Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tuolta tulee pikku pingviinien paraati!

Tuolta tulee pikku pingviinien paraati!

Tuolta tulee pikku pingviinien paraati!

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

YLEISÖ odottaa hiljaa. Silmä tarkkana he tähyilevät etäisyyteen nähdäkseen vilahduksen tähtiesiintyjistä. Näyttämö herää eloon, kun veden rajasta tupsahtaa näkyviin pikkuinen hahmo. Innostunut kuiskina kiirii yleisön joukossa, kun hahmo toisensa perään tulee esiin. Öinen näytös on alkanut. Täältä tulee Phillip Islandin pikkuisten sinipingviinien paraati!

Pingviinit marssivat maailmannäyttämölle ensi kertaa 1500-luvulla, jolloin kuuluisat tutkimusmatkailijat Vasco da Gama ja Fernão de Magalhães purjehtivat etelän valtameriä. Aluksi pohdittiin, miten pingviinit pitäisi luokitella. Niillä oli höyhenet kuin linnuilla, ne uivat kuin kalat ja kävelivät kuin maaeläimet. Höyhenet kuitenkin lopulta ratkaisivat asian. Vain linnuilla on höyhenet, joten pingviinien täytyi olla lintuja. Tähän lentokyvyttömien lintujen heimoon kuuluu 18 lajia Etelänapamantereen keisaripingviinistä ja adeliepingviinistä päiväntasaajan korkeudella elävään galapagosinpingviiniin.

Haluaisitko käydä tapaamassa pingviiniyhdyskuntaa sen luonnollisessa elinympäristössä? Tule siinä tapauksessa Phillip Islandiin, joka sijaitsee Australiassa vain 140 kilometriä kaakkoon nykyaikaisesta Melbournen kaupungista. Noin 500000 vierailijaa pistäytyy täällä vuosittain ihastelemassa tätä pikkuista ihmettä. Miksi Phillip Islandin sinipingviinit ovat niin valloittavia?

”Pieniä mutta pippurisia”

Virallisen näköisessä mustavalkoisessa höyhenpuvussaan sinipingviinit hurmaavat yleisönsä hetkessä. Nämä maailman pienimmät pingviinit ovat pystyasennossa noin 30 senttimetrin korkuisia ja painavat ainoastaan noin kilon. Älä kuitenkaan anna pienen koon johtaa harhaan! Niiden sitkeys ja kestävyys korvaavat reilusti niiden vaatimattomat mitat.

”Sinipingviinit ovat pieniä mutta pippurisia”, selittää professori Mike Cullen, joka on tutkinut Phillip Islandin pingviiniyhdyskuntaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Nämä pingviineistä pienimmät ovat myös kaikkein kovaäänisimpiä. Yöllä niiden voi kuulla murisevan, kaakattavan, vinkuvan ja kirkuvan, kun ne suojelevat pesiään tunkeutujilta, etsivät itselleen puolisoa tai nauttivat ”yhteislaulusta” lajitoveriensa kanssa.

Kun sinipingviinejä kuvailtiin ensi kerran vuonna 1780, niitä kutsuttiin sattuvasti nimellä Eudyptula minor, joka on peräisin kreikan kielestä ja tarkoittaa ’taitavaa pientä sukeltajaa’. Virtaviivaisen, torpedonmuotoisen vartalon, kiiltävän, vedenpitävän höyhenpeitteen ja melamaisten siipien ansiosta ne näyttävät aivan kuin lentävän vedessä.

Täydellinen ”pelastusliivi”

Ruokaa etsiessään nämä pingviinit voivat uida jopa sata kilometriä päivässä ja pysytellä meressä tarpeen mukaan päiviä tai viikkoja yhteen menoon. Miten ne nukkuvat merellä ollessaan? Ratkaisu piilee niiden erinomaisesti suunnitellussa höyhenpuvussa. Pingviineillä on paksu untuvakerros, ja toistensa päällä limittäin olevista höyhenistä muodostunut höyhenpuku on kolme neljä kertaa tiiviimpi kuin lentävillä linnuilla. Puvun alle jäävä ilma toimii eristeenä ja luontaisena kellukkeena – paljolti samaan tapaan kuin pelastusliivi. Pingviini voi näin ollen helposti nukkua vedessä: se kelluu kuin korkki, sen siivet ovat levällään vakaimina ja nokka pysyy turvallisesti vedenpinnan yläpuolella.

