Kymmenen miljoonaa kirjaa lasitalossa

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA RANSKASTA

NÄKYMÄ ei voi olla tekemättä vierailijaan vaikutusta – se herättää hänessä jopa kunnioitusta – hänen noustessaan puuportaita ylös tuuliselle esplanadille: neljä lasitornia kohoaa hänen edessään korkealle kohti taivasta. Tämä ei ole mikään tavallinen rakennuskompleksi. Kyseessä on Seinen rannalla sijaitseva huippumoderni Ranskan kansalliskirjasto. Sen rakentaminen kesti eräässä mielessä satoja vuosia.

Kirjasto saa alkunsa

Vuonna 1368 Kaarle V kokosi lähes tuhat käsikirjoitusta Louvren linnoituksen torniin Pariisiin. Varsinaisesti kuitenkin vasta satavuotisen sodan jälkeen Ranskan kuninkaat alkoivat kerätä pysyvää kokoelmaa. Se karttui kuninkaan suosiota etsineiden henkilöiden lahjoista ja testamenttilahjoituksista sekä kirjoista, joita matkailijat ja lähettiläät toivat Euroopan maista ja idästä ja armeija hankki sotasaaliina. Frans I pani 1500-luvulla alulle lakisääteisen järjestelmän, jossa jokaisesta julkaistusta kirjasta oli toimitettava yksi kappale kuninkaan kirjastoon.

Kirjasto oli sijoitettuna kuninkaan maaseutulinnoihin, kunnes se siirrettiin takaisin Pariisiin, missä se kärsi menetyksiä uskonsotien aikana (1562–98). Pysyvämmän kodin se sai vuonna 1721. Ranskan vallankumouksen aikana kirkon ja aatelisten kokoelmia takavarikoitiin, ja näin kirjasto sai satojatuhansia kirjoja, käsikirjoituksia ja vedoksia. Hankinnat olivat mittaamattoman arvokkaita, mutta niiden myötä kävi myös selväksi, että tilaa tarvittiin kipeästi lisää.

Kokoelma paisuu

Vuonna 1868 rakennettiin ja vihittiin käyttöön lukusali, jonka yllä kaartui yhdeksän lasikupolia. Sen oli suunnitellut arkkitehti Henri Labrouste, ja siellä oli tilaa 360 lukijalle sekä noin 50000 kirjalle. Läheisiin varastoihin mahtui miljoona kirjaa lisää. 60 vuodessa kirjojen määrä ylitti kuitenkin kolmen miljoonan rajan!

Uusia kirjoja ja lehtiä tulvi kokoelmaan sellaista vauhtia, että joka vuosi olisi tarvittu kolme kilometriä lisää hyllytilaa. Tässä tahdissa ei kuitenkaan pysytty huolimatta lukuisista remonteista ja laajennuksista. Viimein vuonna 1988 presidentti François Mitterrand julkisti suunnitelman rakentaa kenties ”maailman suurin ja nykyaikaisin kirjasto”. Kirjaston oli määrä ”sisältää teoksia kaikilta tiedonaloilta, olla avoin kaikille, hyödyntää uusinta tietotekniikkaa, tarjota kaukopalveluja sekä olla yhteydessä muihin Euroopan kirjastoihin”.

Uutta kirjastoa varten järjestettiin kansainvälinen suunnittelukilpailu, johon osallistui lähes 250 työtä. Valituksi tuli miltei tuntemattoman ranskalaisen arkkitehdin Dominique Perrault’n suunnitelma. Siihen kuului valtava jalusta, jonka jokaisessa kulmassa oli pystyssä seisovan avoimen kirjan muotoinen torni. Arvostelijat pilkkasivat ajatusta varastoida kirjoja lasitorneihin – aurinkouuneihin,  kuten he sanoivat – missä ne olisivat auringonvalon ja kuumuuden armoilla. Kompromissina sovittiin, että ikkunoiden taakse asennettaisiin kirjojen suojaksi puupaneelit ja että arvokkaimmat dokumentit varastoitaisiin jalustan kerroksiin.

Haasteellinen muutto

Haasteena oli myös saada siirrettyä uusiin tiloihin yli kymmenen miljoonaa kirjaa, joista monet olivat hyvin hauraita ja harvinaisia, esimerkiksi kaksi Gutenbergin Raamattua. Aiemmin muuttojen yhteydessä oli sattunut vahinkoja. Erään silminnäkijän mukaan vuoden 1821 muutossa rattailta putosi useita kirjoja mutaiselle kadulle. Tällä kertaa siirto järjestettiin tieteellisemmältä pohjalta.

Vuonna 1998 ryhmä ammattilaisia tarttui tuohon jättimäiseen urakkaan. Kirjat kuljetettiin vahinkojen, varkauksien ja menetysten varalta sinetöidyissä vesitiiviissä sekä tulen- ja iskunkestävissä laatikoissa. Lähes vuoden ajan kymmenen rekka-autoa, joissa turvallisuussyistä ei ollut mitään merkintää, mateli Pariisin kuuluisissa liikenneruuhkissa ja kuljetti päivittäin 25000–30000 kirjaa niiden uuteen kotiin.

Tiedon aarreaitta

Uudessa kirjastossa on kaksi tasoa. Puiston latvuston tasalla oleva haut-de-jardin käsittää 1600 lukupaikkaa suurelle yleisölle, ja siellä on vapaasti käytettävissä noin 350000 kirjaa. Puiston taso, rez-de-jardin, käsittää 2000 paikkaa, jotka on varattu tutkijoille.

Kirjasto on rakennettu pienen metsikön ympärille. Sisustuksessa käytetyt punaiset matot sekä puiset seinäpaneelit ja kalusteet lisäävät paikan lämmintä, rentoa ilmapiiriä, jossa on helppo keskittyä ja tutkia. Audiovisuaalisessa huoneessa on käytettävissä CD-ROM-levyjä, filmejä, ääninauhoja sekä tuhansia digitaalisia kuvia ja kirjoja.

Ranskan kansalliskirjaston hyllyille mahtuu uusia kirjoja vielä lähes 50 vuoden ajan. Vierailulla ei voi olla ajattelematta, miten paljon työtä tarvitaan tällaisen tiedon aarreaitan rakentamiseen ja säilyttämiseen!

[Kuva s. 24]

Vuonna 1868 valmistunut lukusali

[Lähdemerkintä]

© Cliché Bibliothèque nationale de France, Paris

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

©Alain Goustard/BNF. Architect: Dominique Perrault. © 2002 Artists Rights Society (ARS), New York/ADAGP, Paris