Äänettömät aseet – kuinka todellinen uhka on?

TAUTIEN välityksellä on sota-aikana yritetty aiheuttaa kuolemaa ennenkin. 1300-luvulla singottiin katapultilla ruttoon kuolleiden ruumiita piiritetyn kaupungin muurien yli Itä-Euroopassa. 400 vuotta myöhemmin brittiläiset upseerit antoivat tahallaan isorokon saastuttamia huopia intiaaneille rauhanneuvotteluissa Pohjois-Amerikan suuren siirtomaasodan aikana. Seurasi epidemia, joka johti intiaanien antautumiseen. Vasta 1800-luvun lopulla havaittiin, että tartuntatauteja aiheuttavat mikrobit. Havainto avasi uusia ja kauhistuttavia mahdollisuuksia valjastaa taudinaiheuttajia aseiksi.

Lääketieteen ja luonnontieteiden edistysaskeleet ovat tietysti johtaneet myös lääkkeiden ja rokotteiden kehittymiseen, ja näillä on voitu tehokkaasti hoitaa ja ehkäistä sairauksia. Edistyksestä huolimatta tartuntataudit ovat edelleen pelottava vihollinen, joka tappaa yli 17 miljoonaa henkeä vuosittain eli noin 50000 henkeä päivässä. On järkyttävää ironiaa, että samalla kun älykkäät miehet ja naiset omistavat elämänsä ihmisiä vitsaavien tautien nujertamiseen, toiset yhtä innokkaat ja kyvykkäät miehet ja naiset keskittyvät ihmisten nujertamiseen tautien välityksellä.

Yrityksiä kieltää biologiset aseet

Yhdysvallat, entinen Neuvostoliitto ja eräät muut maat kehittivät biologisia aseita kunnianhimoisesti yli 25 vuoden ajan. Mutta vuonna 1972 ne solmivat sopimuksen, jolla nämä aseet kiellettiin. Jotkin maat jatkoivat kuitenkin kehitys- ja tutkimustyötä salassa ja kokosivat suuret varastot tappavia biotaisteluaineita ja niiden levitysvälineitä.

Mikä viralliseen kieltoon johti? 1970-luvun alkupuolella ajateltiin, että vaikka biotaisteluaineet ovat erittäin tappavia, ne ovat huonoja aseita taistelussa. Ensinnäkään ne eivät tehoa heti; oireiden ilmaantuminen vie aikaa. Toiseksi niiden teho riippuu ilmavirtauksista ja säästä. Lisäksi ymmärrettiin,  että jos yksi maa käyttäisi bioaseita toista vastaan, tämä todennäköisesti kostaisi omilla bio- tai ydinaseillaan. Monista oli myös moraalisesti vastenmielistä käyttää eläviä mikrobeja tahallaan toisten ihmisten vammauttamiseen tai tappamiseen.

Mikään näistä syistä ei todennäköisesti jarruta ihmisiä, jotka ovat täynnä vihaa ja valmiita toimimaan perinnäisistä moraalinormeista piittaamatta. Biologiset aseet ovat erittäin houkuttelevia niiden silmissä, jotka ovat taipuvaisia tappamaan ketään säästämättä. Bioaseita voi kehittää ja levittää salaa. Iskun tekijän henkilöllisyys voidaan peittää, ja vaikka se tiedettäisiinkin, ei ole helppoa kostaa terroristiverkostolle, jolla on soluja monissa maissa. Äänetön, näkymätön, hitaasti vaikuttava ja tappava bioaseisku voi myös lamauttaa väestön pelkästään aiheuttamalla paniikin. Viljelmille tai karjaan kohdistuvat iskut voivat johtaa elintarvikepulaan ja talouskatastrofiin.

Yksi houkutin on myös se, että biologisten aseiden kehittäminen on suhteellisen halpaa. Eräässä analyysissa vertailtiin, mitä tappava isku neliökilometrin suuruiselle alueelle suojattomia siviilejä vastaan tulisi maksamaan erityyppisillä aseilla. Tavanomaisilla aseilla hinta olisi arviolta 2200 euroa, ydinaseilla 880 euroa, hermokaasuilla 660 euroa ja bioaseilla 1,10 euroa.

Teknisiä esteitä terrorismin tiellä

Tiedotusvälineiden mukaan jotkin terroristiryhmät ovat kokeilleet biologisia aseita. On kuitenkin aivan eri asia kokeilla niitä kuin tehdä niillä tehokas isku.

