Kansat eivät vieläkään ota opikseen

”Mitä kaikkea historia voisikaan meille opettaa, jos ihmiset osaisivat ottaa siitä oppia! Intohimo ja Puolue sokaisevat kuitenkin silmämme, ja Kokemus on kuin laivan perävalo, joka valaisee vain sen kulkeman reitin!” (Samuel Taylor Coleridge)

OLETKO samaa mieltä kuin englantilainen runoilija Samuel Coleridge? Voiko intohimo jonkin asian puolesta tosiaan sokaista meidät niin täysin, että toistamme menneiden polvien traagisia virheitä?

Ristiretket

Mietitäänpä esimerkiksi sitä, miten ihmiset toimivat ristiretkien aikaan. Vuonna 1095 paavi Urbanus II kehotti ”kristittyjä” valloittamaan Pyhän maan muslimeilta. Kuninkaat, aateliset, ritarit ja aatelittomat kaikista paavin vaikutuspiiriin kuuluvista maista osoittivat kehotukselle vastakaikua. Erään keskiaikaisen historioitsijan mukaan ”ei juuri ollut sellaista Kristuksen lain mukaan elävää kansaa”, joka ei olisi kiiruhtanut tukemaan hanketta.

Historioitsija Zoé Oldenbourgin mukaan useimmat ristiretkeläiset olivat ehdottoman vakuuttuneita siitä, että ottaessaan ristin he värväytyivät itse Jumalan palvelukseen. He pitivät itseään Oldenbourgin sanoin ”tuhoa tuottavina enkeleinä, jotka kävivät paholaisen lasten kimppuun”. He myös uskoivat, että ”kaikki, jotka kuolivat, saisivat marttyyrin kruunun taivaassa”, kirjoittaa Brian Moynahan.

Ristiretkeläiset eivät ehkä tienneet, että heidän vihollisensa uskoi samansuuntaisesti. Historioitsija J. M. Robertsin mukaan islamilaisetkin sotilaat lähtivät sotaan vakuuttuneina siitä, että he taistelivat Jumalan puolesta ja että ”kuolema vääräuskoisten vastaisessa taistelussa avaisi oven [taivaalliseen] paratiisiin” (Shorter History of the World).

Molemmilla puolilla opetettiin, että oma sodankäynti oli oikeutettua – sillä oli Jumalan hyväksymys ja siunaus. Uskonnolliset ja poliittiset johtajat ruokkivat näitä käsityksiä ja lietsoivat alamaisissaan kiihkomielisiä tunteita. Molemmat osapuolet myös syyllistyivät sanoin kuvaamattomiin julmuuksiin.

Millaisia ihmisiä?

Millaiset ihmiset näitä kauheuksia tekivät? Suurin osa oli tavallisia ihmisiä – pitkälti samanlaisia kuin ihmiset nykyään. Monet heistä olivat epäilemättä palavan idealistisia, ja heillä oli halu oikaista oman aikansa vääryyksiä. Tunteidensa vallassa he eivät ilmeisesti huomanneet, että heidän taistelunsa ”oikeuden” puolesta tuotti vain epäoikeudenmukaisuutta, tuskaa ja kärsimystä sadoilletuhansille viattomille miehille, naisille  ja lapsille, jotka jäivät loukkuun taistelutantereille.

Eikö sama kaava ole toistunut läpi historian? Eivätkö karismaattiset johtajat ole toistuvasti yllyttäneet lukemattomia miljoonia ihmisiä raakalaismaisiin sotiin uskonnollisia ja poliittisia vastustajia vastaan – ihmisiä jotka eivät normaalisti olisi koskaan edes ajatelleet osallistuvansa mihinkään sellaiseen? Konfliktin kummankin osapuolen kutsu aseisiin ja väitteet Jumalan tuesta ovat antaneet oikeutuksen vastustajien väkivaltaiselle tukahduttamiselle. Se on kuulunut vakiintuneeseen kaavaan, joka on palvellut tyrannien etuja satojen vuosien ajan. Moynahan kirjoittaa, että tämä malli ”palvelisi juutalaisten joukkotuhon ja nykyajan etnisten puhdistusten arkkitehteja yhtä varmasti kuin se käynnisti ensimmäisen ristiretken”.

Voisi luulla, että nykypäivän järkevät ihmiset eivät enää antaisi manipuloida itseään samalla tavalla – että nykyään ollaan sentään paljon sivistyneempiä. Näin pitäisi ollakin. Mutta onko historiasta tosiaan otettu oppia? Voiko joku väittää vilpittömästi, että näin on tapahtunut, kun ajatellaan kuluneiden sadan vuoden historiaa?

Ensimmäinen maailmansota

Ristiretkien kaavaa noudatti esimerkiksi ensimmäinen maailmansota. ”Yksi vuoden 1914 paradokseista on, että joka maassa valtavat ihmisjoukot – jotka edustivat kaikkia puolueita, maailmankatsomuksia ja sukuhaaroja – näyttivät yllättävää kyllä lähteneen sotaan halukkaasti ja ilomielin”, kirjoittaa Roberts.

Miksi valtavat joukot tavallisia ihmisiä lähtivät ”sotaan halukkaasti ja ilomielin”? Koska – samalla tavoin kuin heitä edeltäneiden halukkaiden sotaan lähtijöiden tapauksessa – heidän arvonsa ja näkemyksensä olivat muovautuneet aikakauden aatteiden mukaan. Vaikka joitakuita ehkä innoittivat vapauden ja oikeudenmukaisuuden periaatteet, on varsin selvää, että monien vaikuttimena oli ylpeä usko oman maan paremmuuteen ja sen myötä oikeuteen hallita toisia.

