Uskonnot koolla Assisissa etsimässä rauhaa

”Ei koskaan enää väkivaltaa! Ei koskaan enää sotaa! Ei koskaan enää terrorismia! Jumalan nimessä jokainen uskonto edistäköön maan päällä oikeudenmukaisuutta ja rauhaa, anteeksiantoa ja elämää, rakkautta!” (Paavi Johannes Paavali II)

ASSISI ITALIA 24. tammikuuta 2002. Maailman järjestäytyneet uskonnot olivat kokoontuneet rukoilemaan rauhan puolesta, rauhan jota terrorismi, suvaitsemattomuus ja epäoikeudenmukaisuus uhkaavat. Paavi kutsui kokouksen koolle pari kuukautta sen jälkeen, kun New Yorkin World Trade Centerin tornit olivat luhistuneet. Monet uskonnolliset johtajat ottivat Vatikaanin kutsun innostuneesti vastaan.

Kaksi kertaa aikaisemmin – kerran vuonna 1986 ja uudelleen vuonna 1993 – paavi oli järjestänyt rukouspäivän tuossa samassa italialaisessa kaupungissa. * Vuoden 2002 kokousta tuli seuraamaan kaikkialta maailmasta yli tuhat toimittajaa. Rauhan puolesta oli rukoilemassa kristikunnan edustajia (katolilaisia, luterilaisia, anglikaaneja, ortodokseja, metodisteja, baptisteja, helluntailaisia, mennoniittoja ja kveekareita) sekä monien muiden eri uskontojen – islamin, hindulaisuuden, kungfutselaisuuden, sikhiläisyyden, jainalaisuuden, tenrikyon, buddhalaisuuden, juutalaisuuden, perinteisten afrikkalaisten uskontojen, šintolaisuuden ja zarathustralaisuuden – edustajia. Myös muiden uskontojen valtuuskuntia samoin kuin Kirkkojen maailmanneuvoston edustaja oli paikalla.

Julistuksia rauhan puolesta

Päivä alkoi kello 8.40, kun ”rauhan juna” lähti liikkeelle pieneltä Vatikaanin asemalta. Juna, jossa oli seitsemän vaunua kaikkine  mukavuuksineen, kulki kahden helikopterin turvasaattueessa. Kaksi tuntia kestävä matka vei paavin ja muut uskonnolliset johtajat Assisiin. Turvajärjestelyt olivat tiukat: tuhatkunta poliisia seisoi hälytysvalmiudessa.

Uskonnolliset johtajat kokoontuivat muinaiselle, valtavalla telttakatoksella peitetylle aukiolle. Sen sisäpuolella oli suuri punainen V:n muotoinen koroke, jolla uskontojen edustajat istuivat; paavin istuin oli korokkeen keskellä. Sivulla oli oliivipuu, rauhan vertauskuva. Korokkeen edessä oli yli 2000:n huolellisesti valikoidun vieraan yleisö. Eturivillä istui Italian korkea-arvoisimpia viranomaisia. Suuret kuorot lauloivat rauhanhymnejä puheiden välissä. Muissa osissa kaupunkia tuhannet ihmiset, pääasiassa nuoret, pitivät esillä erikielisiä sodanvastaisia iskulauseita ja lauloivat rauhasta. Monet kantoivat oliivipuun oksia.

Istuuduttuaan paikalleen korokkeella paavi toivotti eri uskontojen valtuuskunnat tervetulleiksi. Sen jälkeen kun oli laulettu latinaksi virsi, joka perustui Jesajan 2:4:n ennustukseen ajasta, jolloin ”kansakunta ei nosta miekkaa kansakuntaa vastaan”, kymmenkunta osanottajaa, joista kullakin oli yllään uskontokunnilleen tunnusomaiset asut, esittivät juhlallisia julistuksia rauhan puolesta. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä.

”Tänä historiallisena hetkenä ihmiskunnan täytyy saada nähdä eleitä rauhan puolesta ja kuulla toivon sanoja.” (Kardinaali François Xavier Nguyên Van Thuân.)

Jumala ”ei ole sodan ja konfliktien Jumala vaan rauhan Jumala”. (Ekumeeninen patriarkka Bartolomaios I.)

”Uskonnollisten erojen ei tulisi saada suhtautumaan välinpitämättömästi niihin, jotka ovat erilaisia, tai vihaamaan heitä.” (Tri Setri Nyomi, Reformoitujen kirkkojen maailmanliitto.)

”Oikeudenmukaisuus ja veljellinen rakkaus ovat ihmisten kesken vallitsevan tosi rauhan kaksi välttämätöntä tukipylvästä.” (Päällikkö Amadou Gasseto, perinteisten afrikkalaisten uskontojen edustaja.)

”Vain rauha on pyhää, sota ei ole koskaan pyhää!” (Andrea Riccardi, katolinen kirkko.)

