Delfiinien etsintää Uudessa-Seelannissa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA UUDESTA-SEELANNISTA

 ”SE ON ainoa luontokappale, joka pitää ihmisestä hänen itsensä takia”, kirjoitti kreikkalainen esseisti Plutarkhos. Mistä hän puhui? Delfiinistä, nisäkkäästä joka on läheistä sukua valaalle.

The World Book Encyclopedia -tietosanakirjan mukaan ”monet tiedemiehet uskovat delfiinien kuuluvan älykkäimpiin eläimiin yhdessä simpanssien ja koirien kanssa”. Kuten Plutarkhos mainitsi, delfiinit eivät kuitenkaan tule ihmisten luo vain ruokittaviksi. Päinvastoin monet niistä näyttävät yksinkertaisesti vain pitävän seurastamme. ”Vaikka delfiini ei ehkä tarvitse ihmistä”, sanotaan kirjassa Mysteries of the Deep, ”niin se on utelias ja saa mahdollisesti yhtä paljon iloa meidän puuhiemme katselemisesta kuin me saamme sen puuhien katselemisesta.” Delfiinien 32:sta meressä elävästä lajista 4 asustaa Uudessa-Seelannissa: tavallinen delfiini eli juoksiainen, pullonokkadelfiini, mustadelfiini ja hektorindelfiini, joka on maailman pienin. *

Delfiinejä on paljon luonnonkauniissa lahdessa nimeltä Bay of Islands. Haluamme innokkaasti mennä käymään siellä, joten lähdemme matkaan veneellä Russellin pikkukaupungista. Oppaamme kertoo, että pullonokkadelfiinien ja tavallisten delfiinien lisäksi saatamme nähdä miekkavalaita ja pallopäitä, jotka ovat sukua delfiineille. Hän ehdottaa, että yrittäisimme tavoittaa katseellamme niiden hengitysreiästä tulevan suihkun tai niiden selkäevän. ”Joskus ne löytävät meidät ensin!” hän huomauttaa.

Uimassa delfiinien kanssa

Ei aikaakaan kun pullonokkadelfiinien selkäevät halkovat kevyesti aaltoja ja eteemme ilmestyy delfiinien neljämetriset valtavat, tummat hahmot. Delfiinit pitävät hauskaa ottaessaan ilmaisen kyydin veneen keula-aalloilla. Vene pysähtyy, ja opas ja minä liu’umme varovasti syvään, vihreään veteen, jossa nuo villit delfiinit antavat meidän uida kanssaan.

Olen selkäevien ympäröimänä enkä tiedä, mihin suuntaan pitäisi katsoa ensin. Vedän syvään henkeä ja katselen levottoman ihmetyksen vallassa näitä allani liikkuvia harmaita hahmoja. Yksi delfiini nousee syvyyksistä tarkastelemaan minua ja pyörähtää sitten varovasti ympäri näyttäen minulle valkoisen vatsapuolensa. Vaikka delfiinit pysyvät matkan päässä, voin kuulla selvästi niiden kaikuluotausvihellykset. Delfiineihin ei selvästikään tee lainkaan vaikutusta se, että yritän matkia niiden ääniä; ne perääntyvät ja ilmestyvät sitten jälleen tekemään ympyröitään.

 Kalastamista ja leikkimistä

Kun olemme jälleen veneessä, seuraamme delfiinejä suojaisaan lahteen. Siellä näemme enemmän delfiinejä kuin kykenemme laskemaan – niitä hyppii ja pärskyttelee joka puolella! Itse asiassa ne kalastavat. Niiden ruokavalio koostuu pääasiassa mustekaloista, kaloista ja äyriäisistä. Pääsemme jopa tarkkailemaan tilannetta, joka vaikuttaa kalastusoppitunnilta. Emo ilmeisesti tainnuttaa pikku kalan kaikuluotausäänellään, ja poikanen tuntuu yrittävän pyydystää kalan läimäyttämällä sitä pyrstöllään. Näyttää siltä, että muutama lisäoppitunti on tarpeen.

