Seepra – Afrikan villihevonen

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AFRIKASTA

TUHATPÄINEN lauma seeproja vaeltelee vapaana Afrikan ruohoalueilla. Niiden raidalliset kyljet aaltoilevat samalla kun niiden tuuheaharjaiset niskat keinuvat niiden voimakkaiden liikkeiden tahdissa. Kuivaan maahan tömähtävien kavioiden jylinä vyöryy tasankojen poikki. Lauma jättää jälkeensä punaisen pölypilven, joka näkyy kilometrien päähän. Seeprat laukkaavat villeinä ja vapaina ilman mitään käsitystä rajoituksista.

Aivan kuin näkymättömästä merkistä ne alkavat hidastaa vauhtiaan ja lopulta pysähtyvät. Ne nyhtävät voimakkailla, paksuilla hampaillaan kuivaa ruohoa. Lauman jäsenet pysyvät valppaina, katsovat välillä ylös, kuuntelevat ja haistelevat ilmaa. Tuulen mukana seeprojen korviin kantautuu kaukaa leijonan karjunta ja ne jännittyvät. Ne tuntevat äänen hyvin. Korvat pystyssä ja ruoho puoliksi suusta roikkuen ne katsovat tuon tuskaisan huudon suuntaan. Koska ne eivät tunne olevansa välittömässä vaarassa, ne painavat päänsä takaisin alas ja jatkavat syömistä.

Auringon paahteen yltyessä ne lähtevät jälleen liikkeelle. Tällä kertaa veden haju houkuttelee nämä villit hevoset kohti jokea. Ne pysähtyvät korkealle joentörmälle ja tuijottavat korskuen hitaasti virtaavaa ruskeaa vettä ja kuopivat kuivaa maata. Ne epäröivät, koska ne tuntevat vaarat, jotka mahdollisesti vaanivat joen tyynen pinnan alla. Mutta koska ne ovat niin janoisia, jotkin niistä alkavat työntyä eteenpäin. Lopulta ne tunkeutuvat päätä pahkaa eteenpäin ja juoksevat joen partaalle. Yksi kerrallaan ne juovat tarpeekseen, ja sitten ne kääntyvät ja palaavat aavalle tasangolle.

Illalla lauma vaeltaa rauhallisesti korkean ruohon  poikki. Niiden siluetin piirtyessä laskevan auringon punaista hehkua vasten ja Afrikan ruohoaavikon kauneuden kehystäessä niitä ne ovat majesteettinen näky.

Raidallisia ja sosiaalisia

Seeprojen päivärutiini on aina sama. Ruoan ja veden jatkuva etsiminen pitää ne aina liikkeellä. Koska seeprat syövät ruohoa avoimilla tasangoilla, ne näyttävät puhtailta ja lihavilta, ja niiden raidallinen nahka on kireällä niiden lihaksikkaan ruumiin ympärillä. Seepran raidat ovat ainutlaatuiset, ja kuten jotkut sanovat, ei ole olemassa kahta täsmälleen samanlaista kuviointia. Niiden huomiota herättävä mustavalkoinen raidoitus näyttää oudolta toisten tasangon asukkaiden joukossa. Niiden olemus on kuitenkin hyvin puoleensavetävä, ja ne kuuluvat erottamattomasti Afrikan villiin luontoon.

Seeprat ovat luonteeltaan äärimmäisen sosiaalisia. Yksilöt solmivat voimakkaita siteitä, jotka voivat kestää koko eliniän. Suuressa laumassa voi olla useita tuhansia eläimiä, mutta se jakautuu moniin pienempiin perhekuntiin, jotka muodostuvat yhdestä orista ja sen tammoista. Tässä pienessä perheryhmässä säilyy järjestys tiukan arvojärjestyksen avulla. Johtava tamma päättää perheen liikkeistä. Se ottaa johdon toisten tammojen ja niiden varsojen seuratessa jonossa arvonsa mukaisessa järjestyksessä. Viime kädessä ori on kuitenkin vastuussa kaikesta. Jos se haluaa perheensä muuttavan suuntaa, se lähestyy johtavaa tammaa ja tuuppaa sen kulkemaan haluamaansa uuteen suuntaan.

