Kullankeltainen hedelmä jolla on värikäs menneisyys

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA FIDŽISTÄ

ON VUOSI 1789. Seitsenmetrinen avovene näyttää pieneltä aavalla merellä, mutta se on täynnä miehiä. Matkustajat ovat nälkiintyneitä ja uupuneita, sillä he ovat päiväkausia joutuneet äyskäröimään vettä kamppaillessaan valtavaa aallokkoa ja kovaa tuulta vastaan. Edessä on yli viisituhatta kilometriä kartoittamatonta merta, jossa siellä täällä piilee petollisia koralliriuttoja. Ruoka on vähissä; kukin mies saa vain 30 grammaa leipää (laivakorppuja) päivässä sekä hieman vettä. Eloon jäämisen mahdollisuudet näyttävät olemattomilta.

Miehet ovat kokeneet paljon runsaan viikon aikana: heidän laivassaan puhkesi kapina, heidät jätettiin veneessä tuuliajolle, ja yksi heistä sai surmansa alkuperäisasukkaiden hyökkäyksessä. Lisäksi he joutuivat rajuihin ukkosmyrskyihin ja pääsivät hädin tuskin pakoon  kanootteja, jotka lähtivät ajamaan heitä takaa silloisilta Kannibaalisaarilta.

Minkä tähden miehet olivat näillä syrjäisillä, vaarallisilla vesillä Tyynenmeren eteläosassa kaukana kotoaan Englannista, säntillisten lehtojen ja puutarhojen maasta? Matkan tarkoitus liittyi arvokkaaseen leipäpuuhun. Katsotaanpa, millainen tärkeä osa tällä kauniilla puulla ja sen ravitsevalla hedelmällä oli tällä retkellä ja sitä varhaisemmilla rohkeilla matkoilla kohti tuntemattomia seutuja.

Ehkäpä tunnistit kertomuksen miehet samoiksi, jotka jäivät eloon Bounty-laivalla puhjenneesta kuuluisasta kapinasta. Tuo 215 tonnin painoinen brittialus oli kapteeni William Bligh’n alaisuudessa lähtenyt Englannista kohti Tahitia. Paluumatkalla Bligh’n oli määrä ottaa mukaan hyvin poikkeuksellinen ”matkustajaseurue”: lähes tuhat leipäpuun taimea. Nämä ruukkuihin istutetut kasvit maksaisivat matkansa tuottamalla ravitsevia, kullankeltaisia hedelmiä määränpäässään, Karibianmeren brittiläisissä siirtomaissa.

Hanke sai alkunsa neuvosta, jonka Sir  Joseph Banks antoi Britannian hallitukselle, kun se kuumeisesti etsi uutta ravintolähdettä sokeriruokoplantaaseilla työskenteleville orjille. Banks, joka toimi tuolloin Lontoon lähellä sijaitsevan kuninkaallisen kasvitieteellisen puutarhan * neuvonantajana, oli aiemmin ollut kasvitieteilijänä mukana kapteeni James Cookin löytöretkellä Tyynellämerellä. He olivat molemmat pitäneet leipäpuuta lupaavana kasvina.

Banks ei tällä kertaa itse ollut Bligh’n mukana mutta laati pitkää merimatkaa varten taimien hoito-ohjeet, joissa erityisesti painottui niiden makean veden tarve. Jotkut kirjoittajat uskovat, että huomion ja veden ylenpalttinen uhraaminen taimille – miehistön kustannuksella – saattoi edistää jo valmiiksi tyytymättömän miehistön nousua kapinaan. Varhain aamulla 28. huhtikuuta 1789 Tongan rannikolla Bligh ja 18 uskollista miestä pakotettiin miekalla uhaten veneeseen, joka sitten jätettiin tuuliajolle. Leipäpuiden ”matkustajaseurue” todennäköisesti heitettiin riemuiten yli laidan viimeiseen märkään leposijaansa.

Bligh ei kuitenkaan ollut niitä miehiä, jotka antavat herkästi periksi. Hän aloitti ”merihistorian kuuluisimman matkan avoveneellä”, kuten on kirjoitettu. Seitsemän koettelevan viikon ajan hän ohjasi tuota pientä venettä yli 5800 kilometrin matkan ensin luoteeseen nykyisin Fidžinä tunnettujen saarten välistä, sitten Uuden-Hollannin (Australian) itärannikolle ja viimein turvaan Timorin saarelle.

Päästyään takaisin Englantiin Bligh sai kahden muun laivan päällikkyyden, minkä jälkeen  hän palasi Tahitille hakemaan leipäpuita. Tällä kertaa, vuonna 1792, hänen onnistui kuljettaa noin 700 ”matkustajaa” ruukuissaan Saint Vincentin ja Jamaikan saarille Länsi-Intiaan. Leipäpuut kukoistavat siellä vielä tänäkin päivänä ja tuottavat tuuheiden latvojen alla ”kultasatoa”.

Vaikka Bligh’n matka on varmasti vaikuttava kertomus eloon jäämisestä ja löytämisestä, se on vain yksi suhteellisen uusi luku leipäpuun historiassa. Jos leipäpuu osaisi puhua, millaisia tarinoita se kertoisikaan tuhansien vuosien takaisista ajoista, jolloin se seurasi muinaisia merenkulkijoita pitkille matkoille kohti tuntemattomia seutuja!

