Hullu Hevonen – vuori muuttuu monumentiksi

MIKÄ saa lahjakkaan, nuoren, itseoppineen puolalais-amerikkalaisen kuvanveistäjän ryhtymään sellaiseen urakkaan, että hän louhii vuoreen kuvan kunnioitetusta intiaanisoturista? Päätös ei syntynyt hätäisesti, sillä tuo kuvanveistäjä, Korczak Ziolkowski, mietti asiaa kokonaiset seitsemän vuotta.

Ziolkowski sai vuonna 1939 kirjeen vanhalta lakota-intiaanien päälliköltä Henry Seisovalta Karhulta, joka asui Etelä-Dakotan Pine Ridgen intiaanireservaatissa. Päällikkö pyysi häntä luomaan Etelä-Dakotan Black Hills -vuoriin monumentin erään legendaarisen intiaanipäällikön muistoksi. Lakota-intiaanit pitävät tuota vuoristoa pyhänä intiaanien maana, eivätkä he katsoneet suopein silmin, kun kuvanveistäjä Gutzon Borglum valmisti neljää Yhdysvaltain presidenttiä kuvaavan jättikokoisen veistoksensa Mount Rushmoreen keskelle heidän syvästi kunnioittamaansa vuoristoa. Päällikkö Seisova Karhu kirjoitti Ziolkowskille: ”Minä ja toiset päälliköt haluaisimme valkoisen miehen tietävän, että punaisellakin miehellä on suuria sankareita.”

Miksi Hullu Hevonen?

Miksi valituksi tuli Hullu Hevonen? * Robb DeWall selittää: ”Hullun Hevosen valitsivat monumentin aiheeksi intiaanit. Hän oli todellinen intiaanien intiaani: poikkeuksellisen rohkea soturi ja nerokas taktikko taistelussa, ensimmäinen intiaani, jonka tiedetään johtaneen vihollisia systemaattisesti ansaan houkuttimien avulla. Hän – – ei koskaan allekirjoittanut sopimusta eikä koskaan muuttanut reservaattiin.”

Mistä Ziolkowski sai idean veistokseensa? Hän kuuli tarinan Hullun Hevosen vastauksesta valkoiselle kauppiaalle, joka oli pilkannut häntä sen johdosta, ettei hän muuttanut asumaan reservaattiin, kuten suurin osa lakota-intiaaneista oli jo tehnyt. Kauppias kysyi: ”Missä sinun maasi ovat nyt?” Hullu Hevonen ”katsoi taivaanrantaan, viittasi kädellään hevosensa pään yli ja ilmoitti ylpeästi: ’Minun maani ovat siellä, missä kuolleeni makaavat haudattuina.’”

Muistomerkin paikka

Aivan ensimmäiseksi oli valittava vuori, joka muutettaisiin maailman suurimmaksi veistokseksi, vielä suuremmaksi kuin lähellä sijaitseva Mount Rushmoren monumentti. Ziolkowski ja päällikkö Seisova Karhu tekivät valintansa viimein vuonna 1947. Vuori oli vajaat 200 metriä korkea ja sijaitsi 2000 metrin korkeudella merenpinnasta. Ziolkowski sanoi sitä Ukkospilven vuoreksi, koska sen ylle syntyi joskus epätavallisia pilvimuodostelmia. Miten he saisivat luvan muuttaa sen jättimäiseksi intiaanin muistomerkiksi?

DeWall selittää hanketta käsittelevässä kirjassaan: ”Kuka tahansa saattoi hakea Black Hills -vuorille louhintalupaa ja saada maa-alan käytännössä omistukseensa, kunhan vain alueella tehtiin vuosittain sadan dollarin verotusarvosta työtä. Ziolkowskin mielestä oli ironista, ettei valtio välittänyt, vaikka vuori näyttäisi lopulta hevosen selässä ratsastavalta intiaanilta, jos hän vain tekisi vaaditun määrän työtä joka vuosi.” (Korczak—Storyteller in Stone.)