Terroristin tai terroristijärjestön on onnistuakseen voitettava huomattavia teknisiä haasteita. Ensinnäkin on saatava jostain riittävän tappavaa taudinaiheuttajatyyppiä. Toiseksi on osattava käsitellä sitä ja varastoida se oikein ja turvallisesti. Kolmanneksi on osattava tuottaa sitä suuria eriä. Pienikin määrä mikrobeja riittää tekemään tuhoa viljelmillä, karjalaumassa tai asutuskeskuksessa, mikäli taudinaiheuttaja levitetään tarkasti kohteeseensa. Biologiset aineet eivät kuitenkaan säily hyvin laboratorion ulkopuolella. Todellisuudessa vain murto-osa aineesta saavuttaisi kohdeväestön, joten tuhoisaan iskuun sitä tarvittaisiin moninkertaiset määrät.

Tämän lisäksi terroristien on tiedettävä, miten taudinaiheuttaja pidetään elossa ja tehokkaana sen aikaa, kun se kuljetetaan säilytyspaikasta kohteeseen. Ja vielä on tiedettävä, miten se levitetään tehokkaasti. Taudinaiheuttajaa on joukkotartunnan aikaansaamiseksi levitettävä kohteeseen oikeassa hiukkaskoossa, tarpeeksi laajalle alueelle ja riittävän suurina pitoisuuksina. Yhdysvaltojen biologisen sodankäynnin ohjelman korkeasti koulutetuilta tutkijoilta meni yli kymmenen vuotta luotettavan bioaseiden levitysjärjestelmän kehittämiseen. Kun aine on levitetty ilmaan, se altistuu auringonvalolle ja vaihteleville lämpötiloille, jotka voivat tuhota mikrobin. Aineen valjastaminen aseeksi vaatii siis seikkaperäistä tietoa pieneliöiden käyttäytymisestä ilmassa.

Näin monenlaisten teknisten vaikeuksien vuoksi ei ole yllättävää, että biologisilla aseilla ei ole yritetty tehdä montaa terrori-iskua. Henkilövahingotkin ovat tällaisissa yrityksissä jääneet pieniksi. Äskettäin kirjeiden välityksellä levitettyyn pernaruttoon kuoli Yhdysvalloissa viisi henkeä. Sekin on jo traagista, mutta kuolleita oli vähemmän kuin  olisi ollut siinä tapauksessa, että olisi käytetty pientä pommia tai vaikka vain käsiasetta. Tutkijat ovat laskeneet, että vuoden 1975 jälkeen kemiallisilla tai biologisilla aseilla tehdyistä iskuista 96 prosentissa on kuollut tai loukkaantunut kautta maailman korkeintaan kolme henkeä.

Eräs turvallisuuskysymyksiä analysoiva tutkimuslaitos (British American Security Information Council) sanoo bioaseiskuun liittyvien vaikeuksien johdosta: ”Vaikka hallitusten edessä on paljon kemiallisen ja biologisen terrorismin uhkia, useimmat analyytikot uskovat, että joukkotuhoa aiheuttavat tuhoisat iskut ovat mahdollisuudestaan huolimatta erittäin epätodennäköisiä.” Todennäköisyys saattaa olla pieni, mutta iskun seuraukset voisivat olla hirvittävät.

Asian synkkä puoli

Olemme tähän asti käsitelleet asian myönteistä puolta: sekä tekniset vaikeudet että historia puhuvat tuhoisien bioaseiskujen todennäköisyyttä vastaan. Synkkä puoli on lyhyesti sanottuna se, että historia ei ole varma tae siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka iskut ovat tähän mennessä suurelta osin epäonnistuneet, tulevat iskut saattavat onnistua.

Tulevaisuus herättää huolta. Yhä useammat terroristit ovat nähtävästi päättäneet saada aikaan joukkotuhoa. Terroristiryhmien tekninen tietämys on kasvanut, ja lisäksi joillakin niistä on vastaavat taloudelliset ja tekniset resurssit kuin eräillä valtioilla.

Asiantuntijat eivät tunnu olevan huolissaan siitä, että valtiot luovuttaisivat biologisia aseita terroristiryhmille. Muuan analyytikko sanoi: ”Vaikka hallitus olisi kuinka häikäilemätön, kunnianhimoinen ja ääri-ideologinen, se ei mielellään luovuta epätavanomaisia aseita terroristiryhmille, jotka eivät ole täysin sen hallinnassa. Hallitukset saattavat tuntea kiusausta käyttää itse tällaisia aseita ensi-iskussa, mutta todennäköisemmin ne käyttäisivät niitä kiristystarkoituksessa.” Asiantuntijoita huolestuttaa pikemminkin se, että korkeasti koulutettuja tiedemiehiä saatetaan värvätä houkuttelevilla tarjouksilla terroristiryhmien palvelukseen.