Leipäpuun varhaiset matkat

Arkeologit uskovat, että Tyynenmeren länsiosaan tuli asukkaita useassa vaiheessa, joista viimeinen alkoi vuoden 1500 eaa. tietämillä. * Kaakkois-Aasiasta lähtenyt lapita-kansa meloi suurilla, kaksirunkoisilla kanooteilla saarille, jotka nykyään tunnetaan nimillä Indonesia, Uusi-Guinea, Uusi-Kaledonia, Vanuatu ja Fidži, sekä edelleen Tyynenmeren keskiosiin. Nämä matkat olivat osoitus todella hämmästyttävästä merenkulkutaidosta, kun ottaa huomioon, että saarten välillä saattoi olla satoja kilometrejä avomerta.

Lapitojen merikelpoisiin kanootteihin mahtui paljon ihmisiä ja kotieläimiä sekä ruokaa, siemeniä, pistokkaita ja ruukkutaimia. Edetessään Tyynenmeren yli he löysivät ja asuttivat Melanesian, Polynesian ja Mikronesian saaria pohjoisessa sekä Uuden-Seelannin etelässä. He levittäytyivät alueelle kuin nousuvesi ja saavuttivat lopulta jopa Pääsiäissaaren ja Havaijin. * Menivätpä he minne tahansa, tärkeimpien ”matkustajien” joukossa oli aina sitkeä leipäpuu.

Monipuolista, ravitsevaa ruokaa

Leipäpuun hedelmä on nykyään Fidžissä kuten monissa muissakin osissa maailmaa ravitsevuutensa ja edullisuutensa ansiosta erittäin tärkeä ravintolähde. Jotkin lajit ovat sitkeitä ja tuottoisia: niistä saadaan peräti kolme satoa vuodessa jopa 50 vuoden ajan, vaikkeivät sääolot olisikaan ihanteelliset. Hedelmä muistuttaa rakenteeltaan leipää, ja maku vaihtelee lajeittain. Mausta sanotaan tavallisesti, että se on jotain leivän ja perunan väliltä. Hedelmää voidaan keittää, höyrystää, kypsyttää uunissa tai paistaa, ja usein siitä tehdään jälkiruokia. Se voidaan kuivata ja jauhaa ruoanvalmistuksessa käytettäväksi jauhoksi, ja kun sen annetaan käydä soseena, se säilyy useita vuosia.

Lehdet voidaan kääriä esimerkiksi kala- tai kanaruokien ympärille, niin että ruoka pysyy kosteana ja maukkaana kypsennyksen ajan. Pähkinän makuiset kuoritut siemenetkin ovat syötäviä. Joskus puista kerätään mahlaa lapsille purukumiksi. Leipäpuu on todella monipuolinen! Ei ole vaikea ymmärtää, miksi jotkut Tyynenmeren saarelaiset ovat siihen aivan erityisen mieltyneitä.

Fidžissä asuva Ledua kertoo, että leipäpuu tuo hänelle mieleen sekä hyviä että huonoja lapsuudenmuistoja. Heidän perheellään oli viisi suurta leipäpuuta. Leduan tehtävänä oli korjata pihalta pudonneet lehdet, mitä hän inhosi. Toisaalta hän usein koulun jälkeen poimi puista hedelmiä sisarustensa kanssa ja kävi myymässä niitä ovelta ovelle mahdollisimman paljon. Rahoilla ostettiin kaikkea sellaista, mitä he tarvitsivat kristillistä konventtia varten, kuten ruokaa, bussiliput tai uudet kengät.

Ehkä asut jossain niistä monista paikoista, missä nykyään kasvaa tämä paljon maailmaa nähnyt ”matkustaja”, jolla on hienolta kuulostava nimi Artocarpus altilis. Et ole ehkä aiemmin pitänyt sitä aarteena tai edes kovin tärkeänä tai kauniina. Monille Tyynenmeren alueen ihmisille sana leipäpuu tuo kuitenkin mieleen lapitojen ja kapteeni Bligh’n suuret uroteot ja matkat merillä.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 25]

Antelias puu

Täysikasvuinen leipäpuu on näyttävä, ainavihanta puu, joka on lähtöisin Malesian metsistä. Mulperikasvien heimoon kuuluvana se on sukua viikuna- ja jakkipuulle. Sille saattaa tulla korkeutta 12 metriä, ja se kasvattaa juuriversoja, jotka voidaan leikata irti ja istuttaa maahan. Leipäpuulla on hede- ja emikukat eri kukinnoissa, joiden pölytyksestä ja siementen levittämisestä luonnossa huolehtivat hedelmiä syövät pienet lepakot. Kukinnot kehittyvät suuriksi pyöreiksi tai soikeiksi hedelmiksi, jotka ovat pienen melonin kokoisia. Kuori on vihreä, ja sisuksen väri vaihtelee kermanvalkoisesta kullankeltaiseen.

Leipäpuussa on myös erittäin suuret ja kiiltävät tummanvihreät lehdet, jotka tarjoavat tervetullutta varjoa tropiikin paahteessa. Pehmeästä, kevyestä puuaineesta tehdään huonekaluja ja kanootteja, nilasta taas valmistetaan joskus kangasta, joka Tyynellämerellä tunnetaan nimellä tapa. Maitomaista mahlaa käytetään vedeneristysaineena, ja joissakin paikoin se on palvellut luunmurtumien kipsinä ja jopa liimana lintujen pyydystämisessä.

[Kuva s. 24]

Robert Doddin maalaus ”Bountyn” kapinasta

[Lähdemerkintä]

National Library of Australia, Canberra, Australia/Bridgeman Art Library

[Kuvat s. 26]

Leipäpuun hedelmästä tehdään monenlaisia ruokia