Yli rajan

IHMINEN ON PITKÄÄN UNELMOINUT SIITÄ, että hän voisi matkustaa ajassa eteen- tai taaksepäin. Olisiko siksi yllättävää saada tietää, että tietyssä mielessä ihmiset harrastavat aikamatkailua joka päivä? Ajatellaanpa tokiolaista liikemiestä, joka lentää johonkin New Yorkissa pidettävään kokoukseen, ja oletetaan, että hänen lentonsa lähtee puolenpäivän aikaan. Lennettyään välilaskuitta melkein toiselle puolelle maapalloa hän saapuu määränpäähänsä samana aamuna, näennäisesti aikaisemmin kuin hän lähti.

Onko todella mahdollista lähteä pitkälle matkalle ja saapua perille ennen lähtöä? Oikeastaan ei. Toisistaan etäällä olevat kaupungit ovat kuitenkin eri aikavyöhykkeillä. Lisäksi maapallolla on sopimukseen perustuva kansainvälinen päivämääräraja, ja kun tämä näkymätön raja ylitetään, siirrytään eri vuorokauteen. Se vasta on hämmentävä kokemus! Tuntuu siltä kuin olisi hetkessä saanut lisää tai menettänyt yhden päivän matkustussuunnasta riippuen.

Oletetaanpa, että tokiolainen liikemies lähtee New Yorkista paluulennolleen tiistai-iltana. Kun hän astuu pois lentokoneesta noin 14 tuntia myöhemmin, Japanissa on jo torstai. Yhden päivän väliin jääminen tuntuu tosi erikoiselta! Muuan kokenut matkailija myöntää muistellessaan, miltä tuntui ylittää ensi kerran kansainvälinen päivämääräraja: ”En voinut ymmärtää, mihin puuttuva päivä hävisi. Se oli todella omituista.”

Koska tämä raja voi hämmentää matkailijoita, joku saattaa ihmetellä, miksi sellainen on ylipäänsä keksitty.

Merimiehet tekevät havainnon

Päivämäärärajan tarve käy ilmeiseksi, kun palaamme vuoteen 1522, jolloin Fernão de Magalhãesin miehistö päätti ensimmäisen maailmanympäripurjehduksen. Oltuaan kolme vuotta merellä he saapuivat Espanjaan sunnuntaina 7. syyskuuta. Laivan lokikirjan mukaan päivä oli kuitenkin lauantai 6. syyskuuta. Mistä ero johtui? Purjehtiessaan maailman ympäri he olivat kulkeneet samaan suuntaan kuin aurinko ja nähneet yhden auringonlaskun vähemmän kuin Espanjassa olevat ihmiset.

Kirjailija Jules Verne käytti hyväkseen tätä ilmiötä  käänteisesti romaanissaan Maailman ympäri 80 päivässä. Voittaakseen suuren rahasumman kirjan päähenkilön oli matkustettava maailman ympäri 80 päivässä. Seikkailunsa päätteeksi hän saapui kotiin pettyneenä: hän oli menettänyt lihavan palkkion myöhästyttyään vain yhden päivän. Tai siltä hänestä ainakin näytti. Todellisuudessa hän oli ällistyksekseen ehtinyt takaisin ennen määräaikaa. Kirjassa selitetään: ”Phileas Fogg oli aavistamattaan voittanut kokonaisen vuorokauden, saanut kokonaisen vuorokauden hyväkseen matkasuunnitelmaansa – ja tämä johtui yksinomaan siitä että hän oli matkustanut maailman ympäri itään.”

Kansainvälinen päivämääräraja voi näyttää antaneen Vernen kertomukselle onnellisen lopun, mutta todellisuudessa tätä rajaa ei ollut olemassa, kun tämä kuuluisa romaani julkaistiin vuonna 1873. Merikapteenit lisäsivät tai vähensivät päivän automaattisesti, kun he ylittivät Tyynenmeren, mutta nykyistä päivämäärärajaa ei ollut heidän kartoissaan. Aikavyöhykkeiden yleismaailmallinen järjestelmä ei ollut vielä käytössä. Niinpä kun Alaska oli Venäjän vallan alla, alaskalaisilla oli sama kalenteripäivä kuin moskovalaisilla. Mutta kun Yhdysvallat osti Alaskan vuonna 1867, Alaska otti käyttöön Yhdysvaltojen ajan.

