Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tulen kahdet kasvot

Tulen kahdet kasvot

Tulen kahdet kasvot

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

TULI voi olla ystävä tai vihollinen. Se voi saada maiseman näyttämään entistä ehommalta tai se voi tuhota sen. Suuret palot voivat muuttua erittäin tuhoisiksi voimiksi, joita on vaikea saada hallintaan.

Yhtenä esimerkkinä ovat Indonesiassa vuonna 1997 laajaa tuhoa aiheuttaneet raivoisat tulipalot. Tuossa maassa tekivät tuhojaan tuolloin pensaspalot, jotka aiheuttivat suurta vahinkoa maalle, ihmisten terveydelle ja taloudelle. Tukahduttava savu levisi kaikkiaan kahdeksaan naapurimaahan, ja siitä joutui kärsimään arviolta 75 miljoonaa ihmistä. Raporttien mukaan 20:tä miljoonaa ihmistä hoidettiin muun muassa astman, keuhkolaajentuman, sydän- ja verisuonisairauksien sekä silmä- ja iho-oireiden vuoksi.

Singaporessa saastemäärä kasvoi hälyttäviin mittoihin. Kaupunki peittyi savuun. ”Olemme kaikki vankeja kodeissamme”, valitti muuan asukas, joka ei uskaltanut lähteä ulos ilmastoidusta talostaan. Pahimpina päivinä ihmiset eivät voineet nähdä aurinkoa sumun läpi.

Seuraavana vuonna, vuonna 1998, Kanadassa joutui 8000 Brittiläisen Kolumbian asukasta lähtemään kodeistaan nopeasti lähestyvän liekkimeren tieltä. Se oli vain yksi niistä lähes tuhannesta tulipalosta, jotka riehuivat eri puolilla Kanadaa tuona vuonna; 115:n katsottiin jossain vaiheessa riistäytyneen hallinnasta. Yksi Pohjois-Albertassa syttynyt tulipalo tuhosi metsää 35000 hehtaaria. Muuan asukas sanoi: ”Vaikutti siltä, kuin ydinpommi olisi räjähtänyt. Asuinalueemme päällä leijui valtava musta pilvi.”

Tulen uhkaavat kasvot

Tuli on väkevä luonnonvoima. Raivoisa pensaspalo voi muokata maa-alueen uuteen uskoon, muuttaa kasvilajien välistä tasapainoa, aikaansaada muutoksia eläimistössä sekä uhata elämää ja omaisuutta.

Voimakas tulipalo voi edistää eroosiota. Kun maanpinta jää paljaaksi ja altistuu rankkasateille, jotka seuraavat usein kuumaa kesää, humuskerros huuhtoutuu pois. Tämä vaikuttaa kasveihin. Jotkin herkät lajit kärsivät ja kuolevat, kun taas toiset sopeutuvat hyvin. Valitettavasti ne kasvit, jotka menestyvät, ovat yleensä haitallisia rikkakasveja, jotka valtaavat alaa kotoperäisten kasvien kustannuksella.

Seuraavaksi ovat vaarassa myös joistakin nimenomaisista kasveista riippuvaiset eläimet. Australiassa uhanalaisia lajeja ovat jotkin kotoperäiset nisäkkäät – esimerkiksi koalat ja kettukusut – jotka voisivat kuolla helposti sukupuuttoon, jos tuli tuhoaisi liian suuren osan niiden luonnollista elinympäristöä. Kuluneiden 200 vuoden aikana Australian mantereelta on hävinnyt 75 prosenttia sademetsistä ja 66 prosenttia metsämaasta sekä 19 nisäkäslajia ja 68 kotoperäistä kasvilajia, joista useimpia ei ole löydetty mistään muusta osasta maailmaa.

