Lukijoiden kirjeitä

Karkotus Siperiaan. Haluan ilmaista syvän kiitollisuuteni Fjodor Kalinin kertomuksesta kirjoitussarjassa ”Uskonto Venäjällä – millainen on sen tulevaisuus?” (22.4.2001). Oli liikuttavaa lukea hänen perheensä karkottamisesta Siperiaan ja siitä, miten he säilyttivät uskollisuutensa ja ilonsa koettelevimmissakin olosuhteissa. Joitakin vuosia sitten minulla oli hieno tilaisuus käydä muutamien kristittyjen veljiemme luona Moldovassa, enkä koskaan unohda heidän kertomuksiaan siitä, miten heidät karkotettiin Siperiaan. Heidän uskonsa ja luottamuksensa Jehovaan rohkaisivat minuakin pysymään uskollisena.

G. F., Ruotsi

Kuurosokea. Kiitos Janice Adamsista kertoneesta kirjoituksesta ”Löysin turvallisuuden kuuroudesta ja sokeudesta huolimatta” (22.4.2001). En olisi koskaan osannut ajatella, että joku, joka on kuuro ja sokea, voisi rohkaista minua niin paljon. Miehelläni ja minulla on ollut monia sairauksia, sekä fyysisiä että tunneperäisiä. Tällaiset kirjoitukset antavat meille uutta uskoa kestää loppuun saakka.

P. G., Yhdysvallat

Usein arvostamme liian vähän kaikkea sitä, mitä meillä on, ja jäämme kenties pois kristillisistä kokouksista pelkän päänsäryn takia. Mutta vaikka Janice Adamsilla oli syitä jäädä kotiin – kuten masennus ja huono kohtelu, jota hän oli kärsinyt – hän turvautui Jehovaan saadakseen tarvittavaa voimaa, jotta hän voisi elää hengellisesti aktiivista elämää.

C. D., Italia

Terveyteni on erinomainen, joten minun kokemukseni on erilainen kuin Janicen. Mutta alaluokilla kokemani kiusaamisen vuoksi kärsin usein masennuksesta. Itken itkemistäni ja tunnen oloni todella kurjaksi. Toiset kristityt kannustavat minua, ja vanhempani tukevat minua. Kiitän silti sydämestäni Janice Adamsin kertomuksesta. Se antoi minulle rohkeutta.

M. T., Japani

Isovanhemmat. Kiitos kirjoituksesta ”Nuoret kysyvät: miksi minun pitäisi oppia tuntemaan isovanhempani?” (22.4.2001). Isoäitini ja minun välillä oli erityinen side. Kun vanhempani olivat eroamassa, pääni oli täynnä kysymyksiä ja itkin paljon. Isoäitini oli aina tukenani. Hän otti minut mukaansa saarnaamistyöhön ja auttoi minua kehittämään rakkautta palvelusta kohtaan. Seurasin hänen jalanjälkiään ja ryhdyin kokoaikaiseksi sananpalvelijaksi neljä vuotta sitten. Vaikka hän Alzheimerin tautiin sairastuttuaan ei tuntenut minua, hänen silmänsä loistivat, kun luin hänelle paratiisia käsitteleviä raamatunkohtia. Hän nukkui pois syyskuussa 2000. Suurkiitos, että opetatte nuorille, kuinka arvokkaita isovanhemmat ovat.

C. R., Yhdysvallat

Vanhempani erosivat kymmenen vuotta sitten. Koska minulla on voimakas velvollisuudentunne äitiäni kohtaan, katkaisin suhteeni isän sukulaisiin. Mutta luettuani nämä kirjoitukset ymmärrän, miten tärkeää ja hyödyllistä on pitää yllä terveitä suhteita isovanhempiin. Kirjoitusten ansiosta minulla on nyt muutamia Raamattuun pohjautuvia ajatuksia tuon suhteen kehittämiseksi.

G. V., Yhdysvallat

Vaikka kummatkaan isovanhempani eivät ole kristittyjä, minulla on hyvä suhde heihin. Minulla on myös ”isoäiti” seurakunnassa: eräs lähes 70-vuotias kristitty sisar. Kun minulla on ongelmia, hän lukee minulle Raamattua ja rohkaisee minua. Joskus hän vain pitää minua kädestä tai halaa minua. Toisinaan välillämme ei tunnu olevan lainkaan ikäeroa.

M. K., Japani