Päivä jona World Trade Centerin tornit luhistuivat

NEW YORKIN, Washingtonin ja Pennsylvanian tapahtumat 11. syyskuuta 2001 ovat jääneet lähtemättömästi miljoonien, ellei peräti miljardien, ihmisten mieleen. Missä sinä olit, kun kuulit iskusta New Yorkin World Trade Centeriin (WTC) ja Washingtonissa sijaitsevaan Pentagoniin?

Näin uskomattoman nopea tuho, jossa menetettiin niin paljon omaisuutta ja, mikä vielä tärkeämpää, joka vaati niin monia ihmishenkiä, on antanut ihmiskunnalle aihetta pysähtyä miettimään.

Mitä olemme oppineet asioiden tärkeysjärjestyksestä ja elämässä tehtävistä valinnoista? Miten nämä murheelliset tapahtumat toivat esiin ihmisten hyviä puolia: uhrautuvuuden, säälin, sitkeyden ja epäitsekkyyden? Tämä ja seuraava kirjoitus pyrkivät vastaamaan jälkimmäiseen kysymykseen.

Eloon jääneet kertovat

Heti kun New Yorkin onnettomuus oli tapahtunut, metro suljettiin ja Etelä-Manhattanilta poistui joukoittain ihmisiä jalkaisin. Monet heistä kulkivat Brooklyn Bridge- ja Manhattan Bridge -siltojen yli. He saattoivat nähdä selvästi Jehovan todistajien maailmankeskuksen toimisto- ja painorakennukset. Jotkut tuhoa pakenevat suuntasivat pian kohti noita rakennuksia.

Ensimmäisten joukossa saapui Alisha (oikealla), erään Jehovan todistajan tytär. Hän oli yltä päältä tomussa ja tuhkassa. * Hän selitti: ”Kun olin menossa junalla työhön, näin, että World Trade Centeristä nousi savua. Kun saavuin tuhoalueelle, maassa oli joka puolella lasinsiruja ja saatoin tuntea kuumuuden. Ihmisiä  juoksi sinne tänne samalla kun poliisi yritti evakuoida alueen. Näkymä toi mieleen sotatantereen.

Juoksin läheiseen rakennukseen suojaan. Sitten kuulin räjähdyksen, kun toinen kone osui etelätorniin. Näky oli sanoin kuvaamaton; mustaa savua oli kaikkialla. Meitä kehotettiin poistumaan vaaravyöhykkeeltä. Minut pantiin East Riverin yli Brooklyniin menevään lauttaan. Kun pääsin joen toiselle puolelle, katsoin ylös ja näin suurin kirjaimin kirjoitettuna tekstin ’VARTIOTORNI’. Äitini uskonnon keskuspaikka! Menin heti toimistorakennukseen. Tiesin, etten voisi olla paremmissa käsissä. Saatoin siistiytyä ja soittaa vanhemmilleni.”

Wendell (oikealla) toimi vahtimestarina Marriott-hotellissa, joka sijaitsi kahden WTC-tornin välissä. Hän selittää: ”Olin ensimmäisen räjähdyksen aikaan töissä aulassa. Näin, kuinka rojua putoili kaikkialle. Katsoin tien toiselle puolelle, ja maassa makasi mies, joka oli liekeissä. Kiskaisin takin ja paidan yltäni ja juoksin sammuttamaan liekkejä. Muuan ohikulkija tuli apuun. Sukkia ja kenkiä lukuun ottamatta mieheltä paloivat kaikki vaatteet. Sitten paikalle tuli palomiehiä, jotka veivät hänet saamaan hoitoa.

Pian tämän jälkeen Bryant Gumbel CBS-televisioyhtiöstä soitti ja  pyysi silminnäkijän kuvausta tapahtuneesta. Neitsytsaarilla asuva perheeni kuuli sen televisiosta ja sai siten tietää, että olen elossa.”

Vanttera 195-senttimetrinen Donald, World Financial Centerin työntekijä, katseli rakennuksensa 31. kerroksesta suoraan vastapäätä olevia WTC-torneja ja Marriott-hotellia. Hän sanoi: ”Olin mykistynyt ja kauhistunut näkemästäni. Ihmisiä putoili ja hyppi alas pohjoistornin ikkunoista. Jouduin paniikkiin ja juoksin ulos niin nopeasti kuin pääsin.”