Edes paksu höyhenpuku ei tietenkään pystyisi suojaamaan pingviiniä, jos hyinen vesi pääsisi imeytymään siihen sen sukellellessa meressä etsimässä syötävää. Siksi pingviinillä onkin pyrstön yläpuolella erityinen rasvarauhanen, joka erittää nestemäistä vahaa. Kun pingviini sukii höyheniään, se levittää samalla vahaa nokallaan kaikkialle höyhenpukuun, minkä ansiosta puku pysyy vettähylkivänä, puhtaana ja terveenä. Yksikään ihmisten suunnittelema sukelluspuku ei voisi soveltua merielämään yhtä hyvin.

Aiheuttaako makean veden puute vaikeuksia tälle meren asukkaalle? Kummankin silmän yläpuolella on ainutlaatuisesti suunniteltu suolanpoistorauhanen. Pingviinin tarvitsee vain ravistaa nokkaansa, niin haitallinen suola poistuu sieraimista.

Pingviinien silmät on lisäksi suunniteltu sellaisiksi, että niillä pystyy näkemään yhtä hyvin vedessä kuin sen yläpuolellakin. Tämä eläin on selvästikin täydellisesti varustettu vesielämää varten. Meidän onneksemme sinipingviinit eivät kuitenkaan vietä kaikkea aikaansa meressä.

Elämää kuivalla maalla

Phillip Islandin ja läheisen mantereen rosoinen, hiekkainen rannikko on laajalti ruohikon ja muun kasvillisuuden peittämä. Se on siksi ihanteellinen asuinpaikka 26000 sinipingviinin yhdyskunnalle. Pingviinin elämä saa alkunsa pesässä, jonka pingviinivanhemmat ovat kaivaneet rantahiekkaan suurella vaivalla. Juuri munittu muna voi pysyä kylmässä elinkelpoisena useitakin päiviä ennen kuin molemmat vanhemmat alkavat hautoa sitä tunnollisesti vuorotellen. Pingviinivanhemmilla on vatsan alaosassa erityinen hautomalaikku, jossa on runsaasti verisuonia. Hautoessa laikku paisuu siihen virtaavan lämpimän veren vuoksi ja pitää munan lämpimänä, mikä on sen kehittymisen kannalta välttämätöntä. Kun haudontavuoro siirtyy toiselle vanhemmalle, hautomalaikku laskee ennalleen ja toiminto, joka tekee höyhenpuvusta vedenpitävän, palautuu normaaliksi, niin että pingviini voi palata mereen syömään.

Kuoriutumisen jälkeen poikanen kasvaa uskomatonta vauhtia. Jo kahdeksasta kymmeneen viikon kuluttua pingviininpoikanen on aikuisen kokoinen ja valmis lähtemään merelle. ”On huomion arvoista, että pitkille merimatkoille lähtevillä nuorilla pingviineillä on varusteinaan ainoastaan suurenmoinen fysiologiansa – – ja vaistot, joiden avulla selviytyä”, todetaan eräässä sinipingviineistä kertovassa kirjassa (Little Penguin—Fairy Penguins in Australia).

Seuraavien vuoden, kahden tai kolmen kuluessa nuoret pingviinit voivat vaellella tuhansia kilometrejä viettäen suuren osan ajastaan meressä. Ne, jotka säilyvät hengissä, palaavat yleensä lisääntymään kotikulmilleen – puolen kilometrin säteelle synnyinpaikastaan. Miten ne löytävät kotiin? Jotkut sanovat, että pingviinit suunnistavat auringon avulla sisäisen biologisen kellon ottaessa huomioon auringon liikkeet taivaalla. Toiset uskovat, että pingviinit tunnistavat tutut maamerkit. Joka tapauksessa näiden merenkävijöiden nousu kuivalle maalle pitkän uintimatkan tai rankan kalastuspäivän jälkeen on esitys, joka houkuttelee ihmisiä Phillip Islandiin.