Muunneltuja taudinaiheuttajia

Huolta herättävät myös biotekniikan kehityksen tarjoamat mahdollisuudet. Tiedemiehet osaavat jo muuntaa olemassa olevia taudinaiheuttajia erittäin tappaviksi ja silti helpommiksi käsitellä. Vaarattomien mikrobien perimää pystytään muuntamaan niin että ne tuottavat myrkkyjä. Mikrobeja voidaan manipuloida myös siten, että niitä ei tunnisteta normaaleissa tarkastuksissa. Voidaan myös kehittää sellaisia mikrobeja, joihin eivät tehoa antibiootit, tavalliset rokotteet eivätkä hoidot. Esimerkiksi eräät entisestä Neuvostoliitosta loikanneet tutkijat väittivät kehittäneensä  ruttomuodon, joka oli vastustuskykyinen 16 antibiootille.

Biotekniikan ja geenimanipulaation kehityksen odotetaan lisäävän vaihtoehtoja. Tutkijat voivat sekoittaa mikrobin geneettisen pakan suunnitellessaan tai muokatessaan monenlaisia biologisia aseita – tappavampia, kestävämpiä sekä helpompia tuottaa ja levittää. Niitä voidaan räätälöidä sellaisiksi, että seuraukset ovat helpommin ennustettavissa ja hallittavissa. Taudinaiheuttaja voidaan suunnitella kuolemaan sen jälkeen kun on tapahtunut tietty määrä solunjakautumisia – eli se tappaa ja sitten katoaa.

Tulevaisuudessa voidaan kenties kehittää myös salavihkaa vaikuttavia erikoisaseita.  Tällaisilla täsmäaseilla voitaisiin esimerkiksi vioittaa itse immuunijärjestelmää, jolloin uhri altistuu tietyn taudin sijasta monille taudeille. Jos tällainen HI-viruksen kaltainen virus ilmaantuisi, kukaan ei pystyisi sanomaan, onko se luonnollisen mutaation seuraus vai vihollisen laboratorioissa toteutetun geenimanipulaation tulos.

Tekniikan kehitys on muuttanut sotilasasiantuntijoiden näkemystä. Eräs Yhdysvaltain merivoimien upseeri kirjoitti: ”Aseiden suunnittelijat ovat vasta alkaneet tutkia bioteknisen vallankumouksen mahdollisuuksia. On huolestuttavaa tajuta, että edessämme on paljon enemmän kehitystä kuin takanamme.”

[Tekstiruutu s. 6]

Mitä on biologinen sodankäynti?

”Biologinen sodankäynti” viittaa elävien taudinaiheuttajien tahalliseen levittämiseen ihmisten, eläinten tai kasvien keskuuteen. Mikrobit lisääntyvät (ja joskus tuottavat myrkkyjä) tartunnan saaneissa, ja jonkin ajan kuluttua ilmaantuvat taudin oireet. Jotkin biologiset aseet vammauttavat, toiset tappavat. Joillakin bioaseilla voidaan tuhota viljelmiä.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8, 9]

Tietoa bioaseista

Pernarutto: Tarttuva tauti, jonka aiheuttaa itiöitä tuottava bakteeri. Keuhkopernaruton ensimmäiset oireet saattavat muistuttaa vilustumisoireita. Joidenkin päivien kuluttua ilmenee vakavia hengitysvaikeuksia ja potilas menee šokkiin. Keuhkopernarutto on usein tappava.

Taudin tarttumista bakteereille altistuneisiin ihmisiin voidaan ehkäistä antibiooteilla. Hoidon aloittaminen ajoissa on ratkaisevan tärkeää, sillä viivästyminen pienentää eloonjääntimahdollisuuksia.

Pernaruton tarttuminen suoraan ihmisestä toiseen on erittäin epätodennäköistä, eikä sitä kenties tapahdu lainkaan.

Pernaruttoa kehiteltiin 1900-luvun jälkipuoliskolla aseeksi useissa maissa, muun muassa Yhdysvalloissa ja entisessä Neuvostoliitossa. Niiden maiden määrä, joilla arvellaan olevan bioaseohjelmia, nousi vuosina 1989–95 kymmenestä seitsemääntoista. On epävarmaa, kuinka moni näistä maista kehittelee pernaruttoa. Yhdysvaltain hallitus on eräässä arviossaan laskenut, että sata kiloa pernaruttoaerosolia suuren kaupungin ylle levitettynä voisi olla yhtä tappava kuin vetypommi.

