Maasait – ainutlaatuinen ja värikäs kansa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KENIASTA

NUOREN maasaipojan korkeaääninen laulu kaikui laakson yllä ja kantautui kauas aamunkoiton raskaassa, kosteassa ilmassa. Mitä korkeammalle aurinko nousi, sitä enemmän pojan soinnukas ääni voimistui, paljolti niin kuin aamun ensimmäiset säteet saavat linnun laulamaan entistä raikuvammin.

Kuunnellessani paimenpoikaa hänen hahmonsa alkoi erottua nousevan auringon valossa hänen isänsä karjalauman keskeltä. Kietoutuneena pitkään, punaiseen kankaaseen, joka osittain peitti hänen ruumiinsa, hän seisoi kuin haikara yhdellä jalalla, nojautuen keihäänsä varteen ja laulaen tyytyväiselle laumalleen. Annahan kun kerron sinulle enemmän ainutlaatuisesta kansasta nimeltä maasait (masait).

Tervetuloa maasaiden maahan

Maasait, värikäs paimentolaiskansa, elävät Itä-Afrikan avarilla tasangoilla Ison hautavajoaman alueella Keniassa ja Tansaniassa. Maasait ovat jäänne menneiltä ajoilta, ja he elävät pitkälti samaan tapaan kuin esi-isänsä satoja vuosia sitten. Ajan kululla ei ole heille merkitystä; heidän elämäänsä rytmittävät auringonlaskut ja -nousut sekä alati vaihtuvat vuodenajat.

Maasailla on kyky selviytyä elossa hautavajoaman ankarassa, karussa ympäristössä. Pitkin, joustavin askelin he vaeltavat hyvinkin kauas etsiessään vihreitä laidunmaita ja vesilähteitä karjalleen. Samoilla laitumilla liikkuvat laumoina gnut, seeprat, kirahvit ja muut tasankojen eläimet.

Karjanhoitajia

Maasait uskovat, että kaikki maailman karja kuuluu heille. Uskomus juontuu tarusta, jonka mukaan Jumalalla oli alussa kolme poikaa ja hän antoi kullekin heistä yhden lahjan. Ensimmäinen poika sai nuolen metsästämistä varten, toinen kuokan maanviljelyä varten ja kolmas sauvan karjan paimentamista varten. Kolmannesta pojasta  tuli tarun mukaan maasaikansan kantaisä. Vaikka muillakin heimoilla on karjaa, maasait uskovat, että se kuuluu viime kädessä heille.

Maasaiyhteisössä miehen asema ja tärkeys määräytyy sen perusteella, kuinka paljon hänellä on karjaa ja lapsia. Jos karjaa on alle 50 päätä, häntä pidetään köyhänä. Monien lastensa ja vaimojensa avustuksella maasaimies toivoo kasvattavansa laumansa vähitellen jopa tuhatpäiseksi.

Perheet kiintyvät karjaansa. Kullakin eläimellä on oma äänensä ja temperamenttinsa, jonka perhe tuntee hyvin. Eläimet merkitään usein poltinmerkillä sekä pitkillä, kaarevilla viivoilla ja monimutkaisilla kuvioilla, joiden on tarkoitus korostaa eläimen kauneutta. Joidenkin lauman yksilöiden fyysistä kauneutta ja perheen kiintymystä niihin kuvaillaan lauluissa. Erityisen suuressa arvossa ovat härät, joilla on suuret, käyrät sarvet, ja pientä vasikkaa hoivataan ja hellitään kuin vastasyntynyttä lasta.

Kodit ovat tavallisesti naisten rakentamia. Ne tehdään yhteen punotuista oksista sekä ruohosta ja rapataan ja tiivistetään lehmänlannalla. Ne ovat pyöreitä ja pitkulaisia, ja ne rakennetaan suureen kehään suojaamaan keskelle jäävää karjatarhaa, jossa lauma lepää yön yli. Koko alueen ympärille tehdään vielä terävistä, okaisista oksista aita, joka suojaa sekä ihmisiä että eläimiä metsästäviltä hyeenoilta, leopardeilta ja leijonilta.

