Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ainutlaatuisia villejä nautoja

Ainutlaatuisia villejä nautoja

Ainutlaatuisia villejä nautoja

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRITANNIASTA

CHILLINGHAMIN PUISTOSSA Northumberlandin kreivikunnassa Englannin ja Skotlannin rajalla elää pieni lauma villejä valkoisia nautoja. Joka vuosi ihmiset tulevat kaukaa katsomaan niitä. Miksi? Koska nämä eläimet ovat epätavallisia. Tänään olen vaimoni kanssa turistien joukossa.

Näiden nautojen arvellaan olleen Chillinghamissa 1200-luvulta asti, jolloin ne suljettiin ravinnon vuoksi aidalla noin 600 hehtaarin suuruiseen puistoon. Näillä poikkeuksellisilla eläimillä, jotka on nykyään rajattu 140 hehtaarin suuruiselle alueelle, on punaruskeat korvat, mustat jalat ja pilkullinen naama. Pilkut ilmaantuvat kahden vuoden iässä ja leviävät vähitellen niskan ja hartian alueelle.

Lauman ei tiedetä koskaan saaneen värillistä tai edes osittain värillistä jälkeläistä. Väitetään, että ne eivät ole risteytyneet minkään kesyn rodun kanssa, ja ne eroavat Chillinghamin puiston noin tuhannesta muusta naudasta, joita esiintyy pieninä laumoina eri puolilla Britanniaa ja Pohjois-Amerikkaa. Kokeet ovat osoittaneet, että tämän lauman veriryhmä on ainoa laatuaan Länsi-Euroopan nautojen joukossa.

Sonnien kaksi sarvea kasvavat eteenpäin ja ulospäin, kun taas naaraiden sarvet vinosti taaksepäin. Niiden kallon muoto ja sarvien kasvutapa on samanlainen kuin alkuhärillä, sukupuuttoon kuolleilla villihärillä, joita kuvataan muinaiseurooppalaisissa luolamaalauksissa. Jotkut asiantuntijat ajattelevat, että chillinghaminnaudat polveutuvat suoraan Britteinsaarilla kerran vaellelleista alkuhäristä, mutta niiden alkuperä on hämärän peitossa.

Lauman hierarkia

Lähdemme lauman vartijan mukana hänen nelipyörävetoisella autollaan tutustumaan lähemmin näihin eläimiin. Ajamme reipasta vauhtia alamäkeen epätasaista laidunmaata, ja yhtäkkiä lauma tulee näkyviin. Se on paennut aurinkoa pienen puurykelmän suojiin. Jotkin niistä katsovat meitä uteliaina nautojen tapaan. Muutama niistä löntystää automme luo ja hieroo suurikokoisia sarviaan sitä vasten.

Vartija osoittaa lauman johtajaa, niin sanottua kuningassonnia. Se on sonneista hyväkuntoisin ja vahvin. Kolmivuotisen ”hallituskautensa” aikana se siittää kaikki lehmille syntyvät vasikat. Näyttää siis siltä, että vain parhaat tarjolla olevat geenit siirtyvät vuosi vuodelta eteenpäin. Yhdenkään sonnin ei anneta paritella omien jälkeläistensä kanssa, eikä yksikään urospuolinen jälkeläinen ota isänsä paikkaa siittävänä sonnina.

Villit vaistot

Yhdessä vaiheessa näiden eläinten pääasiallisia vihollisia olivat sudet, jotka saalistivat lähinnä lauman heikkokuntoisia yksilöitä. Susia ei kuitenkaan ole ollut Britanniassa 1500-luvun jälkeen. Pelästyessään lauma voi toisinaan vauhkoontua, ja kun se lopulta pysähtyy, sonnit muodostavat vaistomaisesti suojaavan ympyrän, jonka keskellä lehmät ja vasikat ovat turvassa mahdolliselta saalistajalta.

Naudat ovat tosiaan villejä, joten niitä ei voida juuri hoitaa maataloudessa nykyään käytettävillä menetelmillä. Talvellakaan, jolloin ruohoa on vähän, ne eivät suostu syömään viljaa eivätkä rehuseoksia, vaan ainoastaan heiniä ja olkia. Vasikoiden syntymäpaino on hyvin pieni, joten poikimiseen liittyy joitakin ongelmia. Mutta kun lehmä joutuu vaikeuksiin, sen hyväksi ei voi tehdä mitään, koska eläinlääkäriä ei voi kutsua apuun. On sanottu, että jos ihminen koskee yhteen eläimistä, muut laumaan kuuluvat saattavat tappaa sen.

Lehmät poikivat erillään muusta laumasta ja pitävät vasikkansa kätkössä suunnilleen yhden viikon ajan. Sitten emo ja vasikka lähestyvät laumaa, ja kuningassonni tulee niitä vastaan ja johdattaa ne lauman luo. Seuraavaksi muut lehmät nuuhkivat ja tutkivat vasikkaa ennen kuin se kelpuutetaan laumaan. Kun se on kelpuutettu, se ei saa enempää erikoishuomiota.

Vuonna 1967 tuli suuri suu- ja sorkkatautiepidemia neljän kilometrin päähän Chillinghamin puistosta. Maa-alue eristettiin kiireesti, ja lauma pelastui. Jälkeenpäin päätettiin kaiken varalta perustaa pieni lauma Skotlantiin, jotta eläimet eivät pääsisi kuolemaan sukupuuttoon. Tässä tapauksessa ei ilmennyt hylkimisongelmaa, koska kaikki uuteen laumaan valitut eläimet siirrettiin yhdessä.

Pidimme tilaisuudesta tutustua chillinghaminnautoihin ja saada tietoa niiden historiasta. Ehkä sinullakin on jonain päivänä mahdollisuus käydä katsomassa näitä rauhallisessa ympäristössä eläviä epätavallisia eläimiä.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 27]

Courtesy Chillingham Wild Cattle Association

Loaned by courtesy of Lawrence Alderson