Delfiinit viettävät suuren osan päivästään leikkien ja seurustellen toistensa kanssa. Yksi niistä liukuu ohi näyttäen ylpeänä merilevää, jota se kuljettaa selkäevässään. Oppaamme selittää, että merilevä on delfiinien mieluinen lelu. Ne panevat sen selkäevälleen tai nokalleen ja leikkivät sillä vaikka kuinka kauan. Kun yksi on lopettanut, niin toinen noukkii sen ja leikkii vuorostaan sillä.

”Äänikuvia”

”Nähdäkseen” vedenalaisen ympäristönsä tarkemmin delfiinit käyttävät eräänlaista kaikuluotainjärjestelmää, joka toimii suunnilleen samoilla taajuuksilla kuin ultraäänitutka. Delfiinit lähettävät naputuksia, ja ”kuvat”, joita ne vastaanottavat, auttavat niitä löytämään ruokaa ja muita kiinnostavia kohteita – kuten meidät. Delfiinit viestivät toistensa kanssa päästämällä erittäin korkeita vihellyksiä kymmenen kertaa korkeammilla taajuuksilla kuin ihmispuhe, ja nopeus, jolla se sen tekee, on neljä ja puoli -kertainen ihmispuheeseen verrattuna. Delfiinit eivät käytä meidän tuntemamme kaltaista kieltä, mutta ne näyttävät luovan ”äänikuvia”.

Delfiineistä voi selvästikin oppia vielä paljon lisää. Ehkä me jonakin päivänä ymmärrämme niitä täysin – miten ne ajattelevat ja mitä ne ajattelevat meistä. Täynnä ihmetystä ja ihastusta jätämme tämän ihastuttavan yksinäisen lahdenpoukaman utuisine kallioineen ja valkoisine hiekkarantoineen delfiineille. Tunnemme uudenlaista kunnioitusta näitä luontokappaleita kohtaan ja entistä suurempaa arvostusta niiden Luojaa kohtaan (Ilmestys 4:11).

[Alaviite]

 [Tekstiruutu/Kuva s. 18, 19]

Poikasen kasvatusta

Delfiinit eivät ole kaloja vaan nisäkkäitä. Näin ollen emo ruokkii poikasta maidolla, jota sen ruumis tuottaa. Kolme vuotta kestävän ruokintakauden aikana emo opettaa poikaselleen kaiken, mitä sen täytyy tietää säilyäkseen elossa. Emo esimerkiksi opettaa sille kaikuluotausjärjestelmän käytön, mukaan luettuna ne eri ”merkit”, joilla se lopettaa jokaisen sanoman. Emo opettaa myös, miten kalastaa, paritella ja olla kanssakäymisissä toisten delfiinien kanssa.

Delfiinin poikanen, joka on ollut kaksinkerroin emonsa sisällä, syntyy pyrstö edellä. Vastasyntyneen poikasen kyljessä voi nähdä pystysuoria viivoja, jotka kertovat, mistä kohtaa se on ollut taittuneena kohdussa. Poikanen syö ja ui samanaikaisesti. Se pysyttelee tällöin koko ajan emonsa lähellä käyttäen hyväkseen emon uintiliikkeiden vaikutusta veteen.

[Lähdemerkintä]

© Jeffrey L. Rotman/CORBIS

[Kartta s. 19]

(Ks. painettu julkaisu)

UUSI-SEELANTI

Bay of Islands

[Kuva s. 17]

Pullonokkadelfiini

[Lähdemerkintä]

© Jeff Rotman

[Kuva s. 17]

Hektorindelfiini

[Lähdemerkintä]

Photo by Zoe Battersby

[Kuva s. 18]

Mustadelfiini

[Lähdemerkintä]

Mark Jones

[Kuva s. 18]

Tavallisia delfiinejä

[Lähdemerkintä]

© R.E. Barber/Visuals Unlimited