Seuraavaksi eräs noin 60-vuotias äiti ja hänen kaksi neljissäkymmenissä olevaa tytärtään kertovat, mitä heille tapahtui. Ruth ja hänen sisarensa Joni olivat äitinsä Janicen kanssa hotellissa lähellä kaksoistornia. Ruth, joka on sairaanhoitaja, kertoo: ”Olin suihkussa. Yhtäkkiä äitini ja sisareni huusivat minulle, että minun oli tultava pois suihkusta. Olimme 16. kerroksessa, ja he näkivät, miten ikkunan ohi putoili rojua. Äiti jopa näki miehen ruumiin lentävän läheiselle katolle ikään kuin se olisi sinkoutunut jostain.

Pukeuduin nopeasti, ja lähdimme kulkemaan alas portaita. Kuului paljon kirkumista. Tulimme ulos kadulle. Kuulimme räjähdyksiä, ja kipinät lentelivät. Meidän käskettiin kiiruhtaa etelään Battery Parkiin, josta kulkee lautta Staten Islandille. Eksyimme matkalla äidistä, jolla on krooninen astma. Miten hän selviytyisi, sillä ilma oli täynnä savua, tuhkaa ja tomua? Etsimme häntä puoli tuntia tuloksetta. Emme olleet aluksi kovin huolissamme, sillä hän on neuvokas ja hallitsee hermonsa.

Lopulta meitä kehotettiin kävelemään Brooklyn Bridgeä pitkin vastarannalle. Voitte vain kuvitella, miten helpottuneita olimme, kun pääsimme sillan Brooklynin puoleiseen päähän ja näimme suurin kirjaimin kirjoitettuna tekstin ’VARTIOTORNI’! Tiesimme olevamme turvassa.

Meidät toivotettiin tervetulleiksi, ja saimme majapaikat. Meille annettiin myös vaatteita, sillä meillä ei ollut muita vaatteita kuin ne, jotka olivat päällämme. Mutta missä äiti oli? Etsimme häntä koko yön sairaaloista, mutta turhaan. Seuraavana päivänä puoli kahdentoista maissa saimme viestin. Äiti oli eteisaulassa! Mitä hänelle oli tapahtunut?”

Heidän äitinsä Janice jatkaa kertomusta: ”Kun kiirehdimme ulos hotellista, olin huolissani eräästä iäkkäästä ystävästäni, joka ei ollut kyennyt lähtemään kanssamme. Halusin palata takaisin ja kantaa hänet ulos. Se oli kuitenkin liian vaarallista. Jouduin hälinässä eroon tyttäristäni. En ollut kuitenkaan kovin huolissani, sillä he ovat järkeviä ja Ruth on pätevä sairaanhoitaja.

Näin joka puolella apua tarvitsevia ihmisiä.  Avun tarpeessa olivat varsinkin lapset ja pienokaiset. Autoin niin monia kuin pystyin. Menin alueelle, jossa uhrien vammat arvioitiin ja heitä hoidettiin vammojen vakavuuden vaatimassa järjestyksessä. Autoin pesemällä noen ja tomun peitossa olevien poliisien ja palomiesten käsiä ja kasvoja. Olin siellä aamukolmeen asti. Sitten menin viimeisellä lautalla Staten Islandille. Arvelin, että tyttäreni olivat etsineet sieltä suojaa, mutten löytänyt heitä.

Aamulla yritin päästä ensimmäiseen Manhattanille menevään lauttaan, mutta minua ei päästetty siihen, koska en kuulunut pelastusmiehistöön. Sitten näin yhden niistä poliiseista, joita olin auttanut. Huusin: ’John! Minun on päästävä takaisin Manhattanille.’ Hän vastasi: ’Seuraa minua.’

Kun olin saapunut Manhattanille, suuntasin kulkuni Marriott-hotellille. Ehkä voisin vielä auttaa iäkästä ystävääni. Turha toivo! Hotelli oli raunioina. Kaupungin eteläosa oli kuollut. Siellä ei näkynyt ketään muita kuin uupuneita poliiseja ja palomiehiä, joiden kasvoilta kuvastui murhe.

Lähdin ylittämään Brooklyn Bridgeä. Kun lähestyin sen toista päätä, näin tutun tekstin, ’VARTIOTORNI’. Ehkä löytäisin tyttäreni sieltä. Totta tosiaan, he tulivat eteisaulaan vastaanottamaan minua. Voi niitä halauksia ja kyyneleitä!

Ihme kyllä, en saanut yhtään astmakohtausta savusta, tomusta ja tuhkasta huolimatta. Rukoilin jatkuvasti, etten olisi toisten vaivoina, vaan voisin olla avuksi.”

”Eihän täällä ole paikkaa, mihin laskeutua!”

