Maailma johon jokainen kuuluu

”Koska pakolaiset ovat maailmanlaajuinen ongelma, ratkaisujakin täytyy etsiä maailmanlaajuisesti.” (Kansainvälisten suhteiden professori Gil Loescher)

NUORIPARI pakeni yön pimeyden turvin. Mies pelkäsi heidän turvallisuutensa puolesta eikä hukannut aikaa, vaikka heillä oli pieni lapsi. Hän oli saanut kuulla, että maan säälimätön diktaattori suunnitteli kaupunkiin murhaiskua. Runsaan sadanviidenkymmenen kilometrin vaivalloisen matkan päätteeksi perhe ylitti rajan ja pääsi turvaan.

Tämä köyhä perhe tuli myöhemmin tunnetuksi kautta maailman. Lapsen nimi oli Jeesus, ja hänen vanhempansa olivat Maria ja Joosef. Nämä pakolaiset eivät lähteneet kotimaastaan aineellisen hyvinvoinnin perässä. He olivat hengenvaarassa – tuon hyökkäyksen maalitauluna oli heidän lapsensa!

Monien muiden pakolaisten tavoin Joosef ja hänen perheensä palasivat kotimaahansa myöhemmin, kun poliittinen tilanne parani. Heidän pakonsa oikeaan aikaan vaikutti kuitenkin epäilemättä siihen, että lapsi pelastui. (Matteus 2:13–16.) Isäntämaa Egypti oli jo kauan ottanut vastaan sekä poliittisia että taloudellisia pakolaisia. Satoja vuosia aiemmin olivat Jeesuksen esi-isät saaneet sieltä turvapaikan, kun Kanaanin maahan tuli nälänhätä (1. Mooseksen kirja 45:9–11).

Turvassa mutta ei onnellisena

Raamatulliset ja nykyiset esimerkit todistavat, että pako toiseen maahan voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Silti kodin jättäminen on yhä traumaattinen kokemus perheelle kuin perheelle. Vaikka koti olisi kuinka vaatimaton tahansa, sen laittamiseen on todennäköisesti uhrattu vuosien varrella aikaa ja rahaa. Se voi myös olla perintöomaisuutta, joka sitoo perheen omaan kulttuuriin ja maahan. Lisäksi paon hetkellä mukaan ei voi ottaa juuri mitään. Niinpä pakolaiset vajoavat säännöllisesti köyhyyteen riippumatta heidän aiemmista olosuhteistaan.

Turvaan pääsyä seuraava helpotuksen tunne voi haihtua nopeasti, jos elämä pakolaisleirissä on kaikki, mitä tulevaisuus näyttää tarjoavan. Mitä kauemmin pakolaisuus kestää, sitä ahdistavammaksi se muuttuu, varsinkin jos pakolaiset eivät sulaudu paikalliseen väestöön. Pakolaiset haluavat kaikkien muiden ihmisten tavoin saada pysyvän asuinpaikan jostakin. Pakolaisleiri tuskin on ihanteellinen ympäristö perheen kasvattamiseen. Koittaako joskus aika, jolloin jokaisella on paikka, jota sanoa kodikseen?

Onko paluumuutto ratkaisu?

1990-luvulla palasi kotiinsa noin yhdeksän miljoonaa juuriltaan riistettyä ihmistä. Osalle heistä se oli onnellinen tapahtuma, ja he ryhtyivät innokkaasti rakentamaan elämäänsä uudelleen. Toisten tunnelma taas oli alistunut. He palasivat vain siksi, että heidän tilanteensa turvapaikan antaneessa maassa oli muuttunut sietämättömäksi. Pakolaisuuden ongelmat olivat niin vaikeita, että he katsoivat paremmaksi palata kotiin huolimatta siitä turvattomuudesta, joka heitä siellä todennäköisesti odotti.

Parhaassakin tapauksessa paluumuutto  merkitsee vaikeuksia, sillä kaikki on jätettävä taakse toiseen kertaan. ”Jokaiseen muuttoon liittyy toimeentulon välikappaleiden, esimerkiksi peltojen, työpaikan, kodin ja karjan, menetys”, sanotaan Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisraportissa vuosilta 1997–98. ”Jokainen muutto merkitsee myös kovan uudelleenrakentamisen alkua.” Eräässä Keski-Afrikan kotiin palanneita pakolaisia koskeneessa tutkimuksessa sanottiin, että ”niille pakolaisille, jotka olivat saaneet maanpaossa avustusta, paluu saattoi olla vaikeampaa kuin itse pakolaisuus”.

Vielä ahdistavampi tilanne on niillä miljoonilla pakolaisilla, jotka palautetaan kotimaahansa vastoin tahtoaan. Mikä heitä odottaa siellä? ”Paluumuuttajat saattavat joutua selviytymään oloissa, joissa laki ei käytännössä ole voimassa, joissa rosvous ja väkivaltarikollisuus rehottavat, joissa kotiutetut sotilaat vainoavat siviilejä ja joissa kevyet aseet ovat lähes kaikkien saatavilla”, kerrotaan YK:n raportissa. Näin vihamielinen ympäristö ei tyydytä näiden kodittomien elämässä edes perusturvallisuuden tarvetta.

