Maastohiihto – onko se sinua varten?

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KANADASTA

”LANGLÄUFER LEBEN LÄNGER” – ’hiihtäjät elävät pitempään’. Tämä suosittu saksalainen sanonta tähdentää sitä, miten paljon monet arvostavat talviurheilulajeihin kuuluvaa maastohiihtoa. Monissa maissa, joissa on talvisin paljon lunta, maaseudulla kulkee talvisaikaan ristiin rastiin latuja. Joissakin maissa hiihtoreiteillä ilmoitetaan etäisyydet eri paikkakunnille, ja monet ladut on valaistu, niin että hiihtäjät voivat kulkea niitä pitkin töihin ja takaisin.

Ennen 1960-lukua maastohiihtoa harrastettiin suhteellisen vähän, mutta viime vuosina siitä on tullut suosittua eri puolilla maailmaa. Jotkut arvioivat, että yksistään Pohjois-Amerikassa sitä harrastaa vuosittain neljä miljoonaa ihmistä. Missä sen viehätysvoima piilee? Huokeudessa ja ilmeisessä yksinkertaisuudessa. Se on joissakin suhteissa yksinkertaisempaa kuin sille sukua oleva laskettelu. Laskettelija tarvitsee kalliit erikoisvälineet ja -asusteet. Hänen on matkustettava varta vasten ylläpidettäville laskettelurinteille, missä hänen on ehkä ostettava kallis hissilippu ja lisäksi jonotettava hiihtohissiin. Voidakseen harrastaa laskettelua ihmisen on oltava myös jossain määrin urheilullinen, eivätkä monetkaan aloittelijat ole sellaisia. Toisaalta maastohiihtoa voi harrastaa melkeinpä kuka tahansa minkä ikäisenä tahansa. Ei tarvita muuta kuin muutama sentti lunta, hieman harjoittelua ja suhteellisen halvat sukset, monot ja sauvat.

Maastohiihto voi olla riemastuttava kokemus! Hiihtäjä voi mennä melkeinpä minne tahansa haluaa. Hän voi kulkea niittyjen sekä jäätyneiden järvien ja jokien  poikki ja hiihdellä hiljaisissa metsissä ja lumen peittämissä laaksoissa. Maastohiihto voi tarjota tilaisuuden mietiskelyyn, minkä ansiosta ihminen voi uskoutua Luojalleen ja kiittää häntä elämän ihmeistä. Talvi painaa ainutlaatuisen leimansa Jehova Jumalan luomistöihin. Kimaltelevan lumipeitteen ansiosta maisemassa vallitsee hiljaisuus. Maa näyttää raikkaalta ja puhtaalta ikään kuin se odottaisi löytäjäänsä. Metsässä hiihtäminen huurteisten puiden lomassa on rauhoittavaa sydämelle ja mielelle. Koneellistuneen maailman melu häviää, ja pian kuuluu vain suksien suhina.

Perheen tai ystävien kanssa harrastettuna hiihtämisestä tulee yhdistävää yhdessäoloa. Pohjois-Euroopan maissa jotkin perheet matkustavat junalla 20–30 kilometrin päähän ja hiihtävät sitten yhdessä kotiin.

Alkuperä

Jotkut saattavat ajatella, että maastohiihto on uusi keksintö, mutta näin ei suinkaan ole. Vuonna 1927 löydettiin norjalaiselta Rødøyan saarelta tuhansia vuosia vanhoja kalliopiirroksia. Yhteen piirrokseen on kuvattuna metsästäjä, jolla on ilmeisesti jänisnaamio. Hän näyttää hiihtävän kahdella hyvin pitkällä suksella. Lähempänä meidän aikaamme eräillä Skandinavian turvesoilla työssä olleet miehet kaivoivat esiin satoja ikivanhoja suksia, jotka olivat erinomaisessa kunnossa. Varhaisille pohjoismaalaisille hiihtäminen oli olennainen matkustustapa pitkien, lumisten talvien aikana. Se oli niin erottamaton osa heidän elämäntapaansa, että he jopa palvoivat hiihdonjumalaa ja -jumalatarta! Nykyään monien Norjassa ja Ruotsissa olevien kaupunkien ja kylien nimissä on jäänteitä  noista entisaikaisista pakanallisista käsityksistä. Saattaahan sana Skandinaviakin viitata hiihtäjien jumalattareen Skadeen.

Vaikka hiihtäminen on ollut välttämätön osa pohjoismaalaisten elämää, maastohiihto saavutti suosiota kansainvälisenä urheilulajina vasta 1800-luvulla. Noihin aikoihin norjalaiset paransivat perinteisiä suksia muun muassa muuttamalla niiden muotoa ja kaventamalla niitä. He kehittivät myös siteen, jossa oli kanta- ja varpaallisremmi ja joka oli nykyisten siteiden edeltäjä. Pian he käynnistivät sarjan kilpailuja Telemarkissa, Etelä-Norjan keskiosissa sijaitsevalla vuoristoalueella. Ilmeisesti siellä järjestettiin ensimmäiset muistiin merkityt hiihtokilpailut, joissa otettiin aikaa. Voittaja hiihti viiden kilometrin matkan noin puolessa tunnissa. Pian sen jälkeen hiihtokilpailut yleistyivät Pohjois-Euroopan maissa, mutta hiihtäminen tuli muun maailman tietoisuuteen erään toisen tapahtuman välityksellä.

