Eläinten viestinnän salat

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KENIASTA

EPÄILEMÄTTÄ arvokkaimpia lahjoja, mitä ihmiskunta on saanut, on kyky viestiä. Pystymme välittämään toisillemme tärkeitä tietoja joko sanallisesti tai elehtimällä. Puhevapaudesta on taisteltu laajalti kaikkialla maailmassa. Jotkut ovatkin otaksuneet, että viestintä on ihmisten yksinoikeus.

Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että eläimet vaihtavat tietoja monimutkaisilla tavoilla, jotka usein ihmetyttävät ihmisiä. Ne todellakin ”puhuvat”, eivät sanoja vaan näkyviä merkkejä käyttämällä, kuten heiluttamalla häntäänsä, liikuttamalla korviaan tai räpyttelemällä siipiään. Viestintään voi liittyä myös äänen käyttö, kuten haukunta, karjunta, murina tai laulu. Jotkin viestintätavat ovat ihmiselle selviä, kun taas toiset vaativat perusteellista tieteellistä tutkimusta, jotta ne voitaisiin havaita.

Petoja!

On heinäkuun puoliväli. Laajalle levittäytyvässä Serengetin kansallispuistossa Tansaniassa tuhannet juovikasgnut ovat vaeltamassa pohjoiseen vehreämmille laitumille Masai Maran riistansuojelualueelle Keniaan. Tasangot kaikuvat kavioiden töminästä tänä vuotuisena vaellusaikana. Matkalla vaanivat kuitenkin vaarat. Reitin varrella on lukemattomia saalistajia, kuten leijonia, gepardeja, hyeenoja ja leopardeja. Gnut ottavat riskin myös ylittäessään krokotiileja kuhisevan Marajoen. Miten gnut pitävät saalistajat loitolla?

Hämmentääksen vihollisen gnu juoksee kovaa lyhyen matkaa ja kääntyy sitten katsomaan vihollista keikuttaen kaiken aikaa päätään puolelta toiselle. Se viskoo jalkojaan sinne tänne hassun näköisesti; näytös on melko huvittava. Häikäilemättöminkin saalistaja pysähtyy hämmästelemään tätä eriskummallista tanssia. Jos saalistaja itsepintaisesti lähenee, gnu aloittaa koko esityksen alusta. Tämä hämmentää tunkeilijaa siinä määrin, että saalistus saattaa esityksen jälkeen jäädä sikseen. Gnu on kömpelön tanssinsa ansiosta saanut kyseenalaisen kunnian tulla kutsutuksi tasankojen klovniksi.

Gnuiden pienemmät serkut, impalat,  tunnetaan valtavista loikistaan. Monille nämä korkeat hypyt voisivat merkitä viehkeyttä ja nopeutta. Vaikeuksissa ollessaan tämä antilooppi kuitenkin käyttää hyppytekniikkaansa siinä tarkoituksessa, että saalistajan olisi vaikea saada sitä kiinni jaloista. Yhdeksän metriä pitkät loikat välittävät hyökkääjälle selvän viestin: ”Seuraa vain minua, jos pysyt perässäni.” Harvat saalistajat ovat valmiita tähän vain saadakseen haluttoman impalan alas!

Ruoka-aikaan

Luonnossa monien petoeläinten on hiottava saalistustaitojaan tullakseen hyviksi saalistajiksi. Poikasten on seurattava tarkasti, kun niiden vanhemmat näyttävät niille metsästyksen eri vaiheet. Eräällä eläinten rauhoitusalueella Afrikassa Saba-nimisen gepardin nähtiin antavan pennuilleen elintärkeää opetusta elossa säilymisestä. Vaanittuaan ruokailemassa olevaa thomsoningasellia toista tuntia emo hyppäsi valtavan loikan, johdatti huono-onnisen gasellin satimeen ja kuristi sitä, muttei tappanut. Jonkin ajan kuluttua Saba pudotti tainnoksissa olevan eläimen pentujensa eteen, jotka olivat oudon haluttomia käymään saaliin kimppuun. Nämä nuoret gepardit kyllä ymmärsivät, miksi emo oli tuonut niille elävän eläimen. Emo halusi pentujen oppivan, kuinka gaselli tapetaan. Joka kerran, kun saalis yritti nousta seisomaan ja karata, intoa puhkuvat poikaset kaatoivat sen jälleen. Lopulta uupunut gaselli luovutti taistelun. Saba katseli hyväksyen pentujen toimintaa kauempaa.