Jotkut edustajat myönsivät, että uskonnoilla on raskas vastuu suvaitsemattomuuden ja sodan lietsomisessa. Luterilaisen maailmanliiton edustaja totesi, että maailmaa on ”ravistellut uskonnollisen fundamentalismin lietsoma  säälimätön viha”. Juutalaisten edustaja sanoi: ”Uskonnot ovat olleet mukana yllyttämässä lukuisiin hirveisiin ja verisiin sotiin.” Hindujen valtuuskunnan jäsen julisti: ”Historiasta paljastuu toistuvasti tapauksia, joissa ne, jotka ovat väittäneet tuovansa vapautuksen uskonnon nimissä, ovatkin uskonnon avulla hankkineet valtaa itselleen ja aiheuttaneet jakautumista.”

Tuomittuaan juhlallisesti terrorismin ja sodan kukin delegaatio vetäytyi sille määrätylle paikalle esittämään omalle jumalalleen rukouksia rauhan puolesta.

Rukouksia rauhan puolesta

Kristikunnan uskontojen edustajat rukoilivat yhdessä pyhän Fransiscuksen alemmassa basilikassa lähellä hautaa, josta kirkko on saanut nimensä. Toimituksen aloitti paavin ja kolmen muun edustajan ”rukous kolminaisuudelle”. Rukouksia esitettiin hymnien ja rauhaa ylistävien pyyntöjen samoin kuin samaa teemaa käsittelevän Raamatun lukemisen välissä. Eräässä rukouksessa pyydettiin ”yhtenäistä uskoa”. Seremonian lopuksi osallistujat lauloivat latinaksi Isä meidän -rukouksen, joka perustuu Matteuksen 6. luvun jakeisiin 9–13.

Samanaikaisesti muiden uskontokuntien edustajat rukoilivat muissa paikoissa. Mekkaan päin sijaitsevassa salissa matoille polvistuneet muslimit kääntyivät Allahin puoleen. Zarathustralaiset, jotka rukoilivat lähellä jainalaisia ja kungfutselaisia, sytyttivät pyhän tulen. Perinteisten afrikkalaisten uskontojen edustajat rukoilivat esi-isiensä henkiä. Hindut pyysivät rauhaa omilta jumaliltaan. Kaikki rukoilivat jumaliaan omien menojensa mukaisesti.

Yhteinen sitoumus rauhan puolesta

Seremonioiden päätteeksi valtuuskunnat kokoontuivat uudelleen telttakatoksen alle. Munkit ojensivat juhlallisesti osanottajille rauhan toivoa kuvaavia palavia lamppuja. Näkymä oli viehättävä. Sitten valtuuskuntien eri jäsenet lukivat yhteisen sitoumuksen rauhan puolesta, niin että kukin delegaatio esitti eri julistuksen.

”Rauhan rakentaminen vaatii lähimmäisen rakastamista.” (Ekumeeninen patriarkka Bartolomaios I.)

”Väkivalta ja terrorismi eivät sovi yhteen uskonnon aidon hengen kanssa.” (Tri Konrad Raiser, Kirkkojen maailmanneuvoston edustaja.)

”Me sitoudumme kasvattamaan ihmisiä kunnioittamaan ja arvostamaan toisiaan.” (Bhai Sahibji Mohinder Singh, sikhiläisyyden edustaja.)

”Rauha ilman oikeudenmukaisuutta ei ole todellista rauhaa.” (Ortodoksipiispa Vasilios.)

Lopuksi paavi luki sanat, jotka ovat tämän kirjoituksen johdantona. Tämä eri uskontojen kokous päättyi siihen, että osanottajat syleilivät toinen toistaan rauhan vertauskuvaksi. Huolellisesti valittuja, kaunopuheisia sanoja siivittivät loisteliaat juhlamenot. Miten tähän vaikuttavaan tilaisuuteen oikein suhtauduttiin?

Seuraavatko teot sanoja?

Sanomalehdissä ja televisiossa ylistettiin paavin aloitetta. Paavia sanottiin jopa ”koko kristikunnan puolestapuhujaksi”. Vatikaanissa ilmestyvä sanomalehti L’Osservatore Romano luonnehti Assisissa vietettyä päivää ”virstanpylvääksi rauhan sivilisaation rakentamiseen johtavalla tiellä”. Corriere dell’Umbria -sanomalehden pääotsikko kuului: ”Assisi valaisee tietä kohti rauhaa.”

Kaikki tarkkailijat eivät olleet yhtä innostuneita. Jotkut ilmaisivat olevansa epäilevällä kannalla, koska huolimatta vuosina 1986 ja 1993 vietetyistä rukouspäivistä uskonnon nimissä käydyt sodat aiheuttavat yhä kärsimyksiä ihmiskunnalle. Uskonnollinen viha on kiihottanut veriseen teurastukseen Ugandassa, entisessä Jugoslaviassa, Indonesiassa, Pakistanissa, Lähi-idässä ja Pohjois-Irlannissa.

