Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten voin kestää toveripiirin paineen?

Miten voin kestää toveripiirin paineen?

Nuoret kysyvät:

Miten voin kestää toveripiirin paineen?

”Toveripiirin paine tuntuu kaikkialla.” (16-vuotias Jesse)

”Koulutovereitteni taholta tullut paine oli yksi vaikeimpia asioita, joka minun piti kohdata kasvaessani aikuiseksi.” (21-vuotias Jonathan)

TOVERIPIIRIN paine on todella vakavasti otettava voima. Voit kuitenkin olla varma siitä, että sinä voit vastustaa sitä. Itse asiassa voit hallita sitä ja jopa käyttää sitä hyväksesi. Mutta miten?

Eräässä tämän palstan aiemmassa kirjoituksessa käsittelimme välttämätöntä ensiaskelta: täytyy tunnustaa toveripiirin taholta tulevan paineen voima ja alttiutensa sille. * Mihin muihin käytännöllisiin toimiin voit ryhtyä? Tarvitsemaasi hyödyllistä ohjausta löydät Jumalan sanasta. Sananlaskujen 24:5:ssä sanotaan: ”Tiedon mies vahvistaa voimaansa.” Millainen tieto voi vahvistaa voimaasi ympäristön painetta vastaan? Ennen kuin vastaamme tähän, tarkastellaanpa ensin erästä ongelmaa, joka puolestaan voi saada ympäristön paineen vaikuttamaan voimakkaammin sinuun.

Vaarana itseluottamuksen puute

Jehovan todistaja -nuoret huomaavat joskus ympäristön taholta tulevan paineen olevan erityisen suuri haaste, koska heidän elämäntapaansa kuuluu uskostaan puhuminen toisille (Matteus 28:19, 20). Tuntuuko sinusta toisinaan vaikealta kertoa uskostasi tapaamillesi nuorille? Et ole ainoa. 18-vuotias Melanie sanoo: ”Sen kertominen toisille nuorille, että olen Jehovan todistaja, oli vaikeampaa kuin luulin.” Hän lisää: ”Heti kun sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta ilmaistakseni olevani todistaja, minua alkoi taas pelottaa.” Näyttää siltä, että haitallinen toveripiirin paine esti häntä puhumasta.

Raamattu vakuuttaa meille, että jopa sellaiset miehet ja naiset, joilla oli huomattava usko, epäröivät joskus puhua toisille Jumalasta. Esimerkiksi nuori Jeremia tiesi, että hän kohtaisi pilkkaa ja vainoa, jos hän tottelisi Jumalan käskyä puhua rohkeasti. Jeremialta puuttui lisäksi itseluottamusta. Miksi? Hän sanoi Jumalalle: ”Katso, enhän edes osaa puhua, sillä olen vain poikanen.” Oliko Jumala samaa mieltä siitä, että Jeremian nuoruus teki hänet pätemättömäksi puhumaan? Ei. Jehova rauhoitti profeettaa: ”Älä sano: ’Olen vain poikanen.’” Hän teki niin kuin oli aikonutkin ja antoi tälle epäröivälle nuorelle miehelle tärkeän tehtävän. (Jeremia 1:6, 7.)

Kun meiltä puuttuu itseluottamusta ja olomme on epävarma, toveripiirin painetta voi olla hyvin vaikea kestää. Tutkimustulokset ovat vahvistaneet tämän. Esimerkiksi vuonna 1937 Muzafer Sherif -niminen tutkija suoritti kuuluisan kokeen. Hän pani ihmisiä pimeään huoneeseen, näytti heille yhtä valopistettä ja kysyi heiltä sitten, kuinka kauas valopiste liikkui.

Itse asiassa valopiste ei liikkunut lainkaan; oli kyse pelkästä optisesta harhasta. Kun ihmisiä testattiin erikseen, kukin esitti oman yksilöllisen arvionsa valon oletetusta liikkeestä. Ryhmissä heitä pyydettiin kuitenkin esittämään arvionsa ääneen. Mitä tapahtui? Koska he olivat epävarmoja omasta havainnostaan, he vaikuttivat toistensa mielipiteisiin. Kun koetta toistettiin useita kertoja, heidän vastauksensa lähenivät toisiaan, kunnes syntyi ns. ”ryhmän normi”. Vaikka yksilöt testattiin myöhemmin jälleen yksitellen, heihin vaikutti edelleen ryhmän yhteinen mielipide.

