Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pilvenpiirtäjiä nousee edelleen Aasiassa

Pilvenpiirtäjiä nousee edelleen Aasiassa

Pilvenpiirtäjiä nousee edelleen Aasiassa

”Parhaillaan on suunnitteilla kuusi pilvenpiirtäjää, jotka tulevat olemaan korkeampia kuin oli ylväs, 419-metrinen World Trade Center”, sanoo The Wall Street Journal -lehti. ”Ne kaikki ovat Aasiassa.” Lehti lisää, että ”20 vuotta kestänyt rakkaus ylväyteen ei näytä laantumisen merkkejä”.

Pilviä hipovat rakennukset tulevat koristamaan Kiinan, Korean ja Taiwanin kaupunkien siluettia. ”Halu kurkottaa kohti taivasta on juurtunut syvälle sisimpäämme”, sanoo Cesar Pelli, joka on suunnitellut maailman tätä nykyä korkeimmat rakennukset, Kuala Lumpurissa Malesiassa sijaitsevat Petronas Towersin kaksi tornia. ”Baabelin tornista lähtien on haluttu kohottaa maamerkki korkealle kohti taivasta.”

Insinöörit pyrkivät lisäämään turvallisuutta. Esimerkkinä tästä ovat ulkoilmassa olevat ”turvakerrokset” 10–12 kerroksen välein, lujempi ydin, ydintä ja ulkoisia pääpilareita yhdistävät tai rakennusta ympäröivät palkit sekä aiempaa useammat hätäpoistumisteinä palvelevat porraskäytävät, jotka levenevät rakennuksen alaosaa kohden, jotta niihin mahtuisi enemmän ihmisiä.

Tällä haavaa maailmassa on parisenkymmentä asuin- tai liikerakennusta, jotka ovat yli 300 metriä korkeita, ja yli puolet niistä on Aasiassa. ”Asiantuntijat ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että käytännöllisyys ei juuri vaadi yli 60-kerroksisia rakennuksia”, sanoo The Wall Street Journal.

[Kuva s. 18]

452 metriä korkea Petronas Towers on maailman korkein

[Taulukko/Kuvat s. 18]

(Ks. painettu julkaisu)

Rakennusten korkeus käsittää koristeelliset kärjet mutta ei antenneja.

143 metriä 2500 eaa. Khefrenin pyramidi, Giza, Egypti

300 metriä 1889 Eiffelintorni, Pariisi, Ranska

348 metriä 1997 T & C Tower, Kaohsiung, Taiwan

369 metriä 1989 Bank of China, Hongkong, Kiina

381 metriä 1931 Empire State Building, New York, Yhdysvallat

442 metriä 1974 Sears Tower, Chicago, Yhdysvallat

452 metriä 1997 Petronas Towers, Kuala Lumpur, Malesia

460 metriä (Tarkoitus valmistua vuonna 2007) Shanghai World

Financial Center, Shanghai, Kiina

508 metriä (Valmistuu vuonna 2003) Taipei Financial Center,

Taipei, Taiwan

[Lähdemerkintä]

Kaikki piirrokset: SkyscraperPage.com