Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pitäisikö minun katsoa musiikkivideoita?

Pitäisikö minun katsoa musiikkivideoita?

Nuoret kysyvät:

Pitäisikö minun katsoa musiikkivideoita?

”Musiikkivideot ovat tosi hyviä. Jotkut ovat kuin lyhyitä elokuvia. Niissä on tarina, ja niiden koreografia on minusta upea.” (Casey)

”Ne ovat hyvä keino löytää uutta musiikkia. Niiden ansiosta kuulee muutakin kuin tavallisen ’40 kärjessä’ -listan. Musiikkivideot voivat olla myös hyvä keskustelunaihe.” (Josh)

”Minusta tärkeitä ovat videon yksityiskohdat: laulaja ja hänen vaatteensa ja esiintymisensä. Ne kaikki yhdessä selittävät sanoja.” (Kimberly)

”Haluan nähdä, mitä suosikkibändini tekee tällä kertaa. Erikoisefektit ovat mahtavia. Ja jotkin videot ovat hauskoja. Täytyy kuitenkin olla varovainen.” (Sam)

EHKÄ sinäkin katselet mielelläsi musiikkivideoita. Kun niitä näytettiin televisiossa ensi kertaa, ne olivat suhteellisen yksinkertaisia ja vähällä rahalla tuotettuja. Kun sitten kävi ilmi, etteivät musiikkivideot olekaan mikään ohimenevä villitys ja että niillä oli valtava vaikutus levymyyntiin, niistä tuli hyvin pian taiteellisesti ja teknisesti yhä monimutkaisempia. Nykyään ne ovat tärkeä osa musiikkimaailmaa ja nuorison keskuudessa äärimmäisen suosittuja. Joissakin maissa on televisioasemia, jotka esittävät yksinomaan musiikkivideoita.

Miksi sitten jotkut nuoret, kuten Sam, jota edellä lainattiin, puhuvat varovaisuuden tarpeesta? Onko mahdollista, että joillakin musiikkivideoilla voi olla sinuun huono vaikutus? Voisivatko ne turmella ajatteluasi ja moraaliarvojasi tai jopa vahingoittaa suhdettasi Luojaan? Tällaiset kysymykset voivat tuntua hiukan liioitelluilta. Mutta ajattelehan: jos olisit menossa uimaan järveen tai mereen ja näkisit rannalla kilpiä, joissa sanotaan, että uiminen on vaarallista, niin olisiko viisasta olla välittämättä sellaisista varoituksista? Tuskinpa! On siis järkevää pohtia joitakin varoituksia, jotka koskevat musiikkivideoita.

Vaaravyöhykkeet

Sinun on hyvä myöntää, että se mitä näet ja kuulet, voi vaikuttaa sinuun! Raamatussa kerrotaan, että Israelin ensimmäinen kuningas Saul kuunteli musiikkia sen myönteisen vaikutuksen vuoksi: se rauhoitti hänen tunteitaan (1. Samuelin kirja 16:14–23). Voisiko musiikilla olla myös haitallinen vaikutus? Eräässä rockmusiikkia käsittelevässä kirjassa sanotaan: ”Emme voi hyväksyä toista ja kieltää toista. Jos myönnämme rockmusiikilla olleen myönteisiä vaikutuksia (mikä on totta), meidän on oltava halukkaita myöntämään myös, että sillä on ollut kielteisiä vaikutuksia (mikä niin ikään on totta). Se, joka ylpeänä julistaa kuuntelevansa musiikkia sen vaikuttamatta häneen, on joko toivottoman naiivi tai äärimmäisen tietämätön.” (Rock and Roll—Its History and Stylistic Development.)

Raamattu kiinnittää toistuvasti huomion siihen, millainen vaikutus silmillä on ajatteluumme ja tunteisiimme (Sananlaskut 27:20; 1. Johanneksen kirje 2:16). Kun siis videotuottajat liittävät musiikkiin voimakkaita visuaalisia aineksia, musiikin vaikutus kuuntelijoihin lisääntyy dramaattisesti. Millaisia ovat ne visuaaliset ainekset, joita yleensä käytetään?

Erään tutkimuksen mukaan noin 57 prosenttia rockvideoista sisältää väkivaltaa. Noin 76 prosentissa esitetään sukupuolitoimintoja. Eräs toinen äskettäin tehty tutkimus paljasti, että 75 prosenttia sellaisistakin videoista, joissa kerrottiin jokin tarina, sisälsi seksuaalisia mielikuvia herättävää aineistoa ja yli puolessa niistä oli väkivaltaa, joka kohdistui yleensä naisiin. Voisiko näin ollen tällaisten videoiden katselu vahingoittaa sinua? Erään lehden mukaan ”kokeellisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että musiikkivideoiden katselu voi todellisuudessa vaikuttaa siihen, miten nuori suhtautuu sukupuolielämän aloittamiseen nuorena tai riskialttiiseen sukupuolikäyttäytymiseen”. Lisäksi kiistaton totuus on, että yrittäessään lyödä laudalta edeltäjänsä ja kollegansa muusikot yleensä tekevät videoistaan entistä räikeämpiä.

Muuan kasvatusalan asiantuntija totesi: ”Monet väittävät, että se, mitä he kuulevat – ja musiikkivideoiden ansiosta myös näkevät – ei poikkea niistä musiikillisista ilmiöistä, jotka vaikuttivat aiempiin sukupolviin – – Näyttää kuitenkin siltä, että enemmistö nykyajan artisteista pyrkii häikäilemättä kasvattamaan äänitteidensä myyntiä rienausten ja törkeyksien avulla.” Lisäksi Chicago-lehdessä sanotaan erään musiikkivideokanavan katsojista: ”Heitä pommitetaan lakkaamatta aggressiivisen rohkealla pehmeällä pornolla.”

