanttilainen” sitten alettiin yhdistää juonitteluun, salamyhkäisyyteen ja petollisuuteen? Historioitsija William Leckyn mukaan Bysantin hovin loisteliaan julkisivun takana kudottiin kokoon ”yksitoikkoista tarinaa pappien, eunukkien ja naisten juonitteluista sekä myrkytyksistä, salaliitoista, jatkuvasta kiittämättömyydestä, alituisista veljesmurhista”.

Kirjoittaja Merle Severy toteaa: ”Mahdollisten vallananastajien ja salamurhaajien ympäröimänä ei yksikään taitamaton keisari pysynyt kovinkaan pitkään Jumalan maanpäällisenä sijaisena. 88 keisarista Konstantinus I:stä XI:een 13 päätyi luostariin. Kolmekymmentä muuta kuoli väkivaltaisesti – heidät näännytettiin nälkään, myrkytettiin, sokaistiin, nuijittiin, kuristettiin, pistettiin kuoliaaksi teräaseella, silvottiin tai mestattiin. Nikeforos I:n pääkallo päätyi hopealla vuoratuksi maljaksi, josta bulgaarien kaani Krum joi pajariensa [ylimystensä] kunniaksi.”

”Pyhimykseksi” julistettu Konstantinus Suuri jopa surmautti vanhimman poikansa ja tukehdutti vaimonsa kylpyammeeseen. Keisarinna Irenelle (n. 752–803) vallan säilyttämisestä tuli niin voimakas pakkomielle, että hän sokaistutti poikansa ja otti tämän keisarinarvon itselleen.

Rappion tie

Poliittinen juonittelu ei kuitenkaan ollut syynä keisarikunnan rappeutumiseen. Länsi-Eurooppa alkoi renessanssin, uskonpuhdistuksen ja valistuksen samoin kuin tieteen läpimurron vuoksi  muuttua. Bysantissa kaikenlaisia muutoksia kuitenkin pidettiin kerettiläisyytenä ja lopulta myös valtiorikoksena.

Keisarikuntaa alkoivat koetella myös muuttuvat poliittiset virtaukset. 600-luvulla islaminusko levisi Antiokiaan, Jerusalemiin ja Aleksandriaan. Slaavien hyökkäykset Balkanilla ja langobardien valloitukset Italiassa iskivät kiilan Rooman ja Konstantinopolin väliin. Rooma jäi ilman keisarin tukea, ja se asettui nousevan germaanien johtaman lännen puolelle. Konstantinopolin kutistuva keisarikunta kreikkalaistui jatkuvasti. Sitten vuonna 1054 ortodoksinen patriarkka ja roomalaiskatolinen paavi julistivat teologisten erimielisyyksien vuoksi toisensa pannaan, ja näin ortodoksisen ja katolisen kirkon välille syntyi juopa, joka ei vieläkään ole umpeutunut.

Vuonna 1204 keisarikuntaa kohtasi jälleen onnettomuus. Huhtikuun 12. päivänä Jerusalemiin matkalla olleet neljännen ristiretken armeijat ryöstivät Konstantinopolin, mikä historioitsija Sir Steven Runcimanin mukaan oli ”historian suurin rikos”. Ristiretkeläiset polttivat, ryöstivät ja raiskasivat Kristuksen nimessä ja tuhosivat kaupungin ja veivät saaliinsa Venetsiaan, Pariisiin, Torinoon ja muihin lännen keskuspaikkoihin.

Kului yli 50 vuotta ennen kuin Konstantinopoli saatiin valloitetuksi takaisin. Keisarikunta oli kuitenkin tuolloin vain varjo entisestään. Sen kaupankäynti oli nyt tiukasti venetsialaisten ja genovalaisten valvonnassa. Ja ennen pitkää islamilaiset osmanit alkoivat ahdistella Bysantin keisarikuntaa.

