Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä mieltä Jumala on väkivallasta?

Mitä mieltä Jumala on väkivallasta?

Raamatun näkökanta

Mitä mieltä Jumala on väkivallasta?

VÄKIVALTAA esiintyy laajalti, ja sillä on monet kasvot. Sotien lisäksi sitä esiintyy urheilussa, kouluissa, työpaikoilla ja viihteessä. Myös huumeiden käyttö ja jengiytyminen lisäävät sitä. Jopa perheväkivalta on yleistä. Esimerkiksi erään tuoreen tutkimuksen mukaan Kanadassa oli 1,2 miljoonan miehen ja naisen kimppuun käynyt hänen oma puolisonsa ainakin kerran kuluneiden viiden vuoden aikana. Eräässä toisessa tutkimuksessa havaittiin, että noin 50 prosenttia vaimojaan pahoinpitelevistä miehistä kohteli väkivaltaisesti myös lapsiaan.

Varmaankin tällaiset väkivallanteot tuntuvat sinusta yhtä kauhistuttavilta kuin useimmista muistakin. Siitä huolimatta väkivallasta on tullut nykyajan viihteen yksi tärkeä osatekijä. Yleisön huomiota eivät vangitse ainoastaan elokuvien kuvitteellinen väkivalta vaan myös televisiossa nähtävät todelliset väkivallanteot. Nyrkkeily ja muut väkivaltaiset urheilulajit ovat monissa maissa suosittuja. Entä mitä mieltä Jumala on väkivallasta?

Väkivallan pitkä historia

Väkivallalla on pitkä historia. Ensimmäinen Raamattuun muistiinmerkitty ihmisen suorittama väkivallanteko kuvaillaan 1. Mooseksen kirjan 4:2–15:ssä. Aadamin ja Eevan ensimmäinen poika Kain tuli kateelliseksi veljelleen Abelille ja murhasi tämän kylmäverisesti. Miten Jumala suhtautui siihen? Raamatun mukaan Jehova Jumala rankaisi Kainia ankarasti sen vuoksi, että tämä oli riistänyt veljensä hengen.

1. Mooseksen kirjan 6:11:stä luemme, että runsaat 1500 vuotta tuon tapauksen jälkeen maa tuli ”täyteen väkivaltaa”. Entä miten Jehova nyt suhtautui tilanteeseen? Hän käski vanhurskasta Nooaa rakentamaan arkin, jossa hän ja hänen perheensä pysyisivät turvassa, kun Jehova aiheuttaisi maan pinnalle vedenpaisumuksen ja hävittäisi tuon väkivaltaisen yhteiskunnan. (1. Mooseksen kirja 6:12–14, 17.) Mutta mikä oli tehnyt noista ihmisistä niin taipuvaisia väkivaltaan?

Demonien vaikutus

1. Mooseksen kirjan kertomus paljastaa, että Jumalan pojat, tottelemattomat enkelit, olivat aineellistuneet ihmisiksi, menneet naisten kanssa naimisiin ja tuottaneet jälkeläisiä (1. Mooseksen kirja 6:1–4). Jälkeläiset, jotka tunnettiin nefileinä, olivat hyvin kookkaita ja kuuluisia miehiä. Demoni-isiensä vaikutuksesta heistä tuli väkivaltaisia tyranneja. Kun tulvavedet nousivat ja peittivät maan, nämä pahat sortajat tuhoutuivat. Demonit sen sijaan nähtävästi jättivät liharuumiinsa ja palasivat henkimaailmaan.

Raamattu tekee selväksi, että siitä lähtien nämä kapinalliset enkelit ovat vaikuttaneet voimakkaasti ihmisiin (Efesolaisille 6:12). Heidän johtajaansa, Saatanaa, kutsutaan alkuperäiseksi ”tappajaksi” (Johannes 8:44). Näin ollen maan päällä esiintyvää väkivaltaa voitaisiin sopivasti kutsua demoniseksi eli saatanalliseksi.

Raamattu varoittaa väkivallan viettelevästä voimasta. Sananlaskujen 16:29:ssä sanotaan: ”Väkivallan mies viettelee lähimmäisensä ja saa hänet kulkemaan tietä, joka ei ole hyvä.” Monet on nykyään vietelty hyväksymään, kannattamaan ja tekemään väkivallantekoja. Lisäksi miljoonat ihmiset on houkuteltu nauttimaan väkivaltaa ihannoivasta viihteestä. Psalmin 73:6 voidaan sanoa kuvailevan osuvasti nykyistä sukupolvea. Psalmin kirjoittaja sanoo: ”Pöyhkeys on ollut heillä käätyinä, väkivalta verhoaa heidät kuin vaate.”

Jumala vihaa väkivaltaa

Miten kristittyjen tulisi käyttäytyä väkivaltaisessa maailmassa? Raamatun kertomus Jaakobin pojista, Simeonista ja Leevistä, auttaa meitä suhtautumaan asiaan oikein. Heidän sisarensa Dina hakeutui Sikemin kaupungin moraalittomien ihmisten seuraan. Tämä johti siihen, että muuan sikemiläinen teki hänelle seksuaalista väkivaltaa. Kostoksi Simeon ja Leevi teurastivat armotta kaikki Sikemin miehet. Myöhemmin Jaakob Jumalan hengen vaikutuksesta kirosi poikiensa hillitsemättömän vihan seuraavin sanoin: ”Simeon ja Leevi ovat veljeksiä. Heidän surma-aseensa ovat väkivallan välineitä. Heidän lähipiiriinsä älä tule, oi sieluni. Heidän seuraansa älä yhdy.” (1. Mooseksen kirja 49:5, 6.)

Sopusoinnussa näiden sanojen kanssa kristityt karttavat sellaisten seuraa, jotka edistävät väkivaltaa tai turvautuvat siihen itse. Jumala selvästikin vihaa väkivallan kannattajia. Raamattu sanoo: ”Jehova itse tutkii vanhurskasta niin kuin jumalatontakin, ja jokaista, joka rakastaa väkivaltaa, Hänen sielunsa totisesti vihaa.” (Psalmit 11:5.) Kristittyjä kehotetaan karttamaan kaikkia hillitsemättömän vihan muotoja, jopa sanallista väkivaltaa (Galatalaisille 5:19–21; Efesolaisille 4:31).

Loppuuko väkivalta koskaan?

Muinainen profeetta Habakuk kysyi Jehova Jumalalta: ”Kuinka kauan minun on huudettava sinua auttamaan väkivallan takia?” (Habakuk 1:2.) Ehkä olet esittänyt samantapaisen kysymyksen. Jumala vastasi Habakukille lupaavansa poistaa ”jumalattoman” (Habakuk 3:13). Profeetallinen Jesajan kirjakin antaa toivoa. Siinä Jumala lupaa: ”Ei kuulla enää väkivallasta sinun maassasi, ei ryöstöstä eikä romahduksesta rajojesi sisällä.” (Jesaja 60:18.)

Jehovan todistajat luottavat siihen, että hyvin pian Jumala poistaa maan päältä kaikki väkivallan muodot ja ne, jotka niitä kannattavat. Tuohon aikaan väkivallan sijasta ”maa tulee olemaan täynnä Jehovan kunnian tuntemusta, niin kuin vedet meren peittävät” (Habakuk 2:14).

[Kuva s. 16]

Väkivalta sai alkunsa, kun Kain tappoi Abelin