Samassa lehdessä kerrotaan musiikkivideosta, jossa ”ruokapaikan tiskin ääressä istuva nuori mies kallistaa päätään hieman liikaa taaksepäin. Hänen kaulaansa ilmestyy valtava verenpunainen repeämä ja pää putoaa.” Eräästä toisesta videosta kerrotaan, että siinä mies esittää veristä strip-teasea, jossa hän riisuu myös lihansa ja lihaksensa. Jotkin muut kohtaukset, joita lehdessä kuvailtiin, ovat liian järkyttäviä tässä kerrottaviksi.

Joku saattaa sivuuttaa nämä tosiseikat ja selittää, että videot, joista tässä kerrotaan, edustavat ääripäätä ja että useimmat eivät todellisuudessa ole niin pahoja. Jotkut voivat jopa väittää, etteivät he ole huomanneet musiikkivideoiden olevan erityisen järkyttäviä tai inhottavia. Voisiko se kuitenkin yksinkertaisesti kertoa siitä, että tällaisten videoiden toistuva katselu on turruttanut heidät? Casey-niminen nuori mies, jota alussa lainattiin, myöntää: ”Jollei aseta rajoja sille, mitä katsoo, niin se, mikä ensin tuntui inhottavalta, muuttuu ajan mittaan tavanomaiseksi. Ihminen huomaamattaan haluaa jotain järisyttävämpää ja hyväksyy passiivisesti sellaista, mitä ennen piti järkyttävänä.”

Millaisia voivat olla seuraukset? Kykysi tehdä järkeviä moraalisia ratkaisuja voi vakavasti heiketä. Koska mieleemme on kovin helppo vaikuttaa kielteisesti, Raamattu kehottaa ’varjelemaan käytännöllistä viisautta ja ajattelukykyä’ (Sananlaskut 3:21; 5:2). Toinen kielteinen seuraus voisi olla se, että ystävyytesi Jehova Jumalan kanssa kärsii. Eikö se ole kaikkein arvokkain omaisuutesi? Sinun on siksi tarpeen varjella tuota ystävyyttä ja ryhtyä toimiin karttaaksesi kaikenlaista sopimatonta ajanvietettä. Miten tämän voi tehdä?

Itsesi suojeleminen

Aivan ensiksi sinun tulisi myöntää, että on yksinkertaisesti väärin katsella aineistoa, jossa rehvastellaan sellaisella, minkä Raamattu selvästi tuomitsee (Psalmit 11:5; Galatalaisille 5:19–21; Ilmestys 21:8). Kun jossakin videossa ihannoidaan sitä, mikä ei ’sovi pyhille’, sinun täytyy päättäväisesti lopettaa sen katsominen (Efesolaisille 5:3, 4). On myönnettävä, että kanavan vaihtaminen – tai television sulkeminen – ei kenties ole helppoa, kun video on kiinnostava. Sen takia sinun on ehkä rukoiltava, kuten psalmista, joka kirjoitti: ”Käännä silmäni pois näkemästä arvotonta.” (Psalmit 119:37.)

Saatat luonnollisesti hätkähtää edellä kuvaillun kaltaisia järkyttäviä videoita. Näyttää kuitenkin siltä, että joissakin videoissa asiat esitetään peitellymmin. Seksuaalisuuteen liittyvät kohtaukset voivat vain vilahtaa hetkeksi silmien eteen. Sanat ja kuvat voivat taidokkaasti yhteen liitettyinä edistää jotakin jumalatonta näkemystä, vaikka mitään pahaa ei missään vaiheessa suoranaisesti sanottaisi tai näytettäisi. Joka tapauksessa, jos olosi on jonkin videon katsottuasi hiukan syyllinen, se oli todennäköisesti jollain tavalla epäterve tai epäkristillinen. Miten sitten voit ratkaista, mitä katsoa ja mitä karttaa, kun sopivan ja sopimattoman välinen raja ei ole aivan selvä?

Päätös musiikkivideoiden katselemisesta on tietenkin sinun sekä vanhempiesi, joilla on vastuu päättää, mitä voit ja mitä et voi katsoa (Efesolaisille 6:1, 2). Jos vanhempasi kuitenkin antavat sinun katsella musiikkivideoita, sinua ei riitä ohjaamaan pelkästään se, mikä sinusta itsestäsi tuntuu oikealta. Heprealaiskirjeen 5:14:ssä kehotetaan ’valmentamaan havaintokykyä’, jotta voisi ’erottaa oikean ja väärän’. Havaintokykyä valmennetaan tutkimalla Raamatun periaatteita, joiden perusteella voimme ratkaista, mikä on hyvää ja mikä pahaa Jehovan silmissä. Kun mietiskelet tällaisia Raamatun periaatteita, voit havaita, mikä vahingoittaa hengellistä terveyttäsi, vaikkei Raamattu esittäisikään kyseisestä asiasta mitään nimenomaista sääntöä.

Mitkä Raamatun periaatteet sitten voivat ohjata sinua, kun on kyse musiikkivideoiden katselemisesta? Tätä käsitellään myöhemmin ilmestyvässä kirjoituksessa.

[Huomioteksti s. 20]

”Se, joka ylpeänä julistaa kuuntelevansa musiikkia sen vaikuttamatta häneen, on joko toivottoman naiivi tai äärimmäisen tietämätön”

[Kuvat s. 21]

Voitko tosiaan katsella jotakin epätervettä sen vaikuttamatta sinuun?