Poistettava kivimäärä

Pienellä budjetilla toimivan Ziolkowskin edessä oli suunnaton urakka, ja aluksi hän työskenteli yksin. Ensimmäinen dynamiittipanos räjäytettiin 3. kesäkuuta 1948, ja se irrotti vuoresta vaatimattomat kymmenen tonnia kiveä. Siitä lähtien aina vuoteen 1994 asti vuoresta räjäytettiin kiveä arviolta 8,4 miljoonaa tonnia. Ensimmäistä räjäytystä oli  seuraamassa satoja intiaaneja, joiden joukossa oli viisi kuuluisan Little Bighornin taistelun (25. kesäkuuta 1876) * yhdeksästä elossa olleesta silminnäkijästä.

Ziolkowski oli sisukas, asialleen omistautunut mies. Hän rakensi alueella itse kaatamistaan puista 741-askelmaiset portaat huipulle, minne hän suunnitteli louhivansa hevosen pään. Talttavasaraan hän sai voiman bensiinillä toimivasta vanhasta kompressorista. Hänen täytyi vetää 620 metriä kahdeksan senttimetrin läpimittaista letkua ylös paikkaan, jossa hän porasi. Aina kun kompressori äkkiarvaamatta pysähtyi, hänen piti laskeutua kaikki 741 porrasta alas käynnistämään moottori uudelleen. Hänen ennätyksensä oli yhdeksän edestakaista matkaa saman päivän aikana! Hänellä ei ollut varaa palkata miestä hoitamaan kompressoria. Kaikesta päättäen hän oli hyvin sinnikäs ja päättäväinen.

Vuonna 1951 Ziolkowski maalasi vuorenseinään veistoksensa luonnoksen, johon kului 660 litraa valkoista maalia. Näin vierailijoiden oli helpompi hahmottaa, miltä lopullinen työ näyttäisi.

Takaisku ja kriisi

1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella Ziolkowski keskittyi hevosen pään veistämistä edellyttävään räjäytystyöhön. Hänellä oli ollut jo kaksi  sydänkohtausta (vuosina 1968 ja 1970). Kesällä 1982 hänelle tehtiin sydämeen neljän suonen ohitusleikkaus, joka onnistui hyvin. Sitten tuli takaisku. Ziolkowski kuoli yllättäen saman vuoden lokakuussa 74-vuotiaana. Miten Hullun Hevosen suurhankkeen kävisi nyt? Kuolisiko se veistäjänsä myötä?

Ziolkowski ei koskaan ajatellutkaan, että hän ehtisi saada työnsä valmiiksi. Hän tiesi, ettei siihen riittänyt yhden ihmisen ikä, ja siksi hän oli laatinut työtä varten yksityiskohtaiset suunnitelmat. Hänen vaimonsa Ruth ja heidän kymmenen lastaan olivat aivan yhtä omistautuneita monumentin valmistumiselle kuin hänkin. Ruth oli ollut apuna joka vaiheessa, niin laskelmien tekemisessä kuin fyysisessä työssäkin.

Ziolkowskin ensisijainen tavoite oli ollut hevosen pään valmistaminen. Hänen kuolemansa muutti kuitenkin suunnitelmia. Vuonna 1987 hänen leskensä päätti yhteistuumin ei-kaupallisen säätiön johtokunnan kanssa keskittyä Hullun Hevosen kasvoihin. Syynä oli se, että koska kasvot olisivat paljon pienemmät kuin hevosen pää, ne saataisiin valmiiksi nopeammin ja edullisemmin. Lisäksi yleisö saisi veistoksesta paremman yleiskuvan nopeammin, mikä kenties toisi hankkeelle lisää tukea.

Valtavat mittasuhteet

Hullun Hevosen pää on 26,7 metriä korkea ja 18 metriä leveä. On sanottu, että ”Mount Rushmoren neljä 20 metriä korkeaa päätä mahtuisivat kaikki Hullun Hevosen päähän ja tilaa jäisi vielä ylikin”! Eräiden lähteiden mukaan hevosensa selässä vasen käsi eteenpäin ojennettuna istuva Hullu Hevonen tulee olemaan maailman suurin veistos: siitä tulee 172 metriä korkea ja 195 metriä pitkä. Pelkästään käsivarresta tulee 69 metriä pitkä, ja eteenpäin osoittava sormi tulee olemaan 11,5 metriä pitkä ja 3 metriä paksu.

