Ainutlaatuinen luonnonsuojelualue Välimeren seudulla

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ESPANJASTA

 VÄLIMERTA ympäröivät maat ovat tuhansien vuosien ajan hakanneet metsiään, ylilaiduntaneet alueitaan ja metsästäneet jotkin eläimet sukupuuton partaalle. Jäljellä on enää harvoja pilaantumattomia seutuja. Eräs pieni alue Espanjassa on kuitenkin eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta säilynyt lähes koskemattomana. Sen nimi on Monfragüe, joka tarkoittaa ’rosoista vuorta’.

Tämän maankolkan syrjäisyys ei yksinään olisi riittänyt suojelemaan sitä. Onneksi lähiseudun asukkaat harjoittivat karjanhoitoa tavalla, joka osoittautui korvaamattoman arvokkaaksi sen säilyttämisessä, mitä vielä oli jäljellä Välimeren alueen kukkuloita peittäneistä valtavista metsistä. Tätä metsämaata sanottiin dehesaksi eli ’metsälaitumeksi’.

Ekologista karjanhoitoa

Satoja vuosia sitten Extremaduran (alue jolla Monfragüe sijaitsee Espanjassa) karjankasvattajat oivalsivat, että paikalliset ainavihannat tammimetsät tarjosivat tärkeää suojaa ja ravintoa heidän laumoilleen. * Niinpä he eivät raivanneet metsää kokonaan laidunmaiksi, vaan ainoastaan harvensivat sitä sopivasti ja oksivat puita tuuhentaakseen niitä. Ruoho viheriöi jyhkeiden tammien siimeksessä, ja runsaasta tammenterhosadosta naudat ja siat saivat hyvää ravintoa. Kun olennainen osa alkuperäisestä puustosta jäi ennalleen näillä dehesa-laitumilla, myös monet paikalliset eläinlajit säilyivät.

Dehesan läpi kulkee kaksi jokea, Tajo ja Tiétar, jotka virtaavat rotkomaisissa laaksoissa ja yhtyvät lopulta toisiinsa Monfragüevuoren huipun alapuolella. Vuonna 1979 tästä karusta jokiseudusta, jolla alkuperäinen Välimeren alueen metsä on säilynyt paremmin kuin missään muualla, tehtiin luonnonsuojelualue. Perusteena oli se, että Monfragüe luetaan nykyään Välimeren alueen ekosysteemiä edustavista alueista parhaiten säilyneiden joukkoon.

Raamatun lintuja

Luonnonpuisto on suhteellisen pieni, mutta se tarjoaa suojan geneteille, saksanhirville, villisioille ja omissa oloissaan viihtyvälle espanjanilvekselle, joka on Euroopan uhanalaisimpia nisäkkäitä. Koska suurin osa alueen eläimistä liikkuu öisin, puistossa  päiväsaikaan käyvät ihmiset näkevät paljon todennäköisemmin mahtavia petolintuja, joita siellä on runsaasti. Useimmat niistä ovat myös Raamatun maille tyypillisiä lintuja.

Matkustellessaan Palestiinassa 1800-luvun puolivälissä luonnontieteilijä H. B. Tristram pani merkille, että lähes joka paikassa taivaalla kaarteli hanhikorppikotkia. Samaa voitaisiin sanoa Monfragüesta, missä niitä pesii 400 paria Tajon ja Tiétarin reunamien kalliorinteillä. Päivän päättyessä kymmenet korppikotkat lentelevät yhdyskunnan pesien yläpuolella piirtyen valtavina siluetteina iltataivasta vasten. *

Valkoiset kattohaikarat rakentavat pesänsä vanhoihin rakennuksiin monissa osissa Eurooppaa, ja niitä pesii edelleen tammissa Monfragüen alueella, missä ne viihtyvät hyvin (Psalmit 104:17). Samoissa nousevissa ilmavirtauksissa liitelevät myös keisari- ja maakotkat ja ’katselevat kauas etäisyyteen’ etsiessään kärsivällisesti saalista (Job 39:27–29).

Kotkia nopealiikkeisempiä ja runsaslukuisempia ovat isohaarahaukat, joiden määrä paisuu kesäkuukausina. Myös tarkkasilmäiset haarahaukat valvovat hellittämättä puiston jokia ja tähystävät kaloja voidakseen napata niitä vedestä (Job 28:7).

Toiset petolinnut, kuten huuhkaja ja tornipöllö, lähtevät lentoon pimeän tultua. Huuhkaja pesii Monfragüen yksinäisillä kallionkielekkeillä, samantyyppisessä ympäristössä kuin ovat muinaisen Babylonin autiot rauniot, joihin profeetta Jesaja ennusti huuhkajan tekevän pesänsä (Jesaja 13:21).

Alueen suojelu ja hoito

Puiston väripilkkuja ovat varsinkin keväisin luonnonkukat. Kistussukuun kuuluvan Cistus ladaniferin herkät, valkoiset kukat sekä ranskanlaventelimättäät peittävät puuttomat rinteet miltei kokonaan. Kesän lähestyessä vihreitä laitumia täplittävät kaikkialla kirkkaanpunaiset unikot.

Puiston työntekijöiden tärkeimpänä tehtävänä on suojella tätä arvokasta elinympäristöä. Sitä varten alueelle istutetaan alkuperäisiä puulajeja muualta tuotujen mäntyjen ja eukalyptuspuiden tilalle, jotka eivät ole suotuisia puiston eläimistölle. Lisäksi alueen dehesa-laitumia suojellaan yhteistyössä paikallisten karjankasvattajien kanssa, joita kannustetaan istuttamaan uusia tammia aina tarpeen vaatiessa. Näillä toimilla voidaan toivottavasti varmistaa se, että tämä ainutlaatuinen, suojaisa pala Välimeren luontoa säilyy.

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 16, 17]

Vasemmalta oikealle: karjaa metsälaitumella, genetti ja saksanhirvi

[Kuva s. 18]

Munkkikorppikotka

[Kuva s. 18]

Huuhkaja

[Kuva s. 18]

Maakotka

[Lähdemerkintä]

Kuvat: GREFA