Tällainen ahdistelu johti väistämättä keisarikunnan katoamiseen. Huhtikuun 11. päivänä 1453 sulttaani Muhammed II piiritti pääkaupunkia 10000 sotilaan ja voimakkaan laivaston avulla. Konstantinopolissa oleva vähäinen, 8000 hengen puolustajajoukko piti puoliaan seitsemän viikon ajan. Sitten 28. toukokuuta hyökkääjät tunkeutuivat kaupunkiin kevyesti vartioidun sataman kautta. Seuraavana päivänä pääkaupungilla oli uusi hallitsija. Muhammedin – joka oli nyt valloittaja – kerrotaan vuodattaneen kyyneliä ja vaikeroineen: ”Millaisen kaupungin me olemmekaan saattaneet ryöstetyksi ja tuhotuksi!” Bysantin keisarikunta oli luhistunut. Mutta sen vaikutus ulottuu meidän aikaamme asti.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 13]

BYSANTIN KEISARIKUNTA JA RAAMATTU

Luostarilaitos oli keisarikunnan voimakkaimpia uskonnollisia piirteitä. Luostarit toimivat keskuksina, joissa jäljennettiin ja varastoitiin tuhansia Raamatun käsikirjoituksia. Kolme tärkeintä ja täydellisintä olemassa olevaa Raamatun käsikirjoitusta – Codex Vaticanus 1209, Codex Sinaiticus (pikkukuva) ja Codex Alexandrinus (taustalla) – on voitu valmistaa Bysantin luostareissa ja uskonnollisissa yhteisöissä, ja niitä on voitu myös säilyttää samoissa paikoissa.

[Lähdemerkintä]

Molempien käsikirjoitusten kuvat British Museumin luvalla

[Tekstiruutu/Kuva s. 15]

USKONTO BYSANTIN KEISARIKUNNASSA

Kommentoidessaan kirkon ja valtion läheisiä siteitä Norman Davies kirjoittaa Euroopan historiaa käsittelevässä kirjassaan: ”Valtio ja kirkko olivat sulautuneet erottamattomaksi kokonaisuudeksi. Keisaria – – ja patriarkkaa pidettiin maallisina ja kirkollisina tukipylväinä, joilla oli Jumalan valtuutus. Keisarikunta puolusti ortodoksista kirkkoa, ja kirkko ylisti keisarikuntaa. Lännestä vastaavanlainen ’caesareopapismi’ puuttui.” (Europe—A History.)

[Kuva]

Istanbulissa sijaitseva Hagia Sofian museo – aikoinaan Bysantin suurin kirkko – muutettiin moskeijaksi vuonna 1453 ja museoksi vuonna 1935

[Taulukko s. 14]

(Ks. painettu julkaisu)

MERKITTÄVIÄ TAPAHTUMIA

286 Diocletianus alkaa hallita Vähässä-Aasiassa sijaitsevasta Nikomediasta käsin

330 Konstantinus tekee entisestä Byzantionista keisarikunnan pääkaupungin ja nimeää sen Konstantinopoliksi

395 Rooman keisarikunta jakautuu lopullisesti Itä- ja Länsi-Roomaksi

1054 Uskonnollinen eripura erottaa ortodoksisen kirkon roomalaiskatolisesta kirkosta

1204 Neljännen ristiretken armeijat ryöstävät Konstantinopolin

1453 Konstantinopoli ja keisarikunta joutuvat turkkilaisten käsiin

[Kartta s. 12]

(Ks. painettu julkaisu)

MUSTAMERI

KONSTANTINOPOLI

Nikomedia

Nikea

Efesos

Antiokia

Jerusalem

Aleksandria

VÄLIMERI

Varjostettu alue osoittaa keisarikunnan koon sen ollessa suurimmillaan (527–565)

[Kuvat s. 12]

Tutkijat väittelevät siitä, oliko ensimmäinen bysanttilainen keisari 1) Diocletianus, 2) Konstantinus Suuri vai 3) Justinianus I

[Lähdemerkintä]

Musée du Louvre, Paris

[Kuva s. 15]

Käsikirjoituksessa oleva maalaus esittää vuonna 1204 tapahtunutta Konstantinopolin piiritystä

[Lähdemerkintä]

© Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

[Kuva s. 15]

Riipuskorun keskelle istutettu kultasolidus vuodelta 321

[Lähdemerkintä]

Kuva British Museumin luvalla