Maasaiden elämä riippuu karjan terveydestä ja vahvuudesta. Maito käytetään ravinnoksi ja lanta asumusten rakennusaineeksi. Nautoja ei teurasteta juuri koskaan ruoaksi, vaan tätä tarkoitusta varten pidetään yleensä muutamia lampaita ja vuohia. Mutta kun laumasta kuolee eläin, sen kaikki osat käytetään hyväksi. Sarvista tulee astioita, sorkista ja luista muotoillaan koriste-esineitä, ja vuodasta valmistetaan jalkineita, vaatteita, peitteitä ja köysiä.

Värikkäitä ja ainutlaatuisia

Pitkät, hoikat ja hienopiirteiset maasait ovat kaunista kansaa. He käyttävät upean värikkäitä asuja. Voimakkailla punaisen ja sinisen sävyillä värjätty vaate kietaistaan löysästi notkean vartalon  ympärille. Naiset koristavat itsensä tavallisesti suurilla, kiekkomaisilla helmikaulakoruilla ja monivärisillä päänauhoilla. Käsivarsien ja nilkkojen ympärillä saattaa kiertää tiiviisti paksusta kuparilangasta tehtyjä koruja. Sekä miehet että naiset venyttävät usein korvalehtiään raskaiden korvarenkaiden ja helmikoristeiden avulla. Hienoksi jauhettua okraa, punertavaa mineraalia, sekoitetaan monesti lehmänrasvaan ja sivellään iholle taidokkaiksi kuvioiksi.

Eräänä iltana katselen, kun maasairyhmä kokoontuu tanssimaan nuotion äärelle. Tanssijat liikkuvat rytmikkäästi piirissä. Rytmin kiihtyessä tyttöjen raskaat helmikaulakorut pomppivat tahdissa heidän olkapäillään. Sitten soturit astuvat vuorotellen piirin keskelle ja tekevät siinä sarjan näyttäviä, korkeita hyppyjä. Tanssi saattaa jatkua pitkälle yöhön, kunnes kaikki ovat uupuneita.

Perhe-elämä

Istun koko kuuman päivän maasainaisten joukossa akasiapuun siimeksessä katselemassa, kun he ompelevat taitavasti helmiä parkittuihin nahkoihin. He nauravat ja juttelevat keskenään eivätkä kiinnitä mitään huomiota yläpuolella tirskuttaviin kutojalintuihin, jotka rakentavat pesiään kuivista ruohonkorsista. Päivän mittaan naisilla riittää työtä, kun he hakevat vettä ja polttopuuta, korjailevat kotejaan ja katsovat pikkulastensa perään.

Kun aurinko alkaa olla matalalla, paimenet palailevat karjan kanssa kotiin. Hitaasti lauma astelee takaisin päin nostattaen punertavan pölypilven, jonka vinosti lankeavat kullanruskeat auringonsäteet valaisevat. Kun naiset näkevät kaukaisen pölypilven, he keskeyttävät heti työnsä ja valmistautuvat ottamaan lauman vastaan.

 Kun karja on turvassa asumusten keskellä, miehet kuljeksivat eläinten joukossa silitellen härkien sarvia ja ihaillen niiden kauneutta. Pikkupoika puristaa lehmän utareesta ohuen suihkun lämmintä maitoa suuhunsa ja saa heti äidiltään toruja. Nuoret tytöt pujottelevat sarvien ja sorkkien sekaan ja taas pois ja lypsävät näppärästi pitkulaiset kurpitsa-astiansa täyteen maitoa.

Illalla sulloudumme kaikki nuotion ympärille koleutta pakoon. Ilmassa leijuu savun ja paahtuvan lihan tuoksu sekä lähellä lepäävän karjan vahva haju. Eräs vanhin istuu kertomassa tarinoita maasaiden menneisyydestä ja maasaisotureiden sankariteoista. Hän pysähtyy vain siksi hetkeksi, kun leijona karjahtaa etäällä, ja jatkaa sitten häiriintymättä yksityiskohtaisen tarinansa punontaa kuulijoidensa iloksi. Viimein väki katoaa yksi kerrallaan kupumaisten savimajojensa pimeyteen levolle. Nukkuvan karjan kevyttä hengitystä lukuun ottamatta yö on äänetön pimeällä, syrjäisellä tasangolla.

Lapsuus

Aamunkoitteessa kylä on täynnä hyörinää. Pikkulapset leikkivät aamun viileydessä pelkät helminauhat vyötäisillään ja kaulassaan. Heidän naurunsa on mieluisaa kuultavaa aikuisille, jotka rakastavat lapsiaan ja joiden tulevaisuudentoiveet ja elämä riippuvat jälkeläisistä.

