Bamakon kankaanhakkaajat

LÄNSI-AFRIKASSA sijaitsevan Malin pääkaupungissa Bamakossa voi kuulla kaiket päivät tasaista rytmikästä jumputusta. Ääntä eivät kuitenkaan saa aikaan muusikot. Rummutusta muistuttava paukutus kantautuu sen sijaan pienistä kankaanhakkaajien majoista. Mutta miksi joku hakkaisi kankaita?

Kankaanhakkaajat suorittavat erään erikoislaatuisen tekstiilienvalmistusprosessin viimeisen vaiheen. Aluksi valkoinen kangas tai vaatekappale tavallisesti kuvioidaan ja värjätään monin värein. Sitten kangas kastetaan paksuun liuokseen, joka on valmistettu jauhetuista maniokinjuurista tai eukalyptuspuusta saatavasta hartsimaisesta aineesta. Kankaan annetaan kuivua auringossa, minkä jälkeen se on jäykkää kuin pahvi. Nyt on loppukäsittelyn vuoro, eli kangas on valmis hakattavaksi.

Kankaanhakkaajien päätyönä on nuijia jäykkää kangasta niin kauan, että se on rypytön. Pienessä majassa istuu yleensä vastatusten kaksi nuorta miestä, joiden välissä on voipuusta tehty tukki. Miehet vahaavat kankaan kevyesti ja levittävät sen tukille. Sen jälkeen he lyövät sitä suurilla nuijilla, jotka niin ikään on valmistettu voipuusta. He iskevät kangasta taitavasti vuorotellen eri kohtiin.

Miksi kangasta ei yksinkertaisesti silitetä silitysraudalla? Ensinnäkin raudan kuumuus saisi kankaan haalistumaan nopeammin. Lisäksi hakkaamalla väreistä tulee kirkkaammat. Tämä johtuu siitä, että jokainen nuijanisku lisää kankaan kiiltoa, mikä puolestaan voimistaa värejä. Perusteellisen hakkaamisen jälkeen kangas voi olla niin kiiltävää, että sen voisi luulla olevan vasta maalattu.

Jos siis kuljet tämän kaupungin kaduilla ja kuulet jatkuvaa rummutusta muistuttavaa ääntä, katso tarkemmin ympärilläsi olevia majoja. Ääni ei kenties olekaan lähtöisin rummuista vaan Bamakon kankaanhakkaajien nuijista.