Ziolkowskille tarjottiin kahdesti kymmenen miljoonan dollarin suuruista liittovaltion avustusta, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. DeWallin mukaan Ziolkowski ”piti peräänantamattoman uskollisesti kiinni riippumattoman yrityksen filosofiastaan. Hän keräsi omin neuvoin ja käytti elämänsä aikana yli viisi miljoonaa dollaria Hullua Hevosta varten.” Hän ei halunnut palkkaa, eikä hänellä ollut tiliä omia kuluja varten.

Nykyään alueelle on sisäänpääsymaksu, joka on autoryhmiltä hiukan suurempi kuin yksittäisiltä ihmisiltä ja moottoripyöräilijöiltä. Paikalla käy vuosittain yli miljoona vierailijaa. Lahjoituksina on saatu paljon välineitä ja rahaa, jotka ovat pitäneet hankkeen käynnissä.

Intiaanimuseo

Hullun Hevosen alueella on vaikuttava Pohjois-Amerikan intiaanimuseo, joka on rakennettu paikallisesta puusta. Siellä on tuhansia esineitä, jotka edustavat monia Pohjois-Amerikan yli 500 heimosta. Rakennuksessa on myös suuri Amerikan alkuperäisasukkaita käsittelevien hakuteosten kirjasto,  joka on tarkoitettu opiskelijoiden ja tutkijoiden käyttöön.

Alkuperäisasukkaisiin kuuluvat museo-oppaat – muun muassa oglala-lakota-intiaanit Priscilla Engen ja Freda Goodsell – vastaavat kysymyksiin ja kertovat esillä olevista taideteoksista ja käsitöistä. Kierroksella on mahdollista keskustella myös Donovin Spraguen kanssa, joka on yliopisto-opettaja ja miniconjou-lakota-heimon jäsen. Hän on päällikkö Köyryselän jälkeläinen viidennessä polvessa. Köyryselkä osallistui Little Bighornin taisteluun vuonna 1876.

Hullun Hevosen muistomerkin tulevaisuus

Museolle on suunnitteilla uusi rakennus. Ziolkowskin ajatuksena oli alun perin rakentaa navajo-asumusta jäljittelevä museo lähemmäksi monumentin juurta. Rakennukseen tulee useita kerroksia, ja sen halkaisija tulee olemaan 110 metriä. Suunnitteilla on lisäksi yliopisto ja lääketieteellinen koulutuskeskus Pohjois-Amerikan intiaaneja varten. Mutta ennen kuin näistä suurisuuntaisista visioista tulee todellisuutta, itse Hullun Hevosen monumentin on valmistuttava. Kuinka kauan työ vielä kestää? Ziolkowskin leski Ruth sanoo: ”Emme voi esittää mitään päivämääriä, sillä hankkeeseen liittyy liian paljon muuttuvia tekijöitä, kuten sää, talvien ankaruus ja rahavarat. Olennaista on se, että menemme jatkuvasti eteenpäin kohti lopullista päämääräämme.”

[Alaviitteet]

[Kuva s. 14, 15]

Hullun Hevosen pienoismalli ja hevosen pää maalattuna vuorenseinään

[Lähdemerkintä]

Sivut 2 ja 15: Korczak, Sculptor © Crazy Horse Memorial Fnd.

[Kuva s. 15]

Ziolkowski ja päällikkö Henry Seisova Karhu 3. kesäkuuta 1948. Takana marmorinen pienoismalli ja vuori ennen räjäytyksiä

[Lähdemerkintä]

Crazy Horse Memorial archives

[Kuva s. 16]

Ziolkowskin perhe. Neljäntenä oikealta Korczakin leski Ruth

[Lähdemerkintä]

Crazy Horse

[Kuva s. 17]

Sisäkuva intiaanimuseosta

[Kuva s. 16, 17]

Jokavuotinen käynti Hullun Hevosen kasvojen luona

[Lähdemerkintä]

Kuvat: Robb DeWall, Crazy Horse Memorial Foundation (nonprofit)

[Kuvan lähdemerkintä s. 16]

Kuva: Robb DeWall, Crazy Horse Memorial Foundation (nonprofit)