Ihmiset ovat altistuneet yhä enemmän pensaspalojen tuhoisille vaikutuksille, kun kaupungit ovat levittäytyneet yhä kauemmaksi ympäröiville pensasaroille. Joulukuussa 1997 oli yli 250000 hehtaaria maata liekeissä, kun sadat tulipalot riehuivat Australiassa Sydneyn esikaupunkialueilla ja useissa pienissä kaupungeissa Sinisten vuorten ympäristössä. Noin puolet paloista riistäytyi hallinnasta. Palopäällikkö sanoi, ettei hän ollut nähnyt 30 vuoteen niin pahoja tulipaloja. Satojen ihmisten oli pakko lähteä kodeistaan, ja joidenkuiden talot paloivat. Palot vaativat myös kahden ihmisen hengen. Joulukuun loppupuolella 2001 alkaneet pensaspalot, joita pidetään tuhopolttoina, tuhosivat 750000 hehtaaria pensasaroa.

Kun tuli uhkaa

Hallitsemattomaan tulipaloon voi olla useita syitä. Yksi luonnollinen syy on El Niñoon liittyvä sääilmiö, jonka vuoksi eri puolille maailmaa syntyy aika ajoin kuumat, kuivat sääolot. Missä tahansa maassa, jossa sää muuttuu El Niñon vaikutuksesta vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kuivaksi, on otolliset olosuhteet tulipalojen syttymiselle.

Valtoimenaan riehuva palo johtuu kuitenkin useammin ihmisen ajattelemattomasta toiminnasta. Tulipalon sytyttämistä tahallaan pidetään monissa maissa rikoksena. On arvioitu, että puolet Uudessa Etelä-Walesin osavaltiossa Australiassa syttyneistä metsäpaloista johtuu tuhopoltoista tai varomattomuudesta.

Vaarallisiin tulipaloihin voi olla syynä myös ympäristön vastuuton kohtelu. Metsänhakkuut altistavat metsät tulipaloille. Monesti hakkuutähteet kasvattavat karikekerrosta, jota tuli tarvitsee levitäkseen. Hakkuut synnyttävät myös aukkoja lehväkatokseen, minkä vuoksi auringonvalo pääsee tunkeutumaan karikkeeseen ja kuivattamaan sitä. Kun kipinä sytyttää tämän tulenaran yhdistelmän palamaan, tulipalo voi riistäytyä helposti hallinnasta.

Suurten tulipalojen ongelmaa voivat pahentaa myös taloudelliset näkökohdat. Indonesiassa maanviljelyssä on käytetty satojen vuosien ajan kaskiviljelyä järkyttämättä luonnon tasapainoa. Kun viljelijät käyttävät tulta varovaisesti ja hallitusti, se vaikuttaa ympäristöön suunnilleen samalla tavalla kuin luonnollinen tulipalo. Viime aikoina perinteinen kaskiviljely on kuitenkin kasvanut suurempiin mittoihin ja teollistunut. Palmuöljyn ja muiden vastaavanlaisten tuotteiden lisääntyneen maailmanlaajuisen kysynnän vuoksi metsiä on parturoitu puhtaaksi ja tilalle on istutettu nopeasti kasvavia, voittoa tuovia kasveja. Polttaminen on helpoin ja halvin tapa raivata kasvillisuutta. Niinpä ihmiset polttavat kasvillisuuden tuhansien hehtaarien alueelta uhraamatta montakaan ajatusta sille, mitä hyötyä riittävän suurten metsä-alueiden säilyttämisestä olisi pitkällä aikavälillä.

Tulen ystävälliset kasvot

Sen lisäksi että tuli voi aiheuttaa tuhoa, siitä voi olla myös suurta hyötyä monille kasvi- ja eläinlajeille. Se voi jopa vaikuttaa olennaisesti luonnon tasapainon säilymiseen. Millä tavalla?

Tuli on ihmisen vanhimpia ystäviä. Se on pitänyt hänet lämpimänä, antanut hänelle valoa ja kypsentänyt hänen ruokansa. Tulen käyttö on satojen vuosien ajan kuulunut Australian alkuperäisasukkaiden päivittäisiin askareisiin. Tulella on niin tärkeä merkitys yanyuwa-heimolle, että heillä on toistakymmentä sanaa, jotka kuvailevat tulen eri lajeja ja niiden vaikutusta. He voivat esimerkiksi käyttää sanaa kambambarra puhuessaan pensas- tai metsäpalosta. Sanaa warrman käytetään hyvin palaneesta seudusta, joka on hyvää metsästysaluetta. Savu, joka kohoaa ylöspäin ja muodostaa pilven, on rrumarri.

