Opetustyön hinta ja riskit

”Opettajilta odotetaan valtavasti, mutta silti työhönsä paneutuvat opettajat kouluissamme eivät useinkaan saa julkista – – kiitosta vaivannäöstään.” (Ken Eltis, Sydneyn yliopisto, Australia)

OPETUSTYÖHÖN – ”mitä tärkeimpään alaan”, kuten on sanottu – liittyy kiistatta monia haasteita riittämättömästä palkasta huonoihin opetusolosuhteisiin, kohtuuttomasta paperityön määrästä ylisuuriin luokkiin sekä arvostuksen puutteesta ja väkivallasta vanhempien piittaamattomuuteen. Miten jotkut opettajat ovat vastanneet näihin haasteisiin?

Arvostuksen puute

Kysyimme neljältä newyorkilaiselta opettajalta, mitä he pitivät työnsä suurimpina ongelmina. He vastasivat kuin yhdestä suusta: ”Arvostuksen puutetta.”

 Kenialaisen Williamin mukaan ilmapiiri on tässä suhteessa muuttunut Afrikassakin. Hän sanoi: ”Lapset ovat tulleet kurittomammiksi. Omassa nuoruudessani [William on nelissäkymmenissä] opettajat kuuluivat afrikkalaisen yhteiskunnan arvostetuimpiin jäseniin. Opettaja oli niin nuorille kuin vanhoillekin aina roolimalli. Tällainen kunnioitus on vähenemässä. Länsimainen kulttuuri vaikuttaa vähitellen nuoriin jopa Afrikan maaseudulla. Epäkunnioitus auktoriteetteja kohtaan esitetään elokuvissa, videoissa ja kirjallisuudessa ihannoivassa valossa.”

Italiassa opettava Giuliano pahoittelee: ”Lapsiin vaikuttaa koko yhteiskuntaa leimaava kapinallisuus, uppiniskaisuus ja tottelemattomuus.”

Huumeet ja väkivalta

Huumeista on valitettavasti tullut koulujen ongelma jopa siinä määrin, että yhdysvaltalainen opettaja LouAnne Johnson kirjoittaa kirjassaan: ”Huumevalistus kuuluu lähes joka koulun opetusohjelmaan päiväkodeista lähtien. Lapset tietävät huumeista – – paljon enemmän kuin useimmat aikuiset.” (Kursivointi meidän.) Hän jatkaa: ”Huumeita kokeilevat todennäköisimmin ne oppilaat, jotka ovat epävarmoja itsestään, joista tuntuu ettei heitä rakasteta ja jotka ovat yksinäisiä, ikävystyneitä ja turvattomia.” (Two Parts Textbook, One Part Love.)

Australialainen opettaja Ken kysyi: ”Miten opettajien odotetaan opettavan 9-vuotiasta, joka on omilta vanhemmiltaan oppinut käyttämään huumeita ja jäänyt niihin koukkuun?” Noin 30-vuotias Michael opettaa peruskoulussa Saksassa. Hän kirjoittaa: ”Kaikki tietävät hyvin, että huumeita liikkuu. Niitä vain saadaan aivan liian harvoin jäljitettyä.” Hän mainitsee myös kurittomuuden, joka hänen mielestään ”ilmenee yleisenä tuhoisana käytöksenä”, ja selittää: ”Pöytiä ja seiniä sotketaan ja kalusteita tärvellään. Jotkut oppilaistani ovat joutuneet tekemisiin poliisin kanssa näpistelyn ja muun sellaisen vuoksi. Ei ihme, että koulussakin tapahtuu paljon varkauksia!”

Amira opettaa Guanajuaton osavaltiossa Meksikossa. Hän myöntää: ”Perheissä esiintyy väkivaltaa ja huumeriippuvuutta, jotka vaikuttavat suoraan lapsiin. Heitä ympäröivät ihmiset, joilta he oppivat siivotonta kieltä ja muita huonoja asioita. Yksi suuri ongelma on köyhyys. Koulunkäynti on täällä ilmaista, mutta vanhempien ostettavaksi jäävät vihkot, kynät ja muut tarvikkeet. Kaiken edelle menee kuitenkin ruoka.”

Aseita koulussa?

