Kalliovuorten nuorin vuorijono

OTIMME lopen uupuneina esiin retkikeittimen ja aloimme valmistaa aamiaista. Olimme ajaneet viidessä päivässä lähes viisituhatta kilometriä matkallamme New Yorkista Wyomingiin. Syödessämme aamiaista katselimme maisemia.

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja ilma oli raikas. Mitkään aiemmista pysähdyspaikoista, joissa olimme syöneet eväitämme, eivät kuitenkaan vetäneet vertoja tälle: näkymä oli huikea! Aterioimme lähellä Jacksonjärven rantaa Grand Tetonin kansallispuistossa. Edessämme avautui majesteettinen vuorimaisema. Emme olleet nähneet mitään näin vaikuttavaa 16000 kilometrin matkallamme Yhdysvaltojen länsiosissa. Tiesimme, että tulisimme tänne takaisin, jos siihen joskus avautuisi mahdollisuus.

Grand Teton on noin 4200 metriä korkea, ja monet muut tämän vuorijonon huiput kohoavat yli 3700 metriin. Vaikka ne eivät ole missään nimessä mitään mäennyppylöitä, ne eivät ole maailman korkeimpia vuoria. Koko Tetonin vuorijono voi jäädä jopa huomaamatta sen mukaan, miltä suunnalta sitä lähestyy. Lännen puolelta saattaa näyttää siltä, että maa vain kohoaa pikku hiljaa ylöspäin – ei siis mitään järin säväyttävää! Mutta kun vuoria lähestyy idästä, ne kohoavat äkkijyrkästi tasangoilta yli puolentoista kilometrin korkeuteen laakson yläpuolelle. Ne todella vangitsevat huomion.

Jälleen samoissa maisemissa

Vuosien kuluttua onnistuimme toteuttamaan toiveemme palata. Tällä kertaa lensimme Jackson Hole -laaksoon Wyomingiin ja ajoimme pohjoiseen Tetoneille. Liity seuraamme, kun aloitamme päivämme jäiseltä, jalokiven kauniilta Jennyjärveltä, joka sijaitsee aivan tämän vuorijonon korkeimpien huippujen alapuolella.

Varhaisaamun viileä ilma  pistelee ihoa. Vaikka aurinko ei ole vielä noussut, emme ole yksin. Liikkeellä on muitakin urheita sieluja. Jotkut haluavat ottaa kuvan vuorista, kun ne kylpevät kaikessa loistossaan aamun ensimmäisten valonsäteiden synnyttämissä vaaleanpunaisen ja kullan eri sävyissä. Äkkiä jähmetymme paikoillemme: meitä katsoo aivan edessämme suuri peura! Se seisoo valppaana ja varuillaan, sillä sen vasa syö vain kymmenen metrin päässä meistä. Tartumme hyvin hitaasti kameraamme. Pidätämme hengitystämme, tähtäämme, tarkennamme ja laukaisemme. Hengitämme jälleen vapaasti; päivämme Jennyjärvellä on vasta aluillaan.

Nousemme erään patikoijien ryhmän kanssa laivaan, ja pian olemmekin eräälle näköalapaikalle (Inspiration Point) vievän puolitoista kilometriä pitkän polun alkupäässä. Poistumme laivasta, ja metsän viileys ympäröi meidät nopeasti. Edetessämme jyrkkää polkua ylöspäin järvi näyttää yhä pienemmältä takanamme. Etäältä alkaa kuulua vesiputouksen jylinää. Tulemme huohottaen ulos metsästä ja pysähdymme kalliopaljastumalle. Nautimme kirkkaasta aamuauringosta ja hengitämme syvään viileää vuoristoilmaa. Alapuolellamme levittäytyy safiirinsinisenä kimmeltävä Jennyjärvi. Järvi, jota ympäröi selvästi erottuvalla harjulla oleva metsäkaistale, näyttää taitavan jalokivisepän työltä.

Yläpuolellamme kohoavat ylväät vuorenhuiput, joita sanotaan ”Katedraaliryhmäksi” (Cathedral Group). Tohtori Fryxell, tätä vuorijonoa 1930-luvulla tutkinut luonnontieteilijä, kirjoitti, että nämä kaiken muun yläpuolelle nousevat teräväkärkiset vuorenhuiput ”ohjaavat katseen ja ajatukset vielä korkeammalle”. Nautimme ihastuksissamme täysin siemauksin näköalapaikalta avautuvasta majesteettisesta  maisemasta. Meistä tuntuu jo nyt, että vaivamme on palkittu runsain mitoin. Mutta lisää on tulossa.