Historiallisia kehitysvaiheita

Vuonna 1884, keskellä tätä ajanmittauskaaosta, 25 maan edustajat kokoontuivat Kansainväliseen nollameridiaanikonferenssiin Washingtoniin. He ottivat käyttöön järjestelmän, jossa maapallo jaetaan 24 aikavyöhykkeeseen, ja sopivat nollameridiaanista, joka on Englannissa sijaitsevan Greenwichin kautta kulkeva pituuspiiri. * Siitä tuli lähtökohta, jonka perusteella lasketaan itä-länsisuunnassa olevien maapallon paikkojen sijainti.

Greenwichistä katsoen toisella puolella maapalloa oleva 12. aikavyöhyke itään tai länteen näytti johdonmukaiselta paikalta kansainväliselle päivämäärärajalle. Vaikka tätä 180:ttä meridiaania ei otettukaan virallisesti käyttöön vuoden 1884 konferenssissa, se hyväksyttiin vähitellen, koska se takasi sen, että päivämääräraja ei kulkisi minkään mantereen poikki. Voi vain kuvitella, millaista sekaannusta aiheutuisi siitä, että toinen puoli kansaa eläisi sunnuntaita ja toinen maanantaita.

Löydät 180. meridiaanin maailmankartasta tai karttapallosta Alaskan länsipuolelta. Havaitset heti, ettei kansainvälinen päivämääräraja kulje täsmällisesti meridiaanin mukaan. Se kulkee siksakkia Tyynenmeren poikki vältellen maa-alueita. Ja koska päivämäärärajasta sovittiin vain yleisluonteisesti eikä kansainvälisellä sopimuksella, se saattaa muuttua valtioiden mielijohteista. Esimerkiksi Kiribati julisti vuonna 1995, että tuon saariryhmän leikkaava päivämääräraja tekisi siitä lähtien mutkan valtion itäisimmän saaren ympäri. Siksi kaikki Kiribatin saaret ovat ajantasaisissa kartoissa rajan samalla puolella. Ne elävät siis samaa vuorokautta.

Miten se toimii

Käsittääksesi, miksi päivämäärärajan ylittäminen tuo tai vie yhden päivän, kuvittele purjehtivasi maailman ympäri. Oletetaanpa vielä, että kurssisi on itään. Sinun ajatellaan saavan yhden tunnin lisää joka kerta, kun kuljet aikavyöhykkeen poikki, vaikka et ehkä tiedostakaan sitä. Kun maailmanympärimatkasi lopulta päättyy, olet kulkenut 24 aikavyöhykkeen poikki. Ilman kansainvälistä päivämäärärajaa saapuisit perille päivää ennen paikallista aikaa. Kansainvälinen päivämääräraja korjaa tämän ristiriidan. Hieman hämmentävää, eikö olekin? Ei ihme, että Magalhãesin miehistö ja kuvitteellinen Phileas Fogg laskivat väärin maailmanympärimatkansa päättymispäivän.

Ne jotka ovat ylittäneet tämän rajan, tietävät, miten omituiselta tuntuu, kun menettää tai voittaa yhtäkkiä päivän. Matkustaminen olisi kuitenkin vielä hämmentävämpää ilman kansainvälistä päivämäärärajaa.

[Alaviite]

[Kaavio/Kartta s. 13]

(Ks. painettu julkaisu)

Maaliskuu | Maaliskuu

2 | 1

[Kuvat s. 14]

Yllä: Greenwichin kuninkaallinen observatorio

Oikealla: tämä kivistä tehty viiva edustaa nollameridiaania