Jotkin eläimet ovat erikoistuneet mahdollisimman suuren metelin pitämiseen ruokaa etsiessään. Joukko täplähyeenoja murisee, puhisee ja nauraa juostessaan saaliin perässä. Kun saalis on tapettu, hyeenat kutsuvat lajitoverinsa pitoihin pahamaineisella naurullaan. Hyeenat eivät kuitenkaan aina saalista ruokaansa. Ne ovat erämaan pahimpia ruokarosvoja, jotka häiritsevät kaikin mahdollisin keinoin toisia petoeläimiä saadakseen näiden saaliin. Hyeenojen tiedetään jopa karkottaneen leijonia pois ateriansa ääreltä. Miten ne tekevät sen? Nämä riehakkaat eläimet häiritsevät aterioivia leijonia kiihottamalla itsensä raivoon. Jos leijonat eivät kiinnitä metelöintiin huomiota, hyeenat tulevat entistä raivokkaammiksi ja rohkeammiksi. Monesti rauhan rikkoutuminen saa nämä kissaeläimet jättämään saaliinsa ja poistumaan alueelta.

Mehiläisten keskuudessa ravinnon etsiminen  on mutkikas rituaali. Monimutkaisissa tieteellisissä tutkimuksissa on saatu selville, että hunajamehiläinen ilmoittaa tanssin avulla toisille pesän mehiläisille, missä ruokaa on, mitä se on ja jopa millaista se on laadultaan. Mehiläinen kantaa ruumiinsa pinnalla toisille pesän asukkaille maistiaisia tästä ruoasta, esimerkiksi medestä tai siitepölystä. Tanssimalla kahdeksikon muotoista kuviota se pystyy paitsi opastamaan toiset ravinnon lähteen luo myös ilmoittamaan, kuinka kaukana se sijaitsee. Varo! Tuo ympärilläsi pörräävä mehiläinen saattaa parhaillaan kerätä tärkeää tietoa kotiin vietäväksi, ja se saattaa erehtyä luulemaan hajuvettäsi seuraavaksi ateriakseen!

Viestintää

Harva ääni on niin mieliinpainuva kuin leijonan karjunta hiljaisena yönä. Tähän viestintään on esitetty monia syitä. Uroksen mahtava karjunta varoittaa kaikkia siitä, että se on alueella: ”tungeksijat tulkoot omalla vastuullaan”. Sosiaalisena eläimenä leijona pitää karjunnalla myös yhteyttä toisiin laumansa jäseniin. Tällainen karjunta on yleensä pehmeämpää ja vähemmän itsetietoista. Eräänä yönä leijonan kuultiin karjuvan 15 minuutin välein, kunnes saman suvun jäsen vastasi sille pitkän matkan päästä. Ne ”juttelivat” toisilleen neljännestunnin, ennen kuin ne lopulta tapasivat. Sitten karjunta loppui.

Tällainen viestintä paitsi pitää yllä hyviä  suhteita myös auttaa suojautumaan huonolta säältä. Kanaemo päästää monenlaisia ääniä, joilla se viestii eri asioita poikasilleen. Erikoisin on kuitenkin se pitkäkestoinen, matala suriseva ääni, jolla se ilmoittaa tulleensa kotiin yöpuulle. Hajallaan olevat poikaset noudattavat emon kutsua ja kerääntyvät sen siipien suojaan nukkumaan yöksi (Matteus 23:37).

Puolison etsiminen

Onko linnunlaulu saanut sinua koskaan pysähtymään? Eikö lintujen laulutaito olekin ihastuttava? Tiesitkö, ettei niiden pääasiallisena tarkoituksena kuitenkaan ole viihdyttää ihmistä. Ne välittävät lauluillaan tärkeitä viestejä. Toisinaan linnut puolustavat laululla reviiriään, mutta hyvin usein ne laulavat myös kiinnittääkseen mahdollisen puolison huomion itseensä. Kirjan The New Book of Knowledge mukaan ”laulaminen vähenee 90 prosenttia” sen jälkeen kun koiras ja naaras ovat löytäneet toisensa.

Joskus puolison kiintymyksen voittamiseen tarvitaan muutakin kuin vain kaunista laulua. Jotkin lintunaaraat vaativat, että niille maksetaan ”morsiamenhinta”, ennen kuin ne hyväksyvät koiraan. Niinpä kutojalintukoiraan täytyy näyttää pesänrakentamistaitonsa ennen kuin se voi edetä asiassa. Erään toisen lajin koiraat todistavat huolehtimiskykynsä kirjaimellisesti syöttämällä naarasta.

Eläinten monimutkainen viestintä paitsi auttaa niitä täyttämään fyysiset tarpeensa myös vähentää tappeluita ja edistää luonnon rauhaa. Eläinten viestintää tutkitaan parhaillaan, ja viimeiset uutiset ovat vielä kuulematta. Emme ehkä pääse siitä täysin perille, mutta se tuottaa kunniaa Alkuunpanijalleen, Jehova Jumalalle.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 18, 19]

Norsun ”hiljainen ääni”

Eräänä kuumana iltapäivänä laajassa Amboselin kansallispuistossa Keniassa suuri norsulauma näyttää oleilevan kaikessa rauhassa omalla elinalueellaan tunkeilijoiden häiritsemättä. Ilma on kuitenkin täynnä ”norsujen puhetta”, joka vaihtelee matalataajuisista mörähtelyistä korkeataajuisiin törähdyksiin, karjaisuihin, mylvintään, ärjyntään ja tuhinaan. Jotkin kutsuhuudot sisältävät niin matalia ääniä, että ihmiskorva ei niitä kuule, mutta ne ovat samalla niin voimakkaita, että toinen norsu voi kuulla ne monen kilometrin päähän.

