Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Hyväksyykö Jumala sotimisen?

Hyväksyykö Jumala sotimisen?

Raamatun näkökanta

Hyväksyykö Jumala sotimisen?

KUINKA usein ovatkaan hallitsijat, kenraalit ja jopa papit joko julistaneet sodan tai kannattaneet sitä Jumalan nimessä! Vuonna 1095 lähti liikkeelle ensimmäinen ristiretki paavi Urbanus II:n siunauksella valloittamaan ”Pyhää kaupunkia” Jerusalemia takaisin kristikunnan haltuun. Mutta ennen kuin tuo tavoite saavutettiin, turkkilaiset, joiden into Allahin puolesta oli yhtä palava kuin valloittajien usko kolminaisuuteen, tuhosivat yhden ristiretkeläisjoukon.

Vuoden 1914 elokuussa muuan saksalainen nuorimies kirjoitti ensimmäisen maailmansodan aikaiselta leiriltään: ”Jos historiassa on mitään oikeudenmukaisuutta ja Jumalan ohjausta – mistä olen aivan varma – niin meidän täytyy voittaa.” Samassa kuussa tsaari Nikolai II lähetti Venäjän joukot Saksaa vastaan julistaen seuraavaa: ”Minä lähetän koko sielustani tervehdyksen urhoollisille joukoilleni ja jaloille liittolaisilleni. Jumala on meidän kanssamme!”

Tällä tavoin rohkaistuina miljoonat sotilaat ovat lähteneet rintamalle uskoen täysin siihen, että Jumala on heidän puolellaan. Monet ajattelevat, että Jumala sallii sotimisen vapauden hintana, ja tukevat käsitystään viittaamalla Raamatun heprealaisten kirjoitusten (yleisesti tunnettu Vanhana testamenttina) sotiin. Tulkitsevatko he Jumalan sanaa oikein?

Muinaisen Israelin sodat

Jehova Jumala määräsi, että Israelin piti sotia vapauttaakseen Luvatun maan turmeltuneista kanaanilaisista (3. Mooseksen kirja 18:1, 24–28; 5. Mooseksen kirja 20:16–18). Samoin kuin Jumala oli Nooan päivinä rangaissut pahantekijöitä vedenpaisumuksen välityksellä ja Sodoman ja Gomorran tapauksessa tulen avulla, hän käytti Israelin kansaa teloitusmiekkanaan (1. Mooseksen kirja 6:12, 17; 19:13, 24, 25).

Raamatun mukaan Israel kävi muitakin sotia Jumalan ohjauksessa, tavallisesti poistaakseen vihollisten aiheuttaman uhan. Kun kansa totteli Jehovaa, sen käymät sodat päättyivät suotuisasti (2. Mooseksen kirja 34:24; 2. Samuelin kirja 5:17–25). Mutta jos Israel uskalsi ryhtyä sotaan vastoin Jumalan neuvoa, seurauksena oli tavallisesti tuho. Harkitsehan kuningas Jerobeamin tapausta. Hän jätti huomiotta suoran profeetallisen varoituksen ja lähetti valtavan armeijansa käymään sisällissotaa Juudaa vastaan. Kun verilöyly lopulta päättyi, 500000 Jerobeamin sotilasta oli kuollut (2. Aikakirja 13:12–18). Jopa uskollinen kuningas Josia lähti kerran käymään sotaa, jota hänen ei olisi pitänyt käydä. Hätiköity päätös maksoi hänelle hänen henkensä (2. Aikakirja 35:20–24).