Alkuperäisasukkaat hoitavat maa-aluetta, jolla he asuvat, harjoittamalla maataloutta, josta käytetään nimitystä ”fire-stick farming”. He vähentävät pienten tulipalojen avulla kariketta, joka on metsäpalojen pääasiallista polttoainetta. Tulen hallitun käytön ansiosta he ovat saaneet elatuksensa maasta tehokkaasti ja samalla säilyttäneet kasvien ja eläinten elinalueet. Se on myös pienentänyt riskiä joutua vaarallisen metsäpalon yllättämäksi.

Kulotuksen merkitys

Kun eurooppalaiset uudisasukkaat saapuivat Australiaan hieman yli kaksisataa vuotta sitten, tämä ihmisen, luonnon ja tulen välinen herkkä tasapaino alkoi häiriintyä. Eurooppalaiset olivat sitä mieltä, että jos jossakin oli tulipalo, se piti sammuttaa. Metsäpalot harvinaistuivat, mutta kun paloja syttyi, ne olivat rajumpia ja vaikeampia hallita, koska tulenaran karikkeen määrä kasvoi. Viime aikoina hallitukset ovat kuitenkin ottaneet oppia Australian alkuperäisasukkaiden menetelmistä ja kehittäneet eräänlaisen kulotusmenetelmän. Sen ansiosta tulta voidaan käyttää hallitusti tuhoisien suurpalojen ehkäisemiseen. Metsää ei kuloteta siihen aikaan vuodesta, jolloin pensaspaloja syttyy herkästi. Kulotuksessa tuli etenee hitaasti, liekit ovat matalia ja karike palaa puita vahingoittamatta. Tavallisesti iltakaste sammuttaa liekit.

Kun pensaspaloja torjutaan kulottamalla, tarkoituksena on suojella elämää ja omaisuutta sekä säilyttää kotoperäisten kasvien ja eläinten monimuotoisuus. Lisäksi kulotus vähentää joidenkin vierasperäisten rikkakasvien leviämistä. Sen avulla voidaan myös säilyttää ne monenlaiset elinympäristöt, jotka ovat välttämättömiä kotoperäisen eläimistön suojelussa.

Tuli näyttää olevan joidenkin kasvilajien siementen itämisen kannalta välttämätön. Joidenkin siementen kuori on niin kova, että tarvitaan tulta, jotta se murtuisi auki ja kosteutta pääsisi tihkumaan sisään. Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että myös savu auttaa siemeniä itämään. Savussa ajatellaan olevan noin 70 ainesosaa, jotka voivat saada siemenen itämään; tärkeä ainesosa on typpidioksidi.

Hiljattain palaneen maan humuskerroksessa on runsaasti ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Tulen vaikutuksesta lehtikarikkeessa varastoituneena olevat ravinteet vapautuvat ja auringonvaloa pääsee enemmän maanpinnalle. Lisäksi tuli saa aikaan ihanteellisen kasvualustan, johon uudet kasvit voivat juurtua. Esimerkiksi akaasia siementyy uudelleen tulipalon jälkeen ja viihtyy tulipalon jälkeisissä olosuhteissa.

Myös monet eläimet näyttävät hyötyvän näistä olosuhteista, varsinkin siitä, että tarjolla on tällöin uusia versoja, jotka maistuvat niiden suussa pehmeämmiltä ja mehukkaammilta. Jotkin kenguru- ja vallabilajit suosivat metsiä, jotka palavat usein, ja niiden on sanottu olevan riippuvaisia tulesta. Tämä johtuu siitä, että ne saavat ravintoa ja suojaa kasveista, joiden uusiutuminen ja säilyminen riippuu tulesta.