Eläinten käyttäytymisen asiantuntijat ihmettelevät edelleen niitä monimutkaisia tapoja, joilla norsut välittävät tärkeitä viestejä. Joyce Poole on tutkinut 20 vuoden ajan afrikannorsujen viestintää. Hän on tullut siihen tulokseen, että nämä tavoitelluista syöksyhampaistaan tunnetut luontokappaleet ilmaisevat tunteita, joita havaitaan vain harvoilla eläimillä. ”Kun seuraa norsujen ainutlaatuista käytöstä niiden perheen tai ryhmän jäsenten välisen tervehtimisseremonian aikana – – [tai] uuden perheenjäsenen syntyessä – – on vaikea olla kuvittelematta niiden ilmaisevan voimakkaita tunteita, jotka voitaisiin parhaiten kuvailla sanoilla ilo, onnellisuus, rakkaus, ystävyys, riehakkuus, huvittuneisuus, mielihyvä, sääli, helpottuneisuus ja kunnioitus”, sanoo Poole.

Kun norsut tapaavat toisensa pitkän eron jälkeen, niiden tervehtimisestä tulee hurjaa mekastusta, kun ryhmän jäsenet syöksyvät toisiaan vastaan päät pystyssä ja korvat taitoksilla ja heiluen. Toisinaan norsu panee jopa kärsänsä toisen suuhun. Tervehtiminen näyttää tuottavan norsuille syvää iloa, aivan kuin ne sanoisivat toisilleen: ”Vau! Onpa ihana olla jälleen yhdessä!” Tällaiset siteet vahvistavat niiden yhteenkuuluvuutta, joka on erittäin tärkeä niiden elossa säilymisen kannalta.

Norsuilla tuntuu olevan myös huumorintajua. Poole kertoo nähneensä, miten norsujen suu vetäytyi ”hymyyn” ja miten ne ikään kuin huvittuneina nyökyttelivät päätään. Hän aloitti kerran leikin, johon norsut yhtyivät, ja ne käyttäytyivät 15 minuutin ajan aivan päättömästi. Kaksi vuotta myöhemmin jotkin leikkiin osallistuneista yksilöistä näyttivät ”hymyilevän” hänelle jälleen; ehkä ne muistivat hänen olleen leikissä mukana. Norsut sekä viihdyttävät toisiaan leikeillä että matkivat ääniä. Erään tutkimusprojektin aikana Poole kuuli äänen, joka oli erilainen kuin norsujen tavalliset kutsuhuudot. Ääntä analysoitaessa arveltiin, että norsut matkivat ohi ajavien kuorma-autojen ääntä – ilmeisesti pelkästään huvikseen! Ikään kuin norsut etsisivät tilaisuuksia innostua milloin milläkin tekosyyllä.

On puhuttu paljon siitä, miten norsut näyttävät surevan, kun jotakuta niiden perheenjäsentä kohtaa onnettomuus. Poole tarkkaili kerran erästä naarasta, joka vartioi kuolleena syntynyttä poikastaan kolme päivää. Hän kuvailee norsua seuraavasti: ”[Sen] naamanilmeet – – [olivat] samanlaiset kuin murheen murtaman, masentuneen ihmisen: sen pää oli painuksissa, korvat roikkuivat alhaalla ja suupielet olivat alaspäin.”

Ne jotka tappavat norsuja norsunluun takia, eivät ajattele sitä ”psykologista traumaa”, joka orvoille poikasille jää, kun ne ovat saattaneet nähdä emonsa tappamisen. Tällaiset pienokaiset viettävät ensimmäiset päivät eläinten orpokodissa yrittäen päästä surunsa yli. Eräs eläintenhoitaja kertoi kuulleensa orpojen ”huutavan” aamuisin. Jälkivaikutuksia voidaan havaita vielä useiden vuosien kuluttua emon kuolemasta. Poole arvelee norsujen tajuavan ihmisen vaikuttavan sen kärsimyksiin. Odotamme innokkaasti aikaa, jolloin ihmiset ja eläimet elävät rauhassa toistensa kanssa (Jesaja 11:6–9).

[Kuva s. 16, 17]

Kapinsuulat tervehtivät toisiaan

[Kuva s. 17]

Juovikasgnu tanssii eriskummallista tanssiaan hämmentääkseen vihollista

[Kuva s. 17]

Hyeenan pahamaineinen ”nauru”

[Lähdemerkintä]

© Joe McDonald

[Kuva s. 18]

Mehiläisen tanssi