Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun orjuus päättyy!

Kun orjuus päättyy!

Kun orjuus päättyy!

VAPAUS! Harva sana vetoaa ihmissydämeen enemmän kuin tämä. Ihmiset ovat vapautta tavoitellessaan taistelleet ja kärsineet, eläneet ja kuolleet. Valitettavasti monet eivät kuitenkaan ole saaneet nähdä kovin paljon todellista edistymistä asiassa. Onko orjuuden loppumisesta toivoa – toivoa joka ei johtaisi turhautumiseen ja pettymykseen? Kyllä on.

Apostoli Paavali kirjoitti muistiin Jumalan lupauksen: ”Itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen.” (Roomalaisille 8:21.) Miten voimme varmistua siitä, että Jumala todella saa aikaan tällaisen ”loistoisan vapauden”? Yksi keino on tutkia, miten Jumala on historian varrella toiminut ihmiskunnan suhteen.

”Missä Jehovan henki on, siellä on vapaus”, sanotaan Raamatussa (2. Korinttilaisille 3:17). Jumalan henki eli vaikuttava voima on valtava. Hän on jo pitkään käyttänyt sitä vapauttaakseen ihmisiä monin tavoin. On hyvä pitää mielessä, että orjuutta on monenlaista. Käsittelimme edellä yhtä julmimmista orjuuden muodoista: vahvat orjuuttavat heikkoja pakolla ja väkivallalla. Tarkastelemme nyt eräitä muita muotoja.

Ihmisille voi kehittyä erilaisia riippuvuuksia, joista saattaa olla erittäin vaikeaa päästä vapaaksi. Myös valheet ja petokset voivat orjuuttaa, jos väärät opetukset kahlitsevat elämää. Orjuuden muodoista salakavalin vaikuttaa meihin jokaiseen, tiesimmepä sen tai emme, ja sen vaikutukset ovat kuolettavia. On kuitenkin korostettava, että vaikka käsittelemme tässä useita eri orjuuden muotoja samalla kertaa, emme missään nimessä aseta niitä samanarvoisiksi. Ne ovat keskenään hyvin erilaisia. Niitä kaikkia yhdistää silti tärkeä seikka: vapauden Jumala pitää huolen siitä, että kaikkien näiden orjuuden muotojen taakka nostetaan aikanaan pois ihmiskunnan harteilta.

Kun riippuvuudet orjuuttavat

Kirjassa When Luck Runs Out kuvaillaan pelihimoa: ”Häiriö, jossa ihmisellä on vastustamaton, hallitsematon tarve pelata rahapeliä. Tarve ei hellitä vaan voimistuu ja muuttuu yhä tärkeämmäksi – – kunnes se viimein täyttää koko elämän, jäytää sitä ja usein tuhoaa kaiken, mikä elämässä on merkityksellistä.” Kukaan ei tiedä, kuinka moni on pelihimon orja. Pelkästään Yhdysvalloissa heitä arvioidaan olevan kuutisen miljoonaa.

Riippuvuus alkoholista voi olla vähintään yhtä tuhoisaa, ja monin paikoin se on yleisempää. Eräässä suuressa maassa jopa puolet täysi-ikäisistä miehistä on jonkinasteisia alkoholisteja. Ricardosta tuli alkoholisti 20 vuotta sitten, ja hän kertoo, mitä tämä riippuvuus merkitsee käytännössä: ”Siitä lähtien, kun silmät aukeavat aamulla, ruumis huutaa alkoholia – hermojen rauhoittamiseen, ongelmien unohtamiseen tai vain elämässä tarvittavan itseluottamuksen antamiseen. Juomisesta tulee pakkomielle, ja silti sitä yrittää vakuuttaa itsensä ja muut siitä, että oma käytös on ihan normaalia.”

Alkoholi ei ole ainoa riippuvuutta aiheuttava aine, joka orjuuttaa ihmisiä. Kautta maailman miljoonat ihmiset käyttävät huumeita. Lisäksi noin 1,1 miljardia ihmistä käyttää tupakkaa, joka sisältää erästä kaikkein voimakkaimmin riippuvuutta aiheuttavaa ainetta. Monet haluaisivat lopettaa tupakoinnin mutta eivät kykene. Onko Jehova pystynyt vapauttamaan ihmisiä näistä voimakkaista orjuuden muodoista? *

Ajatellaanpa Ricardon tapausta. Hän kertoo: ”Noin kymmenen vuotta sitten tajusin, että alkoholi hallitsi elämääni. Se vaikutti haitallisesti avioliittooni, työhöni ja perheeseeni, ja tiesin, etten koskaan saisi ratkaistua ongelmiani, ellen pääsisi siitä eroon. Opin raamatuntutkistelussa, että juomari köyhtyy sekä kirjaimellisesti että hengellisesti (Sananlaskut 23:20, 21). Halusin saada hyvän suhteen Jumalaan, ja kun rukoilin häneltä vilpittömästi apua, pystyin olemaan rehellinen itselleni. Eräs mies tutki kanssani Raamattua ja oli verraton ystävä. Kun repsahdin, hän ei menettänyt toivoaan vaan osoitti kärsivällisesti ja lujasti, miten Jumala odottaa tosi kristittyjen käyttäytyvän.”

