Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Italialaiset kameet – taideteoksia pienoiskoossa

Italialaiset kameet – taideteoksia pienoiskoossa

Italialaiset kameet – taideteoksia pienoiskoossa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

Olemme tulleet Napolinlahden rannalle Torre del Grecoon katsomaan, miten eräitä tälle Italian alueelle tyypillisiä taide-esineitä valmistetaan käsityönä. Kyseessä ovat kotilonkuorista kaiverrettavat kameet. Aiomme käydä yhdessä kaupungin monista kameepajoista, mutta ennen sitä haluaisit ehkä kuulla hieman kameista ja niiden pitkästä historiasta.

KAMEET ovat jalokivistä, kovista kivistä tai kotilonkuorista kaiverrettuja korkokuvia. Tällaisiin töihin käyvät erityisen hyvin akaatti, onyksi, sardonyksi ja jotkin kotilot, koska niiden eriväristen kerrosten ansiosta voidaan luoda sopivia värikontrasteja. Valmistustekniikan sanotaan olevan samanlainen kuin suurempien korkokuvien veistossa, mutta tässä kaikki vain tapahtuu pienoiskoossa.

Persialaiselta ja kreikkalais-roomalaiselta ajalta on säilynyt monia kameita, jotka on kaiverrettu joko koviin kiviin tai jalokiviin, mikä todistaa niiden olleen muinoin suosittuja. Kotilonkuorikameet ovat uudempia. Ranskassa, Saksassa ja Flanderissa käytettiin helmiäistä 1300- ja 1400-luvuilla. Kotilonkuorista valmistetut esineet näyttävät olleen suuressa arvossa rikkaissa ja hienostuneissa Ranskan hoveissa. Noina vuosina tehtyjen löytöretkien seurauksena Eurooppaan virtasi harvinaisia ja eksoottisia materiaaleja: jättiläiskilpikonnien kuoria, sarvivalaiden syöksyhampaita, jadea, meripihkaa ja erikoisia kotiloita. Tämä herätti kiinnostusta luonnon ihmeitä kohtaan ja kiihotti kyvykkäiden taiteilijoiden, jalokiviseppien ja kaivertajien mielikuvitusta. Todennäköisesti 1500-luvulla kypäräkotilot (Cassidae) ja posliinikotilot (Cypraeidae) todettiin erityisen sopiviksi kameiden kaiverrukseen.

Niin sanottuna uusklassismin aikana kiinnostus antiikin taidetta kohtaan elpyi, ja 1700-luvulla kotilonkuorikameiden tuotanto kukoisti siitä huolimatta, että jotkut tuomitsivat ne jäljitelmiksi, koska kotilonkuoret eivät olleet yhtä arvokkaita kuin jalokivet. Sen jälkeen kameiden tuotantokeskusten määrä on vähentynyt. Nykyään kameiden valmistamisen taitoa vaalitaan kahdessa kaupungissa: Idar-Obersteinissa Saksassa, missä ollaan erikoistuttu koneellisesti työstettäviin akaatteihin, ja Torre del Grecossa Italiassa, missä kotilonkuorikameita valmistetaan edelleen käsin.

Nyt kun meillä on hieman taustatietoja, voimme lähteä katsomaan, miten kotilonkuorikameita nykyään valmistetaan.

Kameepajassa

Paja, johon olemme matkalla, sijaitsee eräällä kapealla kadulla Torre del Grecon keskustassa. Kaivertajan työpöytä on täynnä työkaluja ja eri vaiheissa olevia kameita. Työ jota hän viimeistelee – useita hahmoja sisältävä monimutkainen paimenidylli – saa meidät haukkomaan henkeämme.

Kotilonkuoret, joista kameet valmistetaan, tulevat Bahamasaarilta ja muualta Karibianmeren alueelta sekä Itä-Afrikan edustalta. Erilaisista kotilonkuorista saadaan erivärisiä kameita. Esimerkiksi Cassis madagascariensis -kotilosta kaiverretuissa kameissa on valkoinen kuvio tummanruskealla pohjalla, kun taas niissä, jotka on kaiverrettu Cypraecassis rufa -kotiloista, on punaruskean vaaleita ja tummia sävyjä. Arvokkaimpia ovat ne, joissa on suurin värikontrasti.

