Ihmisiä etsimässä turvallisuutta

”1900-luvun viimeiset vuodet eivät tehneet loppua verenvuodatuksesta ja vainosta, jotka pakottavat ihmiset pakenemaan henkensä edestä. Kymmenet miljoonat ovat aloittaneet uuden vuosituhannen pakolaisleirien teltoissa ja muissa tilapäisasumuksissa sen pelosta, että heidät tapetaan, jos he uskaltavat palata kotiinsa.” (Bill Frelick, Yhdysvaltain pakolaiskomitea)

JACOBILLA oli unelma. Hän haaveili paikasta, missä ihmiset saisivat elää rauhassa, missä pommit eivät tappaisi hänen perheensä vuohia ja missä hän voisi käydä koulua.

Hänen kotikaupunkinsa ihmiset sanoivat, että sellainen paikka oli olemassa mutta kaukana. Hänen isänsä sanoi, että matka oli liian vaarallinen, sillä ihmisiä oli kuollut sillä nälkään ja janoon. Mutta kun naapuri, jonka mies oli tapettu, lähti matkaan kahden lapsensa kanssa, Jacob päätti paeta yksin.

Hän ei ottanut mukaansa ruokaa eikä vaatteita, ja ensimmäisenä päivänä hän vain juoksi juoksemistaan. Tie turvaan oli ruumiiden reunustama. Seuraavana päivänä hän tapasi erään kotikaupunkinsa naisen, joka sanoi, että Jacob voisi liittyä hänen ja hänen tovereidensa seuraan. He kävelivät päiväkausia ja ohittivat autioita kyliä. Kerran he joutuivat ylittämään miinakentän, ja yksi ryhmästä kuoli. Ruoaksi he söivät lehtiä.

Kymmenen päivän kuluttua ihmisiä alkoi kuolla nälkään ja uupumukseen. Pian sen jälkeen he joutuivat keskelle ilmahyökkäystä. Viimein Jacob ylitti rajan ja saapui pakolaisleiriin. Nyt hän käy koulua, eikä lentokoneen ääni enää säikytä häntä. Kaikissa hänen näkemissään koneissa on pommien sijasta ruokaa. Hän kuitenkin ikävöi perhettään ja haluaisi palata kotiin.

Maailmassa on miljoonia Jacobin kaltaisia ihmisiä. Monet heistä ovat saaneet sodasta traumoja ja kärsivät nälkää ja janoa.  Normaali perhe-elämä on harvoille tuttua, eikä moni enää koskaan palaa kotiinsa. He ovat maailman köyhistä köyhimpiä.

Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu jakaa nämä köyhtyneet kulkijat kahteen ryhmään. Pakolainen on henkilö, joka pakenee kotimaastaan, koska hän aiheellisesti pelkää joutuvansa vainon tai väkivallan kohteeksi. Maan sisäinen pakolainen on joutunut pakosta jättämään kotinsa sodan tai muiden vastaavien vakavien vaarojen vuoksi mutta asuu edelleen kotimaassaan.

Kukaan ei tiedä varmasti, kuinka paljon tilapäisissä leireissä elää kituuttaa pakolaisia tai kuinka monet kiertävät avuttomina paikasta toiseen etsiessään turvaa. Eräiden lähteiden mukaan heitä voi olla maailmassa kaikkiaan noin 40 miljoonaa, joista puolet on lapsia. Mistä he kaikki oikein tulevat?

Aikamme ongelma

Pakolaisongelma sai uudet mittasuhteet ensimmäisen maailmansodan päätyttyä. Sodan jälkimainingeissa suuria valtioita hajosi ja etnisiä vähemmistöjä vainottiin. Miljoonat eurooppalaiset joutuivat sen vuoksi etsimään turvapaikkaa kotimaansa ulkopuolelta. Toinen maailmansota – joka oli edeltäjäänsä paljon tuhoisampi – ajoi taas miljoonia ihmisiä kodeistaan. Vuoden 1945 jälkeen sodat ovat olleet paikallisempia, mutta tulilinjalle joutuvalle siviiliväestölle ne ovat aivan yhtä traumaattisia.

”Sodat ovat aina tuottaneet pakolaisia, mutta vasta 1900-luvulla ovat kansainväliset selkkaukset vaikuttaneet kokonaisiin väestöihin”, kirjoittaa Gil Loescher vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan. ”Taistelijoiden ja siviilien välisen rajan häviäminen on tuottanut suuret joukot pakolaisia, jotka epätoivoissaan pakenevat mielivaltaista väkivaltaa.” (Beyond Charity—International Cooperation and the Global Refugee Crisis.)

