Kolportöörit – käveleviä kirjakauppoja

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA RANSKASTA

KAAKKOIS-RANSKASSA sijaitsevan Les Deux Alpesin hiihtokeskuksen yläasemalle Jandrijäätikön juurelle avattiin joitakin vuosia sitten pieni ”museo”. Yksi näytteillä olleista jääveistoksista oli kunnianosoitus eräälle ammatille, jota vuoristossa harjoitettiin kauan sitten. Se esitti kolportööriä.

Satojen vuosien ajan kolportöörit kulkivat torilta torille ja talosta taloon myymässä tavaroita, joita he kantoivat (ranskaksi porter) kaulassaan (ranskaksi col). Useimmat nykyihmiset eivät ole koskaan kuulleetkaan heistä. Nekin jotka ovat, saattavat ajatella, että he olivat vain rihkamakauppiaita. Todellisuudessa kolportöörit jättivät perinnön, joka vaikuttaa yhä miljoonien ihmisten elämään.

Lähempi silmäys kolportaasiin

Kolportöörit eivät yleensä olleet mitään säälittäviä ihmispoloja, kaukana siitä. Monet olivat varsin järjestäytyneitä kauppiaita, jotka toimittivat kuluttajille tuoreimpia uutuuksia laajojen eurooppalaisten myyntiverkostojen välityksellä. Kaikki kolportöörit eivät kuitenkaan harjoittaneet ammattiaan saadakseen taloudellista voittoa. Jotkut levittivät siten uskonkäsityksiään ja aatteitaan. Jotkut menettivät sen vuoksi jopa henkensä.

Kolportaasi sai alkunsa ilmeisesti joskus myöhäiskeskiajalla. Ensimmäiset kolportöörit olivat vuoriston asukkaita Alpeilta, Pyreneiltä ja Skotlannin ylämaalta. Monet olivat maatyöläisiä, jotka sadonkorjuun jälkeen ryhtyivät kierteleviksi kauppiaiksi.

Ranskalainen Jehan Gravier oli yksi tällainen kauppamatkustaja. Hän asui perheineen 1500-luvulla La Graven vuoristoalueella. Hän ryhtyi kauppiaaksi epäilemättä siksi, että viljelysmaa ei ollut tuottavaa ja laaksojen pikkukaupungeissa taas oli kysyntää sellaisista vuoristoalueiden tuotteista kuin puusta, nahasta, villasta ja suolasta. Gravier’n kaltaiset kolportöörit toivat näitä tuotteita kaupunkeihin ja vaihtoivat niitä irtotavaraan, kampoihin, silmälaseihin, kirjoihin, lääkkeisiin,  tupakkaan ja kaiverruksiin. Nämä tavarat myytiin puolestaan sellaisille kaupunkilaisille tai talonpojille, jotka asuivat kaukana kaupasta. Jotkut kolportöörit käyttivät reittejä, jotka vaativat heitä etenemään parikymmentä kilometriä päivässä. Kun he olivat poissa kotoa, sukulaiset huolehtivat heidän pelloistaan ja perheistään.

Gravier myi muutakin kuin pikkutavaraa. Asiakirjat osoittavat hänen olleen velkaa eräälle kirjanpainajalle nimeltä Benoît Rigaud. Gravier myi siis monien muiden kolportöörien tavoin kirjoja. Hänen päivinään Eurooppa eli renessanssiaikaa, ja kirjojen myynti kukoisti. Euroopassa tuotettiin vuosien 1500 ja 1600 välisenä aikana jotakuinkin 140–200 miljoonaa kirjaa. Neljännes niistä julkaistiin Ranskassa. Alppien juurella sijaitseva Lyon, Ranskan elinkeinoelämän keskus, oli myös yksi Euroopan johtavista julkaisutoiminnan keskuksista, ja siellä julkaistiin ranskankielisiä kirjoja enemmän kuin missään muualla. Gravier’lla oli näin ollen mahdollisuus hankkia runsaasti myytävää. Mutta toisin kuin Gravier ja muut, jotka myivät kirjoja ainoastaan saadakseen voittoa, jotkut kolportöörit levittivät kirjoja puhtaasti uskonnollisista syistä.

Uskon salakuljettajat

Painokoneen keksimisen myötä ihmiset alkoivat ahmia uskonnollisia kirjoja, kirjasia ja traktaatteja. Raamattu painettiin ensin latinaksi ja sitten kansankielillä. Saksassa painettiin miljoonia Raamattuja, ja kolportöörit vaikuttivat osaltaan siihen, että ne levisivät nopeasti maaseudun asukkaiden käsiin. Tämä ei kuitenkaan ollut kaikille mieleen.