Lastenkasvatus on kaikkien yhteinen asia. Kuka tahansa yhteisön vanhempi jäsen saa ojentaa ja kurittaa tottelematonta lasta. Lapset opetetaan kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, ja he oppivat nopeasti noudattamaan perhe-elämään liittyviä tapoja. Ensimmäiset vuodet ovat huolettomia, mutta myöhemmin nuoret tytöt opetetaan huolehtimaan talousaskareista ja pojat hoitamaan ja suojelemaan karjaa. Vanhemmat välittävät lapsilleen perinnäistä lääkintätaitoa sekä rituaaleja ja perinteitä, jotka koskettavat kaikkia elämänalueita.

Aikuisuuteen astuminen

Varttuessaan nuoret oppivat tuntemaan tavat ja seremoniat, joiden välityksellä he siirtyvät lapsuudesta aikuisuuteen. Rituaalit liittyvät muun muassa sairauksiin, huonoon onneen, avioliittoon ja kuolemaan. Maasait uskovat, että jollei näitä seremonioita noudateta, heidät kirotaan.

Vanhemmat voivat sopia tyttären avioitumisesta pian tämän synnyttyä. Tyttö luvataan miehelle, jolla on tarpeeksi karjaa isän vaatiman morsiamenhinnan maksamiseen. Usein hänet naitetaan paljon itseään vanhemmalle miehelle, ja hän ottaa paikkansa tämän muiden vaimojen joukossa.

Kun nuoret maasaipojat kasvavat, he liikkuvat tiiviisti muiden samaan ikäryhmään kuuluvien poikien kanssa. Nämä ystävyyssuhteet voivat jatkua eliniän. Yhdessä he siirtyvät kokemattomien poikien asemasta soturien asemaan. Sotureina he ottavat kantaakseen vastuun suojella kotikylää, ylläpitää yhteisön vesilähteitä ja suojella karjaa villieläimiltä ja varkailta. Urheudestaan ja rohkeudestaan tunnettuja maasaisotureita ei yleensä juuri näe ilman teräviksi hiottuja keihäitään.

Noin 30-vuotiaina soturit ottavat viimeisen askeleen kohti täysi-ikäisyyttä. Heidät otetaan vanhinten joukkoon seremonioin, joihin liittyy suurta jännitystä, ja sen jälkeen he saavat mennä naimisiin. Tässä kunnioitetussa asemassa he keskittyvät vaimon hankkimiseen ja karjalaumansa koon kasvattamiseen ja heidän odotetaan antavan neuvoja ja toimivan riitojen välimiehinä.

Maasaiden tulevaisuus?

Nykyään maasaiden ainutlaatuiset tavat ja kulttuuri ovat nopeasti katoamassa. Joillakin seuduilla he eivät enää voi liikkua vapaasti karjalaumoineen etsimässä uusia laitumia. Laajoja alueita, joilla he ovat perinnäisesti eläneet, muutetaan luonnonpuistoiksi tai niille rakennetaan taloja ja peltoja kasvavan väestön tarpeita varten. Kuivuuden ja taloudellisten vaikeuksien pakottamana monet maasait joutuvat myymään rakkaita karjaeläimiään pysyäkseen hengissä. Muutettuaan suuriin kaupunkeihin he kohtaavat samoja ongelmia kuin muukin maailma nykyään.

Jehovan todistajat käyvät sananpalveluksessaan myös Itä-Afrikan maasaiyhteisöissä. Maasain kielellä on painettu yli kuusituhatta Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! -kirjasta. Näin näiden yhteisöjen jäseniä autetaan näkemään ero perusteettoman taikauskon ja Raamatun totuuden välillä. On sydäntä lämmittävää nähdä, että Luojamme, Jehova Jumala, on antanut tälle ainutlaatuiselle ja värikkäälle kansalle tilaisuuden päästä niiden lukuisten ”kansakuntien ja heimojen ja kansojen ja kielien” joukkoon, jotka säilyvät elossa tämän sekasortoisen asiainjärjestelmän tuhosta (Ilmestys 7:9).

[Kuva s. 25]

Perinnäinen maasaiasumus

[Kuva s. 26]

Maasait kokoontuvat tanssimaan

[Kuvat s. 26]

Kaksi maasaitodistajaa