Seeprat pitävät kovasti siitä, että niiden karvapeitettä hoidetaan. Niiden näkeekin usein kyhnyttävän itseään toistensa kylkiin, lapoihin ja selkään ja näykkivän toisiaan. Toinen toisensa hoitaminen näyttää vahvistavan keskinäistä sidettä, ja se alkaa varsojen ollessa vain muutaman päivän ikäisiä. Jos perheen muut jäsenet eivät ole vapaita kyhnyttämään, niin seeprat saavat helpotusta kutinaansa kieriskelemällä maassa tai hankaamalla ruumistaan puuta, termiittikekoa tai jotakin paikallaan pysyvää kohdetta vasten.

Elossasäilymiskamppailu

Seepran elämä on hyvin vaarallista. Leijonat, hyeenakoirat, hyeenat, leopardit ja krokotiilit pitävät tätä 250 kiloista eläintä melko hyvänä saaliina. Seepra pystyy juoksemaan 55 kilometrin tuntinopeudella, mutta joskus saalistajat pääsevät yllättämään sen viekkaudella. Leijonat ovat väijyksissä, krokotiilit odottavat tilaisuuttaan mutaisessa vedessä, ja leopardit vaanivat yön pimeydessä.

Seepran puolustuskyky riippuu lauman jäsenten valppaudesta ja yhteistyöstä. Vaikka useimmat nukkuvat öisin, osa joukosta on aina valveilla, kuuntelee ja vartioi.  Jos seepra havaitsee lähestyvän saalistajan, se päästää varoitusäänen, joka herättää koko lauman. Kun jokin lauman jäsen on sairas tai vanha eikä pysy tahdissa mukana, muut useinkin hidastavat tietoisesti vauhtiaan tai odottavat, kunnes hitaampi eläin saavuttaa jälleen lauman. Kun vaara uhkaa, ori asettuu pelottomasti saalistajan ja tammojen väliin ja puree ja potkii vihollista, niin että laumalla on aikaa paeta.

Tällaista perheen yhtenäisyyttä kuvaa hyvin se, mitä merkittävää tapahtui Serengetin tasangolla Afrikassa. Tapauksen silminnäkijä oli luonnontieteilijä Hugo van Lawick. Hän kertoo kuinka hyeenakoiralauma onnistui eristämään naarasseepran ja sen pienen varsan ja vuoden vanhan varsan. Samalla kun lauman muut jäsenet laukkasivat pois, tamma ja sen vuoden vanha varsa taistelivat rohkeasti hyeenakoiria vastaan. Pian hyeenakoirat muuttuivat aggressiivisemmiksi ja tamma ja varsa alkoivat väsyä. Loppu näytti varmalta. Van Lawick muistelee tuota toivotonta näkyä: ”Äkkiä tunsin maan väreilevän, ja kun katselin ympärille, näin hämmästyksekseni kymmenen seepran lähestyvän kovaa vauhtia. Hetkeä myöhemmin seeprat ympäröivät tamman ja sen kaksi jälkeläistä. Sitten koko tiivis ryhmä kääntyi ympäri ja lähti laukkaamaan samaan suuntaan, mistä se oli tullut. Hyeenakoirat ajoivat niitä takaa vielä noin 50 metriä, mutta ne eivät päässeet lauman keskelle ja antoivat pian periksi.”

 Perheen kasvattaminen

Tamma suojelee vastasyntynyttä varsaansa ja pitää sen aluksi erillään muusta laumasta. Tänä aikana, jona se on muusta laumasta erillään, se voi luoda lujan siteen emoonsa. Nuori varsa oppii muistamaan emonsa ainutlaatuisen mustavalkoisen raitakuvion. Siitä lähtien se tunnistaa emonsa raitakuvion sekä sen kutsun ja hajun eikä hyväksy ketään muuta naarasta.

Vastasyntyneillä varsoilla ei ole vanhempiensa mustavalkoista raitakuviota. Niiden raidat ovat punaruskeita; vasta iän myötä ne muuttuvat mustiksi. Ison lauman monien perhekuntien varsat kokoontuvat leikkimään keskenään. Ne juoksevat kilpaa ja ajavat toisiaan takaa potkien ja kirmaten aikuisten joukossa, jotka toisinaan yhtyvät leikkiin. Varsat laukkaavat hintelillä jaloillaan ja tekevät lintujen ja muiden pikkuotusten jahtaamisesta leikin. Seepran poikaset ovat pitkine hentoine jalkoineen, suurine mustine silmineen ja kiiltävine, pehmeine turkkeineen kauniita pikku eläimiä, ja niitä on ilo seurata.

