Heinä – muutakin kuin eläinten ravintoa

MONILLE heinästä tulee mieleen pelto, josta saadaan ravintoa eläimille, tai niitty, jolle lehmät lasketaan syömään. Joillekuille se palauttaa mieleen lapsuuden kesät: heinänteon ja heinäkuormat. Sanalla heinä on kuitenkin paljon laajempi merkitys.

Jos asut kaupungissa korkeassa kerrostalossa, sinusta voi tuntua, ettei heinistä puhuminen kosketa kovinkaan läheltä sinun elämääsi. Lähes jokainen meistä kuitenkin joutuu päivittäin tekemisiin jonkinlaisten heinäkasvien ja niistä valmistettujen tuotteiden kanssa. Tarkastellaanpa näitä vaatimattomia kasveja ja niiden käyttöä lähemmin.

Heinäkasvin tuntomerkkejä

Kasvitieteessä heinäkasveja ovat Gramineae- eli Poaceae-heimon kasvit, mutta yleiskielessä sanalla heinä voidaan tarkoittaa myös muita samannäköisiä ruohokasveja tai kasvilaadusta riippumatta rehuksi tarkoitettuja heinä- ja ruohokasveja. Mistä sitten varsinaisen heinäkasvin voi tunnistaa? Useimmilla niistä on joitakin yhteisiä tuntomerkkejä. Ota käteesi kasvi, jota arvelet heinäkasviksi.

Onko sen varsi lieriömäinen ja ontto, ja onko siinä solmuiksi kutsuttuja nivelkohtia? Ovatko sen lehtilavat pitkät, litteät ja kapeat, kulkevatko suonet niissä rinnakkain, ja lähtevätkö ne vartta ympäröivästä lehtitupesta? Ovatko lehdet peräkkäin varren vastakkaisilla puolilla siten, että muodostuu kaksi pystysuoraa riviä? Onko kasvilla yhden haaroittuneen pääjuuren sijasta rihmamainen juuristo? Ovatko kukat, jos niitä näkyy laisinkaan, huomiota herättämättömiä ja pieniä, ja muodostavatko ne tähkän, tertun tai röyhyn? Jos vastaukset ovat myönteisiä, kasvi kuuluu luultavasti heinäkasveihin.

Vaikka heinäkasvien ulkoisissa piirteissä on paljon yhtäläisyyksiä, niiden heimossa esiintyy hämmästyttävän paljon vaihtelua; lajeja on 8000–10000. Ne voivat olla vain kahden senttimetrin pituisia, tai ne voivat olla 40-metrisiä bambuja. Heinät muodostavat merkittävän osan maapallon kasvipeitteestä. Eikä ihme, sillä ne ovat maapallon sopeutumiskykyisimpiä kasveja: niitä kasvaa napaseuduilla, aavikoilla, trooppisissa sademetsissä ja tuulisilla vuorenrinteillä. Heinät ovat vallitsevia kasveja kokonaisilla kasvillisuusalueilla, esimerkiksi aroilla, kuten pampoilla ja preerioilla, sekä savanneilla.

Yksi heinälajien menestymisen avaimista on kestävyys. Toisin kuin monet muut kasvit heinä ei kasva pituutta kärjestä vaan solmujen yläpuolelta. Uusia versoja voi lähteä joko maan pinnalla tai maan alla vaakasuoraan kasvavista  varsista. Kun siis ruohonleikkurin terät tai lehmän hampaat leikkaavat kasvin kärjen pois, heinäkasvit jatkavat kasvuaan, mutta monilla muilla kasveilla kasvu pysähtyy. Siksi säännöllinen ruohonleikkuu suosii nurmikkoheinää muiden kasvien kustannuksella ja voi tehdä nurmikosta tiheän ja kauniin.

Lisäksi jos tuuli painaa heinän lakoon tai se poljetaan maahan, useimmat heinät kykenevät suoristamaan itsensä kasvamalla nopeammin siltä puolelta, joka on maata vasten. Näistä syistä heinät toipuvat nopeasti, kun ne ovat vahingoittuneet, ja ovat siksi muihin kasveihin nähden edullisemmassa asemassa taistellessaan auringonvalosta. Voimme olla iloisia siitä, että heinät ovat näin kestäviä, sillä me olemme riippuvaisia niistä.

Monipuolinen kasvi

Heinät eivät ole vain runsaslukuisin vaan myös tärkein kukkivien kasvien heimo. Muuan kasvitieteilijä sanoi, että heinäkasvit ovat ravintomme perusta. Ne  ovat kuin ”ihmiskuntaa nälänhädältä suojeleva pato”. Yritä muistella, mitä olet syönyt tänään. Söitkö aamiaiseksi riisi- tai kaurapuuroa? Siinä tapauksessa söit heinäkasvien siemeniä. Tai ehkä söit sämpylän tai jotain muuta leipää. Siihen käytetty jauho oli tehty heinäkasvin siemenistä; vehnä, ruis, ohra ja muut viljat ovat kaikki heinäkasveja. Maissihiutaleetkaan eivät tee poikkeusta. Maissikin on – arvasit oikein – heinäkasvi. Laitoitko sokeria teehesi tai kahviisi? Yli puolet kaikesta sokerista tehdään sokeriruo’osta, joka niin ikään on heinäkasvi. Jossain mielessä jopa maitoa ja juustoa voidaan pitää käsiteltynä heinänä, sillä sitähän lehmät, lampaat ja vuohet tavallisesti syövät.