Viime aikojen ampumavälikohtaukset Yhdysvaltojen kouluissa ovat osoittaneet selvästi,  että aseellinen väkivalta ei ole tuossa maassa mikään vähäinen ongelma. Eräässä raportissa kuvaillaan: ”Maan 87125 julkiseen kouluun tuodaan arviolta 135000 asetta joka päivä. Aseiden määrää kouluissa yritetään vähentää metallinilmaisimien, valvontakameroiden, aseiden vainuamiseen koulutettujen koirien, kaappitarkastusten ja henkilöllisyyskorttien avulla sekä kieltämällä kirjalaukkujen tuominen kouluun.” (Teaching in America.) Tällaiset turvatoimet saavat kysymään, onko puhe kouluista vai vankiloista. Raportissa lisätään, että kouluista on erotettu aseenkannon vuoksi yli kuusituhatta oppilasta!

Newyorkilainen opettaja Iris kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Oppilaat salakuljettavat aseita kouluun. Metallinilmaisimet eivät estä sitä. Yksi suuri ongelma on ilkivalta.”

Keskellä tätä anarkiaa tunnolliset opettajat yrittävät kovasti välittää nuorille tietoa ja arvoja. Ei ihme, että monet opettajat kärsivät masennuksesta ja työuupumuksesta. Saksan Thüringenin opettajaliiton puheenjohtaja Rolf Busch sanoi: ”Lähes kolmannes Saksan miljoonasta opettajasta sairastuu stressin johdosta. He tuntevat palaneensa töissä loppuun.”

Lapset saavat lapsia

Suuri ongelma on myös nuorten seksuaalinen aktiivisuus. George S. Morrisonin mukaan Yhdysvalloissa ”vuosittain noin miljoona teini-ikäistä (11 prosenttia 15–19-vuotiaista tytöistä) tulee raskaaksi” (Teaching in America). Teiniraskauksien määrä on siellä teollisuusmaiden korkein.

Tilanne on tuttu Irikselle, joka sanoi: ”Nuoret eivät puhu muusta kuin seksistä ja juhlista. Se on heille pakkomielle. Ja nyt meillä on koulun tietokoneista yhteys Internetiin! Se merkitsee keskustelukanavia ja pornografiaa.” Madridilainen Angel kertoi: ”Oppilaat harrastavat yleisesti vapaita suhteita. Meidän koulussamme ovat jotkut hyvin nuoret oppilaat tulleet raskaaksi.”

”Pohjimmiltaan vain lapsenvahteja”

Jotkut opettajat valittavat myös sitä, että monet vanhemmat eivät kanna omaa vastuutaan opettaa lapsiaan kotona. Opettajien mielestä vanhempien tulisi olla lastensa ensimmäisiä opettajia. Hyvät tavat pitäisi oppia kotona. Yhdysvaltain opettajaliiton puheenjohtaja Sandra Feldman sanookin, että ”opettajia – – pitäisi kohdella kuten muitakin ammattilaisia eikä niin kuin he olisivat pohjimmiltaan vain lapsenvahteja”.

Vanhemmat eivät useinkaan tue koulussa annettavaa kuria. Leemarys, jota lainattiin edellisessä kirjoituksessa, kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Jos häirikkönuorista kertoo rehtorille, saa seuraavaksi vanhemmat kimppuunsa!” Edellä lainattu Busch sanoi vaikeista oppilaista: ”Kotikasvatus on katoamassa. Enää ei voi olettaa, että suurin osa lapsista saa kotona hyvän, järkevän kasvatuksen.” Mendozassa Argentiinassa asuva Estela sanoi: ”Me opettajat pelkäämme oppilaita. Jos annamme heille huonoja arvosanoja, he heittelevät meitä kivillä tai hyökkäävät kimppuumme. Jos meillä on auto, he turmelevat sen.”

Onko ihme, että opettajista on monissa maissa pulaa? Erään newyorkilaisen yhdistyksen (Carnegie Corporation of New York) johtaja Vartan Gregorian varoitti: ”[Yhdysvaltojen] koulut tarvitsevat jopa 2,5  miljoonaa uutta opettajaa kymmenen seuraavan vuoden aikana.” Suuret kaupungit ”etsivät aktiivisesti opettajia Intiasta, Länsi-Intiasta, Etelä-Afrikasta, Euroopasta ja mistä tahansa muualta, mistä hyviä opettajia voi saada”. Tämä merkitsee tietysti sitä, että nämä alueet voivat hyvinkin joutua kärsimään opettajapulasta.

Miksi pulaa opettajista?

