Tukea ja myötätuntoa monelta suunnalta

VAPAAEHTOISIA tuli eri puolilta Yhdysvaltoja sekä muista maista. Yksi heistä oli 29-vuotias Tom-niminen palomies (kuva yllä), joka on kotoisin Ottawasta Kanadasta. Hän kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Näin tapahtumat televisiosta ja halusin antaa moraalista tukea newyorkilaisille virkatovereilleni. Ajoin New Yorkiin perjantaina, ja lauantaina menin tuhoalueelle tarjoamaan apua. Minut pantiin niin sanottuihin sankojoukkoihin, jotka siirsivät sangoilla rojua pois.

Siivilöimme murskaa lapiollisen kerrallaan löytääksemme tavaroita, jotka antaisivat viitteen kuolleiden palomiesten henkilöllisyydestä. Löysin lukitun oven avaamiseen käytettävän välineen sekä paloletkun liittimiä. Se oli kovaa puurtamista. Noin 50 vapaaehtoiselta meni kaksi tuntia yhden kippiauton lavan täyttämiseen.

Maanantaina 17. syyskuuta vedimme esiin joidenkin sellaisten palomiesten ruumiit, jotka olivat rynnänneet rakennukseen edellisenä tiistaina. En unohda koskaan tuota näkyä – kaikki pelastustyöntekijät lopettivat työnteon, ottivat kypärän pois päästään ja seisoivat paikoillaan kunnioituksesta kuolleita virkatovereitaan kohtaan.

Kun katselin näkymää tuhoalueella, tajusin, kuinka haurasta elämä on nykyään. Se sai minut ajattelemaan omaa elämääni, työtäni ja perhettäni. Riskeistä huolimatta työni on hyvin palkitsevaa: voin auttaa ihmisiä ja jopa pelastaa elämää.”

Todistajat tarjoavat käytännön apua

Onnettomuuspäivänä ja sitä seuranneena päivänä noin 70 ihmistä etsi turvaa Jehovan todistajien maailmankeskuksesta. Joillekuille, jotka olivat menettäneet hotellihuoneensa ja matkatavaransa, annettiin majapaikka ja vaihtovaatteet. He saivat myös ruokaa. Ehkä vielä tärkeämpää oli se, että he saivat henkistä apua kokeneilta kristityiltä vanhimmilta.

Jehovan todistajat lähettivät hätäkalustoa ja avustustarvikkeita tuhoalueella työskenteleville pelastusmiehistöille. Palokunnalle annettiin myös kuljetusvälineitä palomiesten viemiseksi pelastusalueelle. Ricardo (ylempi kuva oikealla), 39-vuotias Jehovan todistaja ja puhtaanapitolaitoksen työntekijä, raivasi satojen muiden kanssa tonneittain rojua päivä toisensa jälkeen. Hän kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Se mitä ihmiset, varsinkin kadonneita tovereitaan etsivät palomiehet, näkivät, oli hyvin stressaavaa. Näin heidän kaivavan  esiin elossa olevan palomiehen. Yksi palomies oli kuollut, kun hänen päälleen oli pudonnut ruumis. Monet palomiehet itkivät. Minäkin murruin kyyneliin. Tuona päivänä ketkään eivät olleet niin rohkeita kuin he.”

”Aika ja sattuma”

Onnettomuudessa kuoli tuhansia ihmisiä. Heidän joukossaan on ainakin 14 Jehovan todistajaa, jotka olivat olleet murhenäytelmän tapahtumapaikalla tai lähellä sitä. Trinidadista kotoisin olleella 65-vuotiaalla Joyce Cummingsilla oli aika hammaslääkärille, jonka vastaanotto oli lähellä World Trade Centeriä. Valitettavasti onnettomuus sattui samoihin aikoihin. Nähtävästi savu tainnutti hänet, ja hänet kiidätettiin läheiseen sairaalaan. Sisarta ei kuitenkaan kyetty pelastamaan. Häntä kuten monia muita kohtasi ”aika ja sattuma” (Saarnaaja 9:11). Hänet tunnettiin hyvin innokkaana evankelistana.