Vuonna 1888 norjalainen tutkimusmatkailija Fridtjof Nansen johti erään retkikunnan Grönlannin poikki hiihtämällä. Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksestaan kirjan, joka käännettiin myös englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja suomeksi. Kertomus, jossa kuvailtiin hänen uuvuttavaa matkaansa karun arktisen alueen poikki, vangitsi viktoriaanisten lukijoiden mielenkiinnon. Ajatus kesyttömän erämaan valloituksesta kiihotti mielikuvitusta.

1960-luvulla perheille alettiin järjestää suuressa mitassa mahdollisuuksia hiihtoretkeilyyn. Alkoi nousta maastohiihtoon erikoistuneita hiihtokeskuksia. Valmistajat panivat tämän merkille ja alkoivat tuottaa uusia, pitkälle kehitettyjä välineitä. Luotiin jopa maastohiihtomuoti. Hiihtämiseen soveltuvien alueiden kysyntä johti siihen, että kunnat teettivät kuumeisesti latuja mille tahansa käytettävissä oleville maa-alueille, muun muassa golfkentille ja puistoihin.

Fyysinen hyöty

Maastohiihtoa pidetään yhtenä turvallisimmista urheilulajeista. Vaikka kaatuessa voi nyrjäyttää nilkkansa, vakavat loukkaantumiset ovat harvinaisia, ja yleensä niitä sattuu vain silloin, kun hiihdetään jyrkässä maastossa ja syrjäseuduilla.

Koska liikkeet ovat hiihtäessä sulavia ja rytmikkäitä, nivelet ja lihakset eivät tavallisesti rasitu liikaa eivätkä vahingoitu tärähdyksistä.  Urheiluvammoihin erikoistuneet lääkärit määräävät usein maastohiihtoa hoidoksi niille, joilla on hölkkäämisestä tai pyöräilystä aiheutuneita vammoja. Hiihto on niitä harvoja liikuntamuotoja, joissa käytetään melkeinpä kaikkia kehon suuria lihasryhmiä, joten hiihtäessä koko keho saa harjoitusta. Tästä on suuresti hyötyä keuhkoille ja sydämelle, ja hiihtoa aktiivisesti harrastavilla onkin yleensä alhaisempi verenpaine ja hitaampi pulssi kuin niillä, jotka eivät harrasta liikuntaa. Hiihtäjiä pidetäänkin maailman hyväkuntoisimpiin kuuluvina urheilijoina.

Alhaisen loukkaantumisriskin ja sulavien, tarmokkaiden liikkeiden vuoksi maastohiihto on ihanteellinen liikuntamuoto iäkkäille. Joissakin Pohjois-Euroopan maissa onkin tavallista nähdä iäkkäitä ihmisiä hiihtämässä.

Elimistössä kehittyy hiihtäessä valtava määrä lämpöä, joten olo voi tuntua mukavalta suhteellisen kylmälläkin ilmalla. Hyvin kylminäkin päivinä kilpahiihtäjien on tapana kilpailla ohuissa, yksiosaisissa kilpapuvuissa, usein ilman käsineitä. Harrastelijoiden on kuitenkin suojattava kunnolla kätensä ja jalkansa kylmyydeltä. Kokeneet ulkoilijat pukevat yleensä päälleen useita vaatekertoja, niin että alimpana on villasta tai synteettisestä materiaalista tehty kerros ja päällimmäisenä veden- ja tuulenpitävä kerros. Näin he voivat vähentää tai lisätä vaatteita, jotta ruumiin lämpötila olisi sopiva ja olo tuntuisi mukavalta. Viisaat vanhemmat pitävät huolen siitä, että heidän lapsillaan on asianmukaiset vaatteet, sillä lapsen pieni keho kylmettyy nopeammin kuin aikuisen. Koska lämpö haihtuu heidän iholtaan hyvin nopeasti, he paleltuvat helposti.

Tee talvesta rikastuttavampi kokemus

On sanottu, että ”jos osaa kävellä, osaa hiihtääkin”, sillä tämä liikuntamuoto muistuttaa paljon kävelyä. Vaikka tämä pitääkin jossain määrin paikkansa, useimmat meistä hyötyisivät suuresti, jos voisimme viettää tunnin tai pari jonkun pätevän opettajan seurassa. Hiihtokeskuksissa annetaan tällaista opetusta yksityisesti tai ryhmässä, ja lyhyessä ajassa aloittelijakin voi oppia hiihdon alkeet – hiihtämään tasamaata, nousemaan ja laskemaan mäkiä sekä tietysti pysähtymään. Kun nämä perustaidot on näytetty, useimmat ovat valmiita lähtemään maastoon.

”Mikään muu ei vahvista samalla tavalla lihaksia ja tee kehosta yhtä voimakasta ja joustavaa”, sanoi Fridtjof Nansen vuonna 1890 maastohiihdosta. Ehkä sinäkin pitäisit tästä urheilumuodosta. Se voi tehdä talvesta entistä kiehtovamman kokemuksen.

[Kuvat s. 24, 25]

Maastohiihto on suhteellisen halpa liikuntamuoto, ja sitä voivat harrastaa kaikenikäiset ihmiset

[Kuva s. 26]

Vossista Norjasta löydettyjä muinaisia suksia

[Lähdemerkintä]

Foto: © Universitetets kulturhistoriske museer, Eirik Irgens Johnsen

[Kuva s. 26]

Hiihtäjää esittävä kalliopiirros

[Lähdemerkintä]

Foto: Inge Ove Tysnes/Syv søstre forlag