Maailmanlaajuinen ongelma

”Itsemurha on vakava kansanterveydellinen ongelma.” (David Satcher, Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja, vuonna 1999)

TÄMÄ oli ensimmäinen kerta historiassa, kun Yhdysvaltain lääkintöhallituksen pääjohtaja nosti julkisuudessa esiin itsemurhan. Tätä nykyä itsemurhat ovat Yhdysvalloissa yleisempiä kuin murhat ja tapot. Yhdysvaltain senaatti julistikin, että itsemurhien ehkäisy vaatii valtakunnallisesti ensisijaista huomiota.

Yhdysvaltojen itsemurhakuolleisuus, joka vuonna 1997 oli 11,4 itsemurhaa 100000:ta asukasta kohden, on kuitenkin alhaisempi kuin koko maailman itsemurhakuolleisuus, joka Maailman terveysjärjestön vuonna 2000 julkistamien tietojen mukaan oli 16 itsemurhaa 100000:ta asukasta kohden. Itsemurhien määrä on lisääntynyt maailmassa 45 viime vuoden aikana 60 prosenttia. Nykyään yhden ainoan vuoden aikana maailmassa kuolee oman käden kautta noin miljoona ihmistä – siis yksi ihminen joka 40. sekunti!

Tilastot eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Monesti perheenjäsenet kieltävät kuoleman olleen itsemurha. Lisäksi arvioidaan, että jokaista itsemurhaa kohti tehdään 10–25 itsemurhayritystä. Eräässä tutkimuksessa 27 prosenttia Yhdysvaltain lukiolaisista myönsi harkinneensa kuluneen vuoden aikana vakavasti itsemurhaa ja 8 prosenttia sanoi yrittäneensä sitä. Toisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että 5–15 prosentilla aikuisista on ollut jolloinkin itsemurha-ajatuksia.

Kulttuurieroja

Ihmiset suhtautuvat itsemurhaan hyvin eri lailla. Jotkut pitävät sitä rikoksena, toiset pelkuruutena ja jotkut taas kunniallisena keinona pyytää virhettään anteeksi. On niitäkin, joiden mielestä se on jalo tapa edistää jotain asiaa. Miksi näkemykset ovat näin erilaisia? Asiaan vaikuttaa merkittävästi kulttuuri. The Harvard Mental Health Letter -julkaisun mukaan kulttuuri voi jopa ”vaikuttaa itsemurhien tekemisen todennäköisyyteen”.

Tarkastellaanpa Unkaria. Tri Zoltán Rihmer sanoo tuon maan suuria itsemurhalukuja Unkarin ”surulliseksi ’perinteeksi’”. Unkarin kansanterveyslaitoksen johtaja Béla Buda sanoo, että unkarilaiset tekevät itsemurhia aivan liian helposti, melkein mistä syystä hyvänsä. ”Hänellä on syöpä – hän tietää, miten siitä pääsee eroon” on Budan mukaan yleinen reaktio.

Intiassa oli aiemmin uskonnollinen tapa nimeltä sati. Vaikka tämä tapa, jonka mukaan leski heittäytyy aviomiehensä ruumisrovioon, on ollut pitkään kielletty, se ei ole vieläkään hävinnyt täysin. Kun muuan nainen kertoman mukaan teki tällä tavoin itsemurhan, monet paikalliset ihmiset ylistivät tuota murhenäytelmää. India Today -lehden mukaan tuolla Intian alueella ”on likimain 25 naista polttanut itsensä aviomiehensä roviolla yhtä monen vuoden aikana”.

Japanissa itsemurhat vaativat kolme kertaa enemmän ihmishenkiä kuin liikenneonnettomuudet! ”Japanin perinnäiskulttuuri, jossa itsemurhaa ei ole koskaan tuomittu, tunnetaan erittäin rituaalisesta ja vahvaksi instituutioksi muodostuneesta tavasta viiltää itseltään vatsa auki (seppuku eli harakiri)”, sanotaan eräässä japanilaisessa tietosanakirjassa (Japan—An Illustrated Encyclopedia).

Inazo Nitobe, josta tuli myöhemmin Kansainliiton alipääsihteeri, selittää kirjassaan  Bushido—The Soul of Japan tätä kulttuuriin liittyvää viehtymystä kuolemaan: ”Keskiajalla keksittiin menetelmä [seppuku], jonka avulla soturit saattoivat sovittaa rikoksensa, pyytää anteeksi virheitään, välttyä häpeältä, lepyttää ystävänsä tai todistaa vilpittömyytensä.” Vaikka tämä rituaalinen itsemurha kuuluukin yleisesti ajatellen menneisyyteen, jotkut turvautuvat siihen edelleen välttääkseen yhteiskunnalliset seuraukset.

Kristikunnassa taas itsemurhaa on pidetty pitkään rikoksena. 500–600-luvuilla katolinen kirkko erotti kirkon yhteydestä ne, jotka olivat tehneet itsemurhan, ja eväsi heiltä hautausmenot. Joissakin paikoissa uskonnollinen kiihkomielisyys on synnyttänyt omituisia itsemurhaan liittyviä tapoja. Itsemurhan tehneiden ruumiita on ripustettu hirteen ja heidän sydämensä läpi on jopa työnnetty seiväs.

On paradoksaalista, että itsemurhaa yrittäneet saattoivat saada kuolemantuomion. Muuan 1800-luvulla elänyt englantilaismies hirtettiin, koska hän oli yrittänyt tappaa itsensä viiltämällä kurkkunsa auki. Viranomaiset siis toteuttivat sen, missä mies itse oli epäonnistunut. Vaikka itsemurhayrityksestä langetetut tuomiot ovat vaihdelleet vuosien kuluessa, vasta vuonna 1961 Britannian parlamentti julisti, etteivät itsemurha ja itsemurhayritys olleet enää rikoksia. Irlannissa itsemurha pysyi rikoksena vuoteen 1993 saakka.

Nykyään jotkut kirjailijat pitävät itsemurhaa yhtenä vaihtoehtona. Eräässä vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassa, joka käsittelee parantumattomasti sairaiden itsemurhan avustamista, ehdotettiin tapoja, joilla voi lopettaa elämänsä. Myöhemmin yhä useampi sellainen, joka ei ole ollut parantumattomasti sairas, on käyttänyt jotain kirjassa suositeltua menetelmää.

Onko itsemurha todella ratkaisu ihmisen ongelmiin? Vai onko hyviä syitä jatkaa elämäänsä? Ennen kuin harkitsemme näitä kysymyksiä, tarkastellaanpa ensin itsemurhan syitä.

[Huomioteksti s. 4]

Yhden ainoan vuoden aikana maailmassa kuolee oman käden kautta noin miljoona ihmistä – siis yksi ihminen joka 40. sekunti!