Calvin Dawson (ks. tekstiruutua) työskenteli eräässä meklariyrityksessä etelätornin 84. kerroksessa. Hän oli toimistossaan ja näki esteettä pohjoistornin heti kun kone oli törmännyt siihen. Hänen työnantajansa, joka oli poissa toimistosta, soitti sinne tiedustellakseen, mitä oli tapahtunut. ”Calvin yritti kertoa minulle, mitä hän näki. Hän sanoi, että ihmiset hyppivät alas! Käskin hänen tulla pois sieltä ja ottaa muut mukaansa”, johtaja sanoi. Calvin ei onnistunut pääsemään ulos. Työnantaja jatkoi: ”Calvin oli suurenmoinen ihminen, ja me kaikki arvostimme häntä, nekin meistä jotka eivät ole uskonnollisia. Me ihailimme hänen antaumustaan ja myötätuntoisuuttaan.”

Yksi uhreiksi joutuneista todistajista oli James Amato (viereisen sivun alin kuva). Hän oli neljän lapsen isä ja toimi esimiehenä New Yorkin palokunnassa. Ne jotka tunsivat hänet, sanoivat hänen olevan niin rohkea, että ”hän menisi palavaan rakennukseen, vaikka ihmisiä juoksisi sieltä ulos”. James sai poissa olevana ylennyksen.

 Todistajiin kuului myös palomies George DiPasquale, joka oli ollut ammatissaan seitsemän vuotta. Hänellä oli vaimo, Melissa, ja kaksivuotias tytär, Georgia Rose. Hän toimi vanhimpana eräässä Jehovan todistajien Staten Islandin seurakunnassa, ja hän oli etelätornin kymmenennessä kerroksessa, kun torni luhistui. Hänkin menetti henkensä yrittäessään pelastaa toisia.

Nämä ovat vain kaksi niistä sadoista palomiehistä, poliiseista ja pelastustyöntekijöistä, jotka kuolivat yrittäessään urheasti pelastaa ihmisiä. Näiden pelastajien rohkeutta ei voida korostaa liiaksi. New Yorkin pormestari Rudolph Giuliani sanoi myöhemmin joukolle ylennyksen saaneita palomiehiä: ”Se että te halusitte mennä pelottomasti eteenpäin äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa, on innostava esimerkki meille kaikille. – – Parempaa esimerkkiä rohkeudesta ei ole kuin New Yorkin palokunta.”

Lohduttavaa sanomaa saarnataan

Murhenäytelmää seuranneina päivinä noin 900 000 Yhdysvaltojen Jehovan todistajaa tarjosi kautta maan määrätietoisesti lohdutusta sureville. Lähimmäisenrakkaus sai heidät lohduttamaan murheellisia (Matteus 22:39). He ovat pyrkineet sananpalveluksessaan kiinnittämään huomion ahdistuneen ihmiskunnan ainoaan todelliseen toivoon (2. Pietarin kirje 3:13).

Todistajat olivat ihmisiä lähestyessään myötätuntoisia. He halusivat tarjota raamatullista lohdutusta ja jäljitellä Kristuksen virvoittavaa esimerkkiä. Hän sanoi: ”Tulkaa minun luokseni kaikki, jotka uurastatte ja olette kuormitettuja, niin minä virvoitan teidät. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen lempeämielinen ja nöyrä sydämeltä, niin te saatte virvoituksen sielullenne. Sillä minun ikeeni on miellyttävä ja minun kuormani on keveä.” (Matteus 11:28–30.)

Vanhinten ryhmiä Manhattanin paikallisista Jehovan todistajien seurakunnista päästettiin tuhoalueelle puhumaan pelastustyöntekijöille ja lohduttamaan heitä. Palaute oli hyvin myönteistä. He kertoivat: ”Kun luimme näille miehille raamatunkohtia, heillä oli kyyneleet silmissään.” Pelastustyöntekijät keräsivät voimia venesatamassa olevassa laivassa. ”Miesten päät olivat painuksissa, ja he näyttivät hyvin epätoivoisilta. Se mitä he olivat nähneet, oli heille yksinkertaisesti liikaa. Me istuimme heidän viereensä ja luimme heille raamatunkohtia. He kiittivät meitä siitä, että olimme tulleet, ja sanoivat, että he todella tarvitsivat tällaista lohdutusta.”