Paraati alkaa!

Hämärän laskeutuessa sadat innostuneet vierailijat asettuvat paikoilleen katselemaan yöllistä pingviiniparaatia. Pingviinit ovat jo kauan sitten kokoontuneet isoihin, satojen yksilöiden rykelmiin rannalle siihen iskeytyvien tyrskyjen ulottumattomiin. Rantaa valaisevat useat valonheittimet. Tuntuu kevyt tuulenhenki, ja pienet laineet liplattavat rantaan. Yleisössä herää epäilys. Missä pingviinit oikein ovat? Tulevatkohan ne rantaan? Siinä samassa ensimmäiset pikkuiset pingviinit ilmestyvät näkyviin ja vaappuvat hermostuneesti veden rajassa. Yhtäkkiä ne säikähtävät jotakin ja pulahtavat aaltoihin. Pingviinit ovat jatkuvasti hyvin varuillaan niitä saalistavien petojen, muun muassa kotkien, vuoksi. Pian ne kuitenkin ilmestyvät näkyviin uudelleen ja saavat vähitellen kerätyksi rohkeutta. Viimein yksi peloton yksilö astuu vedestä ja taapertaa ripeästi rantaa pitkin hiekkakinosten suojiin. Muut sen ryhmään kuuluvat seuraavat sitä viipymättä. Valoista ja katselijoista piittaamatta ne marssivat rannalla kuin paraatissa ikään.

Päästyään kinosten suojiin pingviinit rauhoittuvat silminnähden ja kokoontuvat suuremmiksi ryhmiksi sukimaan höyheniään. Ryhmä toisensa perään taapertaa tällä tavoin rannan poikki ja pysähtyy ”rupattelemaan” naapurien kanssa ennen kotiin menoa. Joidenkin on tallustettava, hypeltävä ja kömmittävä kankeasti 50 metrin korkuista viettävää kalliota ennen kuin ne pääsevät pesälleen.

Pieniä pingviinejä – suuria ongelmia

Kuten muita luontokappaleita kautta maailman, sinipingviinejäkin uhkaavat monenlaiset ongelmat, joista useat johtuvat ihmisistä. Niitä ovat muun muassa merta kyntävien laivojen öljypäästöt, pingviinien asuinpaikkojen hupeneminen ihmisen toiminnan vuoksi ja muualta tuodut pingviinien viholliset, muiden muassa ketut ja kotieläimet.

Näiden ongelmien ratkaisemiseksi on ponnisteltu kiitettävästi. Viime vuosina Phillip Islandin rauhoitusalueen sinipingviinien määrä on vakiintunut. ”Voitamme taistelun – – vaikkakin hitaasti”, sanoo professori Cullen. Sitten hän jatkaa: ”Suurin haaste tätä nykyä on turvata sinipingviinien ruoansaanti – – ja tämä on kytköksissä valtamerten ja ihmiskunnan kohtaloon yleensä.” Ilmaston lämpenemisen ja erilaisten sääilmiöiden, kuten El Niñon, vaikutukset meren ruokavarantoihin synnyttävät suuria ongelmia, joiden kanssa tutkijat tiiviisti kamppailevat.

Tämän tutkimustyön tulokset tulevat epäilemättä lisäämään arvostustamme monimuotoista, vaikkakin haurasta, planeettaamme kohtaan. Phillip Islandin luonnosta huolehditaan hyvin jo nyt, minkä ansiosta sinäkin saatat jonain päivänä olla niiden innokkaiden katselijoiden joukossa, jotka kuiskivat: ”Tuolta tulee pikku pingviinien paraati!”

[Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

PHILLIP ISLAND

[Kuvat s. 16, 17]

Yleisö, istuimet ja valonheittimet – pingviiniparaati voi alkaa

[Kuva s. 17]

Poikanen varttuu täysikasvuiseksi vain kymmenessä viikossa

[Kuvien lähdemerkintä s. 15]

Kuvat: Photography Scancolor Australia

[Kuvien lähdemerkintä s. 16]

Kuvat sivuilla 16 ja 17: Photography Scancolor Australia