Vielä paljon opittavaa

Tulen kahdenlaisia kasvoja on alettu ymmärtää paremmin, mutta tulen ja ympäristön välinen vuorovaikutus on monimutkaista, ja vielä on paljon opittavaa. On tarpeen edelleen tutkia, miten tuli vaikuttaa joihinkin kasvi- ja eläinlajeihin. On myös tutkittava lisää sitä, millaisessa vuorovaikutuksessa tuli on ekosysteemin kanssa laajemmassa mitassa. Seuraaviin kysymyksiin on etsittävä vastauksia: Vaikuttavatko tulipalot kasvihuoneilmiöön? Miten tulipalojen savu vaikuttaa sääoloihin? Miten tulipalot käyttäytyvät?

Nykyään on olemassa tietokoneohjelmia, niin sanottuja malleja, joiden avulla pyritään ennustamaan tulen käyttäytymistä. Ne tulkitsevat tietoja karikkeesta sekä lämpötilasta, tuulen nopeudesta ja muista sääoloihin vaikuttavista tekijöistä. Valitettavasti nämä mallit eivät ole aina tarkkoja, eivätkä ne voi ennustaa epätavallisia ilmiöitä, esimerkiksi tilanteita, joissa tuli syöksähtää salamannopeasti johonkin suuntaan tai joissa tulen voimakkuus kasvaa yhtäkkiä. Vuoden 1997 Sydneyn paloissa kaksi kokenutta palomiestä menetti henkensä yhdessä tällaisista tulen syöksähdyksistä, joita on osuvasti sanottu ”kuoleman sormiksi”.

Suurista tulipaloista on erityisen vaikea laatia ennusteita, koska ne voivat saada aikaan omia sääilmiöitä, esimerkiksi voimakkaita tuulia, pilviä ja jopa ukonilmoja. Palojen synnyttämät tuulet voivat äkisti muuttaa suuntaa tai nopeutta, mikä tekee palosta epävakaan. Tutkijat toivovat voivansa parantaa nykyisiä malleja lisäämällä niihin tietoa sekä näistä että muista seikoista, esimerkiksi maaston tyypistä ja kaltevuudesta ja karikkeen levinneisyydestä.

Coloradossa Yhdysvalloissa toimiva ilmakehän tutkimuskeskus on käynnistänyt yhden hankkeen tähän päämäärään pääsemiseksi. Laitos on asentanut C-130-kuljetuskoneeseen huippuunsa kehitettyjä tieteellisiä laitteita ja seitsemän työasemaa, jotka kaikki on suojattu paksuilla eristeillä. Lentokoneella on tarkoitus lentää riehuvan tulipalon yläpuolelle ja kerätä tietoa siipiin asennettujen antureiden avulla. Sen jälkeen tieto lähetetään tietokoneiden käsiteltäväksi. Koneessa on Thermacam-infrapunakamera, joka voi ilmaista tulen suhteellisen voimakkuuden tulipalon eri osissa. Näillä keinoin tutkimuslaitoksen tiedemiehet oppivat parantamaan nykyisiä tulipalon käyttäytymistä kuvaavia malleja.

Toivottavasti asiantuntijat kykenevät paranneltujen mallien avulla saamaan tulipaloja hallintaan entistä turvallisemmin. Kyky ennustaa tarkasti tulen liikkeitä voisi vähentää myös palomiesten kohtaamia vaaroja, kun he suojelevat väestöä.

Valloilleen päästessään tuli voi tosiaan olla tuhoisa vihollinen, mutta se voi olla myös hyvä ystävä. Se vaikuttaa merkittävällä tavalla luonnon kiertokulkuihin, jotka Luoja on pannut alulle elvyttämään maata ja pitämään kasvien ja eläinten monimuotoisuuden vakaana.

[Kuva s. 25]

Pelästyneet saksanhirvet pysyvät etäällä Bitterrootin jokilaaksossa Montanassa etenevästä tulipalosta

[Lähdemerkintä]

John McColgan, BLM, Alaska Fire Service

[Kuva s. 26]

Kulotusta Australiassa

[Lähdemerkintä]

Queensland Rural Fire Service