Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Maanjäristykset, Raamatun ennustukset ja sinä

Maanjäristykset, Raamatun ennustukset ja sinä

Maanjäristykset, Raamatun ennustukset ja sinä

ENNEN kuolemaansa Jeesus ennusti, millaiset tapahtumat ja olosuhteet osoittaisivat, että maailmalle oli koittanut ”asiainjärjestelmän päättyminen”. Hän sanoi, että tuolle ajanjaksolle olisivat tunnusomaisia ruttotaudit, nälänhädät ja suuret sodat. Hän mainitsi myös ”suuret maanjäristykset”, joita olisi ”paikassa toisensa jälkeen”. (Matteus 24:3, 7; Luukas 21:10, 11.) Puhuiko Jeesus meidän ajastamme?

Monien mielestä ei. He väittävät, että maanjäristysten määrä ei ole viime vuosikymmeninä merkittävästi lisääntynyt. Maanjäristyksistä tietoa keräävä yhdysvaltalainen laitos National Earthquake Information Center kertoo, että niiden järistysten määrä, joiden magnitudi oli 7,0 tai enemmän, pysyi ”melko muuttumattomana” läpi 1900-luvun. *

On kuitenkin hyvä panna merkille, että Jeesuksen ennustuksen täyttyminen ei vaadi maanjäristysten määrän tai voimakkuuden kasvamista. Jeesus sanoi pelkästään, että suuria maanjäristyksiä olisi paikassa toisensa jälkeen. Lisäksi hän sanoi, että nämä tapahtumat merkitsisivät ”ahdingon tuskien alkua” (Matteus 24:8). Ahdingon mittana ei käytetä maanjäristysten määrää tai Richterin asteikon lukua, vaan järistysten vaikutusta ihmisiin.

Maanjäristykset ovat totisesti aiheuttaneet paljon ahdinkoa meidän aikanamme. 1900-luvulla ne surmasivat ja jättivät kodittomiksi miljoonia. Asiantuntijat sanovat, että monien henki olisi voitu säästää. Uutispalvelu BBC News kertoo: ”Kehitysmaissa usein sivuutetaan rakennusmääräykset, koska nopean kaupungistumisen vuoksi on tarve saada huokeita, pikaisesti rakennettuja asuntoja.” Kaupunkien suuronnettomuuksiin perehtynyt Ben Wisner sanoi kahdesta äskettäin sattuneesta tuhosta: ”Nämä ihmiset eivät kuolleet maanjäristyksen vuoksi, vaan ihmisen virheiden, välinpitämättömyyden, turmeltuneisuuden ja ahneuden vuoksi.”

Eniten tuhoa ei todellakaan aina aiheuta itse maanjäristys vaan ihmisen itsekkyys ja välinpitämättömyys. Kiinnostavaa kyllä, nämä ominaisuudet tulevat esiin eräässä toisessa tämän järjestelmän ”viimeisiä päiviä” koskevassa Raamatun ennustuksessa. Raamattu sanoo, että ihmiset olisivat tuolloin ”itsekeskeisiä, rahaa rakastavia” ja ”tunteettomia” (2. Timoteukselle 3:1–5, The Amplified Bible). Sekä Jeesuksen sanat asiainjärjestelmän päättymisestä että tämä profetia osoittavat selvästi, että me lähestymme aikaa, jolloin Jumala poistaa kaiken, mikä aiheuttaa ahdistuneelle ihmiskunnalle tuskaa ja kärsimystä – myös suuret maanjäristykset (Psalmit 37:11).

Haluaisitko tietää enemmän tästä Raamattuun perustuvasta toivosta? Ota yhteyttä paikkakuntasi Jehovan todistajiin tai kirjoita johonkin sivulla 5 olevaan osoitteeseen.

[Alaviite]

^ kpl 3 Jotkut sanovat, että tiedot maanjäristysten lisääntymisestä johtuvat yksinkertaisesti tekniikan edistymisestä, minkä ansiosta voidaan havaita enemmän seismisiä tapahtumia.