Tämä koe valaisee erästä tärkeää seikkaa. Epävarmuus tai itseluottamuksen puute tekee ihmisistä alttiimpia ympäristön paineelle. Eikö tämä annakin ajattelemisen aihetta? Toveripiirin paine voi vaikuttaa ihmisten näkemykseen hyvin tärkeistäkin asioista, kuten esimerkiksi esiaviollisista suhteista, huumeiden käytöstä ja jopa elämässä tavoiteltavista päämääristä. Jos sallimme tällaisissa asioissa itsemme omaksua ”ryhmän normin”, sillä voisi olla voimakas vaikutus omaan tulevaisuuteemme (2. Mooseksen kirja 23:2). Mitä voidaan tehdä?

Miten luulisit toimineesi edellä kuvaillussa kokeessa, jos olisit tiennyt aivan varmasti, että valo ei liikkunut lainkaan? Todennäköisesti ryhmä ei olisi vaikuttanut sinuun lainkaan. Tarvitsemme siis luottamusta. Entä millaisesta luottamuksesta on kysymys ja miten voimme saada sitä?

Luota Jehovaan

Saatat kuulla puhuttavan paljon itseluottamuksen rakentamisesta. Mutta kun pohditaan, miten sitä saadaan ja paljonko sitä tarvitaan, mielipiteet vaihtelevat. Raamattu sisältää seuraavan tasapainoisen neuvon: ”Sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan tulee ajatella tervemielisesti.” (Roomalaisille 12:3.) Tämä jae kuuluu erään toisen käännöksen mukaan: ”Sanon teille jokaiselle, ettei tule arvioida itseään yli todellisen arvonsa, vaan tehdä raitis arvio itsestään.” (Charles B. Williams.)

”Raittiin arvion” tekeminen ’todellisesta arvostasi’ estää sinua tulemasta turhamaiseksi, tärkeileväksi tai omahyväiseksi. Toisaalta tällaiseen tasapainoiseen näkemykseen sisältyisi jossain määrin luottamusta todelliseen kykyysi ajatella, päätellä asioita ja tehdä järkeviä ratkaisuja. Luojasi antoi sinulle ”järjenkyvyn”, eikä se ole lainkaan vähäpätöinen lahja (Roomalaisille 12:1). Tämän pitäminen mielessäsi voi auttaa sinua vastustamaan painetta sallia ympärilläsi olevien ihmisten tehdä ratkaisut puolestasi. On kuitenkin myös sellaista luottamusta, joka suojelee sinua vielä enemmän.

Kuningas Daavid henkeytettiin kirjoittamaan: ”Sinä olet toivoni, oi Suvereeni Herra Jehova, se johon olen pannut luottamukseni nuoruudestani asti.” (Psalmit 71:5.) Daavid pani ehdottoman luottamuksensa taivaalliseen Isäänsä, ja hän oli tehnyt niin nuoruudestaan asti. Hän oli vasta ”poikanen” – ehkä teini-ikäinen – kun filistealainen jättiläinen Goljat haastoi kenet tahansa israelilaisen sotilaan kaksintaisteluun. Sotilaat olivat peloissaan. (1. Samuelin kirja 17:11, 33.) Heidän keskuudessaan alkoi ehkä kehittyä kielteinen henki. He puhuivat epäilemättä synkkään sävyyn Goljatin koosta ja urheudesta ja vakuuttivat toisilleen, että vain hullu ottaisi tuollaisen haasteen vastaan. Daavidiin tällainen painostus ei vaikuttanut. Miksi?