Rachel, 24-vuotias nainen, kertoi Herätkää!-lehden toimittajalle: ”Kävelin korttelissani Etelä-Manhattanilla, kun kuulin yläpuolellani lentokoneen jylinää. Ääni oli niin voimakas, että minun oli pakko katsoa ylös. En ollut uskoa silmiäni: valtava suihkukone näytti ilmiselvästi olevan laskeutumassa. Ihmettelin, miksi se lensi niin matalalla ja niin lujaa. Eihän täällä ole paikkaa, mihin laskeutua! Ehkä lentäjä on menettänyt koneen hallinnan. Sitten kuulin naisen huutavan: ’Tuo kone törmäsi juuri rakennukseen!’ Pohjoistornista purkautui pallon muotoinen tulipilvi. Näin tornissa ammottavan mustan aukon.

En ollut koskaan nähnyt mitään niin hirvittävää. Se tuntui epätodelliselta. Seisoin paikallani suu auki. Hetken kuluttua toiseenkin torniin törmäsi kone, ja lopulta molemmat tornit luhistuivat. Jouduin paniikkiin. Tämä kaikki oli minulle liikaa!”

”Jos minun täytyy uida, niin sitten uin”

Denise, jolla on ikää 16 vuotta, oli juuri saapunut kouluunsa, joka sijaitsee American Stock Exchange -arvopaperipörssin vieressä. Pörssi taas sijaitsee kolmen korttelin päässä World Trade Centeristä etelään. ”Kello oli hieman yli yhdeksän aamulla. Tiesin, että jotain oli tapahtunut, mutten tiennyt mitä. Olin koulun 11. kerroksessa historian tunnilla. Kaikki oppilaat näyttivät kauhistuneilta. Opettaja halusi vielä pitää kokeet. Me halusimme päästä ulos ja mennä kotiin.

Sitten rakennus vavahti, kun toinen kone törmäsi etelätorniin. Mutta emme vieläkään tienneet, mitä oli tapahtunut. Yhtäkkiä kuulin opettajan radiopuhelimesta, että kaksi konetta oli törmännyt kaksoistorniin! Ajattelin, ettei ollut järkevää jäädä paikoilleen. Oli kyse terrorismista, ja seuraavana olisi vuorossa arvopaperipörssi. Niinpä lähdimme ulos.

Juoksimme Battery Parkiin. Käännyin katsomaan, mitä oli tapahtumassa. Näin, että etelätorni oli luhistumaisillaan. Sitten ajattelin, että kaikki korkeat rakennukset kaatuisivat kumoon kuin dominolaatat. Hengittäminen oli vaikeata, sillä nenä ja kurkku olivat täynnä tuhkaa ja tomua. Juoksin kohti East Riveriä ja ajattelin, että jos minun täytyy uida, niin sitten uin. Paetessani rukoilin, että Jehova pelastaisi minut.

 Lopulta minut pantiin New Jerseyyn menevään lauttaan. Äidiltä meni yli viisi tuntia ennen kuin hän löysi minut, mutta olin ainakin turvassa!”

”Onko tämä elämäni viimeinen päivä?”

Princetonissa New Jerseyssä asuva 28-vuotias Joshua piti oppituntia pohjoistornin 40. kerroksessa. Hän kertoo: ”Yhtäkkiä tuntui kuin pommi olisi räjähtänyt. Tunsin vavahtelua, ja ajattelin, että se oli sittenkin maanjäristys. Katsoin ulos, ja näkymä oli uskomaton: rakennuksen ympärillä oli savua ja ilmassa kieppui pirstaleita. Käskin kaikkia jättämään tavaransa ja sanoin, että nyt mentiin!

Lähdimme kulkemaan alas portaikkoa, joka alkoi täyttyä savusta. Sprinklereistä suihkusi vettä. Paniikkia ei kuitenkaan syntynyt. Rukoilin, että olimme valinneet oikean portaikon, jottemme joutuisi vastatusten tulen kanssa.

Juostessani alas portaita ajattelin: onko tämä elämäni viimeinen päivä? Rukoilin kaiken aikaa Jehovaa ja tunsin ihmeellisen rauhan. En ole koskaan aiemmin kokenut sellaista sisäistä rauhaa. Tuota hetkeä en unohda koskaan.

Kun tulimme lopulta ulos rakennuksesta, poliisi siirsi ihmisiä eteenpäin. Katsoin ylös kohti torneja ja näin, että molemmissa rakennuksissa oli leveä aukko. Se näytti epätodelliselta.