Nykyään Ricardo tuntee olevansa vapaa vanhan tapansa orjuudesta, ainakin entiseen verrattuna. Hän tunnustaa avoimesti sortuneensa alussa juomaan silloin tällöin. ”Mutta repsahduksista huolimatta haluni palvella Jehovaa uskollisesti sekä vaimoni ja toisten kristittyjen tuki ovat auttaneet minua pääsemään tilanteen herraksi”, hän kertoo. ”Odotan kovasti Jumalan lupaamaa aikaa, jolloin ’kukaan ei sano: ”Olen sairas”’ ja alkoholismi kuuluu menneisyyteen. Siihen asti jatkan päivittäistä kamppailua antaakseni ruumiini ’eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi’.” (Jesaja 33:24; Roomalaisille 12:1.)

Tuhannet ihmiset ympäri maailman ovat omakohtaisesti kokeneet Jumalan avun, kun he ovat pyrkineet vapautumaan erilaisista riippuvuuksista. Heillä itsellään on kieltämättä ollut huomattava osa siinä, että heistä tuli tapansa orjia, kun he esimerkiksi antoivat periksi painostukselle tai kiusauksille. He ovat kuitenkin huomanneet, että Jehova on hyvin kärsivällinen vapauttaessaan ihmisiä. Hän on valmis auttamaan ja vahvistamaan kaikkia, jotka todella haluavat palvella häntä.

”Totuus vapauttaa teidät”

Entä valheiden ja petosten synnyttämä orjuus? Jeesus Kristus vakuuttaa, että niistä on mahdollista vapautua. ”Jos te pysytte minun sanassani”, hän sanoi, ”niin te olette todella minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus vapauttaa teidät.” (Johannes 8:31, 32.) Monet hänen kuulijoistaan olivat fariseusten ankarien perinteiden orjuuttamia. Jeesus sanoi aikansa uskonnollisista johtajista: ”He sitovat kokoon raskaita kuormia ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.” (Matteus 23:4.) Jeesuksen opetukset vapauttivat ihmisiä tästä orjuudesta. Hän paljasti uskonnolliset valheet ja osoitti jopa niiden lähteen (Johannes 8:44). Hän myös antoi valheiden tilalle totuuden kertoessaan selvästi, millaisia kohtuullisia odotuksia Jumalalla on ihmisten suhteen. (Matteus 11:28–30.)

Jeesuksen opetuslasten tavoin tuhannet ihmiset havaitsevat nykyään, että Jumalan avulla he voivat murtautua vapaiksi uskonnollisista valheista ja turhista perinteistä, jotka ovat orjuuttaneet heitä. Opittuaan tuntemaan Raamatun virkistävät totuudet heidän ei tarvitse enää pelätä kuolleita eikä ikuista kidutusta palavassa helvetissä. He ovat vapaita myös painostuksesta maksaa uskonnollisista palveluista kovalla työllä hankitulla rahalla papeille, jotka väittävät edustavansa Kristusta – joka sanoi: ”Ilmaiseksi olette saaneet, ilmaiseksi antakaa.” (Matteus 10:8.) Lisäksi edessämme on vielä suurempi vapaus.

Salakavalinta orjuutta

Jeesus kuvaili seuraavasti salakavalaa orjuuden muotoa, joka mainittiin edellä ja joka vaikuttaa jokaiseen maan päällä elävään mieheen, naiseen ja lapseen: ”Totta totisesti minä sanon teille: jokainen synnin tekijä on synnin orja.” (Johannes 8:34.) Kukapa voisi väittää, ettei hän tee syntiä? Jopa apostoli Paavali myönsi: ”Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, sitä minä harjoitan.” (Roomalaisille 7:19.) Vaikkei kukaan voi vapauttaa itseään synnin kahleista, tilanne ei ole toivoton.

Jeesus vakuutti opetuslapsilleen: ”Jos siis Poika vapauttaa teidät, niin te tulette olemaan todella vapaita.” (Johannes 8:36.) Kun tämä lupaus täyttyy, vapaudumme kaikkein tuhoisimmasta orjuuden muodosta. Voidaksemme ymmärtää, miten se on mahdollista, meidän täytyy ensin tietää, miten alun alkaen jouduimme tähän tilaan.

Raamattu kertoo, että Jumala antoi ihmiselle vapaan tahdon, johon ei liittynyt taipumusta synnintekoon. Muuan itsekäs, näkymätön Jumalan henkipoika halusi kuitenkin valtaa ihmiskuntaan, tuottaisipa se ihmisille kuinka paljon kärsimystä tahansa. Päästäkseen tavoitteeseensa tämä kapinallinen enkeli, jota alettiin myöhemmin kutsua Saatana Panettelijaksi, käänsi ensimmäiset ihmiset Aadamin ja Eevan Jumalaa vastaan. Rikottuaan tahallaan Jumalan täsmällisiä ohjeita Aadamista tuli syntinen ja lisäksi hän jätti epätäydellisyyden ja kuoleman perinnöksi kaikille jälkeläisilleen (Roomalaisille 5:12). Lopulta Saatanasta tuli ”maailman hallitsija”, ja niin ’synti on hallinnut ihmiskuntaa kuninkaana kuoleman ohella’ (Johannes 12:31; Roomalaisille 5:21; Ilmestys 12:9).

