Aita joka vaikuttaa säähän

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA AUSTRALIASTA

AIKOINAAN se jakoi pohjois-eteläsuunnassa Länsi-Australian osavaltion kahtia. Kun tämä 1830 kilometriä pitkä puusta ja metalliverkosta tehty aita valmistui vuonna 1907, se oli omassa lajissaan maailman pisin rakennelma. Sen virallinen nimi oli ”Kaniiniaita nro 1”.

Nimensä mukaisesti aita tehtiin suojaksi kaniineja vastaan, joista oli tullut maanvaiva. Ne levisivät Australiassa 1800-luvun loppupuolella länteen päin. Nykyään tämä sata vuotta vanha este on suurelta osin edelleen paikallaan. Viime aikoina tiedemiehet ovat kuitenkin kiinnittäneet siihen huomiota yllättävästä syystä. Tämä ihmistekoinen rakennelma näyttää nimittäin vaikuttavan epäsuorasti paikallisiin sääoloihin.

Ennen kuin otamme selvää siitä, miten metrin korkuisella aidalla voi olla tällainen vaikutus, tutustumme tämän ainutlaatuisen rakennelman historiaan.

Toivotonta taistelua

Peräti 400 työmiestä rakensi kaniiniaidan numero 1 vuosina 1901–07 osana uusille alueille tunkeutuvia kaniineja vastaan käytävää taistelua. ”Ensin laivoilla ja sitten junilla kuljetettiin noin 8000 tonnia rakennustarvikkeita varastoihin, joista ne kuljetettiin hevos-, kameli- ja aasivaljakoilla etäisiin aidanrakennuspaikkoihin”, kerrotaan Länsi-Australian maatalousministeriöstä.

Aidan kummaltakin puolelta raivattiin kasvillisuus pois kolmen metrin leveydeltä. Joistakin kaadetuista puista tehtiin aidantolppia, ja sinne, missä ei ollut puita, tuotiin metallitolppia. Valmistuttuaan aitavyöhyke ei ainoastaan estänyt kaniinien etenemistä, vaan palveli myös mantereen halki kulkevana epätasaisena tienä.

Aita toimi kuin jättiläismäinen verkko ohjaamalla eteenpäin pyrkivät kaniinit aitauksiin, joihin ne kuolivat. Joissakin kohdin kaniinit kuitenkin kiipesivät aidan yli. Miten se oli mahdollista? Pyrkiessään vääjäämättä kohti länttä ne kiipesivät kuolleiden lajitoveriensa päälle, joista oli muodostunut korkea kasa verkkoaitaa vasten, ja suuret määrät kaniineja pääsi aidan yli. Rakennettiin kaksi lisäaitaa, jotka erkaantuivat säteittäisesti ensimmäisestä aidasta. Aitojen yhteispituus oli 3256 kilometriä.

Todiste ihmisen sitkeydestä

Tätä suunnattoman pitkää estettä valvoi kourallinen vartijoita, muun muassa F. H. Broomhall. Kirjassaan The Longest Fence in the World hän sanoo: ”Vartijan tehtävänä oli pitää aita ja sen vierellä kulkeva tie kunnossa, raivata – – pensaat ja puut määräleveydeltä aidan molemmilta puolilta – – [ja] pitää aidan varrella suunnilleen 30 kilometrin välein sijaitsevat portit kunnossa ja tyhjentää pyydysaitaukset.”

Aidan vartioinnin on täytynyt aikoinaan olla yksinäisimpiä ammatteja maailmassa. Kullekin vartijalle, jolla oli vain kameli seuranaan, annettiin huolehdittavaksi kilometreittäin aitaa, joka näytti jatkuvan loputtomana kohti horisonttia. Joillakuilla heistä ei ollut seuranaan edes kamelia, sillä heidän oli ajaa täristettävä heille määrätyllä aitaosuudella polkupyörällä. Nykyään aidan jäljellä olevaa osaa vartioidaan melko mukavasti maastoautoilla.

Ei täysin hyödytön

Vaikka aita ei ehkä onnistunutkaan torjumaan kaniinivitsausta, se on toiminut tehokkaana esteenä eräälle toiselle kiusankappaleelle, nimittäin emulle – suurikokoiselle, lentokyvyttömälle Australian kotoperäiselle linnulle. Vuonna 1976 lähti yli satatuhatta emua vaeltamaan kohti aidan länsipuolella olevia hedelmällisiä viljelymaita. Aita esti niiden etenemisen, ja vaikka 90000 lintua täytyi lopettaa, suuri osa tuon vuoden sadosta saatiin pelastetuksi.

Tämän kriisin jälkeen aitaa on lujitettu 1170 kilometrin matkalta ja sen reittiä osittain muutettu, jotta se suojelisi Länsi-Australian viljelymaita vaeltavilta  emuilta ja villikoiralaumoilta. * Tämän vuoksi aidasta on tullut rajalinja. Sen itäpuolella on Australian sydänmaan koskematonta aavikkoa, ja sen länsipuolella levittäytyvät huolellisesti hoidetut pellot.

Odottamaton sääseinämä

Juuri tämä jyrkkä ero kasvillisuudessa saattaa selittää, miksi aita näyttää vaikuttavan sääoloihin. The Helix -tiedelehdessä sanotaan: ”Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaa, aidan itäpuolella on sademäärä kasvanut ja länsipuolella pienentynyt.” Itäpuolella oleva kotoperäinen kasvillisuus saa siis jatkuvasti vettä luonnollisella tavalla, kun taas länsipuolella maanviljelijöiden on käytettävä yhä enemmän keinokastelua. Lehdessä selitetään, mikä voisi olla yksi mahdollinen syy muutoksille: ”Viljeltyjen alueiden lyhytjuuriset viljelykasvit eivät haihduta yhtä paljon vettä kuin syvemmälle juurtuneet kotoperäiset kasvit.”

Ilmatieteen professori Tom Lyons mainitsee toisen mahdollisen syyn: ”Meidän teoriamme on, että koska kotoperäinen kasvillisuus on paljon tummempaa kuin viljelymaa, se vapauttaa ilmakehään enemmän lämpöä ja synnyttää sen vuoksi – – turbulenssia [eli pyörteisyyttä], joka vuorostaan myötävaikuttaa pilvien muodostumiseen.”

Kaniiniaita ei ehkä pelastanut Länsi-Australian maanviljelijöitä kaniinivitsaukselta, mutta sen ilmeinen vaikutus sääoloihin sekä opetukset, joita tämä antaa tarpeesta huolehtia maasta kaukokatseisesti, voivat vielä osoittautua arvokkaiksi.

[Alaviite]

[Kartta s. 14, 15]

(Ks. painettu julkaisu)

”Kaniiniaita numero 1”

[Kuva s. 15]

Kaniineja

[Kuva s. 15]

Aidan vartiointia 1900-luvun alkupuolella

[Kuva s. 15]

Emuja

[Kuva s. 15]

1830 kilometriä pitkä kaniiniaita oli aikoinaan maailman pisin yhtäjaksoinen aita. Se erottaa aavikon ja viljelymaan toisistaan ja synnyttää siten sääseinämän

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

Kaikki värikuvat: Department of Agriculture, Western Australia; keskimmäinen yläkuva: Courtesy of Battye Library Image number 003582D