Heidät totutettiin ajattelemaan, että sota kuului väistämättä asioiden luonnolliseen järjestykseen – se oli jonkinlainen ”biologinen välttämättömyys”. Phil Williamsin mukaan ”sosiaalidarvinismi” edisti muun muassa sellaista ajatusta, että sota oli laillinen keino ”poistaa lajit, jotka eivät olleet eloon jäämisen arvoisia”.

Jokainen uskoi tietysti oman asiansa oikeuteen. Mihin tämä johti? Historioitsija Martin Gilbert kirjoittaa, että ensimmäisessä maailmansodassa ”hallitukset löivät rumpua rasismin, isänmaallisuuden ja sotilaallisen urheuden puolesta” – ja ihmiset seurasivat niitä sokeasti. Ekonomisti John Kenneth Galbraith kasvoi tuon sodan aikana Kanadan maaseudulla. Hän kertoi, että kaikki ihmiset hänen ympärillään puhuivat ”Euroopan konfliktin täydellisestä typeryydestä”. ”Järkevät ihmiset eivät antaudu sellaiseen hulluuteen”, sanottiin. Mutta niin vain antauduttiin jälleen kerran. Millaisin seurauksin? Noin 60000 kanadalaista sotilasta oli niiden yli yhdeksän miljoonan sotilaan joukossa, jotka kuolivat ensimmäisen maailmansodan nimen saaneissa raakuuksissa.

 Ei otettu opiksi

Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana sama henki alkoi jälleen ilmetä fasismin ja natsismin nousun myötä. Fasistit ottivat käyttöön ”perinnäiset propagandavälineet – symbolit ja myytit – herättääkseen ihmisissä voimakkaita tunteita”, kirjoittaa Hugh Purcell. Erityisen voimakas väline oli uskonnon ja politiikan tehokas yhdistelmä, Jumalan siunauksen rukoileminen sotajoukoille.

Yksi ”joukkopsykologian mestari ja häikäisevä puhuja” oli Adolf Hitler. Monien aiempien kansankiihottajien tavoin Hitler uskoi, että massoja hallittiin vetoamalla ihmisten tunteisiin, ei järkeen, sanoo Dick Geary kirjassaan Hitler and Nazism. Hitler käytti tätä inhimillistä heikkoutta hyväkseen soveltamalla taitavasti ikivanhaa keinoa: hän ohjasi ihmisten vihan yhteistä vihollista kohtaan, kun hän ”suuntasi saksalaisten pelot ja kaunan tunteet juutalaisia vastaan”, kirjoittaa Purcell. Hän parjasi juutalaisia väittäen, että he turmelivat Saksan kansan.

Koko tässä aikakaudessa on kammottavaa se, että miljoonat ilmeisen kunnolliset ihmiset saatiin helposti yllytettyä joukkomurhaan. ”Miten on mahdollista, että sivistyneenä pidetyn maan asukkaat eivät vain sietäneet natsivaltion kammottavia raakuuksia vaan vieläpä osallistuivat niihin itsekin?” kysyy Geary. Eikä kyseessä ollut ainoastaan ”sivistynyt” maa vaan myös kristittynä pidetty maa! Kansa tuli vedetyksi siihen mukaan, koska se piti ihmisten aatteita ja suunnitelmia parempina kuin Jeesuksen Kristuksen opetuksia. Ja miten monia vilpittömiä, idealistisia miehiä ja naisia onkaan ohjailtu toteuttamaan hirvittäviä julmuuksia sen jälkeen!

”Kokemus ja historia opettavat ennen kaikkea, etteivät kansat ja hallitukset milloinkaan ole oppineet mitään historiasta eivätkä ne koskaan ole toimineet siitä saatujen opetusten mukaan”, sanoo saksalainen filosofi Friedrich Hegel. Monilla saattaa olla elämästä erilaiset näkemykset kuin Hegelillä, mutta harva on eri mieltä tästä lausunnosta. Ihmisille näyttää valitettavasti olevan erittäin vaikeaa oppia historiasta mitään. Täytyykö tämän kuitenkaan välttämättä päteä sinuun?

Yksi selvä opetus on varmastikin se, että tarvitsemme jotain paljon luotettavampaa kuin erehtyvien ihmisten aatteet, mikäli menneiden polvien tragedioita halutaan välttää. Minkä sitten pitäisi ohjata ajatteluamme noiden aatteiden sijasta? Runsaat tuhat vuotta ennen ristiretkien aikaa Jeesuksen Kristuksen opetuslapset osoittivat, mikä olisi aito kristillinen – ja ainoa järkevä – menettelytapa. Miten he välttivät sotkeutumasta oman aikansa verisiin konflikteihin? Onko todennäköistä, että nykyiset kansakunnat oppivat toimimaan samalla tavalla ja ehkäisemään siten konflikteja? Entä mikä on Jumalan keino tehdä kaikesta tästä inhimillisestä kärsimyksestä loppu, riippumatta siitä mitä kansakunnat tekevät? Tarkastelemme seuraavaksi näitä kysymyksiä.

[Kuvat s. 6]

Ihmisten konflikteja on leimannut raakalaismaisuus ja kärsimys

 [Kuvat s. 7]

Yllä: pakolaisia sodan runtelemalla alueella

Miten on mahdollista, että sivistyneinä pidetyt ihmiset syyllistyvät sanoin kuvaamattomaan väkivaltaan?

[Lähdemerkinnät]

Ruandan pakolaiset: UN PHOTO 186788/J. Isaac; World Trade Centerin sortuminen: AP Photo/Amy Sancetta