Huomaa, mitä Daavid sanoi Goljatille: ”Sinä tulet minua vastaan miekka ja keihäs ja heittokeihäs mukanasi, mutta minä tulen sinua vastaan armeijoiden Jehovan nimessä, Israelin taistelurivien Jumalan, jota sinä olet pilkannut.” (1. Samuelin kirja 17:45.) Daavid ei ollut sokea Goljatin koon, voiman tai aseistuksen suhteen. Mutta erään asian hän tiesi vuorenvarmasti. Hän tiesi, että Goljat ei ollut mitään verrattuna Jehova Jumalaan. Jos Jehova olisi Daavidin puolella, miksi hänen pitäisi pelätä Goljatia? Tällainen luottamus Jumalaan teki Daavidin olon varmaksi. Minkään asteinen ympäristön paine ei voinut horjuttaa häntä.

Luotatko sinä samalla tavoin Jehovaan? Hän ei ole muuttunut sitten Daavidin päivien (Malakia 3:6; Jaakobin kirje 1:17). Mitä enemmän opit hänestä, sitä varmempi olet kaikesta, mitä hän kertoo sinulle Sanassaan (Johannes 17:17). Sieltä löydät muuttumattomia, luotettavia normeja ohjaamaan elämääsi ja auttamaan sinua vastustamaan toveripiirin painetta. Sen lisäksi, että panet luottamuksesi Jehovaan, voit tehdä vielä muutakin.

Valitse hyviä neuvonantajia

Jumalan sanassa tähdennetään tarvetta etsiä hyvää ohjausta. ”Ymmärtäväinen on se, joka hankkii taitavaa ohjausta”, sanotaan Sananlaskujen 1:5:ssä. Vanhempasi, jotka ovat hyvin kiinnostuneita sinun parhaastasi, voivat antaa ohjausta. Indira tietää tämän hyvin. Hän kertoo: ”Olen nykyään totuudessa sen ansiosta, että vanhempani perustelivat aina kaiken Raamatulla ja tekivät Jehovasta minulle todellisen.” Monet nuoret ajattelevat samalla tavoin.

Jos kuulut kristilliseen seurakuntaan, sinulla on käytössäsi mahtava voimavara: nimitetyt valvojat eli vanhimmat ja muut kypsät kristityt. Nuori Nadia muistelee: ”Kunnioitin ja ihailin seurakuntamme vanhimpia. Muistan esivalvojan pitämän puheen, joka oli suunnattu erityisesti nuorille. Kokouksen jälkeen olimme ystäväni kanssa innoissamme, koska hän oli puhunut juuri siitä, mitä me koimme.”

Vielä yksi voimakas ase haitallista ympäristön painetta vastaan on hyödyllinen toveripiirin paine. Jos valitset ystäväsi viisaasti, he voivat auttaa sinua pitämään lujasti kiinni hyvistä tavoitteista ja oikeista mittapuista. Miten voimme valita ystävämme oikein? Pidä mielessäsi tämä neuvo: ”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” (Sananlaskut 13:20.) Nadia valitsi huolellisesti ystävikseen koulussa ”viisaita” nuoria: toisia uskovia, jotka pitivät kiinni samoista moraalinormeista kuin hän. Hän muistelee: ”Kun pojat tulivat koulussa ’juttelemaan’ kanssamme, me turvauduimme toisiimme.” Hyvät ystävät voivat tuoda meistä esiin parhaat puolet. Heidän löytämisensä on vaivan arvoista.

Voit olla varma siitä, että jos panet luottamuksesi Jehovaan, etsit ohjausta kypsiltä kristityiltä ja valitset ystäväsi viisaasti, pystyt kestämään toveripiirin paineen. Itse asiassa sinä voit vaikuttaa myönteisesti ystäviisi ja auttaa heitä pysymään kanssasi elämän tiellä.

[Alaviite]

^ kpl 6 Ks. kirjoitusta ”Onko toveripiirin paine todella niin voimakas?Herätkää!-lehdestä 22.11.2002.

[Huomioteksti s. 26]

Etsi hyviä ystäviä, jotka rakastavat sinun laillasi Jumalaa ja hänen mittapuitaan

[Kuvat s. 26]

”Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. Korinttilaisille 15:33)

”Viisaiden kanssa vaeltava viisastuu.” (Sananlaskut 13:20)