Japanilainen opettaja Yoshinori, jolla on 32 vuoden kokemus alalta, sanoi, että ”opettaminen on jaloa työtä, johon liittyy hyviä kannustimia, ja sitä arvostetaan suuresti japanilaisessa yhteiskunnassa”. Valitettavasti tämä ei pidä paikkaansa kaikista kulttuureista. Edellä lainattu Gregorian sanoi myös, että opettajat ”eivät ammattikuntana saa osakseen arvostusta, tunnustusta ja hyvitystä. – – Opetustyöstä maksetaan useimmissa [Yhdysvaltain] osavaltioissa vähemmän kuin mistään muusta korkeakoulututkinnon vaativasta työstä.”

Johdannossa lainattu Ken Eltis kirjoitti: ”Mitä tapahtuu, kun opettajat huomaavat, että monista töistä, jotka vaativat paljon vähemmän koulutusta, maksetaan huomattavasti enemmän kuin opettamisesta? Tai kun oppilaat, joita he opettivat vielä vuotta aiemmin – – ansaitsevat enemmän kuin he nyt tai todennäköisesti edes viiden vuoden kuluttua? Tämän tajuaminen uhkaa varmasti opettajan omanarvontuntoa.”

William Ayers kirjoitti: ”Opettajien palkat ovat surkeita. – – Ne ovat keskimäärin neljänneksen  lakimiesten palkoista, puolet kirjanpitäjän palkasta ja pienemmät kuin rekka-auton kuljettajien ja telakkatyöntekijöiden palkat. – – Mikään muu ammatti ei vaadi yhtä paljon ja anna yhtä vähän rahallista hyvitystä.” (To Teach—The Journey of a Teacher.) Yhdysvaltain entinen oikeusministeri Janet Reno sanoi samasta aiheesta marraskuussa 2000: ”Voimme lähettää ihmisiä kuuhun. – – Maksamme urheilijoille suuria palkkoja. Miksemme voi maksaa opettajille?”

”Opettajat ovat yleensä alipalkkaisia”, sanoi Leemarys. ”Pitkästä opiskelusta huolimatta vuosipalkkani on vieläkin pieni täällä New Yorkissa, ja lisänä tulee kaikki suurkaupungin stressi ja vilinä.” Pietarilainen opettaja Valentina sanoi: ”Opettaminen on rahallisesti epäkiitollista työtä. Palkka on aina ollut alle normaalin vähimmäispalkan.” Chubutissa Argentiinassa asuva Marlene esittää saman ajatuksen: ”Pienet palkat pakottavat meidät työskentelemään parissa kolmessa paikassa ja juoksemaan niiden väliä. Se todella syö tehokkuuttamme.” Nairobissa Keniassa opettava Arthur kertoi Herätkää!-lehdelle: ”Taantuva talous on vaikeuttanut elämääni opettajana. Huonot palkat ovat aina jarruttaneet ihmisiä ryhtymästä tähän ammattiin, kuten monet kollegani myöntäisivät.”

Newyorkilainen opettaja Diana valitteli kohtuutonta paperityötä, jonka hoitamiseen kuluu opettajilta tuntikausia. Eräs toinen opettaja kirjoitti: ”Suurin osa päivästä menee aina samanlaisissa rutiinitöissä.” Yksi tavallinen valituksen aihe kuului: ”Noiden älyttömien lomakkeiden täyttämistä koko päivä.”

Liian vähän opettajia, liian paljon oppilaita

Dürenissä Saksassa asuva Berthold kertoi eräästä toistuvasta valituksesta: ”Luokat ovat liian suuria! Täällä on joskus 34 oppilasta samalla luokalla. Se merkitsee sitä, ettemme pysty kiinnittämään huomiota oppilaisiin, joilla on ongelmia. He jäävät huomaamatta. Yksilöiden tarpeita laiminlyödään.”

Edellä lainattu Leemarys selitti: ”Suurin ongelmani viime vuonna oli piittaamattomien vanhempien lisäksi se, että luokallani oli 35 lasta. Yrittäkääpä tehdä töitä 35 kuusivuotiaan kanssa!”

Iris sanoi: ”Täällä New Yorkissa on pulaa opettajista, etenkin matematiikan ja luonnontieteiden opettajista. He saavat parempaa työtä muualta. Niinpä kaupunki on palkannut paljon ulkomaalaisia opettajia.”

Opettaminen on selvästikin vaativa ammatti. Mikä opettajia motivoi siihen? Mikä pitää heidät sinnikkäästi työssään? Näitä kysymyksiä pohditaan sarjan viimeisessä kirjoituksessa.

[Huomioteksti s. 9]

Amerikkalaisiin kouluihin tuodaan arviolta 135000 asetta joka päivä

[Tekstiruutu/Kuva s. 10]

Millainen on hyvä opettaja?