Maailma jossa jokainen on turvassa

Pakon sanelemat tai vastentahtoiset paluumuutot eivät tule ratkaisemaan pakolaisten ongelmia, jollei puututa taustalla oleviin syihin. YK:n entinen pakolaisasiain päävaltuutettu Sadako Ogata sanoi vuonna 1999: ”Tämän vuosikymmenen ja pelkästään kuluneen vuoden tapahtumat osoittavat hyvin selvästi, että pakolaiskysymyksiä ei voi käsitellä erillään turvallisuuskysymyksestä.”

Turvallisuuden puute vaivaa kipeästi miljoonia ihmisiä kautta maailman. YK:n pääsihteeri Kofi Annan selittää: ”Joissakin maailman osissa valtiot ovat luhistuneet sisäisten ja yhteisöjen välisten selkkausten johdosta, ja niiden kansalaiset ovat jääneet ilman mitään todellista suojaa. Muualla ihmisten turvallisuutta ovat järkyttäneet hallitukset, jotka kieltäytyvät toimimasta yhteisen edun mukaisesti, vainoavat vastustajiaan ja rankaisevat vähemmistöjen syyttömiä jäseniä.”

Sodat, vaino ja etninen väkivalta – perussyyt Kofi Annanin kuvailemaan turvattomuuteen – juontavat tavallisesti juurensa vihasta, ennakkoluuloista ja vääryyksistä. Niitä ei ole helppo kitkeä. Merkitseekö tämä sitä, että pakolaisongelma väistämättä pahenee?

Näin epäilemättä kävisi, jos asiat jätettäisiin ihmisten käsiin. Jumala kuitenkin lupaa Raamatussa, että ”hän lopettaa sodat maan ääreen saakka” (Psalmit 46:9). Hän kuvailee myös profeettansa Jesajan välityksellä aikaa, jolloin ihmiset ”totisesti rakentavat taloja ja asuvat niissä ja istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmän. – – He eivät uurasta suotta eivätkä synnytä järkyttyäkseen, sillä he ovat Jehovan siunaamia jälkeläisiä ja heidän vesansa heidän kanssaan.” (Jesaja 65:21– 23.) Tällaiset olot poistaisivat pakolaisongelman. Toteutuvatko ne?

”Koska sodat syntyvät ihmismielissä, myös rauhan puolustus on rakennettava ihmismieliin”, sanotaan UNESCOn peruskirjan johdannossa. Luojamme tietää hyvin, että tarvitaan ajattelutavan muutosta. Edellä mainittu profeetta selittää, miksi jokainen ihminen maan päällä tulee jonain päivänä asumaan turvassa: ”[He] eivät tee vahinkoa eivätkä tuota turmiota koko pyhällä vuorellani, sillä maa on oleva täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren.” (Jesaja 11:9.)

Jehovan todistajat ovat jo havainneet, että Jehovan tuntemus voi voittaa ennakkoluulot ja vihan. Kansainvälisessä saarnaamistyössään he pyrkivät edistämään kristillisiä arvoja, jotka synnyttävät vihan sijasta rakkautta, jopa sodan runtelemissa maissa. He tarjoavat myös mahdollisuuksiensa mukaan apua pakolaisille.

Toisaalta he tajuavat, että täydellinen ratkaisu pakolaisongelmaan on Jumalan asettaman Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, käsissä. Hän ymmärtää täysin, miten helposti viha ja väkivalta voivat tuhota ihmisten elämän. Raamatussa vakuutetaan, että hän tuomitsee vähäiset ihmiset vanhurskaasti (Jesaja 11:1–5). Hänen taivaallisen hallintonsa alaisuudessa Jumalan tahto tapahtuu maan päällä, niin kuin se tapahtuu taivaassa (Matteus 6:9, 10). Kun se päivä koittaa, kenenkään ei enää koskaan tarvitse lähteä pakolaiseksi. Jokaisella on paikka, jota sanoa kodikseen.

[Tekstiruutu s. 12]

Mitä pakolaisongelman ratkaisemiseksi tarvitaan?

”Maailman hätäsiirtolaisten – sekä kansainvälisten että maan sisäisten pakolaisten – tarpeiden täyttäminen on hyvin monimutkainen asia, jota ei ratkaista pelkillä lyhytaikaisilla turvallisuus- ja avustusjärjestelyillä. On puututtava vainoon, väkivaltaan ja selkkauksiin, jotka alun alkaen ajavat ihmisiä pakoon. On tunnustettava kaikkien miesten, naisten ja lasten oikeus rauhaan, turvallisuuteen ja ihmisarvoon oman kodin suojissa.” (The State of the World’s Refugees 2000.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 13]

Millaisen ratkaisun Jumalan valtakunta tarjoaa?

”Kaikkialla vallitsee vanhurskaus ja oikeus. Koska jokainen toimii oikein, rauha ja turvallisuus jatkuvat ikuisesti. Jumalan kansaa eivät paina huolet, ja heidän kotinsa ovat rauhaisia ja turvallisia.” (Jesaja 32:16–18, Today’s English Version.)