Italialainen sanomalehti La Repubblica huomautti, että jotkut kriitikot sivuuttivat koko tilaisuuden ”pelkkänä teatterina”. Eräs Euroopan parlamentin jäsen sanoi, että edistääkseen rauhaa uskonnollisten ihmisten pitäisi ”noudattaa evankeliumia”, toisin sanoen elää sanojen ”rakasta vihollisiasi, käännä toinen  poski” mukaisesti. Hänen mukaansa niin ”ei toimi kukaan”.

Italian juutalaisten yhteisöjen puheenjohtaja sanoi, että ”on kiinnostavaa nähdä, mitä nyt tapahtuu, eli seuraavatko konkreettiset teot ja todellinen muutos sanoja”. Italian buddhalaisten edustaja totesi samaan tapaan, että tulisi ”varmistaa, että vetoomukset rauhan puolesta eivät jää vain hyviksi aikeiksi”. Muuan toimittaja, joka kirjoittaa italialaiseen L’Espresso-lehteen, viittasi siihen, että Assisissa olleille kristikunnan uskonnoille kokous merkitsi vielä jotain muuta. Hän sanoi sitä ”liittoutumaksi uskonnollista tyytymättömyyttä, kurittomuutta ja epäuskoa vastaan” samoin kuin yritykseksi taistella sitä ”ankaraa maallistumista” vastaan, joka vaivaa Eurooppaa sen ”kristillisestä historiasta” huolimatta.

Ankarimmin tapahtumaa arvostelivat vanhoilliset katolilaiset, jotka pelkäävät kirkkonsa oppien vesittämistä. Eräässä televisiohaastattelussa Vittorio Messori, tunnettu katolinen kirjoittaja, kiinnitti huomion siihen vaaraan, että Assisin tilaisuus saattaa hämärtää uskontojen välisiä eroja. Kirkon viranomaiset olivat tietysti ryhtyneet varotoimiin välttääkseen antamasta sitä kuvaa, että uskonnot sekoittuisivat. Paavi itse esitti lausunnon, jossa hän kumosi sellaiset syytökset. Siitä huolimatta jo tilaisuuden luonne näytti monien mielestä vihjaavan, että eri uskonnot ovat vain eri tapoja lähestyä samaa korkeampaa voimaa.

Uskonto ja rauha

Mitä järjestäytyneet uskonnot sitten voivat tehdä rauhan aikaansaamiseksi? Joidenkin mielestä itse kysymys on ironinen, sillä uskonnot näyttävät ennemminkin aiheuttavan sotia kuin estävän niitä. Historioitsijat ovat osoittaneet, kuinka maalliset vallat ovat käyttäneet uskontoa sodan lietsomiseen. Herää kuitenkin kysymys: miksi uskonnot ovat sallineet sen, että niitä on käytetty niin?

Kristikunnan uskonnoilla on ainakin ollut tiedossa pyhä ohjenuora, joka olisi voinut auttaa niitä välttämään sotaan liittyvän syyllisyyden. Jeesus sanoi, että hänen seuraajansa ”eivät ole osa maailmasta” (Johannes 15:19; 17: 16). Jos kristikunnan uskonnot olisivat eläneet noiden sanojen mukaisesti, ne eivät olisi liittoutuneet poliittisten valtojen kanssa antamalla hyväksyntänsä ja siunauksensa armeijoille ja sodalle.

Elääkseen Assisissa esittämiensä kauniiden sanojen mukaisesti uskonnollisten johtajien täytyisi todellakin pysyä erossa poliittisista valloista. Lisäksi heidän täytyisi opettaa kannattajiaan elämään rauhassa. Historioitsijat ovat kuitenkin panneet merkille, että niihin, jotka harjoittavat väkivaltaa maailmassa, lukeutuu monia sellaisia ihmisiä, jotka uskovat Jumalaan – tai ainakin väittävät uskovansa. Eräässä sanomalehden pääkirjoituksessa sanottiin äskettäin: ”Vähän syyskuun 11. päivän jälkeen joku raapusti seuraavat karmaisevan totuudenmukaiset sanat erääseen seinään Washingtonissa: ’Rakas Jumala, pelasta meidät ihmisiltä, jotka uskovat sinuun.’”

Assisi kaikkine loisteliaine juhlamenoineen jätti vastaamatta joihinkin vaikeisiin kysymyksiin. Ehkä yksikään kysymys ei kuitenkaan ole seuraavaa kysymystä tärkeämpi – tai pulmallisempi: miksi Jumala on tähän mennessä ilmeisen selvästi jättänyt vastaamatta niihin rukouksiin, joita maailman uskonnot ovat rauhan puolesta esittäneet?

[Alaviite]

[Kuva s. 7]

Osanottajia käsissään rauhan toivoa kuvaavia palavia lamppuja

[Lähdemerkintä]

AP Photo/Pier Paolo Cito

[Kuvan lähdemerkintä s. 5]

AP Photo/Pier Paolo Cito