Polku kulkee nyt yllättävästi vaakasuunnassa, kun se kiemurtelee Cascade-kanjonin pohjalla. Pian yläpuolellamme kohoaa kallionseinämiä, joiden rinteiltä syöksyy alas vettä. Pohdimme, millaiset voimat ovat muovanneet tämän paikan. Yhtäkkiä kohtaamme tytön, joka ei tahdo pysyä nahoissaan. Hän kuiskaa hengästyneenä: ”Me näimme hirven! Tulkaa pian, niin tekin näette sen!”

Työnnämme ajatukset vuorten synnystä syrjään. Tartumme kameraan valmiina ottamaan kuvan yhdestä tämän puiston upeasta eläimestä. Tyttö vie meidät näköalapaikalle. Hänen perheensä jäsenet osoittavat ääneti joen varrella olevan suon suuntaan. Näemme siellä uroshirven. Katsellessamme sitä hämmästyneinä kamerat koholla kiitämme hiljaa onnellista yhteensattumaa.

Geologia ja laatat

Kun katseltavaa on näin paljon, voi helposti unohtaa kysyä tämän suurenmoisen pinnanmuodostuksen historiasta. Puisto tekee kuitenkin kaikkensa valistaakseen yleisöä; se on julkaissut koko joukon vihkosia, ja se järjestää ryhmäretkiä, joita johtavat metsänvartijoina toimivat luonnontieteilijät.

Meille selitettiin, että vaikka jalkojemme alla oleva maa voi tuntua vakaalta, se on eräässä mielessä kuin jäätynyt järvi kevätaikaan – hatarampi kuin miltä näyttää! Geologeilla on sellainen teoria, että maapallon kuori koostuu useista tektonisista laatoista ja että nämä sulan kiviaineksen päällä lepäävät laatat ovat liikkeessä. Teorian meitä kiinnostava puoli on se, että laattojen törmätessä toisiinsa voi syntyä vuorijonoja.

Tetonin vuorijono näyttää syntyneen siten, että yksi laatta on toiminut jokseenkin kuin sorkkarauta ja työntänyt toista laattaa ylöspäin. Geologit sanovat näin syntynyttä kohoumaa lohkovuoristoksi. He sanovat, että geologisessa mielessä Tetonin vuorijono on muodostunut melko hiljattain. Siksi sitä sanotaan puiston vihkosessa ”Kalliovuorten nuorimmaksi ja vaikuttavimmaksi vuorijonoksi”.

 Muovailijoina vesi ja jää

Vastaukset tuntuivat meistä kiehtovilta, mutta ne herättivät lisää kysymyksiä. Tulimme ajatelleeksi patikkaretkeämme Jennyjärvellä. Mikä on voinut synnyttää nuo rosoiset huiput? Entä järveä ympäröivä, selvästi erottuva harju, joka on puiden peitossa? Geologin vastaus? Kaiken takana on vesi. Teorian mukaan jolloinkin kaukaisessa menneisyydessä jäätiköt uursivat Tetonin vuorijonon kanjonit. Järveä ympäröivän moreeniharjun on muodostanut liikkuva jää. Harju piti paikoillaan osan jäätiköstä, joka on sittemmin sulanut, ja säilytti hyvän humuskerroksen.

Tämä teoria selittäisi, miksi järven ympärillä on runsaasti kasvillisuutta, varsinkin kun vertailukohtana pidetään läheisiä karuja tasankoja, joilla on soraa ja marunaa. Kehotimme kiinnostuneina luonnontieteilijää kertomaan lisää. Hän sanoi, että vuorenhuippujen rosoisuus johtuu toisenlaisesta ilmiöstä. Hän kutsui sitä pakkasrapautumiseksi. Vesi tunkeutuu kallionhalkeamiin, ja kun se jäätyy, se laajenee. Lopulta tämä voima irrottaa kalliosta lohkareita, minkä jälkeen kallio näyttää siltä kuin sitä olisi veistetty taltalla. Kiitimme häntä lämpimästi luennosta ja siitä, että hän tuntee niin suurta mielenkiintoa näitä vuoria kohtaan.