Mitä nämä tapahtumat osoittavat? Sen, että muinaisessa Israelissa sotaa koskevan päätöksen tekeminen kuului Jumalalle (5. Mooseksen kirja 32:35, 43). Hän pani kansansa taistelemaan aina jotakin tiettyä tarkoitusta varten. Nämä tarkoitukset ovat kuitenkin kauan sitten toteutuneet. Lisäksi Jehova ennusti, että ne, jotka palvelevat häntä ”päivien lopulla”, ’takovat miekkansa auranvantaiksi’ eivätkä ’enää opettele sotaa’ (Jesaja 2:2–4). Raamatulliset sodat eivät siis selvästikään anna oikeutusta nykyajan taisteluille, joista yhtäkään ei käydä Jumalan ohjauksessa tai hänen käskystään.

Kristuksen opetuksen vaikutus

Ollessaan maan päällä Jeesus osoitti, miten viha voidaan korvata epäitsekkäällä rakkaudella, ja kehotti: ”[Rakastakaa] toisianne niin kuin minä olen rakastanut teitä.” (Johannes 15:12.) Lisäksi hän sanoi: ”Onnellisia ovat rauhantekijät.” (Matteus 5:9.) ’Rauhantekijäksi’ käännettyyn kreikkalaiseen sanaan sisältyy ajatus siitä, että ihminen työskentelee aktiivisesti edistääkseen rauhaa ja myönteistä suhtautumista toisiin.

Kun Jeesus pidätettiin, apostoli Pietari yritti puolustaa häntä tappavalla aseella. Mutta Jumalan poika nuhteli häntä sanoen: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:52.) Miten ensimmäisen vuosisadan kristityt sovelsivat noita sanoja? Pane merkille seuraavat lainaukset.

”Kaiken saatavissa olevan tiedon huolellinen tutkiminen osoittaa, että Marcus Aureliuksen aikaan mennessä [v. 121–180] ei yhdestäkään kristitystä tullut sotilasta, eikä yksikään sotilas kristityksi tultuaan jäänyt sotapalvelukseen.” (The Rise of Christianity.)

”[Varhais]kristittyjen käytös poikkesi suuresti roomalaisten käytöksestä. – – Koska Kristus oli saarnannut rauhaa, he kieltäytyivät ryhtymästä sotilaiksi.” (Our World Through the Ages.)

Koska Kristuksen opetuslapset kieltäytyivät palvelemasta keisarin legioonissa, roomalaiset surmasivat monia heistä. Miksi kristityt pitivät kiinni näin epäsuositusta kannasta? Koska Jeesus opetti heitä olemaan rauhantekijöitä.

Nykyajan sodankäynti

Kuvittelehan, kuinka hirveää olisi, jos Kristuksen seuraajien pitäisi sotia vastakkaisissa armeijoissa ja yrittää tappaa toisiaan. Se olisi vastoin kristillisiä periaatteita. Tosiaan, ne jotka tottelevat Raamatun Jumalaa, eivät vahingoittaisi ketään – eivät edes vihollisiaan (Matteus 5:43–45). *

Jumala ei selvästikään anna siunaustaan nykyiselle ihmisten väliselle sodankäynnille. Rauhantekijöinä tosi kristityt puoltavat sitä rauhaa, joka tulee vallitsemaan kaikkialla maailmassa Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa.

[Alaviite]

^ kpl 17 Raamattu mainitsee ”Har-Magedonin”, jota kutsutaan myös ”Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodaksi”. Tämä ei viittaa ihmisten sotaan vaan Jumalan valikoivaan pahojen tuhoamiseen. Näin ollen Har-Magedonin ei voida ajatella oikeuttavan nykyisiä ihmisten välisiä konflikteja eikä sen perusteella voida olettaa, että Jumala hyväksyisi ne. (Ilmestys 16:14, 16; 21:8.)

[Kuva s. 20]

Espanjan kenraali Francisco Franco kuvassa useiden katolisten pappien kanssa

[Lähdemerkintä]

U.S. National Archives photo

[Kuva s. 21]

Ortodoksipappeja siunaamassa Kosovoon lähteviä sotilaita 11. kesäkuuta 1999

[Lähdemerkintä]

AP Photo/Giorgos Nissiotis