Vuonna 1525 Ranskan parlamentti kielsi Raamatun kääntämisen ranskaksi, ja seuraavana vuonna se kielsi ranskankielisten käännösten omistamisen. Tästä huolimatta painoista valmistui tuhansittain Raamattuja, ja niitä salakuljetettiin kaikkialle Ranskaan – kiitos päättäväisten kolportöörien. Yksi heistä oli nuori mies nimeltä Pierre Chapot. Hänet pidätettiin ja teloitettiin vuonna 1546.

Vuonna 1551 katolinen Ranska puuttui asioihin lopulta ankaralla kädellä. Kolportöörejä kiellettiin myymästä mitään kirjoja, koska he ”kuljettivat salaa Genevestä [toisin sanoen protestanteilta] peräisin olevia kirjoja”. Mutta tämä ei padonnut kirjojen tulvaa. Raamattuja virtasi Ranskaan kaikin mahdollisin keinoin. Koska ne olivat usein pienikokoisia, niitä piilotettiin viinitynnyreihin, joissa oli valepohja, kastanjatynnyreihin tai veneiden lastitiloihin. Eräs rohkea mies nimeltä Denis Le Vair pidätettiin, kun hän oli kuljettamassa kokonaista tynnyrillistä Raamattuja. Hänetkin teloitettiin. Muuan tuohon aikaan elänyt katolilainen, joka suhtautui  vihamielisesti kolportööreihin, totesi, että heidän vuokseen ”Ranska tuli lyhyessä ajassa täyteen ranskankielisiä Uusia testamentteja”.

Nämä uskon salakuljettajat, kuten eräs kirjailija kolportöörejä nimittää, olivat koko 1500-luvun ajan alituisessa vaarassa. Monia pidätettiin, passitettiin vankiloihin tai kaleereille, karkotettiin tai tapettiin. Joitakuita poltettiin yhdessä kirjojensa kanssa. Vaikka kolportöörejä tunnetaankin nimeltä vain kourallinen, näitä rohkeita ihmisiä, joiden ansiosta useimmat protestanttiset taloudet saattoivat hankkia Raamatun, oli melkoinen joukko.

Kierteleviä kirjastoja

1600-luvulla katolinen kirkko esteli yhä kansaa lukemasta Raamattua. Uskoville annettiin sen sijasta hetkipalveluksen kirjoja ja pyhimysten elämästä kertovia kirjoja – kehnoja korvikkeita! * Sitä vastoin jansenistit, jotka olivat ”harhaoppisia” katolilaisia, puolsivat Raamatun lukemista. Kolportöörit olivat siksi mukana levittämässä jansenistien vasta valmistunutta Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten (”Uuden testamentin”) käännöstä, joka oli Le Maistre de Sacyn käsialaa.

Samoihin aikoihin kolportöörien selkäreppuihin ilmestyi uudenlaisia, edullisia kirjoja. Ne opettivat monia ranskalaisia lukemaan ja sivistivät ja viihdyttivät heitä, kunnes ne hävisivät markkinoilta 1800-luvulla. Ranskalaiset käyttivät näistä ajanvietelukemistoista nimitystä bibliothèque bleue eli sininen kirjasto, koska niissä oli siniset kannet. Espanjassa ne tunnettiin nimellä pliégos de cordel. Ne sisälsivät tarinoita keskiaikaisista ritareista, kansanperinnettä, kertomuksia pyhimysten elämästä ja muuta sellaista. Kuten kuvitella saattaa, kolportööriä odotettiin innokkaasti, tulipa hän kesällä – esimerkiksi Pyreneiltä – tai talvella – vaikkapa Dauphinén Alpeilta.

 On kiinnostavaa, että kolportöörit palvelivat sekä oppineita että oppimattomia. Eräässä 1700-luvulla tehdyssä tutkielmassa, joka koski Lounais-Ranskassa sijaitsevan Guiennen alueen talonpoikia, kerrottiin: ”Pitkinä talvi-iltoina he lukevat kokoontuneelle talonväelle puolen tunnin ajan kertomuksia pyhimysten elämästä tai luvun Raamatusta. – – paremman puutteessa he lukevat sinistä kirjastoa tai jotakin muuta joutavanpäiväistä, mitä kolportöörit tuovat maaseudulle vuosittain.” Raamattu oli kuitenkin valtavan suosittu, ja sellainen löytyi vaatimattomiltakin maatiloilta.

Organisoituja verkostoja

Kolportöörien verkostoja alkoi kehkeytyä Ranskan ja Italian Alpeilla, Pyreneillä ja Normandiassa Luoteis-Ranskassa. Pelkästään Dauphinén Alppien kolportöörien käsissä oli neljännes Etelä-Euroopan kirjamarkkinoista. ”Espanjan ja Portugalin sekä monien Italian kaupunkien kirjamarkkinoita hallitsevat eräät ranskalaiset, jotka ovat kaikki kotoisin samasta kylästä – – Dauphinén Alpeilta”, selitti muuan senaikainen geneveläinen kirjakauppias.

