Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä sinun tulisi tietää joulusta

Mitä sinun tulisi tietää joulusta

Raamatun näkökanta

Mitä sinun tulisi tietää joulusta

MILJOONAT ihmiset eri puolilla maailmaa valmistautuvat nauttimaan vuoden 2002 joulun ajasta. Ehkä sinäkin kuulut heihin. Toisaalta voi olla niin, että sinulla ei ole tapana ottaa osaa tämän suositun juhlan uskonnollisiin piirteisiin. Onpa kuinka tahansa, et varmaankaan pysty välttymään joulun vaikutuksilta. Se kyllästää kaupan ja viihteen maailman jopa ei-kristityissä maissa.

Mitä tiedät joulusta? Tukeeko Raamattu Kristuksen syntymän viettoa? Millainen tausta on tällä suositulla juhlalla, jota vietetään joka vuosi joulukuun 25. päivänä?

Joulu kielletään

Jos varaat hieman aikaa tämän aiheen tutkimiseen, havaitset, ettei joulu ole alkuisin tosi kristillisyydestä. Monet eri uskontokuntia edustavat raamatunoppineet myöntävät sen. Kun pidät tämän mielessä, sinun ei pitäisi olla yllättynyt siitä, että Englannissa Cromwellin parlamentti sääti vuonna 1647 lain, jonka mukaan joulupäivän piti olla katumuspäivä, ja kielsi sitten joulunvieton kokonaan vuonna 1652. Vuodesta 1644 vuoteen 1656 parlamentti kokoontui joka vuosi tarkoituksellisesti 25. joulukuuta. Historioitsija Penne L. Restadin mukaan ”papit, jotka saarnasivat Kristuksen syntymää, tiesivät voivansa joutua vankilaan. Kirkonisännät saivat sakkoja kirkkojensa koristelemisesta. Lain mukaan kaupat olivat auki jouluna aivan niin kuin minä tahansa arkipäivänä.” Miksi oli ryhdytty näin jyrkkiin toimiin? Puritaaniuskonpuhdistajien mielestä kirkon ei tullut luoda sellaisia perinteitä, joille ei löytynyt perustaa Raamatusta. He tuomitsivat joulunvieton saarnoissaan ja kirjallisuudessa, jota he levittivät aktiivisesti.

Samantapaisia asenteita ilmeni myös Pohjois-Amerikassa. Vuosina 1659–81 joulunvietto oli kiellettyä Massachusetts Bayn siirtokunnassa. * Tuolloin voimassa olleen lain mukaan joulua ei saanut viettää missään muodossa. Lakia rikkovat joutuivat maksamaan sakkoja. Uuden-Englannin puritaanien tavoin kielteisesti joulunviettoon suhtautuivat myös jotkin ryhmät Delawaren, New Jerseyn, New Yorkin ja Pennsylvanian siirtokunnissa. Pennsylvaniassa asuvat kveekarit omaksuivat yhtä järkkymättömän kannan tämän juhlan viettoon kuin puritaanit. Erään lähteen mukaan ”kohta sen jälkeen kun amerikkalaiset olivat saavuttaneet itsenäisyytensä, Elizabeth Drinker, kveekari itsekin, luokitteli Philadelphian asukkaat kolmeen ryhmään. Osa kveekareista ’ei pidä tuota päivää [joulua] muita päiviä kummempana’, osa vietti sitä uskonnollisista syistä, ja loput ’juhlivat sitä juomingein ja remuiluin’.”

Henry Ward Beecher, kuuluisa amerikkalainen saarnaaja, joka kasvoi puhdasoppisessa kalvinistisessa perheessä, ei tiennyt paljoakaan joulusta ennen 30 vuoden ikää. ”Minulle joulupäivä oli vieras”, kirjoitti Beecher vuonna 1874.

Eivät myöskään alkuaikojen baptisti- ja kongregationalistikirkot löytäneet Raamatusta perusteita Kristuksen syntymäjuhlan viettämiselle. Eräs lähde huomauttaa, että Newportin (Rhode Islandissa) baptistikirkko vietti joulua ensi kerran vasta vuoden 1772 joulukuun 25. päivänä. Tämä tapahtui noin 130 vuoden kuluttua ensimmäisen baptistikirkon perustamisesta Uuteen-Englantiin.

Joulun alkuperä

New Catholic Encyclopedia myöntää: ”Kristuksen syntymän päivää ei tiedetä. Evankeliumit eivät ilmaise enempää päivää kuin kuukauttakaan. – – H. Usenerin esittämän olettamuksen mukaan – – jonka useimmat oppineet nykyään hyväksyvät, Kristuksen syntymän ajankohdaksi määrättiin talvipäivänseisaus (juliaanisessa kalenterissa 25. joulukuuta, egyptiläisessä 6. tammikuuta), koska tuona päivänä auringon alkaessa palata pohjoiselle taivaalle Mithran pakanapalvojat viettivät dies natalis Solis Invicti -päivää (voittamattoman auringon syntymäpäivää). Joulukuun 25. päivänä 274 Aurelianus oli julistanut auringonjumalan imperiumin tärkeimmäksi suojelijaksi ja pyhittänyt hänelle temppelin Marskentälle. Joulu on alkuisin ajalta, jolloin aurinkokultti oli erityisen voimakasta Roomassa.”

M’Clintockin ja Strongin Cyclopœdia sanoo: ”Joulua ei vietetä Jumalan määräyksestä eikä se ole peräisin Uudesta testamentista. Kristuksen syntymän päivää ei voida saada selville Uudesta testamentista eikä todella mistään muustakaan lähteestä.”

”Tyhjä petos”

Tulisiko aitojen kristittyjen – edellä mainitun huomioon ottaen – noudattaa jouluperinteitä? Miellyttääkö Jumalaa se, että hänen palvontaansa sekoitetaan sellaisten ihmisten uskonnollisia käsityksiä ja tapoja, jotka eivät palvo häntä? Apostoli Paavali esitti Kolossalaiskirjeen 2:8:ssa seuraavan varoituksen: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.”

Apostoli kirjoitti myös: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen ei-uskovien kanssa. Sillä mitä yhteyttä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial [Saatana]? Tai mitä osuutta uskollisella on ei-uskovan kanssa?” (2. Korinttilaisille 6:14, 15.)

Saatavilla olevan kumoamattoman todistusaineiston huomioon ottaen Jehovan todistajat eivät osallistu joulunviettoon. Sopusoinnussa Raamatun kanssa he pyrkivät harjoittamaan sellaista ”palvontamuotoa, joka on Jumalamme – – näkökannalta puhdas ja saastumaton”, suojelemalla itseään ”maailman tahroilta” (Jaakobin kirje 1:27).

[Alaviite]

^ kpl 7 Massachusetts Bayn siirtokunta, jonka englantilaiset puritaanit perustivat vuonna 1628, oli suurin ja menestyksellisin varhainen siirtokunta Uudessa-Englannissa.

[Huomioteksti s. 16]

Englannin parlamentti kielsi joulunvieton vuonna 1652

[Huomioteksti s. 17]

”Minulle joulupäivä oli vieras” (HENRY WARD BEECHER, AMERIKKALAINEN PAPPI)

[Kuva s. 17]

Mithran ja auringonjumalan pakanapalvojat (näkyvät reliefissä) juhlivat joulukuun 25. päivää

[Lähdemerkintä]

Musée du Louvre, Paris