Eläimet

Sen lisäksi että alue on geologisessa mielessä merkittävä, sillä on myös runsaasti eläimiä. Tämän ansiosta tuli matkastamme kuuluisalla Snakejoella entistäkin mieleenpainuvampi. Katsellessamme maisemia näimme, kuinka valkopäämerikotkat ja kalasääsket liitelivät yläilmoissa ja syöksyivät sitten kohti jokea sieppaamaan kaloja. Oppaamme, harjaantunut biologi, mainitsi seikan, joka tuntui meistä yllättävältä. Vaikka valkopäämerikotka on suurempi ja vaikuttavamman näköinen, kalasääski on todellisuudessa parempi kalastaja. Hän kertoi nähneensä kotkien varastavan kaloja kalasääskiltä. Me näimmekin erään valkopäämerikotkan lähestyvän uhkaavasti erästä nuorta kalasääskeä. Kalasääski hylkäsi saaliinsa ja lensi pois.

Meistä oli todellinen elämys nähdä eläimiä niiden luonnollisessa elinympäristössä. Lähistöllä on kansallinen vapitin eli kanadanhirven suojelualue, ja monet vapiteista viettävät kesän Grand Tetonin kansallispuistossa. Ajoimme usein tien sivuun ja katselimme verkkaisesti syöviä vapitilaumoja. Toisinaan taas istuimme hotellimme kuistilla ja tarkkailimme hirviä, jotka söivät kaikessa rauhassa pajujen seassa. Iltaisin näytti siltä kuin nämä eläimet olisivat esiintyneet niitä katselemaan tulleille ihmisjoukoille. Vaikka olimmekin väsyneitä, katselimme pitkään näkyä, jota me kaupunkilaiset harvoin näemme – lähes sysimustalla taivaalla tuikkivia tähtiä.

Viimeinen päivä toi tullessaan jäähyväisiksi vielä yhden elämyksen. Ajoimme pelonsekaisin tuntein aivan biisonilauman keskitse. Lauma näitä suurikokoisia, karvaisia eläimiä oli levittäytynyt tien molemmille puolille. Emme olisi millään halunneet lähteä! Mutta lähdön hetki oli koittanut.

Odotellessamme koneessa lentoonlähtöä mietimme käyntiämme. Tunsimme mielihyvää siitä, mikä oli hetken ollut meidän: vuorista, vuoristoilmasta ja eläimistä. Meistä oli suurenmoista, kun saimme toteuttaa pitkäaikaisen haaveemme käydä uudelleen Tetonin vuorijonon luona! Kalliovuorten nuorin jälkeläinen on todella kaunis lapsi.

[Tekstiruutu/Kuva s. 19]

Neuvoja kävijöille

Anna itsellesi aikaa totuttautua ohuempaan ilmaan. Laakson pohjakin on yli 1800 metriä merenpinnan yläpuolella. Jotkut lähempänä merenpintaa elävät turistit voivat kärsiä vuoristotaudista, esimerkiksi päänsärystä ja ärtyneisyydestä. Iäkkäiden ihmisten, varsinkin niiden joilla on sydänvaivoja tai hengityselinten sairauksia, on ehkä viisasta puhua lääkärin kanssa ennen kuin he lähtevät tällaiselle matkalle.

Varustaudu patikointiin asianmukaisesti. On hyvä pitää mielessä, että elimistö kuivuu nopeasti, kun ollaan korkealla vuoristossa puolikuivissa olosuhteissa. Ota mukaasi runsaasti vettä.

Tämä puisto on erämaata, jossa on monia suuria ja kauniita mutta samalla villejä eläimiä. Jotkut kävijöistä haluavat innokkaasti päästä lähelle niitä, mutta eläimet saattavat reagoida odottamattomalla tavalla. Kuuntele metsänvartijoiden neuvoja siitä, miten tulee käyttäytyä, kun ollaan luonnonvaraisten eläinten elinympäristössä. Metsänvartijan sanat eivät ole ainoastaan kiinnostavia, vaan ne voivat myös pelastaa henkesi.

[Kartat s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

GRAND TETONIN KANSALLISPUISTO

[Kuva s. 16, 17]

Moranvuori, Tetonin vuorijono

[Kuva s. 17]

Ylempi Cascade-kanjoni

[Kuva s. 18]

Biisoni

[Kuva s. 18]

Valkopäämerikotka

[Kuva s. 18]

Auringonlasku Tetoneilla

[Kuva s. 18]

Uroshirvi