Ensimmäiseksi kotilonkuoren päätekierteestä leikataan pala vesijäähdytteisellä leikkuukiekolla. Sen sisäpintaan piirretään valmistettavien kameiden ääriviivat, tavallisesti soikioita tai ympyröitä, minkä jälkeen se leikataan suunnilleen oikean kokoisiksi kulmikkaiksi palasiksi. Keskivertokotilosta saadaan yleensä vain yksi suuri ja kaksi pienempää kameeta. Harjaantunut silmä näkee, mitä kotilonkuoresta saadaan ja miten se pitäisi leikata. Jos päätekierteen ulkopinnassa on esimerkiksi kolme ulkonemaa, voidaan kenties kaivertaa kolme kuviota. Kun palaset on leikattu, ne hiotaan halutun muotoisiksi hiomalaikalla. Sitten työstettävä kappale kiinnitetään lyhyeen puukeppiin niin että sitä on helpompi käsitellä, ja sen rosoinen ulkopinta hiotaan sopivan paksuiseksi. Tässä vaiheessa taiteilija antaa palasen muodon ohjata aihevalintaansa. Hän tekee nopean lyijykynäluonnoksen sen pintaan ja alkaa kaivertaa.

Ylimääräinen aines poistetaan sähkökäyttöisellä sorvilla, poran tapaisella laitteella, jossa on hiomaterä. Kun kuvio on hahmoteltu pääpiirteittäin, alkaa käsin kaivertaminen, johon käytetään erikokoisia ja erittäin teräviä kaivertimia. Kuvio täytyy valmistaa juuri siihen syvyyteen, missä kotilonkuoren väri muuttuu vaaleasta tummaksi. Kaivertamalla eri syvyyksiin taitava kaivertaja voi luoda vaikutelman läpinäkyvistä hunnuista. Viimein taustan tummasta kerroksesta kohoaa äärimmäisen tarkka korkokuva!

Aiheiden kirjo on loputon. Olet kenties nähnyt kameen, jossa on naisen profiili, ja tämä onkin aiheiden kestosuosikki. Pieniä profiileja ja kukkakuvioita istutetaan sormuksiin ja korvakoruihin. Suurempia kameita, aina seitsemän ja puolen senttimetrin läpimittaan asti, käytetään rintaneuloissa ja riipuksissa, ja niissä voi olla monimutkaisempia aiheita, kuten maisema- tai paimenidyllejä tai klassisia sommitelmia. Kaikkein suurimmat, joiden läpimitta voi olla jopa 20 senttimetriä, saatetaan kehystää tai asettaa jalustalle. Niiden arvoon vaikuttavat koon ja istutukseen käytettyjen materiaalien lisäksi varsinkin se, miten taitavasti ja huolellisesti ne on valmistettu. Jotkin ovat todellisia taideteoksia.

Koska materiaalin epäsäännöllisyydet ohjaavat kaivertajaa ja hänen täytyy käyttää niitä hyväkseen, kotilonkuorikameiden tuotantoa ei voida koskaan koneellistaa eikä kahta täsmälleen samanlaista tule olemaan. Ne ovat tosiaankin ainutlaatuisia ja ihastuttavia koristeita – varsinaisia taideteoksia pienoiskoossa!

[Kuvat s. 16]

KAMEEN VALMISTUS

Kotilonkuoria, joista kameita valmistetaan

Päätekierteestä leikataan pala kameiden valmistusta varten

Kameen ääriviivat piirretään palaan

Palanen leikataan suunnilleen oikean kokoiseksi

Kun palanen on hiottu oikeaan muotoonsa, kaivertaja syventyy työhön pöytänsä ääressä

[Kuva s. 17]

Gemma Augustea, joka on valmistettu ajanlaskumme alussa noin vuosina 10–20, on kooltaan 19 senttimetriä kertaa 23 senttimetriä

[Lähdemerkintä]

Erich Lessing/Art Resource, NY