Botulismi: Bakteerin aiheuttama myrkytys, joka halvaannuttaa lihakset. Ruoasta saadun botulismin oireita ovat kaiken näkyminen kahtena tai epäselvänä, veltot silmäluomet, sammaltaminen, nielemisvaikeudet ja kuiva suu. Lihasheikkous etenee hartioista alaspäin koko kehoon. Hengityslihasten halvaantuminen voi johtaa kuolemaan. Botulismi ei tartu ihmisestä toiseen.

Jos potilas saa riittävän ajoissa vastamyrkkyä, oireet jäävät lievemmiksi ja kuoleman todennäköisyys pienenee.

Botuliinimyrkky on tärkeimpiä bioaseita paitsi siksi, että se on voimakkaimpia tunnettuja myrkkyjä, myös siksi, että sitä on suhteellisen helppo tuottaa ja kuljettaa. Lisäksi tartunnan saaneet tarvitsevat pitkään tehohoitoa. Useiden maiden epäillään kehittävän botuliinia bioaseeksi.

Rutto: Bakteerin aiheuttama erittäin tarttuva tauti. Tappavan keuhkoruton ensimmäisiä oireita ovat kuume, päänsärky, heikotus ja yskä. Näitä seuraa verenmyrkytys, joka johtaa lähes varmaan kuolemaan, ellei antibioottihoitoa ole aloitettu ajoissa.

Tauti leviää pisaratartuntana.

Rutto tappoi 1300-luvulla viidessä vuodessa noin 13 miljoonaa henkeä Kiinassa ja 20–30 miljoonaa henkeä Euroopassa.

Sekä Yhdysvallat että entinen Neuvostoliitto kehittelivät 1950- ja 1960-luvulla keuhkoruton levittämismenetelmiä. Ohjelman parissa arvellaan työskennelleen tuhansia tiedemiehiä.

Isorokko: Viruksen aiheuttama erittäin tarttuva tauti. Ensimmäisiä oireita ovat korkea kuume, uupumus, päänsärky ja selkäkivut. Myöhemmin ilmaantuu kipeitä rakkuloita, jotka tulevat täyteen märkää. Joka kolmas uhri kuolee.

Isorokko hävitettiin luonnosta vuonna 1977. Rutiininomaiset isorokkorokotukset lopetettiin 1970-luvun puolivälissä. On epävarmaa, kuinka hyvin siihen mennessä rokotettujen ihmisten vastustuskyky on säilynyt, mikäli se on säilynyt lainkaan. Isorokkoon ei ole tehokasta hoitoa.

Tauti leviää pisaratartuntana. Virus voi levitä myös saastuneiden vaatteiden tai vuodevaatteiden välityksellä.

Entinen Neuvostoliitto käynnisti vuonna 1980 tuloksekkaan ohjelman tuottaakseen isorokkovirusta suuria määriä ja kehittääkseen menetelmän, jolla sitä voitaisiin levittää mannertenvälisten ohjusten välityksellä. Pyrkimyksenä oli kehittää myös tappavampi ja tarttuvampi virustyyppi.

[Kuva]

Pernaruttobakteeri ja sen pallomainen itiö

[Lähdemerkinnät]

Lähteet: Yhdysvaltain tautientorjuntakeskus (CDC); Johns Hopkins Center for Civilian Biodefense Studies.

Pernaruttopotilas: CDC, Atlanta, Ga.; pernaruttobakteeri: ©Dr. Gary Gaugler, Photo Researchers; botulinumbakteeri: CDC/Courtesy of Larry Stauffer, Oregon State Public Health Laboratory

Ruttobakteeri: Copyright Dennis Kunkel Microscopy, Inc.; isorokkovirus: ©Meckes, Gelderblom, Eye of Science, Photo Researchers; isorokkopotilas: CDC/NIP/Barbara Rice

[Kuva s. 7]

Pernaruttokirjeet synnyttivät äskettäin laajalti pelkoa

[Lähdemerkintä]

AP Photo/Axel Seidemann

[Kuva s. 7]

Persianlahden sodan jälkeen tuhottuja kemiallisia ja biologisia ilmapommeja

[Lähdemerkintä]

AP Photo/MOD