Villejä ja ihmeellisiä

Nykyään voi yhä nähdä suurten seepralaumojen juoksevan villeinä ja vapaina Afrikan laajoilla kullankeltaisilla ruohoalueilla. Näky on vaikuttava.

Kukapa kieltäisi, etteikö seepra, jolla on ainutlaatuinen mustavalkoinen raitakuvio, äärimmäisen lujat perhesiteet ja villi ja vapaa luonne, ole majesteettinen ja ihmeellinen luontokappale? Kun tutustuu tällaiseen eläimeen, voi vastata tuhansia vuosia sitten esitettyyn kysymykseen: ”Kuka lähetti seepran vapauteen?” (Job 39:5.) Vastaus on selvä: kaikkien elävien luomusten Suunnittelija, Jehova Jumala.

[Tekstiruutu s. 14]

Miksi seepralla on raidat?

Ne, jotka uskovat kehitysoppiin, havaitsevat, että seepran raitoja on vaikea selittää. Jotkut ovat ajatelleet niiden toimivan jonkinlaisena varoitusjärjestelmänä. On kuitenkin ilmeistä, etteivät seepran raidat pelota leijonia tai muita suuria saalistajia vähimmässäkään määrin.

Toiset ovat esittäneet, että raitojen tarkoitus on herättää sukupuolista kiinnostusta. Koska kuitenkin kaikki seeprat ovat samalla tavalla raidallisia eivätkä niiden raidat ole vain jommallekummalle sukupuolelle tyypilliset, niin tämäkään selitys ei tunnu todennäköiseltä.

Erään teorian mukaan seepralle kehittyi mustavalkoinen raitakuvio, jotta Afrikan kuuman auringon lämpö haihtuisi niiden keholta helpommin. Mutta miksei muilla eläimillä sitten ole raitoja?

Yksi vallalla oleva teoria väittää, että seepralle kehittyi raidat eräänlaiseksi suojaväriksi. Tiedemiehet ovat saaneet selville, että Afrikan tasangoilta kohoava kuumuus vääristää seepran hahmon ja tekee sen epäselväksi, niin että sitä on pitkän matkan päästä vaikea erottaa. Tällaisesta pitkällä matkalla toimivasta suojaväristä ei kuitenkaan olisi juuri hyötyä, koska leijonat, jotka ovat seeprojen päävihollisia, hyökkäävät vain lähietäisyydeltä.

On myös väitetty, että vauhkoontuneen seepralauman juostessa niiden raidalliset ruumiit häiritsevät saalistavia leijonia niin että näiden on vaikea erottaa yksittäisiä eläimiä. Todellisuudessa luonnossa tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että leijonat metsästävät yhtä taitavasti ja onnistuneesti seeproja kuin muitakin eläimiä.

Lisää epäselvyyttä tähän kysymykseen tuo se, että seepran raidat saattavat toisinaan olla sille itse asiassa haitaksi. Yöllä kuun valaisemilla tasangoilla seepra näkyy mustavalkoisten raitojensa vuoksi jopa selvemmin kuin yksiväriset eläimet. Koska leijonat metsästävät tavallisesti öisin, seeprat näyttäisivät olevan erityisen epäedullisessa asemassa.

Mistä seepra sitten on saanut raitansa? Avain tämän kysymyksen ymmärtämiseen löytyy seuraavista yksinkertaisista sanoista: ”Jehovan käsi tämän on tehnyt.” (Job 12:9.) Luoja todellakin suunnitteli maan luontokappaleille erilaisia piirteitä ja ominaisuuksia, jotka varustavat ne suurenmoisella tavalla elämää varten syistä, joita ihminen ei ehkä täysin ymmärrä. Elollisten ihmeellisellä suunnittelulla on toinenkin tarkoitus. Se tuottaa onnellisuutta, mielihyvää ja iloa ihmisten sydämelle. Luomakunnan kauneus on herättänyt monissa nykyajan ihmisissä samanlaisia tunteita kuin Daavidissa kauan sitten: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.” (Psalmit 104:24.)