Miten voimme vapautua? Jos meistä tulee Jeesuksen opetuslapsia, voimme hyötyä Kristuksen uhrikuolemasta, jonka välityksellä voidaan tehdä ”tyhjäksi se, jolla on kuoleman aiheuttamiskeinot, toisin sanoen Panettelija”, ja vapauttaa ”kaikki ne, jotka kuoleman pelosta olivat orjuuden alaisia koko elämänsä ajan” (Heprealaisille 2:14, 15). Tämä tarkoittaa vapautta synnin ja kuoleman orjuudesta! Eikö ajatus tunnukin vetoavalta?

Entä sitten orjuuden muoto, jota käsittelimme aluksi? Tuleeko ihmisten orjuuttaminen vasten heidän tahtoaan koskaan päättymään?

Varma perusta toivolle

Voimme luottaa siihen, että tuo vastenmielinen orjuuden muoto poistetaan. Jehova Jumala vastasi itse koko historian suurimmasta vapausmarssista. Saatat tuntea tuon historiallisen tapahtuman.

Israelin kansa oli orjana Egyptissä, missä he tekivät raskasta ruumiillista työtä ja heitä kohdeltiin julmasti. He huusivat Jumalalta apua, ja hän kuuli heitä suuressa armossaan ja ryhtyi toimiin. Jehova vaati Mooseksen ja Aaronin välityksellä Egyptin faraota vapauttamaan israelilaiset. Tuo ylpeä yksinvaltias kieltäytyi toistuvasti vielä senkin jälkeen, kun Jehova oli aiheuttanut maalle sarjan tuhoisia vitsauksia. Lopulta Jumala pani faraon polvilleen. Israelilaiset olivat vihdoinkin vapaita. (2. Mooseksen kirja 12:29–32.)

Tämä on vaikuttava kertomus. Herää kuitenkin kysymys, miksei Jumala ole tehnyt mitään vastaavaa nykyaikana. Miksei hän ole puuttunut ihmisten asioihin ja tehnyt orjuudesta loppua? Täytyy muistaa, että ”maailman hallitsijana” ei ole Jehova vaan Saatana. Jehova sallii tämän pahantahtoisen Vastustajan hallita rajallisen ajan Eedenissä herätettyjen kiistakysymysten vuoksi. Orjuus, sorto ja julmuus ovat vain tyypillisiä merkkejä Saatanan hallinnosta. Tällaisen vaikutuksen alaisuudessa on ihmishallinto epäonnistunut surkeasti. Raamattu tiivistää sen historian ytimekkäästi: ”Ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen.” (Saarnaaja 8:9.)

Kuinka pitkään tätä jatkuu? Raamatun mukaan elämme ”viimeisiä päiviä”, jolloin itsekkyys ja ahneus ovat voimissaan (2. Timoteukselle 3:1, 2). Tämä merkitsee, että pian Jumalan valtakunta, jota Jeesus opetti rukoilemaan, saa aikaan vanhurskaan yhteiskunnan, jossa orjuus on kielletty (Matteus 6:9, 10). Jumalan asettama Kuningas, Jeesus Kristus, ryhtyy toimiin hävittääkseen orjuuden tyystin, niin että viimeinenkin vihollinen, kuolema, tehdään tyhjäksi (1. Korinttilaisille 15:25, 26).

Kun tuo päivä lopulta koittaa, uskollinen ihmiskunta saa nähdä, että Jumalan kansan vapauttaminen Egyptin orjuudesta oli vain pieni ennakkovälähdys tuosta paljon suuremmasta vapautuksesta. Aikanaan ”itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta”. Vihdoinkin kaikki voivat nauttia täysin määrin ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta”. (Roomalaisille 8:21.)

[Alaviite]

^ kpl 9 Ensimmäisen vuosisadan suurissa roomalaisissa juhlissa oli ylensyönti yleistä. Siksi kristittyjä varoitettiin siitä, ettei ruoka tai mikään muu sellainen orjuuttaisi heitä (Roomalaisille 6:16; 1. Korinttilaisille 6:12, 13; Titukselle 2:3).

[Kuva s. 7]

Pelkästään Yhdysvalloissa on arviolta kuusi miljoonaa pelihimon orjaa

[Kuvat s. 7]

Sadat miljoonat ihmiset ovat huumeiden, alkoholin ja tupakan orjia

[Kuvat s. 8, 9]

Tuhannet ihmiset ovat Ricardon tavoin pystyneet Jumalan avulla murtautumaan vapaaksi riippuvuuksista

[Kuvat s. 10]

Aivan kuten vanhan ajan israelilaiset vapautettiin orjuudesta, Jumalan tosi palvojat kokevat pian vapautuksen mutta paljon suuremmassa mitassa