Monet, joita lähestyttiin murhenäytelmän jälkeen, halusivat luettavaa, ja heille annettiin ilmaiseksi tuhansia kirjasia, joita olivat esimerkiksi Kun joku rakkaasi kuolee, Tuleeko koskaan sodatonta maailmaa? ja Välittääkö Jumala todella meistä? Kahteen Herätkää!-lehden kirjoitussarjaan kiinnitettiin myös erityistä huomiota: ”Terrorismin uudet kasvot” (22.5.2001) ja ”Selviytyminen traumaperäisestä stressistä” (22.8.2001). Todistajat selittivät monille Raamatun ylösnousemustoivoa (Johannes 5:28, 29; Apostolien teot 24:15). Tämä lohduttava sanoma tavoitti ehkäpä miljoonia ihmisiä.

Meidän pitäisi pysähtyä ajattelemaan

Tällaisten murhenäytelmien pitäisi saada meidät ajattelemaan, miten käytämme elämäämme. Elämmekö vain itsekkäitä pyrkimyksiä varten vai yritämmekö edistää toisten onnellisuutta? Profeetta Miika kysyi: ”Mitä muuta Jehova vaatii sinulta takaisin kuin että noudatat oikeutta ja rakastat huomaavaisuutta ja olet vaatimaton vaeltaessasi Jumalasi kanssa?” (Miika 6:8.) Vaatimattomuuden tulisi saada meidät selvittämään Jumalan sanasta, mikä on kuolleiden todellinen toivo ja mitä Jumala tekee pian ennallistaakseen paratiisilliset olosuhteet maapallolle. Jos haluat saada lisää tietoa Raamatun lupauksista, kehotamme sinua ottamaan yhteyttä paikkakuntasi Jehovan todistajiin. (Jesaja 65:17, 21–25; Ilmestys 21:1–4.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 11]

TATIANAN RUKOUS

Calvin Dawsonin leski, Lena, kertoi Herätkää!-lehdelle rukouksesta, jonka hänen seitsenvuotias tyttärensä piti joitakin päiviä sen jälkeen, kun tämä sai tietää, ettei hänen isänsä palaisi kotiin. Lena oli esittänyt rukouksen, minkä jälkeen Tatiana kysyi, voisiko hänkin esittää rukouksen. Äiti suostui. Tatiana rukoili: ”Taivaallinen Isämme Jehova, me haluamme kiittää sinua tästä ruoasta ja elämän päivästä. Me pyydämme, että henkesi olisi minun ja äidin kanssa, jotta voisimme olla vahvoja. Me myös pyydämme, että henkesi olisi isän kanssa, jotta hän voisi olla vahva, kun hän tulee takaisin. Ja kun hän tulee takaisin, että hän olisi mukava, vahva ja iloinen ja terve ja että me näkisimme hänet jälleen. Jeesuksen nimessä... ai niin, ja älä unohda vahvistaa äitiä. Aamen.”

Lena ei ollut aivan varma, oliko Tatiana ymmärtänyt tilanteen, ja hän sanoi: ”Se oli kaunis rukous, Tiana. Mutta tiesitkö kulta, että isä ei tule takaisin?” Tatianan kasvoille valahti heti järkyttynyt ilme. ”Eikö?” hän sanoi. ”Ei”, sanoi äiti. ”Luulin, että kerroin sen sinulle. Luulin sinun ymmärtäneen, että isä ei tule takaisin.” Tatiana sanoi: ”Mutta sinä olet koko ajan sanonut, että hän tulee takaisin uudessa maailmassa!” Kun Lena lopulta tajusi, mitä hänen tyttärensä oli tarkoittanut, hän sanoi: ”Anna anteeksi, Tatiana. Ymmärsin sinut väärin. Luulin sinun tarkoittaneen, että isä palaa takaisin huomenna.” Lena totesi: ”Tuntui hyvältä tietää, että uusi maailma on hänelle näin todellinen.”