Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Pahoinpidellyt naiset. En osaa kuvailla, kuinka kiitollinen olen kirjoitussarjasta ”Apua pahoinpidellyille naisille” (8.11.2001). Olen perheväkivallan uhri, ja vaikka onnistuinkin ilmoittamaan viranomaisille, mitä minulle tapahtui, olin silti vakuuttunut siitä, ettei kukaan ymmärtäisi sitä tuskaa, ahdistusta ja syvää surua, jota en pystynyt lievittämään millään tavalla. Näissä kirjoituksissa kuvailtiin tunteeni tarkasti.

N. L., Italia

Heti kun sain suojapaperin pois ja katsoin kansilehteä, kyyneleet tulvahtivat silmiini. Taitoin lehden saman tien takaisin ja ajattelin, että siinä käsiteltiin sellaista osaa menneisyydestäni, josta halusin uskotella, ettei sitä ole koskaan ollutkaan. Rukoilin voimaa ottaa lehti jälleen esiin. Kuinka kiitollinen olenkaan, että tein sen! Kirjoitussarja auttoi minua tajuamaan, etten ole ainoa uhri. Pelkästään sanojen ”puolison pahoinpiteleminen on Jumalan silmissä vakava synti” lukeminen oli kuin öljyä haavoihin. Kiitoksia tällaisista lohduttavista kirjoituksista, jotka käsittelevät tosi elämän tilanteita.

D. G. M., Yhdysvallat

Olen kokenut saman kuin kirjoituksessa mainitut naiset. Minulla oli tapana ajatella, että mieheni käytös johtui alkoholista ja kasvuympäristöstä. Vaikka nuo tekijät voivat selittää tällaista käytöstä, minua lohdutti saada tietää, ettei väkivaltaista käytöstä voi puolustella. Toivon koko sydämestäni, että mieheni lukisi Raamattua ja tulisi tuntemaan Jehovan rakkauden.

S. I., Japani

Tällä kirjoitussarjalla oli erityinen vaikutus minuun, koska olen pahoinpidelty vaimo. Minusta tuntui siltä kuin olisin ollut Roxana. Oli suureksi avuksi saada tietää, että on olemassa ihmisiä, jotka ymmärtävät, miltä pahoinpidellystä vaimosta tuntuu. Opin näistä kirjoituksista, etten ole itse syypää mieheni asenteeseen. Ne auttoivat minua myös tajuamaan, että Jumala arvostaa minua, vaikka mieheni pitää minua arvottomana ja hyödyttömänä. Kiitos siitä, että julkaisitte näin hyödyllistä aineistoa. Mitkään rikkaudet eivät vedä sille vertoja!

B. L., Filippiinit

Olette onnistuneet ilmaisemaan sanoin kaiken sen tuskan ja turhautuneisuuden, jota minä en ole kyennyt ilmaisemaan. Tämä kirjoitussarja auttoi minua näkemään, että Jehova ymmärtää henkisen ja tunneperäisen ahdingon, jota tämä ongelma aiheuttaa. Kirjoittakaa edelleenkin tällaisia kirjoituksia, koska tästä ongelmasta täytyy puhua ja toisten täytyy oppia ymmärtämään sitä. Olen varma, että monet saavat näistä kirjoituksista samanlaista lohtua kuin minä.

K. E., Australia

Isäni oli äkkipikainen, ja suutun itse usein miehelleni. Joskus – tosiasiassa useinkin – lyön häntä. Mieheni on vahvempi kuin minä, joten en ole ajatellut todellisuudessa vahingoittavani häntä. Kun luin kirjoituksesta, että puolison pahoinpiteleminen on Jumalan silmissä vakava synti, olin järkyttynyt. Mieheni on nöyrä Jehovan palvelija. Haluan koko sydämestäni pyytää häneltä anteeksi. Olen kiitollinen Jehovalle Hänen antamastaan kurista.

T. I., Japani

Tämä lehti nosti kyyneleet silmiini. Aivan kuin olisin lukenut omaa kokemustani. Mutta mieheni on äskettäin alkanut tehdä kysymyksiä Raamatusta. Hän on käynyt joissakin kokouksissa valtakunnansalissa, ja nyt hän tutkii Raamattua. Voin sanoa samaa kuin Lourdes sivulla 11: ”Joskus minusta tuntuu, että näen unta!”

E. R., Yhdysvallat