Kolportöörien menestykseen vaikutti paitsi se, että he olivat ”toimeliaita, ahkeria ja erittäin vakavamielisiä ihmisiä”, myös se, että he pysyivät uskollisina perheelleen, kylälleen ja uskonnolleen. Monet heistä olivat protestantteja, jotka pitivät yhteyttä niihin, jotka olivat lähteneet maanpakoon vainojen aikana. Sukulaiset, maanmiehet ja uskontoverit muodostivat näin ollen tehokkaita verkostoja ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Gravier’n perheellä oli kirjanmyyntiverkosto, joka kattoi Ranskan, Espanjan ja Italian. Jotkin toiset verkostot ulottuivat aina Persiaan ja Amerikan mantereelle saakka.

Kolportöörien työ elpyy

1800-luvun teollinen vallankumous merkitsi kuoliniskua jo sukupolvien ajan toimineille kolportöörien perheyrityksille. Raamattuseurojen perustaminen antoi kuitenkin Raamattujen levittämiselle aivan uudenlaista pontta. Katolinen kirkko kuitenkin vastusti Raamattujen levittämistä edelleen. Raamattuja levittäviä kolportöörejä ahdisteltiin ja asetettiin syytteeseen aina 1800-luvun lopulle saakka. Kaikesta huolimatta he levittivät vuosina 1804–1909 pelkästään Ranskassa kuusi miljoonaa Raamattua tai osia siitä.

Raamatullisen opetuksen antaminen suurelle yleisölle oli kaikkea muuta kuin ohi. Vuonna 1881 lehdessä ”Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut” (Zion’s Watch Tower and Herald of Christ’s Presence, julkaistiin Yhdysvalloissa) esitettiin kristityille kutsu ryhtyä evankelistoiksi. Tavoitteena oli ”totuuden levittäminen siten, että ihmiset saadaan lukemaan”. Vuoteen 1885 mennessä noin 300 evankelistaa oli vastannut tähän kutsuun ja lähtenyt kentälle. Jotkut matkustivat laajalti, aina Barbadosia, Burmaa (nykyään Myanmar), El Salvadoria, Guatemalaa, Hondurasia ja Suomea myöten. Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, evankelistat olivat levittäneet Raamatun tuntemusta Costa Ricaan, Englantiin, Kiinaan, Norjaan, Puolaan, Ranskaan, Ruotsiin, Saksaan, Sveitsiin ja Uuteen-Seelantiin.

On kiinnostavaa, että näiden raamatuntutkijoiden (tunnetaan nykyään Jehovan todistajina) kokoaikaisia evankelistoja sanottiin alkuaikoina kolporteeraajiksi. Myöhemmin tuo nimitys jäi pois käytöstä, koska sen synnyttämä mielikuva ei vastannut heidän työnsä päätarkoitusta, joka oli raamatullisen opetuksen antaminen (Matteus 28:19, 20). Se ei myöskään kuvannut heidän työnsä ei-kaupallista luonnetta. Siksi Jehovan todistajien kokoaikaisia sananpalvelijoita sanotaan nykyään tienraivaajiksi.

Viime vuonna yli 800000 tienraivaajaa levitti auliisti Raamattuja ja raamatullista kirjallisuutta. He eivät tee tätä työtä saadakseen taloudellista voittoa, vaan ”vilpittöminä, niin, Jumalan lähettäminä, Jumalan nähden, Kristuksen seurassa” (2. Korinttilaisille 2:17). Nykypäivän tienraivaajat ovat paljon enemmän kuin käveleviä kirjakauppoja. He saavat kuitenkin kiittää noita varhaisia kolportöörejä siitä erinomaisesta esimerkistä, jonka monet heistä antoivat innokkuudesta ja vakaumuksellisuudesta.

[Alaviite]

[Kuvat s. 24, 25]

Kolportöörit toivat ihmisten koteihin tuoreimpia uutuuksia

Kolportöörejä odotettiin innokkaasti

[Lähdemerkintä]

© Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

[Kuvat s. 26]

Le Maistre de Sacyn ”Uusi testamentti” ja yksi siniseen kirjastoon kuuluva teos

[Lähdemerkinnät]

Äärimmäisenä vasemmalla: © Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

Vasemmalla: © B.M.V.R de Troyes/Bbl.390/Photo P. Jacquinot

[Kuva s. 26, 27]

Evankelistat levittivät raamatullista kirjallisuutta

[Kuva s. 26]

Nykyään kokoaikaiset evankelistat tarjoavat ilmaista raamatullista opetusta