Miten määrittelisit hyvän opettajan? Onko hän sellainen, joka osaa kehittää lapsen muistia, niin että tämä pystyy toistamaan yksittäisiä tietoja ja selviytymään kokeista? Vai sellainen, joka opettaa kysymään, ajattelemaan ja päättelemään? Joka auttaa lasta kasvamaan paremmaksi kansalaiseksi?

”Kun me opettajina tajuamme olevamme oppilaidemme tovereita elämän pitkällä ja mutkaisella tiellä ja kun alamme suhtautua heihin niin arvostavasti ja kunnioittavasti kuin he ihmisinä ansaitsevat, meistä on tulossa arvokkaita opettajia. Näin helppoa se on – ja juuri näin vaikeaa.” (To Teach—The Journey of a Teacher.)

Hyvä opettaja näkee kunkin oppilaan kyvyt ja tietää, miten ne saa puhkeamaan kukkaan. William Ayers kirjoitti: ”Meidän on löydettävä parempi toimintatapa, joka rakentaa vahvuuksien, kokemusten, taitojen ja kykyjen perustalle – – Muistan erään intiaaniäidin pyynnön, kun hänen viisivuotias poikansa oli leimattu hitaaksi oppijaksi: ’Tuuli-Susi tuntee yli 40 linnun nimet ja muuttoreitit. Hän tietää, että täydellisen sopusuhtaisella kotkalla on 13 pyrstösulkaa. Hän tarvitsee vain opettajan, joka ymmärtää, mihin kaikkeen hän kykenee.’”

Saadakseen jokaisesta lapsesta parhaan esiin opettajan täytyy keksiä, mikä häntä kiinnostaa tai motivoi ja millainen hänen ajatusmaailmansa on. Työhönsä paneutuvan opettajan on myös rakastettava lapsia.

[Lähdemerkintä]

United Nations/Saw Lwin

[Tekstiruutu s. 11]

Pitääkö opiskelun olla aina hauskaa?

Opettaja William Ayers listasi kymmenen opettamiseen liittyvää uskomusta. Yksi niistä kuuluu: ”Hyvät opettajat saavat oppimisen tuntumaan hauskalta.” Hän jatkaa: ”Hauska vetää huomion puoleensa ja huvittaa. Klovnit ovat hauskoja. Vitsit voivat olla hauskoja. Opiskelu voi temmata mukaansa, vangita huomion, ihmetyttää, hämmentää ja usein tuottaa syvää mielihyvää. Jos se on hauskaa, niin mikäs siinä. Mutta sen ei tarvitse olla hauskaa.” Hän lisää: ”Opettaminen vaatii monipuolista tietämystä, kyvykkyyttä, taitoa, arvostelukykyä ja ymmärrystä – ja ennen kaikkea huomaavaista ihmistä, joka on kiinnostunut toisista.” (To Teach—The Journey of a Teacher.)

Nagoyassa Japanissa asuva Sumio on nähnyt oppilaissaan seuraavan ongelman: ”Monia lukiolaisia ei kiinnosta mikään muu kuin se, mikä on hauskaa eikä vaadi ponnistelua.”

Opinto-ohjaaja Rosa Brooklynista New Yorkista sanoi: ”Yleinen asenne oppilaiden keskuudessa on se, että opiskelu on tylsää. Opettaja on tylsä. Heidän mielestään kaiken pitäisi olla hauskaa. He eivät oivalla, että opiskelusta saa saman verran kuin siihen panostaa.”

Päähänpinttymä opiskelun hauskuudesta tekee ponnistelun ja uhrausten tekemisen nuorille vaikeaksi. Edellä lainattu Sumio sanoi: ”Perusongelmana on pitkäjännitteisyyden puuttuminen. Hyvin harvat lukiolaiset ajattelevat, että jos he tekevät töitä jonkin asian hyväksi nyt, siitä on hyötyä tulevaisuudessa.”

[Kuva s. 7]

DIANA, YHDYSVALLAT

[Kuva s. 8]

”Huumeita liikkuu [paljon]. Niitä vain saadaan aivan liian harvoin jäljitettyä.” (MICHAEL, SAKSA)

[Kuva s. 8, 9]

”Perheissä esiintyy väkivaltaa ja huumeriippuvuutta.” (AMIRA, MEKSIKO)

[Kuva s. 9]

”Opettajia – – pitäisi kohdella kuten muitakin ammattilaisia eikä niin kuin he olisivat pohjimmiltaan vain lapsenvahteja.” (SANDRA FELDMAN, YHDYSVALTAIN OPETTAJALIITON PUHEENJOHTAJA)