Monet nykyisistä konflikteista ovat lisäksi sisällissotia, jotka vaativat hirvittävän veron paitsi taisteluikäisten miesten myös naisten ja lasten keskuudessa. Syvään juurtuneet etniset ja uskonnolliset näkemyserot tuntuvat pitkittävän joitakin konflikteja loputtomasti. Eräässä afrikkalaisessa maassa, missä sisällissodan nykyinen vaihe on kestänyt jo 18 vuotta, on neljä miljoonaa sisäistä pakolaista, ja sadattuhannet muut ovat paenneet ulkomaille.

Sodan uuvuttamien siviilien ainoa keino välttää väkivaltaa on poikkeuksetta kodin jättäminen. ”Pakolaiset eivät lähde kotimaastaan toiseen maahan vapaaehtoisesti tai henkilökohtaisista mukavuussyistä vaan ehdottoman pakon edessä”, todetaan Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisraportissa vuosilta 1997–98. Nykyään ei kuitenkaan välttämättä ole kovin helppoa päästä toiseen maahan.

Kansainvälisten pakolaisten määrä maailmassa laski 1990-luvulla noin 17 miljoonasta 14 miljoonaan. Näennäinen muutos parempaan on kuitenkin harhaanjohtava. Samalla vuosikymmenellä maan sisäisten pakolaisten määrä nousi arviolta 25–30  miljoonaan. Mitä oikein on tapahtumassa?

Virallista pakolaisasemaa on entistä vaikeampi saada eri syistä. Valtiot eivät ehkä mielellään ota pakolaisia joko sen takia, etteivät ne pysty huolehtimaan niin suurista ihmismääristä, tai siksi, että niillä on todellista aihetta pelätä suuren pakolaisväestön tuovan taloudellista ja poliittista epävakautta. Joskus kuitenkin pitkä matka rajalle jää järkyttyneiltä siviileiltä tekemättä jo voimien, ruoan tai rahan puutteen takia. Heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä turvallisemmalle seudulle kotimaansa rajojen sisäpuolella.

Taloudellisten pakolaisten kasvava virta

Miljoonien todellisten pakolaisten lisäksi on miljoonia muita köyhtyneitä ihmisiä, jotka yrittävät parantaa osaansa ainoalla tuntemallaan tavalla: muuttamalla toiseen maahan, missä elinolot ovat selvästi paremmat.

Helmikuun 17. päivänä 2001 ränsistynyt, vanha rahtialus ajoi karille Ranskan rannikolla. Sen lastina oli tuhatkunta miestä, naista ja lasta, jotka olivat olleet merellä lähes viikon ilman ruokaa. He olivat maksaneet tästä vaarallisesta matkasta kaksituhatta dollaria henkeä kohti tietämättä edes, mihin maahan he olivat menossa. Aluksen kapteeni ja miehistö katosivat pian rantaan ajon jälkeen. Pelästyneet matkustajat saatiin kuitenkin onneksi turvaan, ja Ranska lupasi harkita heidän turvapaikkahakemuksiaan. Joka vuosi miljoonat heidän kaltaisensa yrittävät samanlaista matkaa.

Useimmat näistä taloudellisista siirtolaisista kohtaavat suuria vaikeuksia ja epävarmuutta vapaaehtoisesti. Jostain he haalivat kokoon matkarahat, kun kotimaassa köyhyys, väkivalta, syrjintä tai sortava hallinto – ja joskus kaikki nämä neljä yhdessä – saavat elämän näyttämään toivottomalta.

Melko monet menettävät henkensä yrittäessään päästä kiinni paremman elämän syrjästä. Viime vuosikymmenellä noin 3500 siirtolaista hukkui tai katosi ylittäessään Gibraltarinsalmea Afrikasta Espanjaan. Vuonna 2000 tukehtui 58 kiinalaista rekka-autoon, joka oli kuljettamassa heitä Belgiasta Englantiin. Lukemattomat muut kuolevat janoon Saharassa, kun heidän ylikuormitetut, ränsistyneet autonsa hajoavat keskellä aavikkoa.

Vaaroista huolimatta maailman taloudellisten pakolaisten määrä paisuu vääjäämättä. Joka vuosi Eurooppaan salakuljetetaan puolisen miljoonaa ihmistä ja Yhdysvaltoihin 300000. YK:n väestörahasto arvioi vuonna 1993, että siirtolaisia oli maailmassa sata miljoonaa, joista runsas kolmannes oli asettunut Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Luku on epäilemättä kasvanut siitä huomattavasti.

Monet näistä siirtolaisista eivät koskaan löydä etsimäänsä turvallisuutta. Ja harvat pakolaiset saavat turvallisen, pysyvän asuinpaikan. Hyvin usein nuo kulkijat saavat yhdenlaisten ongelmien tilalle toisenlaiset. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan lähemmin näitä ongelmia ja niiden taustalla olevia syitä.