Entä lounas? Pasta ja pitsapohja tehdään vehnäjauhosta. Kanoille ja muulle siipikarjalle syötetään usein jyviä. Nautakarjalle syötetään erilaisia heiniä. Niinpä munat, linnunliha ja pihvit, joita syömme, ovat seurausta siitä, että eläinten aineenvaihdunta on käsitellyt heinää. Heinää voi jopa juoda. Heinäkasveista valmistetaan maidon lisäksi monia suosittuja alkoholijuomia, esimerkiksi olutta, viskiä, rommia, sakea, kvassia ja useimpia vodkalaatuja.

Älä pane pahaksesi, vaikkei lempiruokaasi mainittukaan. On mahdotonta mainita kaikkia heinäkasveista valmistettuja ruokia. Joidenkin arvioiden mukaan yli puolet kautta maailman syödyistä kaloreista saadaan heinäkasveista. Eikä ihme, sillä heinien peitossa on 70 prosenttia kaikesta viljelyalasta!

Heinät soveltuvat muuhunkin kuin ravinnoksi. Jos talon seinät on tehty savesta ja oljista, juuri nuo heinät antavat seinille tarvittavan lujuuden. Monissa osissa maailmaa talon katto tehdään oljista. Kaakkois-Aasiassa tehdään bambusta telineitä, putkia, huonekaluja, seiniä ja paljon muuta. Heinäkasveista punotaan mattoja ja koreja, ja niistä saadaan raaka-ainetta liimaan ja paperiin. Ei myöskään pidä unohtaa vaatteita. Useimmat eläimet, joista saamme villaa ja nahkaa, syövät heinäkasveja. Heinäkasvilajista Arundo donax valmistetaan puupuhaltimien, esimerkiksi klarinetin, ruokolehti. Tähän tarkoitukseen ei ole löydetty toista yhtä hyvää materiaalia.

Heinät peittävät ja kaunistavat suurta osaa maapallosta. Eikö vihreä niitty tai hyvin hoidettu nurmikko olekin kaunis, rauhoittava näky? Ja koska heinistä koostuvaa vihreää kasvillisuutta on valtava määrä, ne myös tuottavat merkittävän määrän happea. Lisäksi niiden ohuet juuret suojelevat maaperää eroosiolta. Kun pidämme mielessämme heinäkasvien monipuolisuuden, ei ole yllättävää saada tietää, että heinäkasvien käytöllä ja viljelyllä on pitkä historia.

Heinäkasvien historia

Ensimmäinen viittaus heinäkasveihin löytyy Raamatun luomiskertomuksesta. Jumala sanoi kolmantena luomispäivänä: ”Versokoon maa ruohoa.” (1. Mooseksen kirja 1:11.) Kaikki suuret kulttuurit ovat olleet riippuvaisia yhdestä tai useammasta heinäkasvista. Esimerkiksi egyptiläiset, kreikkalaiset ja roomalaiset söivät perusravintonaan vehnää ja ohraa, kiinalaiset hirssiä ja riisiä, Indus-kulttuurin kansat vehnää, ohraa ja hirssiä sekä mayat, atsteekit ja inkat maissia. Ja mongolien ratsuväen hevosille saatiin rehuksi tuiki tarpeellista heinää loputtomilta aroilta. Heinäkasveilla on tosiaan ollut aina suuri merkitys ihmiskunnalle.

Kun seuraavan kerran näet lainehtivan viljapellon, vehreän niityn tai vain vaatimattomia ruohonkorsia jalkakäytävän kivien välissä, voisit ehkä pysähtyä ajattelemaan tätä hämmästyttävää ja hyvin monipuolista kasviheimoa. Ehkä se saa sinut kiittämään näiden kasvien Suurta Suunnittelijaa, Jehova Jumalaa, kuten psalmista teki laulaessaan: ”Oi Jehova, Jumalani, sinä olet osoittautunut hyvin suureksi. – – Hän panee vihreän ruohon nousemaan esiin eläimiä varten ja kasvillisuuden ihmiskunnan palvelukseen tuottamaan ravintoa maasta – –. Ylistäkää Jahia!” (Psalmit 104:1, 14, 31–35.)

[Kaavio/Kuvat s. 16, 17]

(Ks. painettu julkaisu)

Heinäkasvin rakenne

Heinien kukinnon päätyypit

Tähkä

Terttu

Röyhy

Rihmamainen juuristo

Lehtituppi

Lehti

Varsi

Solmu

 [Kuvat s. 18]

Söitkö tämänpäiväisen heinäannoksesi?

[Kuva s. 18]

Tai joitko heinää?

[Kuvat s. 18]

Nämäkin syövät heinää

[Kuva s. 18]

Siitä voidaan myös tehdä asumus