Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Nuorten masennus. Olin kovin onnellinen saadessani Herätkää!-lehden, jossa oli kirjoitussarja ”Apua masentuneille nuorille” (8.9.2001). Olen taistellut tätä sairautta vastaan monia vuosia. Paljon kiitoksia, että ojensitte auttavan käden vaikeana aikana.

L. D., Ranska

Olen sairaanhoitajana lastenosastolla. Monet aliarvioivat masennuksen laajuutta, mutta te ette tee niin. Olen tilannut tätä irtonumeroa sata kappaletta. Aion levittää ne kaikille tämän alueen lastenlääkäreille ja mielenterveysalan työntekijöille.

B. P., Yhdysvallat

Minulla on joitakuita sukulaisia, joilla on todettu masennusta tai maanis-depressiivistä mielisairautta. Tällaisten ongelmien luokitteleminen sairauksiksi eikä heikkouksiksi edistää suuresti sitä, että monet, jotka ovat menettäneet omanarvontuntonsa, saavat sen takaisin. Esittämänne ehdotukset auttavat meitä kaikkia olemaan myötätuntoisia ja antamaan tukea.

C. M., Kanada

Heti kun sain käsiini tämän lehden, aloin lukea sitä. Itkin ilosta sen vuoksi, että nuoret ovat lähellä sydäntänne ja että varasitte 12 sivua tämän aiheen käsittelyyn. Paljon kiitoksia!

M. M., Itävalta

Tämä kirjoitus todella auttoi minua rauhoittumaan ja saamaan tyynen sydämen. Sain myös tietää, etten ole ainoa, jolla on tämä sairaus. Rukoilen, että Jehova lohduttaa ja auttaa kaikkia niitä, jotka sairastavat depressiota.

Y. T., Japani

Aion pitää näitä irtonumeroita saatavilla koko ajan. Lehden sisältö on juuri sitä, mitä nuoremme tarvitsevat, ja uskon sen auttavan monia heistä ja heidän vanhemmistaan käymään läpi sen, mitä aivan oikein nimititte sairaudeksi. Aineisto tulee todennäköisesti pelastamaan henkiä.

R. F., Yhdysvallat

Tunsin saaneeni lohtua siitä, ettei tämä tunneperäinen tuska johdu mistään hengellisestä vajavuudesta. Tunsin sydämessäni huojennusta, ja itkin lukiessani, että ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän” (Psalmit 34:18).

A. I., Japani

Olen 16-vuotias, ja minulla on ollut toistuvia masennuskausia vuosien ajan. Tämä lehti oli juuri sitä, mitä tarvitsin! Sain näistä kirjoituksista tarvitsemiani neuvoja.

L. B., Australia

Podin teini-ikäisenä masennusta, enkä kertonut koskaan vanhemmilleni enkä kenellekään muullekaan, että halusin tappaa itseni. Se oli vakava virhe. On tärkeää saada apua silloin, kun on masentunut. Kiitos, että osoititte välittävänne nuorista ja olevanne heistä kiinnostuneita.

S. G. C., Yhdysvallat

Teräs. Työskentelen terästeollisuuden palveluksessa, ja tarjosin kirjoitusta ”Lujuus yhdistyneenä herkkyyteen” (8.9.2001) tekniselle johtajalleni. Hän sanoi, että vaikka kirjoituksessa käsitellään mutkikasta aihetta, se on silti selvä ja täsmällinen eikä sisällä liikaa teknisiä termejä. Tällaisten kirjoitusten ansiosta pystymme auttamaan toisia tutustumaan Herätkää!-lehteen.

G. B., Italia

Koska olen juuri lopettanut ammatilliset opintoni metallien testaajana, en ollut oikein innostunut lukemaan kirjoitusta teräksen valmistamisesta. Mutta olin vallan ihastunut siihen tapaan, jolla käsittelitte tätä laajaa ja äärimmäisen monimutkaista aihetta.

M. F., Saksa