Sitten syntyi aavemainen, outo hiljaisuus ikään kuin tuhannet ihmiset olisivat pidättäneet hengitystään. Tuntui kuin koko New York olisi pysähtynyt. Tämän jälkeen kuului kirkumista. Etelätorni luhistui! Meitä kohden ryöppysi savua, tuhkaa ja tomua. Se oli kuin elokuvan erikoistehoste. Mutta tämä oli todellista. Kun pilvi saavutti meidät, pystyimme hädin tuskin hengittämään.

Pääsin Manhattan Bridgelle, jonka kohdalla käännyin ja näin, kuinka pohjoistorni ja sen valtava TV-antenni sortuivat. Kun ylitin siltaa, rukoilin jatkuvasti, että pääsisin Beteliin, Jehovan todistajien maailmankeskukseen asti. En eläessäni ole ollut niin onnellinen tuon paikan näkemisestä. Ja kirjapainon seinässä oli suurin kirjaimin teksti, jonka tuhannet voivat nähdä päivittäin: ’Lue Jumalan sanaa, Pyhää Raamattua, joka päivä’. Ajattelin: Olen jo melkein perillä. Jatka vain eteenpäin.

Kun olen miettinyt noita tapahtumia, ne ovat painaneet mieleeni, että minun on asetettava asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen – tärkeimpien asioiden on saatava etusija.”

”Näin ihmisten hyppäävän alas tornista”

Jessicalla on ikää 22 vuotta, ja hän näki, mitä tapahtui, kun hän tuli ulos eräältä keskustan metroasemalta. ”Katsoin ylös ja näin tuhkaa, pirstaleita ja kaikenlaisia metallinkappaleita tulevan alas. Ihmiset jonottivat yleisöpuhelimiin ja viivästymisten vuoksi paniikkitunnelma voimistui. Rukoilin tyyneyttä. Sitten seurasi toinen räjähdys. Taivaalta putoili teräksen kappaleita ja lasinsirpaleita. Kuulin huutoja: ’Se oli toinen kone!’

Katsoin ylös, ja näkymä oli hirvittävä: ihmisiä hyppäsi alas yläkerroksista, joista tunkeutui ulos savua ja lieskoja. Voin edelleenkin nähdä silmieni edessä miehen ja naisen. He pitivät jonkin aikaa kiinni ikkunasta. Sitten heidän oli pakko päästää irti, ja he putosivat ja putosivat ja putosivat. Näky oli sietämätön.

Pääsin lopulta Brooklyn Bridgelle, otin pois epämukavat kenkäni ja juoksin joen yli Brooklynin puolelle. Kävelin Vartiotornin toimistorakennukseen, jossa minua heti autettiin rauhoittumaan.

Luin illalla kotona Herätkää!-lehdestä 22.8.2001 kirjoitussarjan ’Selviytyminen traumaperäisestä stressistä’. Tuo aineisto tuli tosi tarpeeseen!”

Onnettomuuden suuruus sai ihmiset auttamaan parhaan kykynsä mukaan. Seuraavassa kirjoituksessa kerrotaan asian tästä puolesta.

[Alaviite]

 [Kaavio/Kuvat s. 8, 9]

(Ks. painettu julkaisu)

 TUHOUTUNUT

1 POHJOISTORNI 1 World Trade Center

2 ETELÄTORNI 2 World Trade Center

3 MARRIOTT-HOTELLI 3 World Trade Center

7 7 WORLD TRADE CENTER

PAHOIN VAURIOITUNUT

4 4 WORLD TRADE CENTER

5 5 WORLD TRADE CENTER

L ONE LIBERTY PLAZA

D DEUTSCHE BANK Liberty St. 130

6 TULLIRAKENNUS 6 World Trade Center

P E POHJOINEN JA ETELÄINEN JALANKULKUSILTA

OSITTAIN VAURIOITUNUT

2F 2 WORLD FINANCIAL CENTER

3F 3 WORLD FINANCIAL CENTER

W WINTER GARDEN

[Lähdemerkintä]

4. lokakuuta 2001

Kolmiulotteinen Etelä-Manhattanin kartta: Urban Data Solutions, Inc.

[Kuvat]

Ylimpänä: ensin luhistui etelätorni

Yllä: jotkut etsivät turvaa Vartiotornin rakennuksista

Oikealla: tuhannet palomiehet ja pelastustyöntekijät työskentelivät väsymättä tuhoalueella

[Lähdemerkinnät]

AP Photo/Jerry Torrens

Andrea Booher/FEMA News Photo

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

AP Photo/Marty Lederhandler

[Kuvan lähdemerkintä s. 4]

AP Photo/Suzanne Plunkett